Olen tytön kummi.

Sitruunaheinä

Olenpa erään kouluikäisen tytön kummi, yksi niistä monista.
En ole päässyt näkemään tyttöä puoleentoista vuoteen, eräänä jouluna odotin häntä kylään, mutta turhaan sain odottaa, mitään ei kuulunut.
Näiden vuosien aikana saanut kummitytöltä vain yhden joulukortin. Tähän saakka olen hänelle ostanut synttäri- ja joululahjoja joka vuosi. Enää en tiedä, huvittaako syytää sinne enää euron euroa.
Olen odottanut näinä vuosina, että olisin saanut häneltä piirrustuksia ja valokuvia, mutta eipä mitään. Ei oikein innosta olla kummina.

5

782

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toisinpäin..

      Oikein surettaa, kun lapsilla on yksi yhteinen kummi, hänelle lapset ovat piirtäneet ja ollaan lähetelty kuvia, yhtäkkiä kummi lakkasi vastaamasta puheluihinikin, en tiedä syytä, ja tämä ihminen on ystäväni.

      Olen aina txtiviestin laittanut toisinaan nykyisin, ei mitään vastausta.. Nyt kun kummi täytti 30v lapset tekivät hänelle kortin, vaikka eivät edes enää muista koko ihmistä, mutta itse ajattelin että on kuitenkin kiva juttu että kummi huomaisi että ainakin minä muistan hänet ja kaipaan hänen ystävyyttään.

      Surettaa suunnattomasti, kun en tiedä mitä on tapahtunut, en tiedä mitä olen tehnyt väärin.

      Onneksi on viellä muita kummeja jotka toisinaan näkevät lapsia, yksi kummi (minun veli) joka on vain toisen lapsen kummi, on ryhtynyt myös "kummiksi" toiselle, eli siis molemmat häntä kutsuvat kummiksi ja kummi itse on sanonut että se sopii, koska muista kummeista ei juurikaan kuulu mitään.
      Ei edes sitä synttärikorttia lapsille.

    • neuvo

      Olen kahden lapsen kummi ja olen pyrkinyt muistamaan ja olemaan läsnä kummilapsieni elämässä. Monesti itkin lapsena, kun omat kummini eivät olleet elämässäni, joten olen yrittänyt huomioida omia kummilapsiani.

      Ihmiset kokevat niin eritavalla kummiuden. Olen kuitenkin saanut iloa itse kumminaolosta, koska lapset ovat olleet aidosti iloisia, kun olen ollut heidän kanssaan. Mielelläni muistan heitä jatkossakin ja enkä muistele eurojen menoa tms. Olen joskus saanut piirustuksia ja ajattelen, että piirustuksetkin ovat tullakseen jos tulevat, mutta en oleta, että kummilasten tulisi muistaa minua mitenkään.
      Sinulle aloittaja antaisin sellaisen neuvon, että muistaisit kummilastasi jatkossakin. Kummilapsesi on vielä pieni ja hän ei tiedä, että odotat piirustuksia tai kuvia. Yleensä lapsen vanhemmat huolehtivat piirustuksien tulosta tai valokuvista, mutta eihän lapsi voi sille mitään, jos hänen vanhempansa eivät huomaa tätä asiaa. Älä siis rankaise lasta tämän takia, jos lapsen vanhemmat eivät huomaa tiettyjä asioita.

      • Sitruunaheinä

        että minua pidetään vain lahjojana, jolta odotetaan kauhean suuria määriä lahjoja, eikä edes kiitoksen sanaa kuulu. Jotenkin mennyt hohto koko kummiudesta. En oikein hyvissä väleissä ole tämän tytön äidin kanssa, joten vaikea siinä on pitää tyttöönkään mitään yhteyksiä. En edes tiedä, muistaako tyttö edes enää minua. Minä sentään hoidin häntä, kun oli vielä alle vuoden vanha ja tosiaan joka vuosi olen lahjoin häntä muistanut. Tiedä kyllä jatkosta.... Surullinen olen tämän jutun johdosta.
        Olen oppinut omalta kohdaltani, että vuorovaikutus ja kommunikointi on molemminpuolista kummien kanssa, mutta tämä juttu ei näköjään ole sellainen :(

      • neuvo.
        Sitruunaheinä kirjoitti:

        Ymmärrän tunteesi. Minullakin oli joskus aika, kun tunsin olevani pelkkä lahja-automaatti. Toinen kummilapseni ja hänen vanhempansa eivät aluksi kiittäneet lainkaan. Silloin mietin asiaa hieman, mutta halusin nopeasti unohtaa tämän asian, koska en halunnut tämän asian luoda mustaa varjoa kummiudelle. Tavallaan koen kummiksi pyytämisen jo sellaiseksi kunnianosoitukseksi eli se on jo pelkästään hieno juttu. Ajattelin silloin, että en välitä "kiittämättömyydestä" vaan yritän jatkaa ns. kunnialla kummiuttani. Nykyään he jo kiittävät. Ilmeisesti huomasivat jossakin välissä, että niin kiitoskin olisi paikallaan. Voi olla kun maailma on niin kiireinen nykyään, että ihmiset eivät vaan huomaa joitakin asioita, jotka ovat taas toisille ihmisille tärkeitä.
        Tsemppiä!

      • meni
        neuvo. kirjoitti:

        koko kummiuteen. Aluksi olin tosi ylpeä kun minua pyydettiin kummiksi. Nyt alkaa kyrsiä. Kummipojallani on kaksi veljeä (ja varmaan tulee vielä lisääkin), ja näin ollen joudun hankkimaan lahjat näiden jokaisen synttäri nimppari joulu ja ties mihin juhliin. Kiitosta ei heru, kylään mennessä kahvia ei tarjota. Muistetaan vain silloin kun jotain tarvitaan, eli lapsenhoitajaksi yms. Olen opiskelija ja rahaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkiin lahjoihin ja lastenhoitokeikkojen besnakuluihin. Saisinpa edes joskun vaikka joulukortin niin olisin iloinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe