Onko ihastumisen

Eräs nainen sai ihmeitä aikaan. Menin tyhmyyksissäni kertomaan välittäväni hänestä.
Sinänsä järjetöntä sillä kyseessä ihastus.
Ei mikään syvällinen tuttavuus.
Vastauksena oli epäselvää kukkelisdukkelis diipadaapaa jota voisi heitellä flirttinä kolmelletoista tusinasta.
Vihaan sitä että joku ihminen on niin "kiltti"
ettei halua millään muotoa loukata eikä pudota maanpinnalle suorilta jaloilta.
Varmaankin hän on nauranut asialle monet kerrat.
Toivottavasti on niin fiksu että vain itsekseen. No, ei kait se haittaa. Täytynee opetella itse nauramaan itselleen paremmin. Siinähän sitä sarkaa onkin riittämiin.

varsinkin kun olen pienessä sievässä, ehdottelen naiselle kaikkea härskiä ja tosi pönttöjä juttuja eikä mene yöunet, no ihan vähän menee;)

Kyllä elämässä niin vain tunteidensa kanssa joskus käy. Se tulee vain ottaa inhimillisenä ja elämään kuuluvana asiana. Jos on oikein ihastunut niin vaikeahan sitä on itseään hillitä että ei mitenkään mihinkään tuo julki tuota tunnettaan.Vaikkakin tulisi pettymys karvas ja sydäntä särkevä niin on tunteensa jotenkin vaikka rivien välistäkin tuonut julki ja jos toinen sydän samoin tuntee niin se voi johtaa johonkin..ja vastaanottavainen sielu aistii herkästi pienistäkin eleistä. luoja tietää mihin mutta jos ei toinen sydämesi laulua kuule on sekin hyvä että tiedät sen ja usko pois ajan kanssa siitäkin tuskasta toipuu.

Ihastukseni kohde osoittautui naimisissa olevaksi, vaikkei sormuksia pidäkään. Ujona ihmisenä ylitin itseni kertoessani ihastuneeni häneen julkisessa paikassa. 3 kk ihastusta kesti tällä kertaa, kaikkiaan n 3 v. Ja yöunet ovat menneet monesti. Vieläkin ajattelen häntä. Ajan kanssa unohtuu...

Se tunne oli niin vahva,että oli pakko saada kerrottua.Tiesin,että hän on varattu ja minä olen myös.Kauhea tilanne!!!Tänään olen rauhallinen,mutta tunne on sisälläni vieläkin.Jotenkin hävettää.Toivon,että hän ei kertoisi sitä kenellekään.Olen rauhallinen luonne,mutta en ujo sillälailla,ettenkö uskaltaisi asioista puhua.