En tiedä onko tämä nyt ihan oikea paikka kirjoittaa, mutta.. :)
Olen 19v tyttö ja elämäni on ihan mukavaa. Käyn aika paljon ulkona, noin kaksi-neljä kertaa viikossa kavereiden kanssa, varsinkin nyt kesäaikaan. Olen opiskelemassa ja nyt kesätöissä. Heinäkuuksi lähden Chileen. Minulla on muutama juttu menossa ja katsotaan jos löytyisi poikaystävä. Olen ulkonäöltä kivannäköinen ja ainakin itse tosi tyytyväinen.
Mutta.. minulla on aivan kauhea pelko, että minusta tulee yksinäinen. Olen nuorempana kokenut itseni yksinäiseksi, vaikka onkin ollut lapsuudesta asti muutama hyvä ystävä ja jonkin verran/paljon kavereita vaiheesta riippuen. Pelkään sitä silti aivan järjettömästi. Jos en itse soita kavereilleni, voi olla etteivät he soita minulle pitkään aikaan. Testailen tätä välillä (?!!).
Koen itseni välillä täysin eristäytyneeksi ja olen jo alkanut hyväksymään, että olen yksin enkä ikinä löydä kumppania saati todellista parasta ystävää. Mikä on täysin vastoin todellisuutta, jos tulevaa on jotenkin mahdollista ennustaa menneisyyden kautta. Puhun myös erittäin avoimesti asiasta ja olen sanonut vanhemmilleni sekä kavereilleni pelostani ja kukaan ei ota minua tosissaan.
Aivan kauhea tilanne, siis itselleni. Lisäksi olen aika hyvä sosiaalisissa kontakteissa ja varsinkin luomaan niitä, mutta arvioin ja spekuloin koko ajan omaa ja muiden käyttäytymistä. Tarkastelen kuinka muut suhtautuvat minuun ja olen kehittänyt omat sosiaaliset koodini. Esim. jos tunnen, että joku suhtautuu minuun nuivasti aloitan välittömän perääntymisen (?!!) Lakkaan soittelemasta ja olen pari viikkoa ottamatta lainkaan kontaktia kyseiseen ihmiseen. Olen huomannut tämän tepsivän.
Olen vähän vainoharhainen, vaikka muuten kyllä ihan tasapainossa. Voiko yksinäisyyden pelolla luoda yksinäisyyttä ? Kuinka teistä on tullut yksinäisiä ?
Ei tainnut olla kovin looginen tuo tekstini, mutta oli pakko purkaa tänne kun paniikki taas iski..
Olen 19v tyttö ja elämäni on ihan mukavaa. Käyn aika paljon ulkona, noin kaksi-neljä kertaa viikossa kavereiden kanssa, varsinkin nyt kesäaikaan. Olen opiskelemassa ja nyt kesätöissä. Heinäkuuksi lähden Chileen. Minulla on muutama juttu menossa ja katsotaan jos löytyisi poikaystävä. Olen ulkonäöltä kivannäköinen ja ainakin itse tosi tyytyväinen.
Mutta.. minulla on aivan kauhea pelko, että minusta tulee yksinäinen. Olen nuorempana kokenut itseni yksinäiseksi, vaikka onkin ollut lapsuudesta asti muutama hyvä ystävä ja jonkin verran/paljon kavereita vaiheesta riippuen. Pelkään sitä silti aivan järjettömästi. Jos en itse soita kavereilleni, voi olla etteivät he soita minulle pitkään aikaan. Testailen tätä välillä (?!!).
Koen itseni välillä täysin eristäytyneeksi ja olen jo alkanut hyväksymään, että olen yksin enkä ikinä löydä kumppania saati todellista parasta ystävää. Mikä on täysin vastoin todellisuutta, jos tulevaa on jotenkin mahdollista ennustaa menneisyyden kautta. Puhun myös erittäin avoimesti asiasta ja olen sanonut vanhemmilleni sekä kavereilleni pelostani ja kukaan ei ota minua tosissaan.
Aivan kauhea tilanne, siis itselleni. Lisäksi olen aika hyvä sosiaalisissa kontakteissa ja varsinkin luomaan niitä, mutta arvioin ja spekuloin koko ajan omaa ja muiden käyttäytymistä. Tarkastelen kuinka muut suhtautuvat minuun ja olen kehittänyt omat sosiaaliset koodini. Esim. jos tunnen, että joku suhtautuu minuun nuivasti aloitan välittömän perääntymisen (?!!) Lakkaan soittelemasta ja olen pari viikkoa ottamatta lainkaan kontaktia kyseiseen ihmiseen. Olen huomannut tämän tepsivän.
Olen vähän vainoharhainen, vaikka muuten kyllä ihan tasapainossa. Voiko yksinäisyyden pelolla luoda yksinäisyyttä ? Kuinka teistä on tullut yksinäisiä ?
Ei tainnut olla kovin looginen tuo tekstini, mutta oli pakko purkaa tänne kun paniikki taas iski..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vai että pelottaa etukäteen, tuleeko yksinäiseksi. Älä turhaa peljästy, sillä sinulla on kavereita, toimintaa ja vara valita poikaystäväkin. Anna vaan elämän rullata kun näytät sen osaavan tehdä!
Murehdi yksinäisyyttäsi ja yksin jäämistäsi sitten, kun olet miettinyt miten haluaisit päästä pois siitä yksinäisyyden ja ahdistuksen helvetistä. Silloin, kun mieltäsi riivaisi suunnaton ahdistus, niin että tuntisit ihan voimakkaan paineen tai kivun päässäsi. Olisiko sinulla rohkeutta painaa kaulasi junakiskolle ja toivoa ettet lentäisi junan saapuessa sivuun kiskolta. Ja pitäiskö henkilökortti jättää kiskojen lähettyville, jotta pelastustyöntekijöiden olisi helpompi tunnistaa ruumis. Vai päättäisitkö ottaa kaikki rauhottavat ja väsyttävät kerralla ja mennä sänkyyn seljälleen makaamaan. Ja riittäisikö päähän tiiviisti teipattu muovikassi tuhkehduttamaan. Vai olisiko kuitenkin parempi vaihtoehto "astua vahingossa" paikallisbussin eteen.
Tuskinpa sinä yksin jäät, kun niin menevältä ja sosiaaliselta vaikutat. Huomaa kaikki se, mitä sinulla on! Tosin ilman kumppania voit jäädä jos liian kranttu olet.
Olen aika samankaltainen ja samoja ajatuksia on pyörinyt päässä. Johtuu varmaan siitä kun 15v:na olin yksinäinen. Nyt olen 20v. Tuo ystävyyden testailu menee varmaan ajan kanssa ohi, kunhan ovat olleet tarpeeksi kauan ystäviäsi. En usko että sulla on oikeasti aihetta huoleen kun omaat kuitenkin hyvät pohjat sosiaaliseen elämään: luonteen, taidot, ulkonäön, aktiivisuuden. Ja voi johtua tästä nuoruudestakin että on tuollaisia pikku huolia.