Palstaa on tullut seurattua aktiivisesti pitkään. Hyötyä siitä on ollut: on oppinut ikään kuin "tuntemaan" aktiivikirjoittajat, tietoa on tullut ja ennen kaikkea voimia taistella työpaikalla. Toisaalta palsta on ollut melkoinen ihmisluonteen oppitunti... On aika jänskää pohtia itsekseen, mikä saa jonkun käyttämään vapaa-aikaansa (tai kenties työaikaa??) mollatakseen homeista sairastuneita.
Mutta asiaan. Aion pitää palstataukoa. Ennen sitä ottaisin esiin asian, joka on minulle osoittautunut tärkeäksi: masennuksen hoidon homesairailla.
Työpaikallani olen joutunut samaan rumbaan kuin moni muukin homeista sairastunut: kun tuodaan esiin home-epäily, leimataan hysteeriseksi. Kukaan ei tee mitään asian hyväksi, sairastelu pahenee koko ajan, lääkärit ehdottelevat parisuhdeongelmia(!) sun muita syyksi keuhkoputkentulehduksiin ja nivelkipuihin. Vaikka kovasti kiistäisi, ettei parisuhdeongelmia ole... Masennuslääkereseptikin kirjoitettiin, mistä olin kovin loukkaantunut - tiesin itse, etteivät oireet johdu masennuksesta.
Lopulta työpaikalla todellakin mitattiin korkeat arvot hometta ja sädesientä. Kerron pitkästä prosessista lyhyesti: sain siirron uusiin tiloihin enkä siis enää oireile työpaikalla. Kuitenkin jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että nyt en kerta kaikkiaan pysty menemään töihin (siis henkisesti tuntui mahdottomalta). Kokemus kaiken kaikkiaan oli niin traumaattinen. Pyysin työterveyshuollosta lähetettä psykiatrille.
Onneksi osuin hyvälle psykiatrille, joka tiesi paljon homealtistuksesta ja sen haitoista! Hän diagnosoi minut masentuneeksi ja laittoi pitkälle sairauslomalle (kun oireilin homeiden takia, sain aina max viikon kerrallaan, sen jälkeen piti palata töihin, jossa olo tietenkin huononi radikaalisti jo ensimmäisen tunnin aikana). Diagnoosiin tuli maininta masennuksesta ilman somaattista oireyhtymää: psykiatri ei siis pitänyt oireiluani psyykkisenä.
Nyt pitkän sairasuloman jälkeen voin erinomaisesti. Olen syönyt masennuslääkkeitä ja syön edelleen. Olen vakuuttunut siitä, että tämä on vaikuttanut myös fyysisen olon kohenemiseen - ei niin, että masennus aiheuttaisi oireita, mutta masennus ja toivottomuus on varmasi vaikeuttanut parantumista. Nyt voin todeta, että vastustuskykyni on kohentunut: siedän joitakin paikkoja, joissa en pystynyt oleskelemaan vielä puoli vuotta sitten. Pystyn käymään kaupoissa, ravintoloissa, kirjastossa, elokuvissa, konserteissa... Toki on tiloja, joista joudun poistumaan välittömästi - oireilu on niin rajua ja tulee nopeasti - mutta elämäni on kuitenkin suht normaalia. Puoli vuotta sitten se ei ollut sitä, päinvastoin, koin arkeni hyvin rajatuksi.
Huomauttaisin vielä, että masennukseni oli ns. piilevää. En itse tajunnut olevani masentunut, siis siinä mielessä, että olisin osannut vaatia siihen hoitoa. Psykiatrillekin halusin lähinnä mennä keskustelemaan tapahtuneesta.
Ei siis kannata vähätellä masennuksen hoitoa homeista sairastumisen yhteydessä. Minulle pitkä sairausloma ja lääkitys on ollut pelastus. Suosittelen! (Psykiatrin tosin pitää olla hyvä ja osaava...)
Mutta asiaan. Aion pitää palstataukoa. Ennen sitä ottaisin esiin asian, joka on minulle osoittautunut tärkeäksi: masennuksen hoidon homesairailla.
Työpaikallani olen joutunut samaan rumbaan kuin moni muukin homeista sairastunut: kun tuodaan esiin home-epäily, leimataan hysteeriseksi. Kukaan ei tee mitään asian hyväksi, sairastelu pahenee koko ajan, lääkärit ehdottelevat parisuhdeongelmia(!) sun muita syyksi keuhkoputkentulehduksiin ja nivelkipuihin. Vaikka kovasti kiistäisi, ettei parisuhdeongelmia ole... Masennuslääkereseptikin kirjoitettiin, mistä olin kovin loukkaantunut - tiesin itse, etteivät oireet johdu masennuksesta.
Lopulta työpaikalla todellakin mitattiin korkeat arvot hometta ja sädesientä. Kerron pitkästä prosessista lyhyesti: sain siirron uusiin tiloihin enkä siis enää oireile työpaikalla. Kuitenkin jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että nyt en kerta kaikkiaan pysty menemään töihin (siis henkisesti tuntui mahdottomalta). Kokemus kaiken kaikkiaan oli niin traumaattinen. Pyysin työterveyshuollosta lähetettä psykiatrille.
Onneksi osuin hyvälle psykiatrille, joka tiesi paljon homealtistuksesta ja sen haitoista! Hän diagnosoi minut masentuneeksi ja laittoi pitkälle sairauslomalle (kun oireilin homeiden takia, sain aina max viikon kerrallaan, sen jälkeen piti palata töihin, jossa olo tietenkin huononi radikaalisti jo ensimmäisen tunnin aikana). Diagnoosiin tuli maininta masennuksesta ilman somaattista oireyhtymää: psykiatri ei siis pitänyt oireiluani psyykkisenä.
Nyt pitkän sairasuloman jälkeen voin erinomaisesti. Olen syönyt masennuslääkkeitä ja syön edelleen. Olen vakuuttunut siitä, että tämä on vaikuttanut myös fyysisen olon kohenemiseen - ei niin, että masennus aiheuttaisi oireita, mutta masennus ja toivottomuus on varmasi vaikeuttanut parantumista. Nyt voin todeta, että vastustuskykyni on kohentunut: siedän joitakin paikkoja, joissa en pystynyt oleskelemaan vielä puoli vuotta sitten. Pystyn käymään kaupoissa, ravintoloissa, kirjastossa, elokuvissa, konserteissa... Toki on tiloja, joista joudun poistumaan välittömästi - oireilu on niin rajua ja tulee nopeasti - mutta elämäni on kuitenkin suht normaalia. Puoli vuotta sitten se ei ollut sitä, päinvastoin, koin arkeni hyvin rajatuksi.
Huomauttaisin vielä, että masennukseni oli ns. piilevää. En itse tajunnut olevani masentunut, siis siinä mielessä, että olisin osannut vaatia siihen hoitoa. Psykiatrillekin halusin lähinnä mennä keskustelemaan tapahtuneesta.
Ei siis kannata vähätellä masennuksen hoitoa homeista sairastumisen yhteydessä. Minulle pitkä sairausloma ja lääkitys on ollut pelastus. Suosittelen! (Psykiatrin tosin pitää olla hyvä ja osaava...)
Vastaukset 66
Vanhimmat
en kyllä tietä kuka homesairas toimisi näin? Tuon masennuksen jälkeen kaikki onkin sitten vain sitä itseään, masennusta. Ja työpaikka on tehnyt kaikkensa, vaikka paikat homeessa. Lääkärit tehneet kaikkensa, vaikka fyysiset sairaudet jätetäänkin hoitamatta. Ainoa joka tekee työnsä on tuo psykiatri. Yllättäen kuulen heistä yhä enemmän niitä positiivisia lausuntoja, kokemus nähtävästi sairastuneilla lisääntyy kaikesta huolimatta ja ainoa apua tarjoava taho on psykiatrit. Keuhkolääkärit ja tt-lääkärit, tutkimuksia tekevät lääkärit, heitä ei enää ole hyvää sanottavaa, joten toisaalta eiköhän lähdetä kaikki tyynni psykiatrille.
monesta kohtaa ja menet lääkäriin. Hän ihmettelee ja päivittelee tilannettasi, paha on. Kertoo ettei kyllä voi mitenkään auttaa, eikä tiedä mikä ihme kyseessä voisi olla, epäilee masennusta.
Voipi olla, että tuosta kommentista masentuukin. Ei se mikään ihme olisi. Lisäksi masentaisi nähdä niin tyhmää lääkäriä enää toista kertaa, joten helpompaakin on mennä keskustelemaan keskustelun taitavalle lääkärille ja sitähän psykiatrit tekevät työkseen, ovat kuin helppoheikit, taitavia puhumaan.
"Diagnoosiin tuli maininta masennuksesta ilman somaattista oireyhtymää: psykiatri ei siis pitänyt oireiluani psyykkisenä."
Totta kai piti psyykkisenä ja nimenomaan ILMAN SOMAATTISIA OIREITA!
ICD-koodina F numerot, ja F on kyllä "varattu" ihan psyykesairauksien diagnooseille. Samaa mieltä tuon yhden vastaajan kanssa, kyllä se psykiatri sinua piti nimenomaan psyykkisesti sairaana, ei psykiatri voi kirjoittaa lääkärintodistukseen mitä mieleen juolahtaa.
http://www.ahjos.net/luokitus/F30.htm
F30 Mania
F31 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
F32 Masennustila
F33 Toistuva masennus
F34 Pitkäaikaiset mielialahäiriöt
F38 Muut mielialahäiriöt
F39 Määrittämätön mielialahäiriö
F32.0 Lievä masennustila
Edellä mainituista oireista on havaittavissa yleensä kaksi tai kolme. Henkilö todennäköisesti kärsii niistä, mutta kykenee todennäköisesti jatkamaan useimpia toimintojaan.
F32.00 Lievä masennustila, johon ei liity somaattista oireyhtymää
http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Ahdistuneisuushäiriöt
***
Psykologisten ja psykiatristen oireiden somaattinen = (fyysinen) puoli!
Sairastunut siis kuvitteli sairastuneensa homeista, jälleen kerran näin reilua hoitoa. No ei ihme, jos nyt meneekin hyvin kun on pää hoidettuna ja lääkitys päällä.
jätetään vara sille, että potilas feikkaa koko sairastelun, myös masennuksen? Siis hakee vain sitä pitkää saikkuako?
Luotit psykiatriin ja näin kävi!
vastustuskykyyn??? Masennuslääkkeet ovat myös myrkkyjä, jotka alentavat ihmisen fyysistä vastustuskykyä.
" Olen syönyt masennuslääkkeitä ja syön edelleen. Olen vakuuttunut siitä, että tämä on vaikuttanut myös fyysisen olon kohenemiseen - ei niin, että masennus aiheuttaisi oireita, mutta masennus ja toivottomuus on varmasi vaikeuttanut parantumista. Nyt voin todeta, että vastustuskykyni on kohentunut: siedän joitakin paikkoja, joissa en pystynyt oleskelemaan vielä puoli vuotta sitten. "
vastaanotolleen. Luulee, että emme tiedä mitä tarkoittaa somaattinen. Ei ole fyysisiä sairauksia homeista sairastuneille, ei! Oikkeeen rehellinen psykiatriopiskelija.
sitä ei pidä antaa helpolla, ei ainakaan lääkäreille. Jos kirjoituksesi on aito, niin kuin arvelen sen olevan, käytännössä olet saanut hoitoa tietämättä mihin. Aika tyypillistä toimintaa lääkäreiltä. Kyselevä ja tietoa haluava potilas onkin hankala ja vaikea tapaus, eikä kyseleminen omasta sairaudesta ja tilanteestaan ole monenkaan lääkärin mielestä tervettä. On varsin epänormaalia olla kiinnostunut omahoidosta, sairaudestaan ja siitä onko sairaus ja hoito oikeaa.
On hyvä, että olet saanut avun lääkäriltä, vaikkakin sitten epämääräisellä diagnoosilla. Älä ota siitä murhetta, noita diagnooseja on nähtävästi ylimääräisiä, joten niitä jaetaan ihan alennusmyynnissä. Siksi niiden arvo onkin ihan olematon. Ei kukaan enää tiedä kuka on oikeasti masentunut ja kuka ei, eivät edes lääkärit itse.
Kun on saavuttanut tietyn aseman ja helpon elämän, ei sitä elämää saa heiluttaa jotkun homeista sairastuneet. Sehän ei tietenkään käy, ei mitenkään. Annetaan lääkitys tai diagnoosi, ja jos ei voi antaa astmaa, niin kyllähän masennusta ilmassa on aina. Sehän leviää kulovalkean tavoin nykylääketieteen kriteerein, sehän alkaa olla yleisempää kuin tuo niin monimuotoinen astma. Käteviä sairauksia molemmat, diagnostiset kriteerit kun ovat sopivan väljiä ja aina menee oikein. Potilastahan tässä ajatellaan, potilaan parasta.
Oli todella mieltä ylentävää kuulla miten äitiäni lääkärit hoitivat hänen viimeisinä hetkinään. Lääkkeitä ja lääkkeitä ja vähän lisää lääkkeitä, mitä sitä kuolevan ihmisen elämää pitkittämään ja kuka sitä nyt äitiään haluaa hyvästellä. Kyllä se on potilaan parasta, että huumataan lääkkeillä tiedottomaksi tai lähes tiedottomaksi, siten ettei kieli taivu suussa, yhtäkään normaalia sanaa ei äiti enää lääkäreiden hoidon jälkeen sanonut. Kotoa lähtiessä vitsaili ambulanssimiehille ja jutteli vielä muutoinkin. Mutta henkeä ahdisti ja oli vaikeaa ajoittain. Ahdistus vaikeutui ja sehän onkin kätevästi hoidettavissa ääri voimmakkain lääkityksin. Ensin tehdään päätös että elvyttää ei saa, lääkäri tekee sen näppärästi ja sen jälkeen lääkkeitä ja lisää lääkkeitä. Näin kuollaan arvokkaasti tämän päivän lääkäreiden hoidossa.
Vastaavassa tapauksessa, menisin mieluummin kaatopaikalle kuin sairaalaan. Olisi edes vähän arvokkaampi tapa kuolla.
tyhmän viestin. Kehtaan kirjoittaa tämän, koska yleensä tykkään lukea viestejäsi. Totta kai tiedän mihin minä hoitoa saan - et kai tosissasi voi väittää sellaista toisesta potilaasta vain yhden netissä kirjoitetun viestin perusteella?
No sehän se mm. yhtenä syynä masentumiseen oli, että meni luottamus lääkäreihin. Ja työpaikalla moneen muuhunkin. Itse jouduin tietoa hakemaan, vakuuttelemaan, olemaan lujana - ja yritinpä samalla olla pirteä, vaikka siinä meinasi mennä työpaikka alta, rahaa kului, terveys huononi koko ajan ja siinä samalla vaikutti varmasti myös puolison ja lapsen vointiin. Absurdi tilanne (työ, jota teet elääksesi, onkin yhtäkkiä se joka melkein vetäisee pohjan jalkojen alla) saa aika helposti masentumaan.
Itse jaksat aina naureskella lääkärille, joka mietti olisiko sinulla epäspesifiä masennusta. Että jaksaahan tässä niitä hiuksiaan laitella. No niin minäkin jaksoin hiuksiani laitella. Masennus näkyi muuten: univaikeuksina, toivottomuutena, näköalattomuutena, takertumisena pikkuasioihin mm.
Ei niitä diagnooseja ja pitkiä sairaslomia ihan helposti jaella. Tuon sain karvaasti kokea taistellessani työpaikalla.
Kyllä masennusta voi tarkastella sairautena siinä kuin muitakin sairauksia. Johtuneeko sitten siitä, että olen suht nuori, että on helpompi myöntää se: ei ole samanlaista masennukseen liitettyä häpeän tunnetta kuin ehkä hiukan vanhemmilla voi olla.
Lääkkeitä en syö mitenkään kuormakaupalla, kun nyt siitäkin kirjoitit. Ennen oli astma- ja reumalääkettä, tietty hirveä kasa antibiootteja, Duactia, Nasonexia... Mitään noista en ole tarvinnut pitkään aikaan. Ainoa nykyinen lääkkeeni on mielialalääke, ja siitäkin lasketaan nyt annosta ja sitten jossain vaiheessa aletaan pikkuhiljaa lopetella.
Elämäni on tosi hyvää nykyisin.
tuo, miten viestin ymmärsit. Kirjoitin huonosti. Elikkäs, kun kerrot tuosta "ettei ollut somaattista" ja se oli myös lausuttuna psykiatrin diagnoosiin, niin kysehän oli niistä homeista saaduista oireista, joihin näillä sanoilla viitattiin kintaalla. Käsittääkseni ensin kuitenkin sairastuit työpaikkasi sisäilmasta ja vasta sen jälkeen tuli tuota masennusta.
Ei masennus ole sen ihmeempi sairaus kuin mikään muukaan. Elikkäs vain tuo, miksi sairastuit masennukseen, jätettiin diagnoosissa huomiotta. Ikään kuin olisit sairastunut pelkästään masennukseen. Kuka vain masentuu, jos sisäilmasta sairastuvien kohtelu jatkuu ja paheneekin, niin kuin näyttäisi tapahtuvan. Tiedetään jo paljon, mutta ongelma onkin ihan liian laaja jotta sitä voisi kuitenkaan tunnustaa ihan siten kuin se pitäisi. Jätetään sairastelevat sairastamaan siten kun sinut, lyhyitä sairauslomia, ei niiden aikana toivu ja uudelleen töihin. Hirvittävä oravanpyörä.
Jos sitten lähetetään jatkuvasti oireileva psykiatrille ja hän toteaa, ettei masennuksen takana ole mitään fyysistä sairautta, on se mielestäni todellakin väärin. Siitä sisäilmastahan sinä sairastuit ja kun sitä sairautta ei muutoin kuntoon hoidettu, niin lähetettiin psykiatrille, joka sitten kirjoitti riittävän pitkän sairausloman. Se riittävän pitkä sairausloma olisi pitänyt tulla jo siltä ekalta lääkäriltä ja sen lisäksi se ohjaus psykiatrille, jos hän katsoo että silläkin puolen olisi hoidettavaa ja jostakin lääkityksestä tms. olisi apua.
psykiatri korosti, että fyysiset oireeni eivät johdu masennuksesta vaan homeesta. En tiedä luitko muitya kirjoittamiani viestejä täällä: niissä yritin vielä korostaa sitä entisestään.
Ja siis työpaikalla olin siinä vaiheessa päässyt homeettomaan työtilaan. Työterveyshuolto oli tunnustanut oireiluni johtuvan homeista, Allergiasairaalasta oli paperit jne.
kommenttia voisi tulla. :)
Mutta että kaikilta vastanneilta...:D Ymmärrän nyt kyllä hyvin palstalla silloin tällöin esitetyn näennäisesti paradoksaalisen ajatuksen, että jotkut näemmä haluavat olla sairaita.
No eipä se minua hetkauta, kukin elää omaa elämäänsä ja itse olen saanut apua. Haluan olla niin terve kuin mahdollista ja koen että ihmisen kokonaisvaltaisella hoidolla saavuttaa parhaan tuloksen (ja tähän minulla kuuluvat superterveellinen ruokavalio, liikunta, akupunktio ja kyllä, myös masennuksen hoito).
Tarkkaa diagnoosiani en tähän nyt jaksa alkaa kaivella esiin papereista (siis koodia). Todettakoon, että podin keskivaikeaa masennusta. Psykiatri nimenomaan totesi, etteivät fyysiset oireeni ole psyykkisiä (siis esim. nivelkivut) vaan nimenomaan homeista johtuvia. Masennuksen hän totesi olevan reaktiivisen, siis reaktio hankalaan tilanteeseen työpaikalla; arveli myös, etten muuten olisi taipuvainen masentumaan. Samaa mieltä olen itsekin.
Ja kertauksena: siinä vaiheessa kun hakeuduin psykiatrille, oli työpaikalla hoidettu asiat kuntoon. Siis siinä mielessä, että työterveyslääkäri sanoi homeen olevan sairastumiseni syy ja olin päässyt pois hometiloista. Moni asia oli periaatteessa kunnossa - ja silti ei ollut: voiko kukaan itselleen rehellinen työpaikan homeista sairastunut väittää, etteikö olisi yhtään masentunut vaikean prosessin aikana tai ettei olisi missään vaiheessa ollut katkera?
Minä uskalsin myöntää olevani katkera ja halusin työstää niitä tunteita. Pakkohan elämää on jatkaa ja rankkojen kokemusten yli päästä. Totta kai masennus heikentää elämänlaatua ja alentaa myös vastustuskykyä, sehän on ihan perustietoa jopa koululääketieteessä nykyisin.
Ja näin se nyt vaan on, että pystyn elämään aika lailla normaalia elämää nykyisin. Ei täysin samanlaista kuin ennen, mutta ero on huima puolen vuoden takaiseen tilaan. Ja kyllä, ihan rehellisesti haluan tuoda esiin, että ei masennusta kannata vähätellä homeista sairastumisen yhteydessä. Minulle sen myöntäminen oli käänteentekevä asia ja haluan tuoda sen esiin muillekin: joku muukin voi saada apua. Toiset olkoot katkeria, naureskelkoot itsekseen minulle, raukkaparalle psykiatrin huijaamalle.:D
Masennuksen myöntäminen oli vaikeaa, koska taistellessani työpaikalla minut leimattiin masentuneeksi (työterveyshuolto) ja hysteeriseksi (esimies). Siinä mielessä ymmärrän palstalaisten kommentit. Mutta jos nyt kuitenkin yrittäisitte vielä lukea, mitä yritin tuoda esiin: masennus ei aiheuta homesairaan oireita, mutta homeista sairastunut voi masentua. Masennusta voidaan hoitaa, eikä sen hoitaminen tai masentumisen nyt yleensäkään pitäisi enää 2000-luvulla olla mitenkään hävettävää tai piiloteltavaa. As simple as that.
aika surkuhupaisaa toden totta nämä reaktiot kirjoitukseesi. Mutta vähän samanlaisen polun olen itsekin käynyt ja olen kyllä vahvasti samaa mieltä kanssasi kirjoittamistasi asioista.
Itse tajusin että kun on vain tämä Yksi Elämä, niin miksi tehdä siitä niin pirun hankalaa takkuamista, jos jonkun osa-alueen saa hoidetuksi mielialalääkityksellä eli masennuksen. Elämä helpottuu ja jaksaa nähdä asioita vähän valoisammin ja erityisesti se jaksaminen on palautunut.
Kirjoituksesi oli asiallinen ja varmasti antaa ajattelemisen aihetta omalle kohdalleen muillekin vastaavassa tilanteessa oleville.
VAIN YKSI ELÄMÄ, miksi antaa masennuksen pilata kaikki mahdollisuudet ja viedä pohjan pois jaksamiselta.
t. myös keskivaikea masennus diagnoosi homealtistumisen lisäksi ( muut liitännäissairaudet)
että olen lapselleni velkaa sen, että hoidan masennukseni (ja tietty mies puolisolle, mutta erityisesti lapselle).
Luulen monen homesairaan suhtautuvan epäluuloisesti masennusdiagnoosiin, koska moni joutuu käymään läpi melkoisen rumban, ennen kuin homeet tunnustetaan sairastelun syyksi. Minäkin aluksi ihan hätkähdin saadessani paperilla masennusdiagnoosin - olin yrittänyt olla sitkeä ja reipas, kieltänyt kaikki masennuksen tunteet - ja sitten olo oli todella helpottunut.
Onneksi työterveyshuollossa ollaan sen verran fiksuja, ettei enää sekoiteta masennusta homeoireisiin.
edellisessä viestissä:
"mies puolisolle"
Aluksi piti kirjoittaa 'miehelle', sitten vaihdoinkin 'puolisolle'. Jäi hauska "yhdyssana".:D
Jos homeongelmasta aiheutuneet erilaiset kärsimykset ovat aidosti rankkoja, niin on jopa luonnotonta, jollei ihminen kärsi myös henkisesti. En ymmärrä, miksi se halutaan kieltää. Ehkä täällä kirjoittelevat pääasiassa ihmiset, jotka ovat loppujen lopuksi päässeet vähällä.
http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=22898&hakusanat=Homevauriot
" Tutkimus homeongelman psykososiaalisista vaikutuksista:
Homeongelmassa voi mennä terveys, koti ja elämänhalu
Kokonaisuudessaan homeongelma ja siitä johtuvat tapahtumat ovat omiaan vähentämään ongelman kokeneiden ihmisten psyykkistä hyvinvointia. Yli kolmannes tutkimukseen osallistuneista poti kohtalaista tai vaikeaa masennusta. Viidennes kyselyyn vastanneista koki, että olisi parempi olla kuollut, ja joillakin vastanneilla oli itsemurha-ajatuksia. "
Joku homesairas on ihan pulassa, kun ei tiedä mitä lääkkeitä ottaisi Thaimaan matkalleen mukaan. Jollekin toiselle voi olla bussimatka lähikaupunkiinkin ylivoimainen. Homeiden sekoittama vatsa voi alkaa temppuilla kesken kaiken tai hengitys salpaantua, kun ei ole ollut varaa niitä lääkkeitäkään tässä kuussa ostaa. Eikä aina löydy edes sitä bussirahaakaan, kun kaikki on mennyt....
F32.10, eli keskivaikea depressio ilman somaattisia oireita.
t. aivan saman dg:n omaava
ikävää, että olet menettänyt kaiken. Olen tosi pahoillani siitä. Ja toki ymmärrän katkeruutesi ja sen, että sitä pahaa mieltään on vaikea työstää yksin.
Kyse tuossa lääkeongelmassani ei ole kuitenkaan pieni. Ei olisi kiva joutua Thaimaassa tai muuallakaan vankilaan, siitä syystä että mukanani on ristiriitaisia papereita saanko ylipäätään kuljettaa ja nauttia lääkkeitä. Tuon asian kanssa pitäisi lääkäreidenkin olla tarkkana. Elikkäs pitäisi kirjoittaa lausunnot siten, että selviää lääkkeiden tarpeellisuus, mikäli sairastuu tms.
Tuo englanninkielinen selostehan oli avuksi, ei haitaksi tarkoitettu. Kun taas reseptit ovat suomeksi ja osa erilääkäreiden kirjoittamia. Ja jos mietit miksi minulla on eri lääkäreiden kirjoittamia lääkemääräyksiä, niin terveyskeskus on uusinut lääkkeitäni ja silloin lääkemääräys uusitaan kokonaan ja vanha jää terveyskeskukseen ja ehkä hävitetään, en tiedä. Terveyskeskuksessa lääkärit vaihtuvat taajaan, joten siinä se.
Jos mietit miksen uusi reseptiä aina sillä samalla lääkärillä, joka sen on kirjoittanutkin, niin syynä on se, että on ikävä varata aikaa keuhkolääkärille vain lääkemääräyksen uusimista varten.
Se, että matkustan, niin sitä olen tehnyt jo vuosia. Aikaisemmin ilman ongelmia, pääsärkyä ja paikkojen varomista, väsymistä jne. jne. Ei se matka tee minua terveemmäksi, mutta ei välttämättä sairaammaksikaan, joten en anna kroonisen sairauden estää elämistä. Matkalla voi myös levätä, joku toinen siivoaa, laittaa ruoan, matkalla voit vain käydä kävelyllä, uimassa ja rentoutua. Ihan ok minusta. Jos se närästää jotakuta, niin siinähän närästää. Tasa-arvoa ei ole olemassakaan, joillakin on mahdollisuuksia enemmän kuin toisilla. Elämä on.
Silti olen kaikkien sairastuneiden puolesta pahoillani. En haluaisi kenellekään yhtäkään ongelmaa, en kodin tai omaisuuden menettämistä, en terveyden tai työpaikankaan. Mutta eipä se sinua tai muitakaan sairastuneita auta, vaikka kärvistelisin kotonani lopun ikääni.
Ajatus oli auttaa muita sairastuneita, mutta kun en hyväksynyt itseni ja sairauteni hyväksikäyttöä myös muilta sairastuneilta, minut heivattiin ulos jo ennen järjestön perustamista. Mielestäni sairastuneet voisivat pitää yhtä, vaikka ongelmat ovatkin toisilla äärimmäisen kamalia vielä sent terveyden menettämisen lisäksikin. Tuskin kukaan sellainen joka ei ole kotiaan menettänyt homeille voi sitä kaikkea edes parhaalla tahdollakaan ymmärtää, vaikka kuinka haluaisi ei sittenkään.
Silti se, että on menettänyt kaiken ei anna edes sille kaiken menettänelle oikeutta käyttäytyä kuin murrosikäinen teini.
"Kyse tuossa lääkeongelmassani ei ole kuitenkaan pieni. Ei olisi kiva joutua Thaimaassa tai muuallakaan vankilaan, siitä syystä että mukanani on ristiriitaisia papereita saanko ylipäätään kuljettaa ja nauttia lääkkeitä."
Kyllä on sinulla taas murheet:):):)
sinä se turha kärvistelysi siitä, että toisella on ja sinulla ei. ;D
Että osaat sitten kiteyttää tuon ymmärryksesi tason. Et suinkaan ole ihan lääkärisetä?
Kirjoitit ottavasi esiin asian, joka sinulle on tärkeä: Masennuksen hoito homesairailla.
Kerroit hakeutuneesi psykiatrin vastaanotolle ja saaneesi häneltä pitkän sairasolman ja PIILOmasennuksen hoitoon masennuslääkitystä.
Kuinka pitkä sairaslomasi oli, minkälaisen lääkityksen psykiatrisi sinulle määräsi ja kuinka monta kertaa kävit psykiatrin vastaanotolla sairaslomasi aikana ja käytkö yhä?
Toteat myös, että masennuslääkityksen ansiosta VASTUSTUSKYKYSI on parantunut, koska pystyt nyt PUOLEN VUODEN JÄLKEEN käymään kirjastoissa, kaupoissa, jne., mutta toki on tiloja, joista joudut poistumaan välittömästi.
Kertoisitko lähemmin minkäkaltaisista tiloista joudut nykyään poistumaan välittömästi?
Toki olen iloinen puolestasi, että PIILOmasennuksesi hoito masennuslääkityksellä on aikaansaanut immunijärjestelmäsi sietokyvyn kosteusvauriomikrobialtistusta kohtaan kohoamaan.
Vaan mitä lääketieteelisiin tutkimuksiin tulee, niin silmiini ei ole sattunut tutkimuksia joissa todettaisiin masennuslääkityksellä olevan vaikutusta allergisoitumiseen saati sitten allergeenialtistuksen aiheuttamaan oireiluihin/sairastumisiin.
Suomessa jää masennuksen takia työkyvyttömuuseläkkeelle reilut 4000 ihmistä per vuosi.
Nythän hallituksemme on perustanut oikein työryhmän miettimään suomalaisten, vauvasta vaariin, masentumisen syntyjä syviä ja ennaltaehkäisyä.
Mielenterveyspillereiden käyttäjiä on aikamoinen määrä. Eräässä tilastossa mainittiin, että 750 000 henkilöä oli käyttänyt mielenterveyspillereitä edellisenä vuonna.
Kun lääkäreiden määräämistä mielenterveyspillereistä ei näytä olevan puutetta, niin luulisi sen jo ennaltaehkäisevän homaeallergioiden ja tuosta allergiasta syntyvien allergisten sairausten syntyä.
Kuitenkin lääketilastojen mukaan lääkärimme määräävät meille suomalaisille antihistamiineja yhä enenevässä määrin ja antihistamiinikäsikäuppakin käy apteekeissa kiivaana.
Astmalääkkeitäkin käyttää reilut 500 000 suomalaista vuosittain ja myös tuki- ja liikuntaelinkipuilulääkkeillä on menekkiä.
Eli kuten 1970-luvulla jo todettiin "sairasrakennussyndroomasta". Se on: allergista, astmaattista ja reumaattista oireilua.
Ja sitähän se näyttää olevan lääkäreittemme määräämistä lääkityksistä, eli maamme lääketilastoista päätellen.
Ei ole mitenkään harvinaista, että "sairasrakennussyndroomasta" kärsivälle lääkäri määrää myös masennuslääkityksen.
Mainitsit myös masennuksen ja toivottomuuden vaikeuttavan parantumista.
No noinhan lääkärimme meille kertovat olkoonpa sairaus mikä tahansa, ja jopa masennuksen sairastuttavan erilaisiin sairauksiin.
Vaan tieteellistä faktanäyttöä masentumisen ja sairastumisen syy-yhteydestä ei ole saatavissa.
Tuossa viime marraskuussa, kun istuskelin homekesän pahentaman PPP:ni takia kämmenen, sormien ja jalkäterän rasvakääreiden synnyttämään toivottumuuteen vaipuneena mietiskelin lääkäreiden esittämän informaation takia, että tuon toivottumuuden (traumaattinen stressi) ansiosta estän itse parantumiseni. Tulin tuohon tulokseen myös lukiessani psoripalstaa.
Vaan kuinkas kävikään. Pakkasten tultua 6.11. ei ilmaantunut enää yhtään näppylää PPP-ihottumakohtiin ja jo jouluaattona pystyin pesemään itseni ilman kumisormikkaita eikä jalkateränikään tarvinnut enää sukkaa kera muovipussin.
Aloin olla myös vakuuttunut, että 12.9 kortisonivoiteen aiheuttama raju reumaoireilu ei lopukkaan, vaan se jää pysyväksi tilaksi.
Ja kuinkas kävikään. Kahden laserakupunkiokerran jälkeen tammikuun lopussa ja helmikuun alkupuolella, reumaoireilu päättyi ja olkapää-lapaseudun kudosvammat alkoivat pikkuhiljaa parantua. Enää ei olkapää-sijoiltaanmenokipu tunnu missään asennossa. Vain lievä jäykkyys on jäljellä, eli ei mitään äkkiasentoriuhtaisuja.
Kuitenkin homeallergiani takia joudun yhä käyttämään hengityssuojaimia.
Olen iloinen puolestasi, että elämäsi normalisoitui oikeaan aikaan annetun pitkän sairasloman takia.
Sinun kohdallasi työnantajasi pystyi järjestämään homevapaan työpaikan. Eli työnantajasi on joko kunta-, valtiosektori tai suuri yksityisektorin työnantaja, joilla saattaa olla jokunen homeetonkin työpaikka homesairastuneelle tarjota.
TOSIN SE VAATII AINA LÄÄKÄRILAUSUNNON.
Tytäteveyslääkärisikö sinulle järjesti kosteusvauriomikrobivapaan työpaikan?
Valitettavasti valtio-kuntataso ei ole julkaissut tilastoja omistamistaan kosteusvauriomikrobivapaista työtiloistaan tähän mennessä. Ei myöskään kosteusvauriomikrobivapaista vuokrakiinteistöistään, jotka nekin ovat sairastuttaneet niin vuokralaisia kuin työduhdeasujiaankin.
Ihmeen aggressiivisia viestejä. Palstalle kelpaavat vain tietyllä tavalla ajattelevat - homesairaiden masennuksestako ei saisi puhua?
Tässä nyt joku kertoi oman tarinansa. Jollekin voisi ehkä antaa toivoa - toisilla herää, mikä? Kateus? Viha?
Onhan täällä silloin tällöin yksi jos toinenkin kertonut olon kohenemisesta: joku pystyykin parin vuoden päästä selailemaan homepapereita, joista ennen sai hengenahdistusta. Toinen pystyy viikkaamaan vaatteita, vaikka aikaisemmin reagoi vaatepölyyn. Ei se nyt ihan niinkään ole, että jos terveys menee, niin se on sitten väistämättä mennyt eikä paranemista tapahdu (yhtään vähättelemättä niitä, joilla homesairaudet ovat todella invalidisoivia).
Ai miten niin ei muka ole faktanäyttöä siitä, ettäkö masennus ei vaikuttaisi myös fyysiseen terveyteen? Noh, kirjoittaja nyt joka tapauksessa ei ollut sitä mieltä, että masennus olisi aiheuttanut hänen oireensa. Vai jäikö ne kohdat teksteistä lukematta?
Onhan se hienoa olla sitä mieltä, että aina kun on elämää on toivoa. Ja ylpeä omasta mielenlujuudestaan, että ei tässä nyt mitään masennuslääkkeitä tarvitse. Jos nyt kuitenkin tarvitsee noin aggressiiviseen sävyyn kirjoittaa toiselle homeista sairastuneelle, niin miten ne asiat loppujen lopuksi ovatkaan siellä pään sisällä? Ketjun aloittaja ei syyttänyt, ei hyökännyt, kunhan vaan kirjoitti omista kokemuksistaan - ja heti alettiin lukea tekstiä kuin piru Raamattua. Ei tällä palstalla näköjään suvaita kuin yhdenlaisia mielipiteitä.
"Ei myöskään kosteusvauriomikrobivapaista vuokrakiinteistöistään, jotka nekin ovat sairastuttaneet niin vuokralaisia kuin työduhdeasujiaankin."
Ja minä kun olen luullut, että nimenomaan ne kosteusvaurioiset vuokrakiinteistöt sairastuttavat!
No näin sitä kaikkea uutta oppii, kun palstaa lukee...
Itse jouduin kerran hirmuisen hyökkäyksen kohteeksi, kun kerroin tällä palstalla, että nykyään pärjään jo ilman lääkkeitäkin ja voin viettää suhtkoht normaalia elämää, kunhan vältän tiettyjä tilanteita.
Minut leimattiin valehtelijaksi, ttl:n lääkäriksi ja vaikka miksi.
Ei ihme, että palstan lukeminen voi olla aika masentavaa. Paranemistarinoita on todella harvassa.
Toki on tärkeää saada purkaa tuntojaan, jakaa kokemuksiaan ja kysellä eri oireista ja hyviksi havaituista hoitokeinoista.
Noh, Allergiasairaalassa minulle todettiin, että ovat nähneet sellaisia homesairaita, joiden sietokyky kohenee (ehkä eivät ole varsinaisesti allergisoituneet, vaan huonossa kunnossa olevat limakalvot reagoivat alhaisiin pitoisuuksiin. En tiedä, maallikko kun olen). Ja sitten on tietysti niitä, jotka oireilevat todella helposti ja monissa paikoissa. Sanoivat suoraan tutkimuksissa, että tilanteestani ei voi sanoa ennustetta, tai no, yksi lääkäri meinasi, ettei terveyteni parane entiselleen.
Ja nyt viimeisen parin kuukauden aikana olen joutunut poistumaan vain yhdestä rakennuksesta, koska reagointi oli niin rajua: poskionteloita alkoi pistellä, verta suihkuta nenästä ja rintaan pistää. Ääni madaltui nopeasti. Minäpä poistuin ja se siitä. (Vanhaan työhuoneeseeni en tietenkään mene, vaikka siellä nyt jotain mukaremppaa on tehtykin; tämän on työterveyslääkärikin minulta kieltänyt.) Ja olen siis elänyt normaalia arkea: käynyt elokuvissa, konsertissa, urheillut, shoppaillut, palannut töihin, kyläillyt. Esim. lähikirjastossa en pystynyt aiemmin olemaan - nyt pystyn käymään pikaisesti ja jopa lukemaan sieltä lainattuja kirjoja! Pitkäksi aikaa en voi jäädä, koska silloin poskionteloita alkaa pistellä ja tietysti menevät sitten pian tukkoon.
itsesäälissä? Vai mikä siihen on syynä?
Kuten tässä kirjoitettiinkin ja aiemminkin on ollut, että jotkut eivät "halua" parantua.
et kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
mikäs homesairaus sua vaivaa ku en mää mittää argessiivisuutta viestistä löytänyt kysymyksiä vain ja toivottavasti alkaja vastailee
ohan se hyvä ku jotkut paranee.
sai näpeilleen noilla diagnooseillaan. karvastahan se on, katkeran kalkki.
älykkäittä kommentteja :D. Mitäköhän yrität sanoa?
ja epäilys ttl:n kätyristä tuli osakseni kun kyseenalaistin psyykkeen vaikutusta terveyteen tai homesairauteen. Meitä onkin sitten useampi ttl:n lääkäri-valehtelija-kiusanhenki "vai mitä ne oli ?" .
ja heillä ei todellakaan ole haluja parantua. Eikun uutta pökkyä pesään ja taas löytävät uuden syyn valittaa, vaikkapa resepteistä tai pelosta joutua Thaimaan matkalla vankilaan. Kannattais tietenkin tehdä asian eteen muutakin kun kirjoitella ja valitella tänne. Ei näitä tekstejä Thaimaan vankilasedät lue.
En usko, että kirjoittajista kukaan haluaa loukata toista kirjoittajaa, ei ainakaan tahallisesti. Mutta oikeasti sanoja on vaikea valita siten, että sen myös toinen lukee niin kuin sen itse on mielestään kirjoittanut.
Keskustelua masennuksesta on käyty. Se on mielestäni tosi positiivinen asia. Nämä jonkun yhden ja saman tehtailemat ilkeilyt, jotka kohdistuvat ihan kaikkiin, ne ovat tietysti kurjia ja sekoittavat koko palstan kirjoitukset. Hänellä, tällä negatiivisella henkilöllä siis, ei ole tärkeää miettiä mikä on se asian ydin, vaan se miten hän pääsee keskusteluun ilkeilyllään mukaan. Tosi lapsellista käytöstä.
Mutta masennuksesta voisimme keskustella ihan pidempäänkin. Uskoisin, että tuo masennus on aika helppo diagnoosi. Ystäväni kävi juuri ja kertoi, ettei jaksa juuri mitään, ketuttaa ja harmittaa, ei saa lomaa siihen aikaan kun haluaisi, ei vapaapäiviä, ei saa lähteä Juhannuksena aikaisemmin töistä, hän kertoi olevansa tilanteesta tosi masentunut.
En usko, että hän nyt mitään masennuslääkitystä tarvitsee, mutta mikäli tuossa tilanteessa menisi lääkäriin, sitä lääkitystä tulisi varmasti, sitähän saa jo ihan ilman oireen oirettakin. Ja sen vuoksi se on niin kiistelty asia. Lääkäreille masennusdiagnoosi tuntuu olevan todella helposti ilmaan heitettävä.
Kun itse kyselin sitten hoitoa masennukseen, tarkempia tutkimuksia ensin, alkoi tuo diagnoosi muuttuakin taas ihan vain keskustelun aiheeksi vain.
Sinänsä aloittajalla on tilanne ollut hyvin hoidossa, että hän on päässyt psykiatrille ja saanut lääkityksen ja hoidon ammattilaiselta. Näitä masennuksiahan saa hoitaa ja lääkkeitä määrätä kuka vain. Näin ei taida olla sydänsairauden tms. pesifin sairauden kohdalla. M
Mikä masennuksessa on lääkäreistä niin helppoa, että diagnoosi voidaan heittää ilmaan tuosta vain ja ihan siitä aloittaa usein myös lääkityskin? Sen mitä olen lukenut masennuksesta, sen hoito ja diagnoosikaan ei ole mitenkään helppoa ja yksinkertaista. Senhän kertoo jo tuo diagnoosivalikoimakin, ei ole olemassa vain masennusta... aina se on myös jotakin muuta.
Ikävä kyllä moni masentuu sen fyysisen hoidon puutteesta, mutta sitä ei diagnoosia ei taida olla tarjolla?
töistä pääsy tai loma aikataulu. Tietenkin näistäkin syistä voi kovin herkkä masentua, mutta kyllä taustalla silloin on jo pohjaa aiheelle tai sitten on elämä kohdellut silkkihanskoin siihen asti.
Kun masennuksesta tulee pitkäaikaisempi sairaus, niin kyllä siihen Kela pyytää erikoislääkärin B-lausunnon lisäksi kuntoutus tms suunnitelman ja jossain vaiheessa tulee kutsu työkykyselvitykseen, mikäli tilanne jatkuu.
Kyse ei ole masennuksesta kun ei pääse jussina lähtemään aikaisemmin töistä tai ei saa lomaa haluamaansa ajankohtaan, vaan kyseessä on pitkäaikainen tilanne masennuksen suhteen joka vie työkyvyn. Näitä masentuneita on PALJON ja heidän suhteensa yritetään Kelan kuntoutuslaitoksissa selvittää työkykyä tai mahdollista eläkettä.
Masennuslääkkeitä ei ilman diagnoosia määrää vastuullinen lääkäri. Eriasia on pienet annokset mm. Diapamia ahdistushäiriöihin. Niihinkään ei saa mitään 100kpl reseptiä kerralla.
Kirjoitin, että olen iloinen aloittajan puolesta, koska hän sai oikeaan aikaan pitkän sairasloman ja työnantaja järjesti hänelle kosteusvauriomikrobivapaan työpaikan.
Näinhän ei valitettavasti kaikkien kohdalla käy.
Työtoverini, joka oli myös hyvä ystäväni, kärsi toistuvista keuhkokuumeista, joiden takia hän joutui aina myös sairaalahoitoon ja mystisistä silmätulehduksista, jotka olivat lääkärin mielestä hiivatulehduksia.
Pikkuhiljaa hän myös masentui ja yritti itsemurhaa. Tt-lääkäri antoi hänelle lähetteen psykiatrille, jonka hoidossa hän oli muutaman kuukauden saaden sairaslomaa, lääkitystä ja psykoterapiaa.
Masennus ei kuitenkaan hellittänyt noiden kuukausien aikana. Hän kertoi toistuvasti minulle olevansa elämäänsä niin kyllästynyt työantajan hänen sairauteensa suhtautumisen takia, että haluaisi kuolla.
Psykoterapia jäi kesken, kun hänet löydettiin kuolleena kodistaan. Kuolinsyy keuhkokuume. Nämä keuhkokuumeet olivat hänellä "kuumeettomia".
Edellisen keuhkokuumeen saatuaan hän totesi minulle, että nyt saa sairaalarumba päättyä. Seuraavan keuhkokuumeen tullessa hän ei edes hakeudu lääkäriin. Ja sanansa piti. Pari päivää aikaisemmin ollessani keskusteluyhteydessäni hänen kanssaan, hänellä ei ollut keuhkokuumeesta tietoakaan.
Masennus on tosi vakava sairaus, jopa niin vakava, että kuolema tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin hoitoon hakeutuminen.
Kun Stakesin tilastojen mukaan homesairaista kolmasosa masentuu, niin noitakaan masennuksia ei olisi, mikäli rakennuksemme olisivat kosteusmikrobivapaita, ja parhaimpiin kuuluva ystävänikin todennäköisesti olisi jäänyt sairastumatta noihin toistuviin keuhkokuumeisiin ja masennukseen, eli olisi vielä elossa ilahduttamassa läheisiään ja työtovereitaan.
No kipeää tekee hänestä kirjoittaminen yhä vielä, vaikka hänen kuolemastaan on jo reilut neljä vuotta.
En koskaan suhtaudu välinpitämättömästi henkilöön, jolla huomaan masennuksen merkkejä.
Mitä homesairastuneisiin tulee, niin olen muutamaa kehoitanut hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle syystä, että työkyvyttömyyseläkkeen saa helpommin mikäli psykiatrin lausunto tukee työkyvyttömyytä, jonka työkyvyttömyyyden pääsyy on toistuvat keuhko- ja tuki-ja liikuntaelimissä tapahtuvat tulehdukset.
Kosteusvaurioiset vuokrakiinteistöt ovat todellinen terveysvaara käyttäjilleen olkoonpa niiden omistaja kuka tahansa.
Kosteusvauriomikrobivapaista vuokrahuoneistoista näyttää olevan todella suuri pula koskien niin kuntia, valtiota kuin kirkkoakin.
hoitoa homeista sairastumisen yhteydessä, ihan samaa mieltä. Ei kannata vähätellä masennuksen hoitoa missään tilanteessa, sen verran vakavasta sairaudesta on kyse.
Mutta, mutta. Tulkitsinko nyt väärin, jos tulkitsin että kaikki tai suurin osa homesairaista olisi masentuneita tai ns. piilomasentuneita? Ja jos ei ole, ei joko myönnä olevansa tai ei ole tarpeeksi kärsinyt homeesta, koti on vielä tallella tms. epäreilua.
Eihän se nyt näin voi mennä. Luulisin tietäväni jotain masennuksesta. Itselläni on ollut diagnoosina toistuva masennus. Mikään näistä terveydellisistä tai käytännön ongelmista joita tässä on viime aikoina homeen takia tullut, ei ole kuitenkaan laukaissut masennusjaksoa päälle. Omalla kohdallani masennuksessa ei ole mitään piilevää, sen kyllä tietää ja se näkyy myös päällepäin, kun sitä on. Normaaleja mielialanvaihteluita, kiukkua, katkeruutta, toivottomuuden tunteita, joita meillä kaikilla joskus on ja vaikeassa elämäntilantessa olevilla useammin, en nyt tässä laske masennukseksi.
elikkäs juuri näin asiasta on hyvä keskustella. Eikä keskustelussa ole silloinkaan kenenkään tarvitse ottaa hernettä nenään, ellei nyt sitä erityisesti halua.
Kyse on usein myös siitä, että kirjoittaa näin ja ajatus on toinen. Vaikea sitä on sitten ilman keskustelua selventää mitä ihan oikeasti tarkoittikaan.
En hyväksy sitä ajatusta, että tosiaankin tulkittaisiin, että kaikki sairastuneet masentuvat ja jos eivät, niin helpolla on sairaudestaan selvinnyt.
Entä kun taustajoukot ovat kunnossa, saat sitä apua ihan kotielämästä silloin, kun muutoin nousee se seinä pystyy. Ei todellakaan ole helppoa käydä kymmeniä kertoja lääkärissä kertomassa samaa tarinaa tai ymmärtää miten sitä pitää lyhentää, kun tämä lääkäri ei ole kuin tämän pienen alueen lääkäri, ei hän halua kuulla mistään muusta, kiitosta vain.
Kun työkaverini masentui, kävi elämä hänellä todellakin ihan nollalukemissa. Aviomies puki aamuisin ja nosti sängystä. Vei lapset hoitoon ja huolehti vaimon luokse aina jonkun, jotta vaimo ei menisi nukkumaan heti kun aviomies oven laittaa kiinni perässään. Masennuksen syyksi arveltiin myöhemmin pettymystä urakehitykseen, lastenhoitoa ja sitä että elämä ei ollutkaan niin hienoa kuin mitä oli joskus ajatellut. Oli ollut luokkakokous ja osa oli pärjännyt elämässä todella hyvin, työkaverini kertoi, että hän oli vain äiti. Myöhemmin kävi ilmi, että myös tuo uraohjus oli masennuksen vuoksi hoidossa, hän kun ei saanut lasta.
Työkaveri kertoi, ettei se siinä masennuksen syöverissä missään tuntunut, omat ongelmat olivat paljon suurempia, eikä niitä osannut oikein edes eritelläkään. Että eipä masentunutta auta se, että kertoo omasta masennuksestaan. Jokaisella on oikeus siihen ikiomaan masennukseensa.
On todellakin kyse vähän rankemmista ongelmista, kun menettää työkykynsä ja terveytensä lisäksi kotinsa, jota on koko aikuisikänsä maksanut. Siinä samassa menee myös koko perheen terveys, siis omien lastenkin. Irtaimisto, monet rakkaat tavarat ja muistot joudutaan viemään kaatopaikalle. Ei sentään tarvitse tapella ammattitaudista. Itse saa maksaa hoidot ja lääkkeet, jos vielä rahaa löytyy.
Kotinsa ja terveytensä homeen takia menettävistä suuri osa masentuu vakavasti ja hautoo itsemurhaa. On todella lottovoitto, jos saa lääkäriltä lähetteen psykiatrille.
eikä keskustelussa ole kyse siitä, ettei asiaa ymmärrettäiskin.
Täytyy vain toivoa, että sairautesi on samaa laatua kuin omani, lääkekuluja ei ole. Hyvin halpa ammattitauti lääkityksen puolesta. En vain tiedä onko oikein toivoa yhtä halpaa sairautta toiselle vaiko ei. Turha on käydä vierihoidossa lääkäreilläkään, joten halpaa on myös se puoli.
Se, että menettää omaisuutensa on kuitenkin vielä vähäisempi, kuin se että myös lasten terveys menee. Se on jotakin hillittömän hirveää. Onneksi Tuula Putus on kertonut, että usein kuitenkin lapset selviävät ilman kroonisia sairauksia. Toivon todellakin, että tieto on faktaa ja niin on myös teidän kohdallanne.
Näin äkkiseltään tuntuisi, että kaiken muun voisi vielä kestääkin, muttei omien lasten kohtaloa, jos se krooniseksi sairaudeksi jäisi. Se taakka musertaa kenet vain. Eihän ole sanoja joita kirjoittaa tilanteeseenne...
vaikka hän selkeästi kirjoitti miten monipuolisesti asia koskee perhettä. Erityisen rankkaa on menettää koti - turvapaikka ja lepopaikka,kaiken muun kirjoittajan mainitseman lisäksi. Monesti vielä seuraa pitkäaikaiset, vuosia kestävät oikeudenkäynnit, jotka vievät loputkin rahat kun yrittää hakea oikeutta vääryydelle. Ei siinä sitten paljoa jääkään niiden vuosien aikana, monesti menee vielä työpaikkakin alta. Rahat,terveys,omaisuus,pitkäaikainen trauma ja traumaattinen stressi sekä vuosien taistelut oikeusprosesseissa.
Kyllä siinä psykiatrikin tulee tutuksi, sillä masennuksesta itsemurha-ajatuksiin kulkee mielen tiet niiden vuosien aikana. Masennuslääkkeet,unilääkkeet,terapia homeoireilujen lisäksi ovat monen homeperheen läpikäymään elämää.
Matkustamisesta ei tarvitse edes haaveilla ja nyt ei kannata tätä vääntää kateellisuudeksi. Rahat menevät lääkäriin,lääkkeisiin, tarpeellisen uuden irtaimiston hankintaan, oikeudenkäyntiin, eikä aina edes rahat riitä.
"Erityisen rankkaa on menettää koti - turvapaikka ja lepopaikka,kaiken muun kirjoittajan mainitseman lisäksi. "
Ja se on varmasti vanhemmille vaikein asia, ei maallinen mammona.
yhtään mitään. Kodin voi luoda uudelleen ja uudelleen. Lasten terveys on ainutkertainen, kuten myös oma terveys! Olet todella kiintynyt materiaan!
tulipalossa meni talo ja muistot, mutta ne eivät olleet ne pahimmat menetykset. Tulipalo vei täysin korvaamatonta, eikä tuska lopu koskaan. Perheeseemme ei enää koskaan tule joulua, se on muistojuhla ja hyvin raskas. Kaikki saisi mennä, jos tilanteen voisi toiseksi muuttaa. Kyllä olet todellakin ymmärtämätön ihminen.
sitä menetettyä omaisuutta, ei terveyttä. Yllättäen se ei olekaan se arvokkain vaan arvokkaimmaksi nousee aina talo ja tavarat.
ei oikeuta mihinkään, heiltähän meni omaisuus ja se vasta on jotakin se.
masennus ja sen seuraamukset.
Omaisuuden menetys kun on homeen seuraamusta, samoin kuin terveyden menetys. Tarpeeksi kun ihminen menettää sekä aineellista että aineetonta omaisuuttaan ja "omaisuuttaan", hän masentuu tai menettää uskonsa elämisen tarkoitukseen. Masennus on seuraamus näistä kokemuksista, masennus tulee trauman seurauksena posttraumaattisen stressin oireina.
"Tarpeeksi kun ihminen menettää sekä aineellista että aineetonta omaisuuttaan ja "omaisuuttaan", hän masentuu tai menettää uskonsa elämisen tarkoitukseen"
Ihan niinkuin meillä EI kaikilla ole astma tai alveoliitti, niin meillä ei varmasti ole kaikilla masennus. Ihmiset voivat selviytyä hyvinkin traumaattisista kokemuksista vrt. sota, kidutus, lähiomaisen kuolema, sairastumatta masennukseen. Mikä on kullekin se menetyksen ja trauman määrä, jonka jälkeen sairastuu, on yksilöllistä.
mutta kauneutta ei, oli lapsi, ei miestä, ahdistui kaiken ylenpalttisuuden keskellä niin, että tappoi itsensä ja jätti jälkeensä muistaakseni 5-vuotiaan ainoan lapsensa. On se niin yksilöllistä tuo menettäminen. Lisäksi mimmi oli vielä ihan OK näköinen, muttei sillä mittapuulla millä itseään itse tarkasteli.
niinpä, jokaisella on oman henkisen ja fyysisen sietokykynsä rajat piirrettyinä. Mikä on tarpeeksi toiselle, on vasta haasteen alku toiselle.
