Etelässä

äänestää kepua.

Radiouutiset kertoi juuri, että kepun puoluekokouksessa on luettu "saatanalliset säkeet" ja syytöksen kohteena on "etelän media".

Etelän media on kuulemma syyllinen kepun yllä leijuvaan korruptioepäilyyn. No siinä tuli sitten raikkaita, lannantuoksuisia terveisiä kepun eteläsuomalaisille äänestäjille.

Eli aina tiukan paikan tullen kepu palaa aitovierille. Ja samalla henkisesti hylkää eteläsuomalaiset kaupunkiäänestäjänsä.

Maatalous ja siihen liittyvät tukiaiset on ainoa asia, joka saa kepun uhkaamaan hallituksen kaatamisella. Vanhasen 1. hallitus oli ainoastaan kerran kaatumisuhan alla - silloin kepu uhkasi kaataa hallituksen, jos valtion varoista ei makseta 100% kompensaatiota EU-tukien minimaalisesta laskusta.

"Täysi kompensaatio verovaroista" - se on kepulaisen maatalousmafian tunnus. Että sellaista yrittäjyyttä.

Miten palkansaaja tai eläkeläinen saisi valtion varoista 100% kompensaation hintojen noususta?
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EU-JÄSENÄÄNESTYKSEN EDELLÄ KATEELLISIA DEMAREITA KÄÄNNYTETTIIN EU-JÄSENYYDEN PUOLELLE, KEINOLLA, ETTÄ MAATALOUSTUISTA EI PÄÄSTÄ EROON, MUUTOINKUIN EU-JÄSENYYDEN KAUTTA. KUINKA ON DEMAREIDEN ÄÄNTENKALASTAMISTOUHUSSA KÄYNYT. KANSALLISET MAATALOUSTUET OVAT SUUREMPIA, KUIN KOSKAAN JA EU-JÄSENMAKSUT VIEVÄT VANHUSTEN JA KAIKKIEN HEIKOMPIOSAISTEN HUOLEHTIMISEEN MORAALISESTI KUULUVAT RAHAT. SUOMI ON RIKKAAMPI, KUIN KOSKAAN JA LEIPÄJONOT JA TÖRKEÄ KÖYHYYS PAHEMPI KUIN KOSKAAN. MITES DEMARIT NYT SUU PANNAAN? OLISI SELITYSTEN AIKA. PORVARIPUOLUEILTA EI IDEOLOGISIA SOLIDAARISUUSPUHEITA VOI ODOTTAAKKAAN, MUTTA PIRUN ASIALLAKO DEMARIT OVAT?

Äänestä

Eihän siinä ole mitään järkeä! Onko ne juuret jääneet niin syvälle Vetelin multaan, että niistä ei pääse edes Olarin kolmiossa eroon.

Kepu ei ajattele eikä aja kaupunkilaisten etuja ollenkaan, miettikääs vaikka noita tiemäärärahojen jakamisia...ei niitä hevin ruuhkasuomeen saada, mutta joutuvat kepulaiset vaan tänne kaupunkeihin perillisensä asuttamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kannata kirjoitti:

äänestää kepua.

Radiouutiset kertoi juuri, että kepun puoluekokouksessa on luettu "saatanalliset säkeet" ja syytöksen kohteena on "etelän media".

Etelän media on kuulemma syyllinen kepun yllä leijuvaan korruptioepäilyyn. No siinä tuli sitten raikkaita, lannantuoksuisia terveisiä kepun eteläsuomalaisille äänestäjille.

Eli aina tiukan paikan tullen kepu palaa aitovierille. Ja samalla henkisesti hylkää eteläsuomalaiset kaupunkiäänestäjänsä.

Maatalous ja siihen liittyvät tukiaiset on ainoa asia, joka saa kepun uhkaamaan hallituksen kaatamisella. Vanhasen 1. hallitus oli ainoastaan kerran kaatumisuhan alla - silloin kepu uhkasi kaataa hallituksen, jos valtion varoista ei makseta 100% kompensaatiota EU-tukien minimaalisesta laskusta.

"Täysi kompensaatio verovaroista" - se on kepulaisen maatalousmafian tunnus. Että sellaista yrittäjyyttä.

Miten palkansaaja tai eläkeläinen saisi valtion varoista 100% kompensaation hintojen noususta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu