Sain itse tänään töiden jälkeen tietää, että en selviytynyt opiskelemaan luokanopettajaksi. Pisteeni Vakava-kokeen toisesta vaiheesta olivat 16 kun sisään pääsi minimissään 19 pisteellä. Käsittääkseni sain tämän vuoden SOVELTUVUUSkokeessa yhteensä 13 pistettä haastattelusta ja ryhmäkeskustelusta, sekä 3 pistettä ylioppilastodistuksestani. Mikäli olisin aikoinani lukenut paremmin olisin jo sisällä, mutta minkäs teet.
Realistisena ihmisenä pettymys on nopeaa vaihtunut lievään vitutukseen valintasysteemiä kohtaan. Olen 2006 ylioppilaaksi kohtuullisilla arvosanoilla kirjoittanut armeijan käynyt nuori mies ja hain nyt toista kertaa opiskelemaan opettajaksi. Olen tehnyt useita kuukausia sijaisuuksia ja saanut erittäin positiivista palautetta niin opettajilta, vanhemmilta kuin lähisukulaisiltakin työstäni. Pidän lapsien parissa työskentelystä ja olen jo useamman vuoden ajan halunnut lukea opettajaksi.
Vakava-kokeen teemana kaksi vuotta ollut "samalta viivalta" tulisi asettaa kokelaat samalle lähtöviivalle, mutta antaako todistus kuitenkin liian ison etumatkan? On ymmärrettävää, että kirjaviisaus katsotaan yhtenä kriteerinä, mutta kyseessä on kuitenkin vain yksi koe aikuisiän kynnyksellä.
En puhu pelkästään omasta puolestani vaan voin ottaa esimerkkinä erään ryhmäkeskustelutilanteessani olleen naisen. Hän on 33-vuotias yhden kehitysvammaisen pojan, sekä yhden ADHD-diagnosoidun pojan äiti, jonka elämänkokemus ja mielipiteet tekivät ainakin itseeni suuren vaikutuksen. Hän ei kuitenkaan päässyt opiskelemaan. Olen ymmärtänyt, että kyse on ollut juuri samasta tilanteesta kuin itselläni eli laudatureita kirjoittaneiden ylioppilaiden alle jäämisestä.
Onko Vakava-koe oikeasti "Samalta viivalta"? Miksi joillekin ihmisille annetaan turhan paljon etumatkaa varsin mitättömästä syystä (ylioppilastodistus)?
Valitut luokanopettajaopiskelijat 2008
6
2204
Vastaukset
- ja kokemus on aina hyväksi
mutta jaksaisiko ADHD- ja kehitysvammaisen lapsen äiti tehdä opetustyötä ja kuinka pitkään. Harva ihminen voi olla täysipainoisesti hyvä opettaja luokalle, jossa monella on ADHD sekä yksityiselämässään hyvä äiti, jos kotona on vielä oma ADHD-lapsi sekä toinenkin paljon tukea tarvitseva.
Itse olen opettaja ja voin sanoa, että työni on antoisaa, mutta kyllä nyt taas todella ollaan loman tarpeessa - niin minä kuin kollegani (vaikka tätä lomaani muiden alojen ihmiset niin kadehtivatkin).
Toivon silti onnea seuraaviin valintakokeisiin ja että löydät nyt vielä seuraavaksi vuodeksi sijaisuuden. - tuloksia odotteleva
Miten jo tiedät tulokset? Eikös niiden pitäisi tulla vasta heinäkuun puolessa välissä?
- (xx)
Minäkin ihmettelen miten oot jo saanut tulokset? Ja turha valittaa yo-arvosanoista, koska juuri missään okl:ssä ei huomioida niitä laisinkaan! Itse olet valinnut sen okl:n johon olet hakenut vaikka olisit voinut valita paikan missä yo-arvosanoilla ei ole väliä.
- korottaisit
yo-todistuksesi arvosanoja?
Mene vaikka aikuislukioon kertaamaan.
Kyllä sinä vielä jollakin konstilla sisälle pääset, koska motivaatiosi on noin vahva.- Moni tekee näin
Jospa lukisit kasvatustieteitä jossakin opistossa tai avoimessa yliopistossa, niin voit päästä suoraan "opettajakouluun" kun olet suorittanut yliopiston vaatimuksen mukaiset tentit.
Tunnen monia, jotka ovat tehneet näin. - ei pääse tenttimällä
Moni tekee näin kirjoitti:
Jospa lukisit kasvatustieteitä jossakin opistossa tai avoimessa yliopistossa, niin voit päästä suoraan "opettajakouluun" kun olet suorittanut yliopiston vaatimuksen mukaiset tentit.
Tunnen monia, jotka ovat tehneet näin.Luokanopettajakoulutukseen ei ole mahdollista päästä avoimen väylän kautta.. Kasvatustieteitä pääsee tätä tietä lukemaan, mutta ei luokanopettajaksi. Sinne siis ainoastaan pääsykokeiden kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä5610703Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12810186- 227947
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776384Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.385151- 694875
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1324182Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1293486- 633185
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2293134