Asematunnelissa kaiteen läpi

Mistä näitä aina vaan riittää?

"Kaahauksen päätös - urheiluauto törmäsi BETONISEINÄÄN

Tampereen asematunnelissa kolaroineet nuoret miehet...

Muutama jalankulkija sai onnettomuudesta mustelmia rikkoutuneen kaiteen kappaleista. Poliisin mukaan aineksia olisi ollut suurempaankin onnettomuuteen."

http://www.iltalehti.fi/tampere/200806157800913_te.shtml
171645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

vormulakuski KAAHASI !! En kyllä kehoita lapsiani "ottamaan oppia" !!

Mäki ajoi tunnelissa ylinopeutta, ja märältä asvaltilta tulo kuivalle aiheutti auton hallinnan menettämisen.
Poliisi on vahvistanut, ettei alkoholilla ollut tekemistä onnettomuudessa.

Mäkeä manageroiva isä Ari Mäki uskoo, että pojan ura voi jatkuu entisellään.

- Se on tietenkin aina kiinni sopimuskumppaneista, Mikalla on siellä suunnalla hyvä maine kuskina ja ihmisenä.

- Mika on henkisesti suikaleina. Ottakaa nyt kaikki nuoret miehet opiksenne, isä painottaa.

Äänestä
  • osaa :)

    >Kilpa-autoilija Mika Mäki joutui sunnuntain vastaisena yönä rajuun kolariin Tampereella, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan. Mäki menetti kuljettamansa 350-sarjan Nissanin hallinnan Itsenäisyyskadun asematunnelissa kello 23.40 ja nuoren miehen urheiluauto romuttui rytäkässä pahoin.

    Manageri-isä myös kiistää huhut, joiden mukaan kyseessä olisi ollut kilpailutilanne.

    - Näistä asioista on käyty jo ennen tätä tapahtumaa keskustelua, eikä Mikalla ole koskaan ollut kaahaamisviettiä. Märällä peräpää lähti luistamaan. Kun se tuli kuivalle, pito-olosuhteet muuttuivat, ja tilanne karkasi käsistä, Ari Mäki toteaa.>

    http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-3&ID=130493

    Äänestä

  • formulakuski kirjoitti:

    osaa :)

    alueella. Kaikkea sitä kuuleekin.

    Äänestä

  • Zastavan kardaani kirjoitti:

    alueella. Kaikkea sitä kuuleekin.

    joo toi selittely ja vastuun pakoilu kaahauksesta on huippua! suoraan urheiluruudusta tai a-studiosta kataisen haastattelusta; ei voi karata auto tuolla lailla muutakuin yli taitojen ajamisesta.taas on rahalla menty ja opeteltu ajaan jotakin formulaa mutta asenne on jäänytkin kasvamaan.toivottavasti laki on kaikille sama ja ajokortti lähtee ainakin 6kk huilaamaan niinkuin muillekin käy 50km/h ja yli menevästä nopeudesta.kaiteista kannattaa nyt sitten puhua tai polkupyöristä jolla tämmöistä ei saataisi aikaan

    Äänestä

  • ota vastuuta ja anna konstaapelille korttisi koska ajoit huimaa ylinopeutta josta se on tavannut tampereellakin vaikka kuinka olisit paremmista piireistä...

    Äänestä

  • v-ideo kirjoitti:

    ota vastuuta ja anna konstaapelille korttisi koska ajoit huimaa ylinopeutta josta se on tavannut tampereellakin vaikka kuinka olisit paremmista piireistä...

    muiltakin lähtee, pelkästä ylinopeudesta

    Äänestä

  • Näistä asioista on käyty jo ennen tätä tapahtumaa keskustelua, eikä Mikalla ole koskaan ollut kaahaamisviettiä.

    Äänestä

Pyöräilijät pois asematunnelista! Jalkakäytävät takaisin, idioottipyöräilijät kaahaa tunnelissa, ei uskalla veronmaksaja kävellä, kokoajan pitäisi olan yli kurkkia, ettei joku kouhottaja tule selkään. Paljon turvallisempaa on että paikalliset formulakuskit ajaa jalkakäytävillä, ne sentään osaa ajaa. Pyöräilijät ovat hirvittävä turvallisuusriski!

Äänestä
  • Tämänkin onnettomuuden uutisoinnissa on unohdettu tuoda esiin Tampereen liikenteen todellista ongelmaa eli:

    KAAHAILEVIA PYÖRÄILIJÖITÄ!!!

    Auton suistuminen tieltä asematunnelissa on vain valitettava yksittäistapaus, joka toi kuitenkin esiin parantamistarpeita kaiteissa. Vielä on siis autoliikenteen eteen turvallisuustyötä tehtävä, mutta mitä tehdään päättömästi kaahaaville pyöräilijöille?

    Äänestä

  • cyclo kirjoitti:

    Tämänkin onnettomuuden uutisoinnissa on unohdettu tuoda esiin Tampereen liikenteen todellista ongelmaa eli:

    KAAHAILEVIA PYÖRÄILIJÖITÄ!!!

    Auton suistuminen tieltä asematunnelissa on vain valitettava yksittäistapaus, joka toi kuitenkin esiin parantamistarpeita kaiteissa. Vielä on siis autoliikenteen eteen turvallisuustyötä tehtävä, mutta mitä tehdään päättömästi kaahaaville pyöräilijöille?

    oppisivat käyttämään kypärää, se suojaisi JOS siellä jotain suojattavaa on.

    Äänestä

Jos siinä olisi ollut asiallinen kaide, niin siinä ei olisi tapahtunut yhtään mitään.

Heh ! Olen ajanut ko tunnelista tuhansia kertoja eikä kaiteet mielestäni ole väärässä paikassa. On vain niin ettei kaikki sovi liikenteeseen, asenteidensa vuoksi ja tuollaiselle törmäilijälle ei saisi korttia antaa koskaan.

Äänestä
  • jos olisi ollut asiallinen kuski, saati sitten ammattilainen ,hävettää, hävettää ja vielä kerran hävettää.

    Äänestä

  • kaiteetkin? kirjoitti:

    jos olisi ollut asiallinen kuski, saati sitten ammattilainen ,hävettää, hävettää ja vielä kerran hävettää.

    rehupunteille kuinka autoa ajetaan, 40 ? vauhdissa karkaa nissani käsistä, kannattaakohan ko kuskin enää formularadoille lähteä, toisaalta, siellä ei ole väliä vaikka romua tuleekin.
    Hävettäis kyllä jos ittelle kävis 40 vauhdissa kuin f-tähdelle, en naamaani näyttäisi, enkä laittaisi isää selittelemään.

    Äänestä

  • halus näyttää kirjoitti:

    Isi kommentoi lehdessä vielä. Pojan urasta ollaan heti huolissaan.

    Olisin enemmän huolissaan tuosta ajotaidosta, ei kuulu formulan rattii tuollainen jos ei noissa nopeuksissa edes sadekelillä autoaan hallitse..

    Äänestä

  • uhbpiug kirjoitti:

    täytyisi pään kestää vaikka joku nissanin ohi ajaa,,,
    pirkkalassa kaahari joskus asui, onko nykyään mansen veronmaksaja.

    Äänestä

  • halus näyttää kirjoitti:

    rehupunteille kuinka autoa ajetaan, 40 ? vauhdissa karkaa nissani käsistä, kannattaakohan ko kuskin enää formularadoille lähteä, toisaalta, siellä ei ole väliä vaikka romua tuleekin.
    Hävettäis kyllä jos ittelle kävis 40 vauhdissa kuin f-tähdelle, en naamaani näyttäisi, enkä laittaisi isää selittelemään.

    "Formula kuski" vai formula 3 kuski! Näkyy olevan ero auto luokissa kuten kuskeissakin.
    Puhutaan siitä mistä kuuluukin-mopoluokasta.

    Äänestä

  • formula 3 kuski ! kirjoitti:

    "Formula kuski" vai formula 3 kuski! Näkyy olevan ero auto luokissa kuten kuskeissakin.
    Puhutaan siitä mistä kuuluukin-mopoluokasta.

    Kun kerran polkaisee polkuautolla kunnolla, niin johan lähtee käsistä ja lentää asemantunnelin seinään.
    Taisi olla täysi Kaide, kun ei kaidekaan kestänyt.
    Onko kilpailulisenssi Espanjasta, kun noin kaiteisiin törmäilee. Tie oli sentään nelikaistainen, vaikkei ollutkaan mukulakiveä.
    Ottakaa opiksi ja ajelkaa sääntöjen mukaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hoijakkaa kirjoitti:

Mistä näitä aina vaan riittää?

"Kaahauksen päätös - urheiluauto törmäsi BETONISEINÄÄN

Tampereen asematunnelissa kolaroineet nuoret miehet...

Muutama jalankulkija sai onnettomuudesta mustelmia rikkoutuneen kaiteen kappaleista. Poliisin mukaan aineksia olisi ollut suurempaankin onnettomuuteen."

http://www.iltalehti.fi/tampere/200806157800913_te.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu