Niile, jotka aikoo sanoa, että mitä tuun tänne valittamaan, voivat lopettaa lukemisensa jo tähän.
Sit niille, jotka aattelee: "mee ammattiauttajille valittaan", voi lopettaa tähän.
Ja varoitus, luvassa on narsistista valitusta ja angstaamista.. Aihe ei valitettavasti oo pelkkää syömishäiriötä.. Jos ei oo tarpeeks kiinnostusta kuunnella toisten ongelmia positiivisellä asenteella, niin lopeta tähän.
Sairastuin about kolme vuotta sitten anoreksiaan. Jouduin lääkärille, ja sitten alkoikin lihominen.. En halunnut lihota todellakaan. Edes siitä huolimatta että lääkäri uhkaili kokoajan vuodehoidolla. Mutta lihosin vasten tahtoani, koska aloin syömään karkkia yms kaiken maailman herkkuja useammin. Söin anoreksia-aikana karkkia vain viikonloppuisin, mutta karkkipäivä tuli yhä useammin ja useammin... ja sitä myötä myös bulimia.
Karkkipäiviin lisääntyi myös suolaiset ruuat.. Karkin päälle tuli vedettyä helvetisti leipiä yms.. siitä huolimatta että maha oli liiankin täynnä jo. Ajattelin aina, että "okei, ku otin yhen karkin, sama se on vetää tästäki päivästä karkkipäivä, huomenna alotan laihiksen". Ja oho, se helvetin karkkipäivä olikin taas seuraavana päivänä.
Anyway, lihosin siis normaalipainoseksi. Kolmen vuoden ajan on ollut tälläistä! Ja näillä mennään nytkin. Välillä paastoan... Laihdun ja stressaan sitten vaan sitä ahmimista. Ja sit se päivä tuleeki aina ku vedän kaiken takas. Kilot tulee aina myös takas. Sad. ;__;
Siis joo, tiedän kyllä ettei paastoaminen periaatteessa laihduta.. Eikä mitkään ananasjuoma dietit yms.. Elimistö menee säästöliekeille vain. Mutta kun en vaan osaa ottaa normaalia ruokarytmiä. Jos syön normaaleja aterioita (jos edes pystyisin syömään "normaaleja") viisi päivässä, niin piru vie ku tuntuis olo taas niin lihavalta. Jos syön paastopäivinä edes omenan, niin on vähä huono fiilis. :(
Oksentelut mulla on lähes jokapäiväisiä.. Joskus vedän viikonki jopa (ellei enemmänki) putkeen kaikkee scheissee. Ilman että oksennan. Mutta sillon kun oksennan, oksennan jopa seitsemän kertaa kerralla. Ja sitten koitan alottaa lenkkeilyt yms aina. Mut menee vaan aina perseelleen kaikki.
Tätä ihanaa syömishäiriöö ruokkii vielä muutkin ongelmat. Esim melkoisen huono perhe elämä.. Äiti on ihan jees. Mut tuntuu vaan ettei se välitä hirveästi. Se antaa mun oksennella vaan kotona, ostaa mulle tupakkaa (mikä on toki kiva asia), antaa juoda yms.
Isän kanssa ollaan kun vieraita ihmisiä. Ei olla puhuttu toisillemme vuosiin mitään. Jos sillä on jotain valittamista, niin sillon se huutaa ja on väkivaltainen.
Mun siskolla on itellään kans ongelmia. Veli on tasapainoinen viittä vaille insinööri, ja asuu tyttökaverinsa kaa omassa kämpässä.
Kaikkien ongelmieni myötä olen viillellyt itseäni. Ranteeseen ja jalkoihin. Tiedän kyllä, ettei se auta ja siinä ei ole järkeä, mutta pahan masennuksen aikana se vie ajatukset muualle mieltäpainavista asioista.
Teen myös ihan hirveästi ailahtelevasta mielialastani johtuen kaiken näköisiä extempore tempauksia. Ostin koiran pennun... jaksoin parisen viikkoa olla sen kanssa.. sitten se onki koko perheen yhteinen. Sitten pakotin äidin ostamaan kaksi kissan pentua. Jaksoin niitä viikon... Nyt ne on koko perheen hoidettavana ja siirsin kaikki niiden tavarat huoneestani pois. Tuntuu vain että olen moraaliton paska ja epäonnistun kaikessa.
Olen välivuodella, hain ens vuodeksi opiskelemaan, mutta jätin menemättä pääsykokeisiin. Johtui siitä että ahisti, ei huvittanut, masensi, olin edellisenä päivänä ahminut koneen ääressä.. Olin kyllä töissä tässä välivuoden aikana. Alaikäisyydestäni johtuen sain ravintolasta töitä. Yllätys yllätys, jaksoin tehdä töitä jopa kaksi päivää! Paastoten toki. Masennukset ja ahistukset iski taas. Tälläistä noidan kehää se on aina... ja tulee olemaan.
Kavereitakaan en voi nähsä jos olen ahminut. Koska pelottaa turvotus. Pitää olla vähintään kaks päivää paastoa alla ennenku kavereita voi nähdä..
Tuntuu että on vain epäonnistumisia. Vaikka olisin ystävieni kanssa iloinen ja niille hymyilisin ja näyttäisin kuinka tasapainoselta tahansa, niin silti mun sisällä itkee ihminen.. joka tarvis apua.
Itsari on käynyt mielessä mooonta kertaa. Olen syönyt erilaisia lääkkeitä alkoholin kanssa. Kyynpurema lääkettä otin kerran kun muuta ei ollut.. mitään vaikutuksia ei ole tullut vaikka lääkkeitä olenkin vedellyt. Huumeet pyörivät mielessä ja kiinnostavat valtavasti.
En rupea tässä omista muista ongelmista selittämään sen enempää. Niitä on valtavasti. Menee angstiksi koko juttu kohta. Aihe karkasi muutenkin bulimiasta aika kivasti...
Pointti oli siis se, että onko täällä ketään muita jolla on samantapaisia ongelmia? Mitä mun kannattais tehdä, jotta voisin joskus parantua? Mennä psykiatrille?
Sit niille, jotka aattelee: "mee ammattiauttajille valittaan", voi lopettaa tähän.
Ja varoitus, luvassa on narsistista valitusta ja angstaamista.. Aihe ei valitettavasti oo pelkkää syömishäiriötä.. Jos ei oo tarpeeks kiinnostusta kuunnella toisten ongelmia positiivisellä asenteella, niin lopeta tähän.
Sairastuin about kolme vuotta sitten anoreksiaan. Jouduin lääkärille, ja sitten alkoikin lihominen.. En halunnut lihota todellakaan. Edes siitä huolimatta että lääkäri uhkaili kokoajan vuodehoidolla. Mutta lihosin vasten tahtoani, koska aloin syömään karkkia yms kaiken maailman herkkuja useammin. Söin anoreksia-aikana karkkia vain viikonloppuisin, mutta karkkipäivä tuli yhä useammin ja useammin... ja sitä myötä myös bulimia.
Karkkipäiviin lisääntyi myös suolaiset ruuat.. Karkin päälle tuli vedettyä helvetisti leipiä yms.. siitä huolimatta että maha oli liiankin täynnä jo. Ajattelin aina, että "okei, ku otin yhen karkin, sama se on vetää tästäki päivästä karkkipäivä, huomenna alotan laihiksen". Ja oho, se helvetin karkkipäivä olikin taas seuraavana päivänä.
Anyway, lihosin siis normaalipainoseksi. Kolmen vuoden ajan on ollut tälläistä! Ja näillä mennään nytkin. Välillä paastoan... Laihdun ja stressaan sitten vaan sitä ahmimista. Ja sit se päivä tuleeki aina ku vedän kaiken takas. Kilot tulee aina myös takas. Sad. ;__;
Siis joo, tiedän kyllä ettei paastoaminen periaatteessa laihduta.. Eikä mitkään ananasjuoma dietit yms.. Elimistö menee säästöliekeille vain. Mutta kun en vaan osaa ottaa normaalia ruokarytmiä. Jos syön normaaleja aterioita (jos edes pystyisin syömään "normaaleja") viisi päivässä, niin piru vie ku tuntuis olo taas niin lihavalta. Jos syön paastopäivinä edes omenan, niin on vähä huono fiilis. :(
Oksentelut mulla on lähes jokapäiväisiä.. Joskus vedän viikonki jopa (ellei enemmänki) putkeen kaikkee scheissee. Ilman että oksennan. Mutta sillon kun oksennan, oksennan jopa seitsemän kertaa kerralla. Ja sitten koitan alottaa lenkkeilyt yms aina. Mut menee vaan aina perseelleen kaikki.
Tätä ihanaa syömishäiriöö ruokkii vielä muutkin ongelmat. Esim melkoisen huono perhe elämä.. Äiti on ihan jees. Mut tuntuu vaan ettei se välitä hirveästi. Se antaa mun oksennella vaan kotona, ostaa mulle tupakkaa (mikä on toki kiva asia), antaa juoda yms.
Isän kanssa ollaan kun vieraita ihmisiä. Ei olla puhuttu toisillemme vuosiin mitään. Jos sillä on jotain valittamista, niin sillon se huutaa ja on väkivaltainen.
Mun siskolla on itellään kans ongelmia. Veli on tasapainoinen viittä vaille insinööri, ja asuu tyttökaverinsa kaa omassa kämpässä.
Kaikkien ongelmieni myötä olen viillellyt itseäni. Ranteeseen ja jalkoihin. Tiedän kyllä, ettei se auta ja siinä ei ole järkeä, mutta pahan masennuksen aikana se vie ajatukset muualle mieltäpainavista asioista.
Teen myös ihan hirveästi ailahtelevasta mielialastani johtuen kaiken näköisiä extempore tempauksia. Ostin koiran pennun... jaksoin parisen viikkoa olla sen kanssa.. sitten se onki koko perheen yhteinen. Sitten pakotin äidin ostamaan kaksi kissan pentua. Jaksoin niitä viikon... Nyt ne on koko perheen hoidettavana ja siirsin kaikki niiden tavarat huoneestani pois. Tuntuu vain että olen moraaliton paska ja epäonnistun kaikessa.
Olen välivuodella, hain ens vuodeksi opiskelemaan, mutta jätin menemättä pääsykokeisiin. Johtui siitä että ahisti, ei huvittanut, masensi, olin edellisenä päivänä ahminut koneen ääressä.. Olin kyllä töissä tässä välivuoden aikana. Alaikäisyydestäni johtuen sain ravintolasta töitä. Yllätys yllätys, jaksoin tehdä töitä jopa kaksi päivää! Paastoten toki. Masennukset ja ahistukset iski taas. Tälläistä noidan kehää se on aina... ja tulee olemaan.
Kavereitakaan en voi nähsä jos olen ahminut. Koska pelottaa turvotus. Pitää olla vähintään kaks päivää paastoa alla ennenku kavereita voi nähdä..
Tuntuu että on vain epäonnistumisia. Vaikka olisin ystävieni kanssa iloinen ja niille hymyilisin ja näyttäisin kuinka tasapainoselta tahansa, niin silti mun sisällä itkee ihminen.. joka tarvis apua.
Itsari on käynyt mielessä mooonta kertaa. Olen syönyt erilaisia lääkkeitä alkoholin kanssa. Kyynpurema lääkettä otin kerran kun muuta ei ollut.. mitään vaikutuksia ei ole tullut vaikka lääkkeitä olenkin vedellyt. Huumeet pyörivät mielessä ja kiinnostavat valtavasti.
En rupea tässä omista muista ongelmista selittämään sen enempää. Niitä on valtavasti. Menee angstiksi koko juttu kohta. Aihe karkasi muutenkin bulimiasta aika kivasti...
Pointti oli siis se, että onko täällä ketään muita jolla on samantapaisia ongelmia? Mitä mun kannattais tehdä, jotta voisin joskus parantua? Mennä psykiatrille?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse pääsin oksentamisesta yms eroon poikaysäväni avulla. Muutimme yhteen ja en voinut harrastaa omissa oloissani ahmimista ja oksentelua. Teen kyllä sitä vilä nykyäänkin, mutta en niin usein ja niin suurilla määrillä. Ja poikaystäväni sai minut ajattelemaan muutakin kuin ruokaa ja ulkonäköä. :( Vuoden jälkeen olen lihonnut 6 kg. :'(. En käu useinkaan kavereiden kanssa missää, koska häpeän ulkonäköäni, ja varsinkaan en käy ulkona. Mutta kai se sitten ajan kanssa muuttuu. Todella ihanaa, kun on muitakin ajatuksia kuin ruoka!!
Haluaisin auttaa sua niin paljon, en vaan tiedä miten.
Voitko paremmin jos sanon että mä välitän ja haluisin että sulla olis asiat hyvin? Et.
Voisinpa jutella sun kanssa, olla sulle joku jolle kertoo.
En halua että kärsit tai mietit itsaria.
Voiko sua jotenkin auttaa vai halusitko vaan purkaa pahaa mieltä? Sekin monesti auttaa...
En tiiä, tää oli joku ihmeellinen älynväläys kun en saanu unta. :D Tulin vaa tänne valittaan ja purkaamaan oikein kunnolla mieltäni. Helpotti kyllä. Samalla kun purkaa itseään kirjallisesti tai suullisesti, niin selvittää periaatteessa itselleen ongelmansa ja käsittelee siinä sitten itsekin asiaa. On helpompi lähteä miettimään parantavia ratkaisuja. Tosin mitä ikinä keksisinkin, niin en missää onnistuisi kun on itsekuri aika... huonohko. on sitä yritetty keksiä kaiken näköisiä vaihtoehtoja ahmimiselle. Kuten kuvioihin tuli tupakka... ja vaikka mitä. :< Ja nyt vielä ongelmana on tupakan lopettaminenkin! argh
En oksentele siksi ettenkö näkisi lenkkeilyä parempana vaihtoehtona. noup. menisin paljon mielummin juoksemaan oikein kunnolla mutta itsekuri ei siihen riitä. luulis nyt motiivia olevan paljonki kun tiedän miten vaarallisia seurauksia oksentelulla voi olla.. surullista. :S
kuulostaa jotenkin niin paljon mun elämältä.. tosin nyt asiat on paremmin.. en vaan tiedä miten kauan ku on taas alkanu mennä perseelleen vähä jokatoinen asia..
en siis osaa auttaa, kun en itseänikään saa pois tästä paskasta, mutta halusin sanoa että muitakin on.. koita jaksaa, voimia.
sama tilanne tällä hetkellä. Tosin perhe-elämäni menee ihan hyvin, mutta muuten sama tilanne on. Kavereitakaan en voi tavata, jos olen ahminut. Muutenkin aika samalta kuullostaa tuo.
Tsemppiä kaikille!
O__o hui toi kuulostaa ihan pelottavan paljon samalta tilanteelta ku itselläniki.
ei täs mitää.. koitetaan parantua! \o