mitä ihmeen vallihautaa ollaan rakentamassa tuohon Suoraman rantatien ja kangasalan tien liittymän kohdalle ??
mitä tää ny o?
aikansa ihmetellyt
9787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos oikein miellän paikan jota tarkoitat, niin kaiketi siihen tulee jotain rivitaloja läjäpäin. Niiden rakentaminen aloitetaan nykyään kasaamalla kukkuloita niitty täyteen.
juu voi se sitt ollakin näin.
tien toisella puolella on noussut/nousemassa jo ainakin kolmen asuntoyhtiön taloja.
nyt ne "rivitalon perustukset" on ollut siellä keväästä asti toista kuukautta. siis ne vallihaudat.
koskahan ne talot siihen päälle tulevat.
ei oo oikeen kivan näköistäkään.
puuttuu vaan kypärämiehet ja panssarivaunut.
Jostain syystä tässä kunnassa itse rakentamis-häppeningiä saa odottaa aina helvetin kauan. Esim. keskustasta purettiin joku käytetyn tavaran liike ja kesti iät ajat että siihen mitään alettiin laittaa. Samoin homeiseksi väitetyn koulun purusta on jo aikaa, ei vaan ala ne kerrostaloröttelöt kohota siihen mihin piti. Mikähän hemmetti siinä aina kestää, pitää tuhertaa kaavoja uusiksi millimetrimitan kanssa vai...
Jaa tuleeko Tarpilan koulunkin tilalle Kerrostaloja?
En varsinaisesti mitään odottele, ihmettelen vaan ja onhan tuo aika rumilus.
Pari vuotta sitten kesällä Suoramalla Vääränkalliontien mutkassa (Vääränkalliontien ja Paatsamankujan liittymän kohdalla) oli isot kyltit "Vadelmakuja". piirustukset olivat lehdessä ja huoneistokoot ja hinnat, maininta että osa oli jo myytykin.
Kyltissä luki että valmistuu seuraavan vuoden tammikuussa.
Ei alkanut edes metsää mennä nurin, meni kuukausi, meni toinen ja kolmas.
tuli syksy ja kyltit hävis.
Että silleen nämä Kangasalan rakennusprojektit edistyy.
Tämä Vattukuja tai mikä lie tulikin tuohon seurakuntatalon taakse, samoin kuin joku Mansikka-mikä-lie. Kai ne katsoi ettei ne viitsikään siihen synkkään kuusikkoon rakentaa kun on parempaakin puskaa johon taloa paiskata.
Jossain lehdessä oli kuva saatanan rumasta ruskean ja harmaan sekaisesta isosta talosta tai taloista joka tulee siihen "homekoulun" tilalle. Tiätäs vaan että koska muka.
Toivottavasti eivät runttaa samanlaista rötisköä ja ihan tiehen kiinni kuten tämä Kopeakarju keskustassa. Tulee melkein oksu aina kun joutuu menemään sen ohi. Ei Kangasala ole mikään KAUPUNKI joten tommosia ei tarvita. Vähän vois silmää olla laittaa nätimpiä taloja.
"Toivottavasti eivät runttaa samanlaista rötisköä ja ihan tiehen kiinni kuten tämä Kopeakarju keskustassa. Tulee melkein oksu aina kun joutuu menemään sen ohi. Ei Kangasala ole mikään KAUPUNKI joten tommosia ei tarvita. Vähän vois silmää olla laittaa nätimpiä taloja."
Aivan samaa mieltä
Ihmiset kun muistaa aina tehdä valituksia joka rakennushankkeesta, niin aloitus kestää ja kestää.
Hiekkakasat (vallihaudat)on siksi pellolla, että maa 'painuu' ennen rakentamista.
Metsämansikoiden ja Villivadelmien kaupaks saannissa on niin paljon ollu ongelmaa, että voi kestää ennekun pellolle rakennetaan....taitaa sama firma omistaa.
Onhan noi Metsämansikit ja Villivatut ihan näpsäkän näköisiä taloja, mutta ihan liian lähellä vilkasta tietä. Laittaisivat siihen edes jotain puska-aitaa tms. jo väliin. Jos sekään nyt mitään auttaa.
Itsekin ajattelin jotain että siinä vallihautojen kohdalla kai tullaan junttaamaan ne hiekat vielä tasaiseksi. Liekö alla niin mössö maa että muuten vajoaisi talotkin mullasta läpi jos ei ole hiekat välissä...