Ja mitä on selviytyminen???
Monellako sodasta,kidutuksesta tai lähiomaisen kuolemasta kärsineellä on ollutkin masennus?
Siitä tuskin on mitään tilastoa. Tilastosta tippuisi heti kättelyssä pois ne, jotka ovat päättäneet itse päivänsä, koska eivät ole jaksaneet elää tilanteen vuoksi. Seuraavaksi jää jäljelle ne, jotka näkevät painajaisia,pelkäävät saman toistuvan,hikoilevat,välttelevät ihmisiä tai miten kukin reagoi. Ovatko he mielestäsi selvinneet? Millä mittarilla selviämistä mitataan?
Muistanet ohjelmat ja haastattelut sotalapsista!
Vielä aikuisinakin heistä moni kokee muistelmat traumaattisina tapahtumina. Selviäminen on suuri kokonaisuus ihmisen identiteettiä myöten traumasta, josta arpensa sieluun on saanut.
Yksilöllistä tosiaan.
"Ovatko he mielestäsi selvinneet? Millä mittarilla selviämistä mitataan"
Jos luit koko lyhyen mielipiteeni läpi, niin olin kirjoittanut selviytymisestä ilman masennusta. En siis mitenkään pyrkinyt määrittämään selviytymisen käsitettä laajemmin.
Mitä mainitsemiisi traumaattisen kokemuksen uhreihin tulee, niin kyllä heidän määristään ja selviytymisestään on tehty monenlaista tutkimusta ja tilastoa. Tässä ketjussa keskusteltiin masennuksesta, diagnoosina. Esimerkiksi kidutetuista mainitaan, että kahdeksan vuoden jälkeen 17% kärsi edelleen masennuksesta. Suurin osa kidutetuista siis ei sairastanut masennusta kahdeksan vuoden toipumisen jälkeen. http://yle.fi/teema/tiedeuutiset/uutinen.shtml?id=9946
Voimia kaikille masentuneille homesairaille. Tässä sairaudessa on ihan tarpeeksi kestämistä ilman masennustakin.
Kyseinen tutkimus oli pieni 279 henkilöä ja n. 44 vuotiaita miehiä. Tuon tutkimuksen perusteella ei kannata vetää pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, 17% vói olla jopa alimitoitettu prosentti jos otanta olisi suurempi,mukana naisia ja trauma pitkällisempi.
Selviytyminen ilman masennusta,sanoit. Hmmmm....
mielenkiintoista.Kuka ja miten pystyy toteamaan selvitymisen ilman masennusta ko. tilanteissa.
"PARISUHDEONGELMA" TOHTORIN ASEENA
"…sairastelu pahenee koko ajan, lääkärit ehdottelevat parisuhdeongelmia", kerroit.
Silloin kun tauti on jotenkin yhteiskuntapoliittisesti vääränlainen, niin näyttää yhdellä jos toisellakin suunnalla olevan psyko-sossu-tohtorisväen tapana heittää syyselittelyksi sellaista, että ongelmat johtuvat potilaan perhe- tai parisuhdeongelmista. Tarkoituksena lienee ahdistaa potilas häpeilemään niin, ettei hän enää puhuisi alkuperäisestä ongelmasta mitään.
Asiaa sivuten hieman kaukaa muuan esimerkki:
Jos lasta pahoinpidellään koulussa, niin hän saattaa alkaa potea koulupelkoa. Maalaisjärjellä ajatellen näinhän se on. Mutta koulupelko diagnoosina on vallan muuta, kuin mitä maalaisjärki sillä ymmärtää. Koulupelko, kansainvälisen tautiluokituskoodin SUOMALAISEN VERSION ICD-10:n systemaattisen osan (II-OSA) luokituksessa numero F93.0, saa synonyymikseen sanat "separaatio-ongelma" ja "lapsuuden ajan eroahdistushäiriö". Asiaa on selitetty lähemmin mm. yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien kurssikirjassa "Lastenpsykiatria": koulupelko on sitä, että lapsella on liian kiinteä suhde isään tai äitiin tai johonkin läheiseensä, niin kiinteä, että lapsi ei suostu eroamaan heistä edes kouluun mennäkseen. Psyko-sossu-lääketieteessä sillä ei ole merkitystä, että koti on koulupäivinä tyhjä ja lapsi jäisi yksin kotiin, ja lapsi joka tapauksessa joutuu eroon läheisistään. Lääketieteen terminologian tarkoittamaa koulupelko-diagnoosin mukaista tautia hoidetaan sulkemalla kouluun menoa pelkäävä oppilas lastenpsykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle harjoittelemaan olemaan erossa läheisistään. Sitä ei oteta huomioon, että lapsi on saattanut saada koulussa turpiin harva se päivä.
Jatkuvasti koulussa pahoinpidellyn tai muuten kiusatun lapsen epätoivon aiheet salattiin tehokkaasti koulupelko- = eroahdistushäiriödiagnoosilla, ja koulun maine pysyi säröttömänä, vaikka aihetta siihen ei ollutkaan.
Onneksi 90-luvun lopulla, kun ICD-10:iä uudistettiin, F93.0:n eli lapsuuden eroahdistushäiriön eli separaatio-ongelman eli koulupelon diagnostisiin kriteereihin tuli pieni lisäys: koulupelkodiagnoosia ei saa käyttää, jos koulussa on pelon aiheita! Näin todella on! Käypä kirjaston lukusalissa tarkistamassa, ennen kuin yrität sanoa, että ei voi pitää paikkaansa. Vertaa F93.0:n tekstejä vanhassa ja uudessa ICD-10:ssä.
Tämä pieni mutta erittäin merkittävä lisäys ICD-10:n diagnostisiin kriteereihin (ei saa käyttää, jos koulussa on pelon aiheita)lienee aikoinaan 90-luvulla toimineen Kiusattujen Tuki ry:n ja Koulurauhaa!-lehden ja sen tilaajien ansiota. Sen pienen muutoksen ansiosta moni koulukiusattu lapsi voitiin ja voidaan pelastaa psykiatrisen sairaalan suljetulta osastolta. Samalla asiassa vastuulliset tahot, ne joille asia kuuluu, voidaan pakottaa toimiin pahoinpitelijöiden tekojen hillitsemiseksi.
"Kentällä" muutamassa kunnassa Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla oli tapana maalata kiusatun lapsen koulupelkodiagnoosi vallan erikoisilla tulkinnoilla ihan uusiin sfääreihin. Sama kuvio toistui: muutamat sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset selittivät pahoinpidellyn tai muuten kiusatun lapsen vanhemmille, että lapsen pahoinpitelyt ja muu kiusaaminen johtuvat kiusatun lapsen vanhempien parisuhdeongelmista. Selittelykaava oli varsin ronski. Väitettiin, että kiusatun lapsen isän ja äidin makuukamarielämä [tätä sanaa käytettiin] ei luonnistu, mikä heijastuu lapseen, ja siksi lapsi vetää puoleensa väkivaltaa.
Muuan äiti soitti allekirjoittaneelle "parisuhdeteoreetikon" uhriksi jouduttuaan, ja kysyi kainosti, että voisiko heidän lapsensa kiusaamiseen koulussa olla jokin muu syy kuin vanhempien ongelmat makuukamarissa, kun sekä hänen että hänen miehensä mielestä makuukamarin puolella ei ollut mitään ongelmia.
Toinen pari oli jopa eroamassa parisuhdeteorioihin jämähtäneen psyko-sossuväen kiusaamistulkintojen vuoksi. Eron syyksi tämä pari kertoi, että varmaan heidän makuukamarielämässään täytyy olla jotain ongelmaa, vaikka he eivät itse sitä tiedosta, mutta kun lasta jo vuosien ajan on koulussa pahoinpidelty. Kertoivat, että olivathan alan ammattilaiset selittäneet syyt lapsen kiusaamiseen ja pahoinpitelyihin. Uskoivat ammattilaisia - tosin kovasti ihmetellen - että perheen makuukamarielämässä täytyy olla vikaa, kun lasta niin kovin koulussa pahoinpidellään. Vanhemmat olivat valmiita eroamaan, jotta lapsen kiusaaminen saataisiin loppumaan. Yhden kerran tilanne oli niin akuutti, että kehotin vanhempia purkamaan laukkunsa, ja lupasin selvittää, voisiko kiusaamisen olla muitakin syitä.
Jostakin syystä pahoinpidellyn lapsen vanhemmat eivät ottaneet vanhempainilloissa taikka muuallakaan puheeksi, että kyllä heille seksi maistuu ja se luonnistuu ja sitä on riittävästi, eivätkä tiedustelleet, voisiko kiusaamiseen olla muitakin syitä.
* * *
Sama se taitaa olla motiivi työpaikkalääkärilläkin, kun vastaanotolle tulee potilas, joka epäilee tautiensa syyksi työpaikan ilman kosteusvauriomikrobeja, ja kun lääkäri alkaa selitellä oireita "parisuhdeongelmilla". Enemmän tai VÄHEMMÄN hienovaraisesti heitetty epäilys potilaan seksuaalisuuteen liittyvästä "vammasta" vaientaa monet potilaat, myös homesairaat.
