Minulla kyllä on kavereita/ystäviä, mutta kun olen ainoa mielenterveysongelmista kärsivä meidän "porukassa" niin on väkisinkin hemmetin yksinäinen olo. En kovin paljon avaudu henkisellä tasolla ystävilleni, esim. ajatuksistani tai mielen liikkeistäni tai pahasta olosta, koska moni heistä menee sanattomaksi ja vaivautuneeksi sellaisista asioista. Ja puheenaihe vaihtuu nopeasti johonkin "iloisempaan" asiaan! Rakastan tottakai ystäviäni mutta en valitettavasti pysty keskustelemaan heidän kanssaan kuin ns. arkisista asioista.
Sairauden vuoksi on koko ajan ulkopuolinen olo, ja yksinäisyydentunne on valtava vaikka ihmisiä olisikin ympärillä.
Luultavasti tulossa yksinäinen juhannuskin, kun en halua ystävien juhannusta mennä pilaamaan masentuneisuudellani ja ärtyisyydelläni. Oma vikani mutta olkoon. Sama juopotella ja "juhlia" juhannusta vaikka yksin ja vetää koko viikonloppu kalsarikännit.
Moni oikeasti yksinäinen varmaan ajattelee että valitan vain turhasta, ja niinhän se voi ollakin, mutta ajattelin vain hieman avautua nyt tänne kun siltä tuntui.
On varmaan muitakin, jotka tuntevat itsensä yksinäiseksi vaikka olisikin ihmisiäympärillä, vai onko??
Sairauden vuoksi on koko ajan ulkopuolinen olo, ja yksinäisyydentunne on valtava vaikka ihmisiä olisikin ympärillä.
Luultavasti tulossa yksinäinen juhannuskin, kun en halua ystävien juhannusta mennä pilaamaan masentuneisuudellani ja ärtyisyydelläni. Oma vikani mutta olkoon. Sama juopotella ja "juhlia" juhannusta vaikka yksin ja vetää koko viikonloppu kalsarikännit.
Moni oikeasti yksinäinen varmaan ajattelee että valitan vain turhasta, ja niinhän se voi ollakin, mutta ajattelin vain hieman avautua nyt tänne kun siltä tuntui.
On varmaan muitakin, jotka tuntevat itsensä yksinäiseksi vaikka olisikin ihmisiäympärillä, vai onko??
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puhutko tunteistasi sitten muille kuin kavereillesi?
Kuten terapeutille?
Kyllä muistaakseni yhdelle ystävälle olen kertonut jonkin verran ja terapeutille myös jotain mutta en kaikkein kipeimpiä asioita.
Sillähän minä itseasiassa tänne kirjoitankin, kun voi anonyymisti kirjoittaa kaikesta mahdollisesta.
Moi..
Täällä kanssa eräs joka viettää juhannuksensa yksin himassa..Tai no on mulla vanhemmat ja koira mutta ei oikein niistä ole seuraa..Sain eilen huomata miten yksin oikeesti olenkaan..Laittelin nk.kavereilleni viestejä ja en saanut kun 2 vastausta.No parempi sekin kun ei mitää mutta ahdistuin ja itkin koko illan.Eikä kukaan edes kysyny mikä mun on..Toivon vaan että juhannus olisi jo ohi..Ahdistaa ajatus kotona yksin olosta..
Mikset kerro terapeutillesi kipeimpiä aiheita?
On hyvä että kerrot näin anonyyminä netissä mutta kyllä puhuminen auttaa eniten.
Masennuksen hoito on edistynyt niin paljon nykyään että apua saa aina.
Ainahan voit vielä soittaa joillekin tutuillesi mitä he tekevät ja kysyä pääsisikö mukaan.
Ja eiköhän erilaisia tapahtumia järjestetä kaikkialla joihin on vapaa pääsy.
Itse ainakin pidin siintä, kun exä jolla oli saman tyylisiä ongelmia kuin sinulla, että hän puhui minulle asioista omaan rauhalliseen tahtiin. Kaveraita oltiin alussa, mutta jotenkin sitten hän kai sai jotain turvaa... Nykyään on itsellä yksinäinen olo, kun kukaan ei juuri pidä yhteyttä. Hyvällä säkällä joku laittaa yhden viestin viikossa.
Ainahan voit laittaa muutaman viestin heille.
Soittaminen myös on aina kivempaa sille jolle soitetaan :)