valtraa ja valtraa

"Syyllinen" valtran myyntiin löytyy Lipposen hallituksen aikana suoritetusta valtion omistusosuuden myynnistä.
Nykyisellä 1,5 % osuudella valtio ei voi kun vikistä, kun Valtraa viedään.
Siis myöhäistä ryppyilla, kun sateenkaarihallituksen sinipunapaskaa on housut täynnä.
18731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miksi yhtä traktoritehdasta kannattaa surra?. En tunne Hesassa yhtään kaveria, joka ajaisi Valtralla. Saabilla ajajia tunnen sitten jo toistasataa.

Äänestä
  • Mitä me tehdään telakoillakaan, vai ? En minäkään tunne Hesassa yhtään kaveria, joka ajelisi valtameriristelijällä. Mitähän Hesassa tehdään yleensäkään millään yrityksellä ? Myytäisiin nekin vaan ulkomaille.

    Äänestä

Valtra myytiin Lipposen aikaan. Syyt myynnistä siis sateenkaarihallitukselle.

Sama hallitus _yritti_ myydä myös Soneraa. Silloin kun valtio olisi netonnut siitä 200 miljardia markkaa.

Onneksi muuan Pekkarinen torpedoi tämän "kruununjalokivien myynnin". Tuomiojakin säesti myöhemmin webbisivuillaan, että "tuollaisella ylihinnalla myyminen ei olisi ollut oikeudenmukaista osakemarkkinoita kohtaan"

Kiitos Mauri. Sinusta on selvästi ainesta Suureksi Johtajaksi! Kiitos Erkki. Sinussakin on Suuren Johtajan aineksia.

Nyt Mauri ja Erkki yrittivät saada raktoritehtaasta uudet "kruununjalokivet" tuhlattujen tilalle.

Suomella menee hyvin.

Maria

Äänestä
  • sen Soneran myynnin estikin? Voi veljet.
    Varmaan se Pekkarinen osti Soneran rahoilla sitä ilmaakin sieltä Saksasta?

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    sen Soneran myynnin estikin? Voi veljet.
    Varmaan se Pekkarinen osti Soneran rahoilla sitä ilmaakin sieltä Saksasta?

    Oikeiata puhetta.
    Herliini on entinen innokas "koijärveläinen" mut aate unohtu samon tein kun perinnön sai.

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    sen Soneran myynnin estikin? Voi veljet.
    Varmaan se Pekkarinen osti Soneran rahoilla sitä ilmaakin sieltä Saksasta?

    Pekkarinen ei ilmaa ostanut, sen teki Sonera. Hintahan oli tolkuttoman korkea.

    Kuten sanoin: Soneran myynnistä olisi valtio netonnut 200 miljardia markkaa. Saksan ilmasta maksettu 3 miljardia on pikkurahoja koko pottiin verrattuna. Jääköhän siitä 197 miljardia valtiolle käteen?

    Soneran myynnin estäjinä olivat juuri sossujen AY-siipi ja Keskusta - etunenässä Pekkarinen. Vai, muistatko asian jotenkin toisin? Kerrohan meille muillekin kuka sitten Soneran myynnin esti vuonna 2000?

    Minua ei oikein vakuuttanut Pekkarisen tarjoama "valtion Valtra-sijoitus" näiden tapahtumien jälkeen. Antaisitko itse omat rahasi tällaisen "huippusijoittajan" käsiin?

    Maria

    Äänestä

Maria on valinnut "hyvän" osan harrastamalla imelää jälkiviisautta ja nostamalla samalla Pekkarisen vaikutusvaltaisimmaksi politikoksi Lipposen hallituksen aikana.
Voi näitä marioiden poliittisia hullutuksia ja sekopäisyyttä.
Opposition poliittinen voimahan oli kyseisenä aikana pienempi kuin maamme historian aikana milloinkaan aikaisemmin.

Äänestä
  • Maria on kyllä harvinaisen tietämätön asioista joita yrittää kommentoida. Jopa näiden keskustelupalstojen mittapuun mukaan. Eihän se taso aina keskimäärinkään niin kovin korkea ole.

    Äänestä

  • Joojoo-mies.Mariahan kirjoittaa asiaa.
    Mitäs jos sinäkin kirjoittasit aiheesta etkä
    arvostelisi kirjoittajaa henkilönä,koska se
    kertoo sinun jäävän häviölle väittelyssä, tai
    huonosta itsetunnosta.

    Äänestä

  • Lääkärihoitaja kirjoitti:

    Joojoo-mies.Mariahan kirjoittaa asiaa.
    Mitäs jos sinäkin kirjoittasit aiheesta etkä
    arvostelisi kirjoittajaa henkilönä,koska se
    kertoo sinun jäävän häviölle väittelyssä, tai
    huonosta itsetunnosta.

    Jos osaat niin selostaisitko lyhyesti, mikä ero on hallituksella ja oppositiolla ? Ja erityisesti mikä ero on toimintavaltuuksissa ?

    Äänestä

  • tehtävä kirjoitti:

    Jos osaat niin selostaisitko lyhyesti, mikä ero on hallituksella ja oppositiolla ? Ja erityisesti mikä ero on toimintavaltuuksissa ?

