Väite:
Uhkasakon poisto vähentäisi tasa-arvoa.
Ensiviikolla on menossa äänestykseen hallituksen esitys rikoslain ja uhkasakkolain muuttamisesta. Maksamatta jääneistä uhkasakoista tai poliisin kirjoittamien sakkojen laiminlyönnistä ei enää joutuisi vankilaan.
Todellisuudessahan laitapuolen kulkijat on, ilmeisesti kylläkin enemmän tai vähemmän epävirallisesti, jo eräissä maissa vapautettu lakien noudattamisesta. Vastikään eräässä suuressa EU - pääkaupungissa osuin paikalle kun kolme irtolaista oli kasannut puisia puistonpenkkejä roskapöntön päälle ja sytyttänyt ne palamaan. Kun aloin katsella, että mistä voisi soittaa poliisille kuuluikin jo hälytysajoneuvon ääni pii- paa-. Paikalle saapuikin palokunnan tankkiauto, josta vedettiin pari letkua ja sammutettiin kokko, sekä hajotettiin kasa palohaalla. Spurgut siirtyivät ostoskärryineen viereisen pankin eteen, jossa virtsasivat sen ikkunoihin. Palomiesten tehdessä poislähtöä kysyin, etteikö poliisia ole kutsuttu ja eikö miehiä pidätetä. Vastaus ei tietenkään, sillä sehän vasta tulisikin yhteiskunnalle kalliiksi. Miehiähän ei voisi edes pistää putkaan ilman pesua, lääkärintarkastusta ja vaatteiden vaihtoa. Lisäksi eihän heiltä kuitenkaan saataisi perittyä mitään korvausta ja/tai sakkoa. Vielä kalliimmaksi tulisi mikäli heidät tuomittaisiin vankilaan. Sanoin, että kastelkaa heidät nyt edes vesiletkulla. Vastaus oli ehdottomasti ei sillä silloinhan saisimme sakkoa kuningattaren alamaisten pahoinpitelystä. Kysäisin vielä, että mitä jos minä olisin sytyttänyt kyseisen nuotion. Palomies vilkaisi minua vielä kerran ja sanoin teidät pidätettäisiin ilman muuta ja joutuisitte oikeuteen.
Muuntorangaistuslain muutoksella pyritään vähentämään sakkovankien lukumäärää. On myös valitettu sakkovankien käyttävän paljon vankilan terveyspalveluja.
Onko todella tarkoitus, etteivät lait koskisi enää laitapuolen kulkijoita?
vastaväite:
Tässä nimimerkki Yrjö Saraste (nimimerkki ei enää sillä sanaa sotaveteraani, kuten ennen) menee väärille raiteille ja syykin on selvä. Sillä ei pelkkä yhteiskunnan tarkkailu (arkiajattelu, tervejärki) anna haltuun metodia, joka selittää asiat oikein yleisissä, yksityisissä tai erikoisissa yhtk yhteyksissään. Nämä metodit ovat teoriaa ja ne on opiskeltava, hyväksyttävä tai hylättävä.
Itse esittämänsä asia on niin, kirjoitin siitä jo vuosia sitten useallakin listalla, että kapitalistisen yhteiskunnan tulee menettää otteensa rangaistuskäytäntöönsä, jotta se voidaan muuttaa. Nyt tällainen käsitys on vallannut alaa ja juuri niin kuin tiesin, kustannusten karattua. Ensin tuotetaan ongelmat, sitten niillä pelotellaan ja lopuksi joudutaan kustannussyistä pelotteista luopumaan.
Tulee ymmärtää, että kapitalismi tuottaa päällysrakenteensa tajunnan ja tämä näin tuotettu riistoyhteiskunnan tajunta ei voi olla parhaassakaan tapauksessa kuin riistoyhteiskunnan tajuntaa. Muuttamalla yhtk perustaa saamme joskus heijastettua päällystään tajunnan, joka vastaa käsityksiämme hyvästä, hyvästä yhteiskunnasta ja elämästä.
Älkäämme nyt toivoko mitään romanttista käsitystä (laki hoitaa ongelmat) selittään asioita, ne palvelevat aivan varmasti vain porvariston valtaa. Toivokaamme sen sijaan, että saamme Ihmiset porvaristosta huolimatta opiskeleen yhtk selittäviä teorioita, niin saamme muutosvoimia kieltää tämän kapitalismin ja voimia nostaa tilalle uusi sosialistinen tie.
Hannu Rainesto Helsinki 15.6.2008

Vastaukset 2
Vanhimmat
lainsäädäntö, sosialistinen sekatalous, you know. Siihen kuuluu uhkasakot, eivät kapitalistiseen valtioon. Tiesitkös, että USA ja Suomi ovat sosialistisempia kuin Pohjois-Korea, jos kokonaisverotus otetaan mittariksi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Tax_rates_around_the_world
Suomessa on Venäjän tsaarien aikainen lainsäädäntö, sosialismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Verotus ei myöskään korreloi mitenkään sosialismia, kyllä se on suoraan kapitalistisen valtion rahoitusjärjestelmä työväenluokan riistämiseksi heidän omilla varoillaan rahoitetun valtiovallan avulla.
Puhu pukille Korean demokraattisesta kansantasavallasta, josko tuo sinulle jonkin lelun.
Suomi ja USA on kapitalistisia riistovaltioita, joiden valtiokoneisto on suunnattu suoraan työtätekeviä vastaan.