Lapsen paapominen

käsitys äitiydestä että vain uhrautuva äiti on hyvä äiti. Tällaisesta harhakuvasta kärsii koko perhe, myös äiti itse.

Ota kasvatus käsiisi kun vaimosi ei pysty. Ole johdonmukainen ja sinnikäs ja luo hyvä yhteys lapseen. Loppujen lopuksi lapsi kunnioittaa sinua ja muistaa oppisi. Äidin temput jäävät heidän väliseksi taakaksi.

Ei onnistu että ysi vanhempi tekee yhdellä tapaa ja toinen toisella. Johdonmukaisuus ja vanhempien yhteinen rintama on se "juttu". Puhukaa vaimon kanssa, istuta saman pöydän ääreen ja sano että nyt voitaisiin kokeilla sinun tapaasi. Kuuntele mitä vaimolla on asiaan sanottavaa.

Kasvatatteko lasta yhdessä vai toisianne vastassa?

***

Niinpä, se raja on vaikea vetää, varsinkin, jos lapsi kasvaa ainona vanhempien kanssa. Keskustele vaimosi kanssa siitä, että haluaisit hiukan muuttaa tapojanne. Toisaalta mitäköhän hyvää vaimosi kasvatuksessa on, onko hänellä läheiset välit lapsiin.. Milloinkaan nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Tiedän itse sen, lapsillani ja minulla on hyvin läheiset välit, uskon, että se on lapsille hyväksi, että edes toinen vanhemmista on sellainen. Mieheni on joskus sanonutkin, että hän on hiukan kateellinen, kun hän itse ei oikein osaa olla sellainen. Mutta läheinen, luottamuksellinen suhde kyllä saattaa aiheuttaa sitäkin, että lapsi hiukan rupeaa pompottamaan. Silloin pitää löytyä sitä voimaa tehdä lapselle selväksi, että ei onnistu. Aina välillä sen joutuu tekemään, joutuu neuvottelemaan :) Toiseksi lapselle pitää antaa tehtäviä, joista håän selviää, toisaalta lapselle pitää antaa myös tilaisuus tehdä, hänen puolestaan ei voi kaikkea suorittaa. Siitähän se itseluottamus kasvaa.
Toisaalta pompottamiset voivat olla lapsen puolelta huomionkin hakemista. Ja äidin puolelta ylenmääräinen passaaminen sitä, että tekee itsestään tärkeän, eikä osaa lopettaa sitä silloinkaan kun lapsi on jo aikuinen.

Monimutkaisia asioita, eikä lainkaan yksiselitteisiä. Ei niin paljon hyvää etteikö jotain pahaakin ja päinvastoin myös.
Niin myös sinunkin isän roolissa, huomaathan senkin :)

Äiti hoitaa omaa sisäistä lastaan omien lastensa kautta.
Sinun kannattaisi keskustella vaimosi kanssa hänen lapsuudestaan. Sieltä voisi löytyä syy, miksi hän pelkää turhauttamasta omia lapsiaan.

On tärkeää lapsen kehityksen kannalta, että hän oppii kestämään pettymyksiä, koska ei ole muuta tietä kypsymiseen.
Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa.
Elämä tuo kuitenkin jokaiselle eteen vaikeuksia, ja jos lapsena ei ole kehittynyt kykyä selviytyä niistä ylitse, niin aikuisena sen oppiminen on vaikeaa.

Viisivuotiaan olisi päästävä kehittymään ulos vauvaiän narsismista, muuten tulos on kauhistuttava.
Äiti tekee suuren karhunpalveluksen, ja on julmaa kasvattaa lapsestaan luonnehäiriöinen narsisti. Lapsesta tulee onneton aikuinen joka myös levittää onnettomuutta ympärilleen.

Miksi äiti tottelee lasta? Pitäkää asiasta pieni palaveri. Äiti ehkä tarvitsisi ulkopuolista keskusteluapua, koska suurin ongelma on hänessä itsessään.
Miksi hän on niin kiltti ja tottelevainen, että antaa lastensa kävellä ylitseen. Vai pitääkö hän lapsiaan erikoistapauksena, joiden edessä koko maailman on oltava polvillaan.

Äidin toiminta on ajattelemattoman julmaa. Niinhän sanotaan, että joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Lapsen on opittava sisäinen kuri, siis se, että oppii siirtämään nautintojaan myöhemmäksi, ja hallitsee itsensä sekä tajuaa, että muutkin ihmiset on otettava huomioon.

Näitä taitoja lapset tulevat tarvitsemaan tulevaisuudessa työelämässä ja avioliitoissaan.
Yritä keskustella sinnikkäästi asiasta, vaikka vaimosi olisikin jääräpäinen. Syyllistäminen ei vie pitkälle, mutta voithan ovelasti "muisteloittaa" häntä lapsuudestaan samalla kun kerrot omasta lapsuudestasi. Siitä on hyvä siirtyä keskustelemaan lastenkasvatuksesta yleensä.

Lastenhoito-oppaistakin voi olla apua, jos vaimosi innostuisi vaikka lukemaan. Yhteinen perheterapiakin voisi auttaa.