    Pieni pikkuinen peruskoululainenkin selviäisi tehtävästä.
    Oppositiolla ovat omat oikeutuksensa tänäkin päivänä.
    Lipposen hallitus olisi voinut eduskunta enemmistönsä turvin myydä soneran kyseisenä ajankohtana.Turha sen asian perään on haikailla. Jälkiviisaus ei auta.
    Vain täyttäymmärrystä vailla oleva valehtelija voi kääntää hallituksen toimettomuuden opposition syyksi. Oppositio ei olisi voinut soneraa myydä, vaikka olisi sitä halunnutkin.

    Äänestä

  • Lääkärihoitaja kirjoitti:

    Joojoo-mies.Mariahan kirjoittaa asiaa.
    Mitäs jos sinäkin kirjoittasit aiheesta etkä
    arvostelisi kirjoittajaa henkilönä,koska se
    kertoo sinun jäävän häviölle väittelyssä, tai
    huonosta itsetunnosta.

    Asiatonta ja aiheetonta.
    Kun ottaa huomioon minkä otsikon alla ollaan, ei voi muuta kuin todeta , että marialla on mennyt puurot ja vellit - sonerat ja valtrat sekaisin.

    Äänestä

  • joo, joo kirjoitti:

    Asiatonta ja aiheetonta.
    Kun ottaa huomioon minkä otsikon alla ollaan, ei voi muuta kuin todeta , että marialla on mennyt puurot ja vellit - sonerat ja valtrat sekaisin.

    Kyllä Maria on ihan oikeassa, Valtra kuvastaa erinomaisesti valtion omistajapolitiikkaa:
    Mönkäre möi väkisin Valtran Koneelle vajaa vuosi sitten, nyt sitä oltiin ostamassa takaisin. Hinta vain oli "hieman" noussut tuossa välillä. Hyödyn nappasi Herlin.
    Kyllä Sonerakaupankin hajoaminen menee pääosin kepun piikkiin. Vaikka olikin enemmistöhallitus, niin ei se kuitenkaan ollut niin leveä, etteikö kepu olisi demareitten AY-siiven avulla pystynyt estämään myyntivaltuuksia. Tilaisuus valtionvelan puolittamiseen hukattiin, hyödyn nappasivat ruotsalaiset.
    Kolmanneksi on otettava vielä Fortum. 7 vuotta sitten tehty IVO - Neste -fuusio puretaan, kun kepu haluaa IVO:n takaisin omaan hiekkalaatikkoonsa. Demarit puolestaan miehittävät Nesteen. Synenergiaetuja syntyy nytkin vain poliittisen kähminnän verran.

    Äänestä

  • Tane kirjoitti:

    Kun paskaa jauhaa tarpeeksi kauan niin sehän muuttuu aikaa myöten faktaksi ! Niinkö ?

    Äänestä

  • kuset ja paskat sekaisin" sano entinen maanviljelijä.

    Joojoo: Samalla kun kutsut kommenttiani "imeläksi jälkiviisaudeksi" tunnustat, että Pekkarinen töppäsi. 200 miljardin markan töppäys! Yrität samalla selitellä, että "oppositiolla ei ollut valtaa".

    Ja paskan marjat. Tällaisista asioista eduskunnassa ÄÄNESTETÄÄN. Jos Pekkarinen olisi vähänkään ollut mies hän olisi vaatinut valtion Sonera-omistuksesta luopumista.

    Mitä vielä! Poliittista p*skanjauhantaa "suomen kruununjalokivistä". Jos Pekkarinen olisi ollut puoliksikaan mies, hän olisi hakenut aikanaan keskustan Soneran myynnin taakse. Tämä olisi varmasti mennyt äänestyksessä läpi (kun kokoomuskin ajoi vahvasti soneran myyntiä).

    Siinäpä on oikein ministerin ainekset.

    Maria

    Äänestä

  • jopahan jotakin kirjoitti:

    Pieni pikkuinen peruskoululainenkin selviäisi tehtävästä.
    Oppositiolla ovat omat oikeutuksensa tänäkin päivänä.
    Lipposen hallitus olisi voinut eduskunta enemmistönsä turvin myydä soneran kyseisenä ajankohtana.Turha sen asian perään on haikailla. Jälkiviisaus ei auta.
    Vain täyttäymmärrystä vailla oleva valehtelija voi kääntää hallituksen toimettomuuden opposition syyksi. Oppositio ei olisi voinut soneraa myydä, vaikka olisi sitä halunnutkin.

    niin... oppositio saa äänestää edelleenkin eduskunnassa. Keskusta ja sossujen AY-siipi äänestivät myyntiä vastaan. Höysteenä muutkin vasemmistopuolueet. Siitäpä taitaa tulle jo enemmän kuin 101 ääntä.

    Jos keskusta olisi vaatinut Soneran myyntiä, sen se olisi myös saanut aikaan. Mutta kun ei niin ei.

    Maria

    Äänestä

  • käy näin kirjoitti:

    Kun paskaa jauhaa tarpeeksi kauan niin sehän muuttuu aikaa myöten faktaksi ! Niinkö ?

    Voitaisiinhan aloittaa vaikka siitä, että että ota sen mällin pois suustasi ja kerrot, miltä osin katsot nuo edellä esittämäni tiedot virheelliseksi?

    Äänestä

Että nyt sitten tanena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joo, joo kirjoitti:

"Syyllinen" valtran myyntiin löytyy Lipposen hallituksen aikana suoritetusta valtion omistusosuuden myynnistä.
Nykyisellä 1,5 % osuudella valtio ei voi kun vikistä, kun Valtraa viedään.
Siis myöhäistä ryppyilla, kun sateenkaarihallituksen sinipunapaskaa on housut täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu