Ylen poliittisen toimituksen uutisointia Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokouksista oli hupaisaa ja murheellista seurata.
Kaikilla "toimittajilla" sama skripta ainoaan yhteiskunnalliseen aiheeseen, vaalirahoitukseen.
Joillekin "toimittajille" olisi pitänyt skriptaan merkitä minkä puolueen vaalirahoitusta hän on kommentoimassa.
Jos nykykansalaista harmittaa ja ihmetyttää TV-vero, niin kannattaa huomioida nyt YLEn reipas kaapistatulo. TV2 perustettiin aikoinaan hoitamaan silloista virallista totuutta, joihin tehtäviin objektiivinen journalismi oli ehdoton hylkäysperuste. Jäsenkirja oli pakollinen. Nyt sama Reporadion aikainen toimitsijalauma, ei toimittaja-, on ilmeisesti aavistamassa, että maailma on muuttunut 70-luvulta, ja takertuu suojatyöpaikkaansa parhaalla osaamisellaan.
Pitkästä aikaa YLEn TV-lupamaksuille on ajateltavissa katetta muutenkin kuin YLEn toimitsijoiden sosiaaliturvamaksuina.
YLEn poliittisen toimituksen ydinosaaminen tukee yhteiskunnan demokratisoitumista, kansan vaaleilla ilmaisemaa asiainhoitotahtoa samalla tavalla ja samalla taitavuudella kuin SAKn vaalimainonta.
YLEssä voi olla nykyään oikeatakin journalistista osaamista mutta YLE ei enää ole mikään meriitti toimittajan uraa ajattelevalle, paitsi käänteisessä oppimismerkityksessä.
Kaupalliset kanavatkin lööppäsivat aiheella mutta kommentoivat myös yhteiskunnallisia merkityksiä. Kaupalliset kanavat kilpailevat kuluttajien vapaasta valinnasta, itse kukin osaamisellaan. YLEn toimitsijoilla ei ole tätä ongelmaa. eikä edellytyksiäkään.
YLElle suoritettu TV-vero, sosiaaliturvamaksu, on edellytys oikeudesta omistaa TV-vastaanotin.
Tämä on kupletin juoni.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Nykyään lähes koko mediakenttä on kokoomuslaisten hallussa, lukuunottamatta kepulaisia maakuntalehtiä ja pienlehtiä.
Ylen johtokin on kokoomuslaisten hallussa. Jopa Ylen politiikan toimituksen päällikkö on kokoomuslainen.
Hesari taas mm. liputtaa avoimesti Naton puolesta, eikä muutenkaan ole ainakaan vasemmistolainen. Ehkä siellä jotain demarisympatiaa voi olla jäljellä, tiedä häntä. Hesarin hyvä puoli on, että toisin kuin vaikka Aamulehdessä tai Turun Sanomissa, toimittajat pystyvät kirjoittamaan myös journalististen periaatteiden mukaan, eikä vaadita oikeistolaista näkökulmaa. Toisaalta, kun tietää miten Aamulehteenkin toimittajat valitaan, ei sensuuria varmaan tarvitse tehdä."
http://jussi.ehdolla.fi/blogi/2007/12/04/92
suomenruotsalaisten kannattajien omistuksessa ja työllistää aivan liian suuren osan suomenruotsalaisia. Miten voidaan selittää että FST saa yli 17% lupamaksuista kanavan toimintaan ja pystyy lähettämään ruotsinkielisiä toimittajia ympäri maailmaa, jolle Yle1 ja 2 ei ole varoja.
Ylen ruotsinkielisen toimituksen osuus on suhteeton, jos verrataan väestön äidinkielijakautumaan.
Johtuu vissiin kielilaista ja hallitusmuodostusten kaupankäynnistä. RKP on ollut täytteenä kai kaikissa edellisen ja nykyisen tasavallan hallituksissa.
Kuitenkin, jos pystyy seuraamaan FST:n ohjelmia, erityisesti ajankohtaisohjelmia, on asenteellisemmankin pakko myöntää, että FST:n tiedonvälitys on asiallisinta Ylessä ja uskottavimpia koko infotulvassamme.
FST:n on ollut pakko kehittää tuotettaan kulutusvaatimuksia vastaavaksi, koska muuten sen olemassaolo olisi ollut katkolla jokaisessa hallitusmuodostusneuvottelussa, vuosikymmeniä.
Ylen suomenkielisellä yhteiskuntatoimituksella tätä ongelmaa ei ole ollut koskaan.
Tässähän voisi olla jollekin tutkijalle tai graduntekijälle mielenkiintoinen aihe;
samassa valtion laitoksessa syntyy huomattavaa erilaisuutta yhteisistä poliittisista lähtökohdista mutta kielijaolla. Siinä voisi ikävästi ajatella, että FST:ssä vähintään kaksikielisyystaito on ollut tärkeämpi kuin pelkkä jäsenkirja.
Tämän kirjoittajalle FST ei ole tärkeä, koska voin seurata vapaasti maailman tapahtumia useilta kymmeniltä ajankohtaiskanavilta kaikkialta maailmasta. Suomessa FST on laadullisesti lähimpänä kansainvälisesti arvostetuimpia uutistoimituksia.
Se on hienoa todeta - ja monelle vielä vaikeaa.