Ei tohtinut Kaalliksen linjalle lähteä.
Että se siitä sutkista !
Että se siitä sutkista !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä kummaa siellä tekee. Jossa ajetaan ihmisten asioita.
Noilla kun täytetään eduskunta, niin eipä ole häävi tulevaisuus.
Mitä Soinikin tehnyt plussaa. Menee Tennilän tasolle. Suu auki vain.
Tuommoiset joutaisi pois eduskunansta. Mutta erilailla kuin puoluetoverinsa. Muualle kuin korkealle eläkkeelle.
Joka huutaa eniten, lypsää vähiten.
Aikoinaan. Joka puolelle nuollaan, mutta asiapaikoissa ollaan vaiti. Kupla kasvaa, mutta taistelevasta oppositiopuolueesta ei hajuakaan. Persuista on tullut yksi wanha puolue toisten wanhojen puolueiden joukkoon. Onko sillä nyt niin suuri ero, jos äänestää pikkudemareita entisten suurdemarien sijaan?
Soini vinkuu jatkuvast että "VANHAT PUOLUEET" ja persuukset on jo perusteiltaan 50 vuotta vanha puolue,hah ha hah mutta populismi vaan uppoaa. Ja SUURI VALE. Mikä on SOINI TOTUUS TUOSTA VAHASTA PUOLUEESTASI ? Oletteko teiniliitto.
Että persut ovat oikeastaan ensi vuonna 50-vuotta täyttävä puolue. Asiaa juhlittiin äsken puoluevaltuustossa eduskunnassa jo etukäteen ja ensivuonna juhlitaan lisää, sekä SMP:n tukisäätiökin vaihtaa merkkipäivän kunniaksi nimensä Perussuomalaisten tukisäätiöksi.
mitä sillä välikysymyksellä saataisiin aikaan.
Jotenkinhan asiat aina "puitava". Nyt media jauhanut asialla viikotolkulla.
Kts esim Soinin puheet asiasta. Nyt välikysymyksellä pitäisi vähän laajemmin asiaa katsoa, ilman lehdistön tukea.
Nyt pitää katsoa, pittäkö Soininkin puheet paikkansa. Niin, pitääkö ?
Siksi mm välikysymys.
Demokratiaan kuuluu välikysymyskin, kun tuon tyyppisiä asioita.
Toki SDP ja pikku sdp vastaan, kun katse itseenkin.
Välikysymys keskustelussa on se hyvä puoli että koko poliittinen kirjo joutuisi käymään keskustelun tekemisistään, eikä niinkuin meinasitte että kuusiviikkoa tikun nokkaan nostettu keskusta on ainoa väärin toimia. Näi se ei mene, tieteinkin tuo selonteko räkänokille olisi kelvannut paremmin, mutta meni sisu kaulaan kun välikysymyskeskustelu onkkin vuorovaikutteista ja kansa olisi päässyt sitä katsomaan TV:n välityksellä.
Jospahan sielläkin keskittyisitte jo viimeinkin oman lakinne säätämiseen että sitä myös persut noudattaa.
Tässä muistoksi.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=133348
että välikysymyskeskustelun päätteeksi hallituspuolueet äänestäisivät itselleen eduskunnanluottamuksen ja keskustelu loppuisi siihen. Perussuomalaisten kannatus oli muistaakseni viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan noussut. Sehän teitä räkänokkia ärsyttää.
Niin kai se on.
Kyllä oli mitätön Persu !