Alkukesästä saadut ns. yksityiset p-valvontamaksut voivat rauhassa jäädä odottelemaan hovioikeuden ratkaisua. Maksun saatuaan voi odottaa jonkin aikaa. Sitten reklamointi. Reklamointi vie aikaa kolme kuukautta. Sen jälkeen voi vielä ilmoittaa tyytymättömyytensä päätökseen. Sitten alkaakin olla jo syys-lokakuun vaihde eli hovioikeuden päätöksen aika.
Eipä silti ongelmaa ole aiemminkaan saaduissa maksuissa. Reklamointi ja saatavan kiistäminen perintätoimistolle takaa sen, että odotusaikaa on saman verran. Vaikka ParkCom voittaisi oikeudessa, viivästyskorko on 37 senttiä kuukaudessa. Sen jaksaa maksaa. Mutta uskon vakaasti käräjäoikeuden ratkaisun saavan siunauksen myös hovissa.
Eipä silti ongelmaa ole aiemminkaan saaduissa maksuissa. Reklamointi ja saatavan kiistäminen perintätoimistolle takaa sen, että odotusaikaa on saman verran. Vaikka ParkCom voittaisi oikeudessa, viivästyskorko on 37 senttiä kuukaudessa. Sen jaksaa maksaa. Mutta uskon vakaasti käräjäoikeuden ratkaisun saavan siunauksen myös hovissa.
Vastaukset 55
Vanhimmat
uskossa kun et osaa laskea. Viivästyskorko on siis korkoa korolle eikä 11% pääomalle per kuukausi. Ja perintätoimsiton perintäkulut ovat n. 150 euroa jos vuoden olet maksamatta. Ja kun homma menee vielä korkeimpaan niin sinun 40 euron lapulle tulee hinta liki 300 euroa kun tarpeeksi odotat ja vielä merkintä luottorekiteriin jossa varmaan nimesi on jo? Eihän jotku maksa mitään laskuja, tee sinäkin niin kun kerta on niin vaikeaa.
Onx tosisa viivästyskoroko 11% kukkaudessa? Sehän on jo koronkiskontaa!
Piru periköön perintätoimiston ja parkkifirmat!
Laskutaidossasi taitaa todella olla perustavaa laatua oleva puute. Korolta korolle laskenta niin, että pääomaan lisätään edelliset korot ei tuota kovin paljoa lisää. Muutaman kuukauden aikana ei pyöristysten vuoksi yhtään lisää. Perintäkuluja ei tule, jos saatavan riitauttaa ilmoittamalla siitä perintätoimistolle ja p-firmalle. Eli myös esittämäsi 150 euroa on puutaheinää. Perintäfirma ei lähde perimään riitautettua saatavaa. P-firman pitäisi viedä asia oikeuteen. Sitä se ei kuitenkaan tee ennen hovioikeuden ratkaisua. Hovioikeuden ratkaisun jälkeen voi sitten arvioida tilanteen uudestaan.
hovioikeus kumoaa Vantaa käräjäoikeuden pääöksen eli silloin ei sinun valitus käy kuin perspaperiksi. Ja silloin on paskat housussa sinun kohdalla eli maksut rästissä siihen perustuu minun summani.
Jos minulla on paskat housussa, siitäkään ei minulle tule paljoa kuluja. Pesukone pesee housut muun pyykin joukossa lähes nollahintaan. Siinäkin laskutaitosi pettäää. Jos hovioikeuden ratkaisu olisi toinen kuin käräjäoikeuden, minulla olisi hyvää aikaa maksaa maksu. Mutta olen varma, että niin ei tarvitse tehdä. Sinun summasi ei perustu yhtään mihinkään.
että pesukone ei pese myöskään ilman. Sinä kuvittelet ettei sekään maksa mitään mutta vuodessa se kuluttaa sinun kukkaroa liki 150 euron edestä. Et varmaan maksa sitäkään ja nytkin odottelet siellä kotona iltaisin kynttilänvalossa että jospa ei vouti tänä ilta tulisi? Odottavan aika on pitkä ja tuskallinen, tik ,tak, tik...
Minä kyllä tiedän, kuka milloinkin tulee ja mitä mikin maksaa. Sinä taas yrität p-firman edustajana hämätä ihmisiä kaikenlaisilla asioilla, joiden oletat herättävän pelkoa ja epävarmuutta. Tosiasia on kuitenkin se, että saatavien perinnällä on selvät proseduurit. Taustalla ei ole mitään mystisiä voimia, vaan aivan tavallisia ihmisiä, joden tulee toimia lakien ja asetusten mukaan. Kansalaisella on tässä prosessissa runsaasti aikaa tehdä järkeviä ratkaisuja ja odottaa oikeusistuinten päätöksiä. Käräjäoikeuden lainvastaisiksi tuomitsemia maksuja ei tule maksaa!
PS1 Koko vuoden pesukonekulut eivät aiheutune yksityisistä p-valvontamaksuista.
PS2 Odottelijan aika ei tule pitkäksi, kun noudattaa periaatetta: reklamoi, kiistä ja unohda.
En tiedä typerämpää ihmislajia kuin se, joka kaikkialla käyttää kaiken perustana epämääräistä määritettä KANSALAISET.
Et taida sinäkään onneton sanahelisijä tajuta, että myös yksityisen parkkifirman jokainen henkilö omistajista avustajiin on KANSALAINEN.
KANSALAINEN ei ole mikään yksimielinen 5 miljoonan ihmisen joukko. Huomattava osa KANSALAISISTA saattaa olla huomattavan vahvasti eri mirltä kuin sinä.
Monet KENSALAISET pitävät KANSALAISVELVOLLISUUTENAAN maksaa omista mokistaan eli vääristä pysäköinneistä, ihan ilman perustuslaillista saivartelua, sillä perustuslaki ei takaa KANSALAISELLE vapaata oikeutta pysäköidä ihan mihin KANSALAINEN itse lystää.
t. Närkästynyt Kansalainen
Väsyneen känsäläisen kannattaa nyt mennä lepäämään ettei tule enempää päähän pipi.
...siis älä todellakaan koskaan maksa mitään vapaaehtoisesti. Lasku kuin lasku niin riitauta se, ja vie asia käräjille, hoviin ja hyvässä lykyssä KKO:n hyppysiin.
Kunnon kommunisti löytää mistä tahansa sen verran vilunkia ja vikaa että minkä tahansa asian kykenee riitauttamaan. Oikeat toimintaa. Ei niitä rahoja riistäjille kannata vapaaehtoisesti antaa. Ihan periaatteessakin kannattaa ottaa muutaman satasen tai tonnin riski että saa herroille edes pikkukiusan!
Melkolailla jumppaa itsekin kuvailit tarvittavan. Kirjelmöi sinne ja reklamoi tänne, määräaikojen sisällä. No, lycka till.
Mitään jumppaa ei tarvita. Homma hoituu muutamassa minuutissa ilman vaivaa.
En kuvitellutkaan että itse kiikutat kirjeitä eri instansseihin. Vaan ei se sähköposti niitä rekkuloita itsekseen kirjoittele.
Käräjille joudut kyllä menemään ihan itse sitten.
Kädet kirjoittavat tekstin ja aivot sanelevat. Ei ole vaikeaa. Muutama sana riittää. Käräjille ei tarvitse mennä. Maksun voi maksaa, jos hovioikeus ottaa eri kannan kuin käräjäoikeus. Mutta, kun ei ota, kaikki on säästöä.
luottotiedot nollilla, vouti ovella, kaikki menee, lapset itkee nälkäänsä...
Helvetissä eli tulisessa pätsissä on ikuinen hammastenkiristys. Ja sitä rataa.
oikeudenkäynnit vie rahat, vanhuudenpäivät kuluu köyhyydessä, ystävät hylkää, sukulaiset vieroksuu...
että kun olet noin viisas niin miksi olit niin tyhmä että pysäköit väärin? Minä en ole saannut koskaan pysäköintisakkoa enkä saa. Ei ole noita huolia vaikka olet noin viisas ja minä vain tavallinen tallaaja.
Avustan henkilöä, joka on sellaisen saanut.
En kysy miksi avustat toista henkilöä, vaan kysyn miksi tämä toinen henkilö on tuollaisen maksulapun saanut?
Vakuuttavalta kuulostaa juu.
Hänen syitään en tunne, enkä ryhdy niitä selvittämään. Nyt on kysymys siitä, kenellä on lain mukaan oikeus kirjoitella rangaistusmaksuja. Vantaan käräjäoikeuden mukaan oikeus on vain poliisilla ja kunnallisella pysäköinninvalvojalla.
että aina kaveri saa ne ikävät asiat. Minä vaan kysylen kaverin puolesta? heh ehhe
Minulla ei liene mitään syytä kirjoittaa muuta kuin totta, kun esiinnyn nettipalstalla nimettömänä. Kyse on läheisestä henkilöstä, jota avustan aivan ilmaiseksi. Olen kyllä neuvonut myös pysäköimään oikein. Laittomaksi oikeudessa tuomittuja maksuja ei kuitenkaan pidä maksaa.
Teen itse samoin. En edes kysy, enkä myöskään halua tietää, kuka on autoa ajanut ko aikana. Ei kiinnosta. Autan, kun apua tarvitaan. Oikein hyvästä syystä. Parkkikonnien laittomat toimet on saatava kuriin.
Peruskysymys kuitenkin on tämä: kenellä on oikeus pysäköidä väärin?
Siitä siiten seuraa tämä jalo ja jokaista kansalaista ja kansalaisen perusoikeuksia turvaava järjetön "älä maksa" kampanja".
Jos sinulla olisi aivosoluja, siis toimivia, niin ymmärtäisit että ensin on syy, sitten vasta seuraus.
Ensin on väärin pysäköinti, sitten on seuraus. Sinä edustat sitä selkärangatonta lusmujoukkoa joka yrittää päästä seurauksista eroon.
Pohjimmiltaan on kysymys siitä, että toisilla on korkea moraali, ja toisilla ei ole moraalia lainkaan
Autan parkkikonnia hamaan loppuun asti, sillä LAITON PYSÄKÖINTI ON SAATAVA KURIIN. Se on oikein, oikein hyvä syy. Pätevämpi kuin sinun syysi.
Vantaan käräjäoikeuden tuomion mukaan yksityinen "sakotus" on laitonta. Korkeaaa moraalia edustaa se, mikä on demokraattisten periaatteiden mukaan lakiin kirjoitettu ja jota riippumaton oikeuslaitos tulkitsee. Oikein pysäköinti on tietenkin moraalisesti toivottavaa. Se ei kuitenkaan toteudu maksamalla oikeuden laittomiksi tuomitsemia maksuja.
Tässä asiassa ei ole kysymys siitä kuka parkkeeraa väärin, minne ja milloin.
Kysymys on siitä kuka saa rangaista tästä virheellisestä pysäköinnistä. Laki on onneksi selkeä. =)
Kiertele, kaartele, väistele, tee mitä tahansa, mutta Vantaan käräjäoikeuden tuomion edellytyksenä on väärä pysäköinti. Siten ydinkysymys viime kädessä on väärä pysäköinti. Se täällä pyritään kokonaan sivuuttamaan.
Koska se kuitenkin on perusongelma, josta muut ongelmat nousevat esiin, on jokseenkin varmaa että hovin ratkaisu ei ole lainkaan varma, kuten uskoteltu on. Ja vaikka olisi, niin kaiken kohelluksen, uhon ja agitaation jälkeen jokseenkin varmasti saamme lain, joka antaa yksityisille parkkifirmoille oikeuden kirjoittaa "rangaistusluonteisia" maksuja.
Luulenpa, asioissa aika sisällä olevana, että ymmärrän melko lailla sinua paremmin mistä on kysymys, ja mikä on lopputulos.
Hauskaa Juhannusta toivottelen kaikille!
Siinähän menee sitten perustuslakia myöten moni asia uusiksi jos sopimus syntyy ilman toisen suostumusta.
Pitääkin laittaa pystyyn KänniCom - ja alkaa vainota kulmakunnan kaljoittelevia teinejä. Lasku lähetetään kännissä tavatun teinin vanhemmille. Perusteena alkoholin välittäminen alaikäiselle.
Ylpeä kasvattaja voi toki pästä pälkähästä jos pystyy osoittamaan että kuka kaljaa haki. Win-Win...
Johdat pahasti itseäsi harhaan vertauksellasi teinipoliisista, vertauksesi ontuu kuin Eriksson.
Kannattanee suuremmassakin kiihotustilassa myöntää itselleen etteivät pysäköintivalvojat suinkaan vainoa kulmakunnan väärinpysäköijiä, vaan kohdistavat huomionsa tietyn määritetyn ja selkeästi merkityn yksityisalueen väärinpysäköijiin. Toiseksi, he eivät toimi siellä omasta aloitteestaan ja ilmoituksestaan vaan alueen omistajan tai haltijan nimenomaisesta pyynnöstä ja toimeksiannosta. Kolmanneksi valvonnasta ja sen seurauksista selkeästi ilmoitetaan alueen porteilla, sekin ilmoitetaan että ellei asiaintila miellytä, alueelta tulee pysyä pois.
Kukaan lapun saanut ei voi väittää ettei tiennyt. Jos se kuitenkin on mahdollista, silloin on liikenteeseen lähtö muutoinkin liian riskaabelia.
Vielä kerran. Ei oikeus ottanut kantaa väärinpysäköintiin, vaan laittomien valesakkojen kirjoittamiseen. Väärinpysäköintiin on jo olemassa tepsivä lääke. Kunnallinen pysäköinninvalvonta ja poliisi. Perusongelma on vain valesakot ja parkkikonnien laiton toiminta näitä jaellessaan.
Emme me uhoa, kohella tai kannata väärää pysäköintiä. Vain lakien kunnioitusta.
Kantasi on kiinnostava.
Perustetaan raiskaajia varten yksityioikeudellinen Park Kuohimme ne. Tai myymälävarkaita varten yksityioikeudellinen Park Kädet poikki. Tai kaahareita varten Park Singolla kiertoradalle. Eihän sitä ole väliä, mitä lait tämmöisestä sanovat. Tai läpiä päähänsä kirjoittavalle Hopoliinille Park Näppikset takavarikkoon. Toivotat takavarikkoporukan varmaan tervetulleeksi. Hyvästä syystähän ne tulevat.
Kun varastat myymälästä, sinut ottaa kiinni yksityinen myymäläetsivä. Kun murtaudut yöllä samaan kauppaan, sinut korjaa talteen yksityinen vartija.
Kun pysäköit yksityisalueelle väärin sinut narauttaa yksityinen pysäköinninvalvoja. Aivan lain mukaan. Tarvitaan enää pieni tarkennus rangaistusten täytäntöönpanoon joka on ainoa tulkinnanvarainen asia koko kysymyksessä.
Taannoin näin täällä hyvän ehdotuksen: Kirjoitetut laput todistusaineistoineen kunnan parkkitoimistoon toimeenpanoa varten. Siinä se.
"Kun varastat myymälästä, sinut ottaa kiinni yksityinen myymäläetsivä. Kun murtaudut yöllä samaan kauppaan, sinut korjaa talteen yksityinen vartija."
Myymäläetsivä ei sakota tai sulje vankilaan.
Sen tekee viranomainen, joka myös valvoo myymäläetsivien ja vartijoiden toimintaa.
"Kun pysäköit yksityisalueelle väärin sinut narauttaa yksityinen pysäköinninvalvoja. Aivan lain mukaan. Tarvitaan enää pieni tarkennus rangaistusten täytäntöönpanoon joka on ainoa tulkinnanvarainen asia koko kysymyksessä."
Ihan hyvä ajatus. Sakotusoikeus poliisille, sakot kunnalle tai valtiolle. Reklamointi nykyisen laillisen lain mukaan ja siten oikeusturva autoilijalle.
Kuis vain luulet. Mahtaisiko parkkikonnien firma näillä ehdoilla kannattaa taloudellisesti.
Tietysti tässä ajatusleikissä kunta tilittäisi perimänsä maksut edelleen ne määränneille yrityksille. Perisivät laskutuspalvelustaan komission.
viranomainen niin tekisi. Parkkikonnat saisivat tulonsa toimeksiantosopimuksella heidät palkanneilta tahoilta. Vai meinaatko edelleen että lainsäätäjä antaisi laittomuuden kolmikannan jatkua. Konnat säätää, toimeenpanee ja rankaisee. Ja saavat itse tulonsa rankaisutoiminnastaan. Tuskinpa vaan. Ei näet mahdu Suomen perustuslain puitteisiin. Suomessa on tarkasti eriytetty säädäntävalta (Eduskunta), toimeenpanovalta (Viranomaiset) ja tuomiovalta (Oikeuslaitos).Jatkahan vain ajatusleikkejäsi, mutta ne ovat aika erikoisia sisällöltään.
No siksi tekisi että kunta saisi tässä pikku ajatusleikissä valvonnan jalkatyön, tämän hetken kunnallisen valvonnan suuren kompastuskiven, ulkoistettua. Kunnallisella puolella ei resursseja riitä edes lasten-, sairaiden tai vanhusten hoitoon saati lisätä holtittomasti jotain pysäköinninvalvontaa.
Miksi se siis niin omituista mielestäsi on. Paljon tärkeämpääkin yhteiskunnan perusinfraa sairaankuljetus- ja lääkäripalveluista alkaen on jo siirretty osittain tai kokonaan kunnilta yksityisten hoidettavaksi. Miksi ei siis yhteiskunnan perustehtävien kannalta jokseenkin joutavaa yksityisalueiden pyhsäköinninvalvontaa.
Ja perustuslait, ihmisoikeudet, uskonnon- ja mielipiteenvapaus, veljeys ja tasa-arvo ynnä muu ylevä olisi pelastettu sitä kautta että se olisi se rakastamamme kunnan viranomainen niitä laskuja perimässä. Ei tarvita kuin edellytys valvonta-aineistolle että sen on pidettävä tarvittaessa oikeudessa. Kuten nykyisten kunnanpirkkojenkin tapauksessa tulee edellyttää.
kunhan virhemaksut menevät kunnalle ja viranomainen takaa reklamaation käsittelyn oikeusturvan.
Jos ei ole pysäköinyt väärin, ei ole voinut saada parkkikonnien, eikä kunnallisen valvonnan maksulappuja. Oikein? (älkääkä nyt aloittako taas niitä hurujuttuja autoihin murtautuvista parkkikonnista).
Onko koko tämä tulisieluin joukko vain auttamassa puolituttua kaveria, jonka puolituttu kaveri pysäköi puolitutun kaverin auton väärin?
On upeata että joukko ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä väärän pysäköinnin kanssa, jaksaa kaikkensa antaen taistella laillisuuden puolesta. Jospa sama joukko taistelisi laillisuuden puolesta hieman suurempienkin asioiden kohdalla niin maailmasta tulisi mukava paikka.
Toisaalta tässä on pieni ristiriita: sananmukaisesti ristikkäin tämä joukko kehottaa toisiaan olemaan maksamatta näitä maksuja, joita kukaan ei ole voinut saada, koska kukaan ei ole pysäköinyt väärin. On reklamointimallia ja ties mitä tarjolla, erilaisten boikottien ohella.
En voi olla hämmästelemättä mistä koko joukko on yleensä tullut tietoiseksi parkkikonnien vääristä maksulapuista, perinnästä jne, jos kukaan ei ole koskaan pysäköinyt väärin - niin, paitsi tietysti kunnallisen valvonnan alueilla.
Täällä murtuu täysin syyn ja seurauksen peruuttamattomuus! Mahtava saavutus, muuta en voi sanoa.
Joo, ette kannata väärin pysäköintiä. Kannatatte lakien kunnioitusta. Sithän tää kaikki selvis. Nääs jos ei kannata väärin pysäköimistä ja kunnioittaa lakia nin ei voi saada minkäänlaista lappua, ei laillista eikä laitonta! Homma tuli nääs kerralla kuntoon! Vihdoinkin voidahan lopettaa keskustelu parkkikonnista.
Jos, ja tottakai kun, reklamaatioiden oikeusturva tullaan takaamaan, miksi maksujen kunnalle pitää mennä? Meille kunnallisveron maksajille on paljon edullisempaa kun yksityisalueiden pysäköinninvalvonnan kustannukset katetaan 100%:sesti valvontayrityksen ja väärinpysäköijän välisin sopimuksin.