Parisuhdeongelmateoria oireiden selittäjänä voi olla ase, jolla väärin sairastunut vaiennetaan – tarkoituksella, ja usein varsin tehokkaasti. Toisaalta kun asian osaa jo ennen vastaanotolle menemistä mahdollisuutena ennakoida, epäilyksen röyhkeys ei saa silloin potilasta enää sanattomaksi. Ajatukset voi kääntää saman tien itsestä lääkäriin: onkohan se mokoma niitä ostettuja lääkäreitä vai mikähän vamma sillä on, kun järki kiertää kehää seksin ja kai sen puutteen ympärillä. Suorat sanat voisivat siinä tilanteessa palauttaa asian normaalille potilas-lääkäri-uralle.
Seksivikainen! Alan ammattilaiset tietävät kyllä, kuinka sillä sanalla saa suut tukkoon varmaan useimmilta, joille sitä diagnoosia tyrkytetään. Vallankin silloin, kun oireet eivät viittaa vähimmässäkään määrin seksiin, sen puutteiseen taikka liiallisuuteen saatikka kieroutumiin.
Esko Leipälä
se menee.Vuosikausia minultakin kysyttiin miten miehen kanssa menee.Sinulla täytyy olla kotona ongelmia.Pienet lapset on syynä kaikkeen sairastamiseen.Sinulla täytyy olla kotona hometta.Sinä olet varmaankin allergisoitunut jollekin meikille.Oletko alkanut käyttämään jotakin uutta ainetta.Syitä etsittiin minusta,käyttämistäni tuotteista,perheestäni,kodistani.
Ja kun loppujen lopuksi itse huomasin että se on työpaikka joka minut aina sairastuttaa sain lähteä luulotautisena ulos työpaikasta.
Miksi minua mollaneita lääkäreitä ei kukaan pitänyt luulotautisena,heillähän niitä epäilyksiä oli pilvin pimein.Minulla ei ollut kuin yksi epäilys (mikä on tänä päivänä näytetty toteen)että työpaikkani on "sairas talo".Se oli liikaa.Sitä ei olisi saanut sanoa ääneen.
Ihan kuin olisi ollut oma kirjoitukseni. Luulotautinen, mielenvikainen ja hysteerinen esimiehen mielestä, eipä ole kovin kaksinen yhteistyön alku, varsinkin kun e-mies vielä onnistuneesti levitti oman ahdistuksensa syyttämällä sairastunutta myös kaikkien työtovereiden silmissä.
Jo aluksi olin sitä mieltä, että rakennus, jossa työskentelin oli pahoin kosteusvaurioitunut ja se aiheutti kaikki oireeni. Minultakin etsittiin kaikkea muuta mahdollista sairautta, allergiasta aivokasvaimeen, paniikkihäiriöstä masennukseen jne. Jäljelle jäi vain yksi kosteusvauriomikrobit, mutta ehkä tämä tapa on sitä poissulkevaa diagnosointia.
Nyt on kaikki liian myöhäistä, turmeltuneet ja valheilla pilatut ystävyyssuhteet ja se kaikista tärkein terveys on menetetty, jonka myötä työskentely homeitiöitä vaatteissaan kantavien kanssa ei enää onnistu. Niin ja mennyttä on myös vakaa talous, sillä sairastaminen on syönyt kaikki varat.
Ja tästä kaikesta kokemuksestaan pitäisi olla hiljaa, ettei vielä lopuksi tärvele toisten mainetta ja säikyttele turhaan turvallisuuden tunteeseen tuudittautuneita ihmisiä.
Kirjoitit:
Diagnoosiin tuli maininta masennuksesta ilman somaattista oireyhtymää: psykiatri ei siis pitänyt oireiluani psyykkisenä.
Masennus joka ei ole psyykkistä?
Mikä se sellainen masennus on?
Olen ymmällä. Kun itse sain homejupakan seurauksena diagnoosin keskivaikea masennus, minulle se oli ainakin psyykkinen tapahtumasarja josta seurasi mm. käyttäytymismuutoksia; ilonpuutetta,henkistä väsymystä,ihmisten välttelyä,yksinolemisen tarvetta jne. kaikenlaisia muutoksia joita keskivaikeaan masennukseen kuuluu.
Kesti ja kesti kaikkine kuvioineen, mutta vihdoin alkoi aurinko paistamaan risukasaan.
Pirullinen sairaus ja monelle tuttu, mutta kyllä siitä selviää. Toiset lääkkeillä ja toiset ilman.
Masennus tai siitä pääseminen ei kohdallani vaikuttanut siihen miten homeille edelleen reagoin. Toki reagointi on laimentunut, kiitos ajan joka parantaa vastustuskykyä ja kaikenlaisten poppakonstein joilla yritin saada itseäni kuntoon. Homeen haistan edelleen todella hyvin ja riittävän vahvat coctailit tai pitkällinen oleskelu tuo oireet pintaan.
Mutta masennus ja homeoireilu - samassa kropassa, masennus ei lisännyt homeoireiluja eikä masennuksesta pääseminen vähentänyt oireiluja.
Masennus oli kyllä yhtä pirullinen seuralainen kuten on homeoireilukin, molempien hallitseminen on työlästä ja joskus toivotontakin.
Mutta - kaikesta selviää - aikanaan.
tarkoitti, että psykiatri ei pitänyt FYYSISTÄ oireilua psyykkisenä.
lähetetyissä lausunnoissa (sairauspäivärahaa varten) on todella yksityiskohtaiset kuvailut fyysisestä oireilusta, esimiehen kammottavista kommenteista ja yrityksistä saada minut irtisanoutumaan, työterveyshuollon vähättelystä (nyt siis ovat tunnustaneet ongelman, mikä on mielestäni hienoa: kykenivät siis myöntämään olleensa aikaisemmin väärässä). On mainittu myös mitä seurauksia ollut perheelle, asuntokaupan perumiset (kun työpaikka tuntui epävarmalta) ja sitä kautta rahan menetys...
Lausunnoissa psykiatri totesi stressin olleen vakavaa ja pitkäaikaista, ja että pitkäaikainen stressi on johtanut masennukseen. Fyysinen oireilu johtui - ihan näiden lausuntojenkin mukaan - homeista, ei masennuksesta.
Ja - sattumaa tai ei - mutta fyysinen olo alkoi kohentua samalla kuin psyykkinenkin. Uskon vakaasti, että hyvä mieliala edistää palautumista. Kyllähän esim. stressi voi nostaa verenpainetta, lihottaa, kohottaa kolesterolia, edistää kakkostyypin diabeteksen puhkeamista, aiheuttaa sydäntauteja... Myös masennukseen/stressiin usein liittyvä unettomuus saa kaikenlaista pahaa aikaan elimistössä. Elikkäs, kun saadaan muita stressitekijöitä pois, on elimistön helpompikin alkaa tervehtyä.
että fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi kulkevat ihan käsi kädessä. Onnittelut!
Jos meillä muilla ei mene ihan yhtä mallikkaasti, niin toivottavasti sekin sallitaan. Itselläni kun psyyke ja sooma eivät kulje täysin tasatahtia. Reagointitapani pitkäaikaiseen stressiin on erilainen; en masennu vaan elimistö käy ylikierroksilla selviytyäkseen taistelusta. Tämä on ymmärtääkseni hyvin tyypillinen reaktio. Masennus voi iskeä vasta sitten, kun taistelu on ohi.
kun pitkäaikaisen stressin päälle tulee uutta stressitekijää. En masennu vaan kierrokset kasvavat. Odottelen kauhulla sitä masennusta jonka sanotaan iskevän kun taistelu on ohi. Näin pitkän stressin seurauksena taitaapi tulla aikamoinen masennus.
Kyllä se totta tietenkin on, että fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi kulkevat käsikädessä. Kun jompikumpi alkaa pahasti pettää, pettää se toinenkin. Ja onhan stressin todettu tosiaan aiheuttavat tulehduttajana kaikenlaisia pitkäaikaisia sairauksia.
Ei oo helppoa EI!
Mutta tuttua on myös tuo, että menee ylikierroksilla.
Kun olo oli huonoimmillaan ja taistelu työpaikalla pahimmillaan, olin koko ajan ihmeissäni siitä, etten ole masentunut... Kauhean pirteänä kuuntelin lääkärien puheita mahdollisesta astmasta ja reumatutkimuksista: että joo, onneksi mieli pysyy hyvänä, vaikka terveys on rapakunnossa ja esimies yrittää saada irtisanoutumaan.
Masennus iski siinä vaiheessa, kun olo oli hieman parempi, ongelma tunnustettu (mitä nyt esimies enää epäilee, mutta sillä ei nyt enää ole väliä, omahan on ongelmansa) ja työpaikalla oli järjestynyt puhdas työtila. Yhtenä aamuna en vain päässyt sängystä ylös ja töihin, tuntui että olin kuilun pohjalla. Onneksi fiksu työterveyslääkäri antoi heti lähetteen psykiatrille, kun soitin hänelle.
Juuri luin lehdestä syöpäsairaan haastattelun: hän masentui kun syöpä oli nujerrettu. Rankkojen hoitojen aikana mieli oli jaksanut, mutta sitten voimat loppuivat. Luulen, että se on aika tyypillinen tilanne.
Toivon, että muutkin mahdollisesti masentuneet homesairaat saisivat apua masennukseensa.
päätellen vastausten runsaudesta. Ei siis mikään pikkujuttu vaan tärkeä osatekijä kokonaisuudessa jossa homesairaatkin ovat oman tilanteensa kanssa.