Voi kertokaa hyvät ihmisen onko teillä myös sitä ihanaa "epätodellisuuden tunnetta" tai "kuplan sisällä" elämistä? Niin rasittava paniikki/ahdistus vaiva! Mulla todettiin paniikkihäiriö 17-vuotiaana ja söin sepram lääkitystä n. 3vuotta. Elämä parani täydellisesti, lopetin 2 vuotta sitten lääkityksen ja nämä 2 vuotta on mennyt erittäin hyvin.Nyt, 24- vuotiaana on taas kohtauksia alannut tulemaan. Sydämentykytystä, puutumista, väsymystä, ahdistuneisuutta, itkuherkkyyttä oireiden pelossa. Mutta kaikista inhottavin oire on se "epätodellinen" olo. Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut, paljon ystäviä jne sekä töissä. Ei se ota aikaa eikä paikkaa koska taas alkaa "ahdistumaan" liiallisen tressin yhteydessä.
Itse uskon siihen, että me "paniikkiihmiset" ollaan lapsena koettu/tunnettu jotain surua/ahdistusta toisen ihmisen/tilanteen vuoksi mikä jää takaraivoon kummittelemaan. Itse kiittelen mielessäni alkoholisti isäni toilailut, sekä turvattomuuden tunnetta kyseisen ihmisen alkoholismin vuoksi. Sain ensimmäisen paniikkikohtauksen 12-vuotiaana polkiessani pyörällä koulusta kotiin. Kamala epätodellisuuden tunne valtasi, ja itku silmässä ajelin kotiin, juoksin kotona sohvalle itkemään ja olo lähti. Ensimmäistä paniikkioirettani en koskaan unohda. Mutta kertokaa kokemuksistanne, yhdessä olemme vahvempia!! hauskaa kesää kaikille :)
Itse uskon siihen, että me "paniikkiihmiset" ollaan lapsena koettu/tunnettu jotain surua/ahdistusta toisen ihmisen/tilanteen vuoksi mikä jää takaraivoon kummittelemaan. Itse kiittelen mielessäni alkoholisti isäni toilailut, sekä turvattomuuden tunnetta kyseisen ihmisen alkoholismin vuoksi. Sain ensimmäisen paniikkikohtauksen 12-vuotiaana polkiessani pyörällä koulusta kotiin. Kamala epätodellisuuden tunne valtasi, ja itku silmässä ajelin kotiin, juoksin kotona sohvalle itkemään ja olo lähti. Ensimmäistä paniikkioirettani en koskaan unohda. Mutta kertokaa kokemuksistanne, yhdessä olemme vahvempia!! hauskaa kesää kaikille :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
tutulta, onneksi on keksitty netti ja näitä keskustelu palstoja ,kun ei näistä jutuista oikein voi mennä kelle tahansa kertomaan kun ilman omaa kokemusta ei ymmärrä mitä ph:n kanssa eläminen on. palvelualalla olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja viime viikolla tuli tämä epätodellinen olo yhtä äkkiä ja olivaan oltava kun ei mitään olisi tapahtunut ettei asiakas huomaisi mitään .jälkeenpäin ajateltuna aika huvittava tilanne ,kun oli väkisin pidettävä itsensä kasassa hetken aikaa , sitä olotilaa ei voi järjellä selittää kellekkään.
niimpä, mulla se olo tulee aivan itestäänkin, esim. kotona kaupasta tultua? ei mitään järjellistä selitystä ololle. mut se on varmaa ainakin, että paniikkihäiriökohtaukset, tuntemukset jne ei oo läpinäkyvää. Mäkin oon oppinu naurulla jne peittämään sen vaikka itellä on aivan höntti olo ja tuntuu et ei aivan selvästi näekään kohtauksen aikana,niin ei sitä ulospäin huomaa. Olen töissä lasten parissa, ja joskus päivät on yhtä meteliä ja sekaannusta ja joskus itellä aivan höntti olo kotiin päästyä että huhhuh. Onneksi poikaystävä osaa kuunnella ja sitten puhutaan taas olotila puhki ja itkun tirauttaa niin taas olo pian parempi... :)
on mullakin. Tosin koen ne epämiellyttävinä, en enää pelottavina. Tulevat kun olen psyykkisesti erittäin vaikeassa tilanteessa. Koska tiedän mitä ne ovat ja mistä tulevat en enää pelkää niitä.
Psykologi neuvoi esim. halaamaan itseään kun dissosiaatio tulee. Olen huomannut että itseni koskettelu ja liikuttelu auttavat. Viimeksi eilen koin, poikaystäväni jätteäessä minut, tunteen että huuleni ja käteni ovat paisuneet ja jotenkin irrallan minusta. Tunne meni ohi kun liikuttelin isteäni ja koin tunteen että tilanne on ihan ok.
Dissosiaatiot ovat osa minua, en niille mitään voi, joten täytyy koittaa elää sen mukaan. Voimia sinulle!
Minulla täysin sama juttu ! Aluksi säikähdin valtavasti, että mitä on meineillään, ja epätodellisuudentunne onkin valitettavasti alusta lähtien tullut kohtauksien mukana; nykyisin sitä esiintyy valtavan usein, kotonakin. Erittäin inhottavia nuo olot, ja olisi helpottavaa, jos edes niistä pääsisi eroon. Argh. Lohduttavaa kuitenkin tietää, että muillakin esiintyy sama ongelmaa, vaikka mielelläänhän sitä toivoisi, ettei kenenkään tarvisi kestää näitä oloja.
Valtavasti jaksamisia, ja ihanaa kesää sinullekin; toivottavasti olosi helpottuu. ♥ :)
Minä myös olen joutunut tarpomaan vahvassa epätodellisuuden tunteessa. Minäkin luulen, että sen taustat on jossain lapsuuden jutuissa esim. alkoholistikodissa. Se epätodellisuuden tunne on pahimmillaan todella sietämätön mutta kun saa puhua siitä puolisolle, niin se auttaa paljon. Kyse on dissosiaatio-oireista, josta on yllättävän vaikea löytää tietoa.