lapsi adhd

mitenkään väheksymättä adhd:diagnoosia,saako lapsenne terrorisoida pihapiiriä ja muitten lasten leikkejä.Mielestäni alkuisten jotka kasvattavat tälläistä lasta pitäisi myös valvoa hiukan tarkemmin ettei tule näitä väkivaltaisuuksia,kuristamisia hakkamisia,jopa on hankittu kuulapyssy tälle kaverille, joka ampuilee kohti silmiä terveyskeskuksessa joutui käymään naapuri silmävammantakia ja rangaistus lapselle oli tunniksi pyssy pois.Olipa kova rangaistus,heh,heh
4856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Haluaisin sanoa, että ei saa yleistää, että kaikilla ADHD-lapsilla olisi väkivaltaisuuta. Kaikki ovat yksilöitä ihan kuin muutkin lapset. Oma Adhd-lapsemme ei ole koskaa ollut väkivaltainen tai ilkeä. Sen sijaan vilkas ja sosiaalinen kyllä. Kaveraita paljon, joka sekin kertoo jotain. Tällaiset tietämättömät yleistykset aiheuttavat paljon väärinkäsityksiä.

Äänestä

8vuotiaan perässä koko ajan valvomassa..tai kun lapsi onkin 15vuotias ikiliikkuja??

Vanhemmilla on työnsä,ei lapsia joka sekunti voi millään valvoa..eikä tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivä lapsi tee tekojaan "ilkeyttään",ymmärtämättömyyttään kylläkin.

Puhuit adhd lapsesta kuin hän olisi jokin ei toivottu yksilö yhteiskunnassa..lapsi itse ei voi vilkkaudelleen mitään,se ei ole hänen syynsä!

Äänestä
  • mennä suoraan ja nätisti lapsen vanhemmille sanomaan asiasta, riitaa haastamatta. jos lapset eivät noista asiosta kerro vanhemmill, tai muut vanhemmat, niin miten lapsen oma vanhempi voisi asiasta olla tietoinen, lapsen on kuitenkin annettava itsenäistyäkkin, joten pepun takana ei voi olla 24 h

    Äänestä

Mielestäni nämä ei ole vain ADHD-lasten ongelmana nämä pyssyt. Meidän pihassa on lähes kaikilla muilla pojilla sellaiset paitsi ADHD-lapsellani (joka sekin sellaisen haluaisi, mutta kun ei saa).
Pyssyt ovat aina kinnostaneet poikia. Enpä ole kuullut muiden äitien/isien poikiaan kieltävän, vaikka koiralenkillä saa kuulia väistellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärtämätön aikuinenko kirjoitti:

mitenkään väheksymättä adhd:diagnoosia,saako lapsenne terrorisoida pihapiiriä ja muitten lasten leikkejä.Mielestäni alkuisten jotka kasvattavat tälläistä lasta pitäisi myös valvoa hiukan tarkemmin ettei tule näitä väkivaltaisuuksia,kuristamisia hakkamisia,jopa on hankittu kuulapyssy tälle kaverille, joka ampuilee kohti silmiä terveyskeskuksessa joutui käymään naapuri silmävammantakia ja rangaistus lapselle oli tunniksi pyssy pois.Olipa kova rangaistus,heh,heh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu