Meillä

on EU:n kalleinta. Dieselin hinta on 20:ssä EU-maassa halvempaa kuin meillä, minkä lisäksi meillä on vielä käyttövoimaverokin (lupauksista huolimatta). Vaatiiko EU, että meillä pitää olla EU:n kallein polttoainevero? Arvonlisävero on toiseksi tai kolmanneksi korkein EU:ssa (yleinen 22%). Miksi? Työn verotus on Suomessa EU:n korkeimpia. Alkoholiverotus on kireää meillä verrattuna moniin muihin EU-maihin. Sosiaaliturvamme havaittiin vastikään olevan häntäpäässä EU-tasolla; samaa luokkaa Iso-Britannian kanssa.
Lääkeitten korvattavuusaste on matalalla tasolla. Terveydenhuoltoon kulutamme rahaa erittäin niukasti verrattuna muihin maihin. Sen sanottiin kuitenkin olevan tehokasta siitä huolimatta. Arvon ministerit, Katainen ja Hysssälä, mitä te puuhastelette päivät pitkät? Kirjoitteletteko puolueillenne ohjelmajulistuksia hioen sanakäänteitä pilkuntarkasti. Kuulostelette, miltä ne kuulostavat luettuina. Teette suunnitelmia tulevien vaalien varalle.
Josko nyt kuitenkin edes pikkuisen lukisitte tilastoja. Miettisitte, minne meidän verorahamme menevät, kun ne eivät tuota kovin kaksisia palveluita kansalaisille. Miten muissa maissa rahat saadaan riittämään paljon kattavampiin palveluihin matalammista veroista huolimatta.
Kansanedustajat tekevät opintomatkoja kaukaisiin maihin mitä ihmeellisimpien asioiden tiimoilta.
Nyt olisi opintomatkan paikka. Eikä tarvitse "vaivautua" kovin kauas:Eurooppaan. Lähettäkää kansanedustajia ja ministereitä tutkimaan, miten muualla toimitaan. Se on teidän tehtävänne.
487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voisitte ottaa mallia mm. terveydenhoidosta, se lienee espanjassa ehkä "alkeellisempaa" mutta täysin ilmaista samoin jopa suomessa tuotetut lääkkeet ovat siellä paljon halvempia!

Äänestä

ja teettää ilman töitä!

Äänestä

yllytä niitä v*tun valopäitä matkustelemaan vielä lisää! Paskat ne siellä mitään opi kuitenkaan. Hallintoneuvoston ylimmäinen umpitollo oli vast'ikään Ruotsissa harjoittelemassa polkupyörälläajoa(!) ja mitäköhän mokoma retki tuli taas meille maksamaan?

Äänestä

ne käy kuin hetairiojaan esittelemässä ulkomailla. Tosin, jos ei ole oma mukana - niin paikanpäältä löytyy - valtion laskuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa bensa kirjoitti:

on EU:n kalleinta. Dieselin hinta on 20:ssä EU-maassa halvempaa kuin meillä, minkä lisäksi meillä on vielä käyttövoimaverokin (lupauksista huolimatta). Vaatiiko EU, että meillä pitää olla EU:n kallein polttoainevero? Arvonlisävero on toiseksi tai kolmanneksi korkein EU:ssa (yleinen 22%). Miksi? Työn verotus on Suomessa EU:n korkeimpia. Alkoholiverotus on kireää meillä verrattuna moniin muihin EU-maihin. Sosiaaliturvamme havaittiin vastikään olevan häntäpäässä EU-tasolla; samaa luokkaa Iso-Britannian kanssa.
Lääkeitten korvattavuusaste on matalalla tasolla. Terveydenhuoltoon kulutamme rahaa erittäin niukasti verrattuna muihin maihin. Sen sanottiin kuitenkin olevan tehokasta siitä huolimatta. Arvon ministerit, Katainen ja Hysssälä, mitä te puuhastelette päivät pitkät? Kirjoitteletteko puolueillenne ohjelmajulistuksia hioen sanakäänteitä pilkuntarkasti. Kuulostelette, miltä ne kuulostavat luettuina. Teette suunnitelmia tulevien vaalien varalle.
Josko nyt kuitenkin edes pikkuisen lukisitte tilastoja. Miettisitte, minne meidän verorahamme menevät, kun ne eivät tuota kovin kaksisia palveluita kansalaisille. Miten muissa maissa rahat saadaan riittämään paljon kattavampiin palveluihin matalammista veroista huolimatta.
Kansanedustajat tekevät opintomatkoja kaukaisiin maihin mitä ihmeellisimpien asioiden tiimoilta.
Nyt olisi opintomatkan paikka. Eikä tarvitse "vaivautua" kovin kauas:Eurooppaan. Lähettäkää kansanedustajia ja ministereitä tutkimaan, miten muualla toimitaan. Se on teidän tehtävänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu