Tehkäämme pienen ihmisen politikkaa

Nykyiset valtaapitävät puolueet ovat saaneet kansaliset omiin pauloihinsa,uskotellaan vaalirhasotkuilla,kansa uskoo ja verorahoilla on rahoitettu jokainen kansanedustaja ja ministeri,Suomi tarvitsee niin kunnissakin kuin koko maata käsittävää ryvettymätöntä poltiikkaa.

Nukkuvien puolueeseen,ei kannata tuudittautua,sillä jos haluaa parempia kuntapalveluja,jotka koskettavat juuri sinua pieni ihminen.

Itsenäisyyspuolueen tavoitteet ja aktiivisesti työtä tehden,emme tule harrastmaan keinotelu ja kumartelu politiikkaa.

Presidentti olisi hyvin voinut viheltää hallituspelin poikki,jos alkaa olemaan uskottavuus hallituksen rahoituskuvioissa,sillä ketkä ovat nämä sotkuissa rypeneet edustajat tai ministerit äänestäneet, Te kansalaiset olette halunneet epärehellistä politiikkaa,sitä saatte maistaa,niin kauan,kun silmät aukeavat,että eihän tällainen Itsenäisyyden myyminen Brysseliin ja hinku Natoon ja vielä Lissabonin sopimuskin,siinä viedään perustuslakikin muille,eli Suomi toteuttaa käskyjä muualta,kun maalaisjärki puuttuu asioista.

Itsenäisyyspuolue tekee rehellistä pienen ihmisen asialla olevaa politiikkaa,köyhiä ei unohdeta,sen ovat tehneet valtaa pitävät rahapolitiikot.

SINILIPPUMME
4382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tasan yhtä ryvettynyttä ja omaa etuaan ajavia. Teillä on ainoa ero noihin tämän hetkisiin vallanpitäjiin, on vallan puuttuminen. Mutta sama epämääräisten ja paikkaansapitämättömien tietojen syöttö näkyy olevan vallalla. Heittelette kyllä hienoja ajtuksia, mutta ette kerro niiden oikeita vaikutuksia ja toteuttamis mahdollisuuksia. Populistista rääkkymistä jossa ei anneta oikeita vaihtoehtoja nykyiseen.

Äänestä
  • Onhan nyt ainakin syötetty muutakin tekstiä kuin pietupietupietu, pietu sitä, pietu tätä, pietu tuota, aha! -tässä taas joku puhuu pietusta- -juttua. On edistytty. On kehitytty. Aloittajassa meillä on Vapaan Suomen mies, joka osasi sanoa muutakin kuin "Pietu".

    Äänestä

Mikä vittu on se pieni ihminen ja sille tehty politiikka? Opetelkaa kirjoittamaan edes suomea ennenkuin alatte mölisemään outoja.

Äänestä

Ei vain pienten.Meidän on huolehdittava talouden tasapainosta,jotta pystytään jakamaan hyvää toimeentuloa kaikille.Annetaan niille rikkaille mahdollisuus auttaa köyhiä kovilla veroillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SINILIPPUMME kirjoitti:

Nykyiset valtaapitävät puolueet ovat saaneet kansaliset omiin pauloihinsa,uskotellaan vaalirhasotkuilla,kansa uskoo ja verorahoilla on rahoitettu jokainen kansanedustaja ja ministeri,Suomi tarvitsee niin kunnissakin kuin koko maata käsittävää ryvettymätöntä poltiikkaa.

Nukkuvien puolueeseen,ei kannata tuudittautua,sillä jos haluaa parempia kuntapalveluja,jotka koskettavat juuri sinua pieni ihminen.

Itsenäisyyspuolueen tavoitteet ja aktiivisesti työtä tehden,emme tule harrastmaan keinotelu ja kumartelu politiikkaa.

Presidentti olisi hyvin voinut viheltää hallituspelin poikki,jos alkaa olemaan uskottavuus hallituksen rahoituskuvioissa,sillä ketkä ovat nämä sotkuissa rypeneet edustajat tai ministerit äänestäneet, Te kansalaiset olette halunneet epärehellistä politiikkaa,sitä saatte maistaa,niin kauan,kun silmät aukeavat,että eihän tällainen Itsenäisyyden myyminen Brysseliin ja hinku Natoon ja vielä Lissabonin sopimuskin,siinä viedään perustuslakikin muille,eli Suomi toteuttaa käskyjä muualta,kun maalaisjärki puuttuu asioista.

Itsenäisyyspuolue tekee rehellistä pienen ihmisen asialla olevaa politiikkaa,köyhiä ei unohdeta,sen ovat tehneet valtaa pitävät rahapolitiikot.

SINILIPPUMME

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu