nimittäin, ajelin juuri Tampereentielle HELLsingistä ja viimeiset liikennevalot olivat pois päältä.
Siellä olikin poliisit ohjaamassa liikennettä ja ei tarvinnut odottaa 10 minuuttia, että näkymättömät autot ovat päässeet risteyksestä. Ilmeisesti sähkäri kytkemässä älykkään valojen ohjausboksin tuohon risteykseen kun olivat kokonaan pois päältä.
Mahtavaa saadaan Suomeen ensimmäinen älykäs liikennevalojen ohjausboksi toivon mukaan!
Tietty ne poliisitkin vois olla siinä ohjaamassa liikennettä päivästä toiseen, kun odotusaika ei liennyt minuuttiakaan. Eikä nysvätä siellä jossain Karkkilan ohituskaistoilla keräämässä lisäveroa.
Sitten vielä kun tajuisivat ottaa sen 60 lätkän pois siitä Tampereentien alkupäästä niin hyvä on, nythän siinä on raksatyömaa niin hyväksyttäköön pienempi nopeus. Mutta kun tietyöukot on saaneet homman valmiiksi lätkäskää siihen edes 80.
Ei mitään järkeä siinä parin kilsan 60 rajotuksessa, no onhan poliiseilla siinä välillä tutka, joten lisäveroja kertyy.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.