Vertasit aiemmin yksityistä pysäköinninvalvontaa yksityiseen turvallisuusalaan. Jos siis toiminta tehtäisi vastaavaksi, menisi toimintamalli jotakuinkin niin että pysäköintialueen omistaja tekisi pysäköinninvalvontayrityksen kanssa toimeksiantosopimuksen, jossa palvelunostaja maksaisi palveluntarjoajalle palvelusta. Sitten pysäköinninvalvojat kiertäisivät toimialueellaan etsimässä väärin pysäköityjä ajoneuvoja, ja niitä löytäessään ilmoittaisivat joko kunnalliselle tai valtiolliselle virkamiehelle asiasta. Tämä virkamies tulisi paikalle toteamaan rikkeen ja kirjoittaisi siitä pysäköintivirhemaksun, joka menisi siis valtiolle tai kunnalle.
Elikkäs tässäkään tapauksessa ei yksityinen sektori pystyisi tunkemaan näppejään itse maksuun mitenkään, se hoitaisi vain jalkatyön kentällä ja saisi rahansa palvelun tilaajalta.
Tämän voisi siis lailliseksi viellä saadakin, koska sakottaja olisi valtion tai kunnan palveluksessa oleva virkamies, eli siis oikeutettu käyttämään huomattavaa julkista valtaa.
Tämmöisen järjestelyn kohdalla tulee vastaan vain se, ettei kunnilla ole resursseja, ja valtiota taas ei kiinnosta kohdentaa resursseja niinkin vähäpätöisiin asioihin kuin virhepysäköinnit yksityisillä tonteilla ilman että ne rikkovat palo- ja pelastuslaissa esitettyjä kohtia.
Kaikenkaikkiaan on kuitenkin sula mahdottomuus että yksityisen puolen toiminta, jossa yksityinen ihminen kirjoittaa virhemaksuja jotka hyödyttävät häntä tai hänen yritystään suoraa, olisi millän tavalla perustuslaillisesti mahdollista.
Tässä nyt on pientä muutakin punnittavaa kuin vain yleinen lainkunnioitus. Tässä mitataan painavuudessaan perustuslakia ja sen yläpuolelle ollaan asemattamassa pätkää tieliikennelaista ja yksityisoikeudellisista sopimuksista.
Kummalle annat itse enemmän painoa, itsenäisen valtion perustuslaille vai yksityisoikeudellisille sopimussäädöksille?
Muistaakseni toinen pysäköinninvalvontayhtiöistä on yrittänyt saada poliisia / kunnallista paikalle useampaankin kertaan, tuloksetta.
Poliisi on ilmoittanut, että ei ole aikaa ja kunnallisen virka-aika alkaa vasta 8.15.
(Pelastustie pysäköintiä pitää valvoa yöllä)
Pelastustielle pysäköinti on kiellettyä palo- ja pelastuslaissa, se ei ole suoranaisesti tekemisissä yksityisen pysäköinninvalvonnan toimialueen kanssa. Sitä toki valvotaan, mutta yksityinen ei voi eikä saa voida tehdä asialle mitään radikaalia. Esim. heti havaittuaan hinauttaa ajoneuvoa pois. Valitettavasti poliisia on vaikea saada paikalle joissain tapauksissa ja kunnallisella saattaa olla omat rajoituksensa, mutta tarvitaanko silti yksityistä pysäköinninvalvojaa tähänkään havainnointin. Kuka tahansa voi ilmoittaa paloturvalisuusrikkomuksesta, oli se naapurin mummo, kiertävä piirivartija tai kuka tahansa, on kuitenkin oikeutettu tekemään hätäilmoituksen pelastustien tukkivasta ajoneuvosta ja siirrättäminen on kuitenkin viranomaisasia. Jos mennään viellä astetta pidemmälle niin pakkotilalainsäädäntöä käyttäen ylempi virkamies (tässä tapauksessa yleensä palomestari) voi antaa käskyn siirtää ajoneuvo välittömästi pelastustieltä sen haitatessa esim. sammutustoimia, ja se taas käytännössä meinaakin sitä että auto lähtee ja iloisesti kun sammutusauton liftillä repäistään.
Veronmaksajalle edullisinta on, että maksut menevät kunnalle. Sillä tavalla helpotetaan painetta kunnallisveron ja voidaan käyttää varoja mm. ikääntymisestä aiheutuviin menoiohin. Kunnallinen valvontahan on harvoja kunnan toimintoja, jotka ovat kannattavia.
Yksityisen valvojan asiantuntemattomuus, p-firman voitonmaksimointitavoite ja valvojan provisiopalkka takaavat sen, että aivan oikein pysäköivät saavat näitä lappusia. Reklamoinnissakin asianomainen itse ratkaisee tapaukset samoin insentiivein kuin laputtaakin. Tästä on olemassa lukuisia esimerkkejä ja niitä on turhaa yrittää kiistää. Yksityinen valvonta ei toimi ja se ei ole sopusoinnussa kansalaisen oikeusturvan kanssa. Se on myös lakien vastaista. Sen on käräjäoikeus todennut ja hovioikeus vahvistaa saman tuomion.
Olet aivan oikeassa ettei yksityinen voi eikä saa voida tehdä asialle mitään radikaalia, esim. heti havaittuaan hinauttaa ajoneuvoa pois.
Siis ei voi sille nimenomaiselle yksittäistapaukselle. Sen osalta tulee toimia kuvaamallasi tavalla.
Nämä asiat eivät ole kuitenkaan toisiaan pois sulkevia. Ilmiön trendille voi nimittäin tehdä paljonkin.
Kun itsekkäät väärinpysäköijät tottuvat siihen, että pelastustiellä voi vapaasti pysäköidä, korkeintaan tulee jokin taloyhtiön merkityksetön huomautuslappunen jonka voi saman tien viskata katuojaan, on väärinpysäköinti alle aikayksikön käytäntö. Jos sen sijaan rapsahtaa jo mihin aikaan tahansa tapahtuvasta lyhyestäkin pysäköinnistä valvontayhtiön maksulappu, joka jo minimissään vaatii useita reklamointeja ja omaa aktiivisuutta, niitä ei normaali ihminen viitsi jatkuvalla syötöllä olla keräämässä ja prosessoimassa vaan oppi menee perille ja pienimmän riesan periaatteella auto jätetään muualle.
veronmaksajalle tietenkin edullisinta on ettei tällaisia julkisen palvelun perusinfrastruktuuriin kuulumattomia marginaalitoimintoja tarvitse lainkaan perustaa ja ylläpitää.
nämäkin resurssit tulee keskittää sairaan-, lasten- ja vanhustenhoitoon, jotka kamppailevat pahenevassa resurssipulassa. onko mielestäsi tärkeämpää marssittaa 700 uuden parkkipirkon rykmentti stadin katuja tallaamaan vaiko osoittaa ne varat helsingistä tällä hetkellä puuttuvan 700:n hoitajan vajeen täyttämiseen?
erittäin vastenmielistä on itsekkyydessään verhoutua näihin muka-laillisuusvääntelyihin. takaa paistaa aina se että halutaan turvata oma väärinpysäköinti"oikeus" jatkumaan mahdollisimman riskittömästi.
Sen tapahtumahorisontissahan väitetään kausaliteetin lakien väistyvän ja seurauksen edeltävän syytä.
Tavoitettaan vasten tarkasteltuna. Se nimittäin tehokkaasti vähentää väärinpysäköintiä yksityisalueilla. Siksi sille riittää yhä enemmän kysyntää, sen voi jokainen todeta kun katsoo kuinka toiminta jatkuvasti laajenee.
Laki, asetukset ja yrityksiltä edellytettävät menettelytavat tullaan tottakai 1-1,5v sisällä saattamaan sille tasolle ettei myöskään rikkeen tehneiden oikeusturva vaarannu.
Niin, ja tarkennettakoon nyt etten edusta pysäköinninvalvontaa muussa roolissa kuin väärin pysäköinnistä kärsimään joutuvan näkökulmasta. Minulle kelpaa oikein hyvin kunnallinen pysäköinnivalvoja jos se vain saa ongelman ratkaistua. Valitettavasti vain kunnallisen alan jäykkyydet eivät mahdollista sellaista valvontaa joka tähän ongelmaan tehoaa.
Kirjoituksesi ei perustu häivääkään tosiasioihin. Lainkäyttö kuuluu elimellisenä osana julkisen vallan tehtäviin. Se ei ole marginaalitoimintaa. Ja kunnallinen pysäköinninvalvonta tuottaa voittoa. Sen avulla voidaan kustantaa sairaan- ja hoivapalveluja. Argumenttisi ovat todella vähissä, kun pyrit noin karkeasti vääristelemään tosiasioita.
joopajoo, pysäköinninvalvonnalla suomi nousuun, justiinsa.