USA:n vankikidutus

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id93908.html

"Yhdysvaltojen senaatti on saanut lisäselvityksiä kidutuksen käytöstä Guantánamon vankileirissä ja muissa Yhdysvaltojen pidätyskeskuksissa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.
Selvityksistä paljastuu, että julkisuudessa lähes tuntematon koulutusyksikkö oli luovuttanut sotilaille listan kuulustelutekniikoista. Listalla olivat mm. unen riistäminen, nöyryytys, kivuliaat asennot, vankien pelottelu koirilla ja valehukuttaminen. Näitä menetelmiä käytettiin Guantánamon vankileirissä Kuubassa sekä Abu Ghraibin vankilassa Irakissa.

Senaatin armeijakomitean puheenjohtaja Carl Levin kertoi, että jo lokakuussa 2002 Keskustiedustelupalvelu CIA:n kouluttaja oli sanonut Guantánamon henkilökunnalle, että "kidutus on vain oivaltamista. Silloin, jos vanki kuolee, on tehty jotain väärin"."
6177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tietoisuuttasi ja tutki myös hieman Neuvostoliiton, Kiinan, Pohjoisvietnamin, Valkovenäjän, Iranin ja muiden öykkärivaltioiden vankien kohtelua ja vankilaoloja. Terrorismi on sinänsä aihepiiri jossa ei armoa anneta joten ei sitä pitäne paljoakaan antaa myöskään terroristeille, terrorismissa ei ole mitään puolusteltavaa.

Minkä mahdollisuuden saivat esim. Nykin torneissa olleet jotka sinne jäivät muutaman hourupään ansiosta. Heiltä pitää kysyä millaisen kohtelun ne terroristivangit ansaitsevat. Mitä enemmän saadaan tietoa keinolla millä hyvänsä terroristeilta ja heidän tukijoiltaan, sen vähemmän tulee viattomia uhreja terrori-iskuissa. Tässä taistelussa jonka terroristit aloittivat tulee olla kovana ja taistelu tulee sen aloittajien lopettaa.

Äänestä
  • "Mitä enemmän saadaan tietoa keinolla millä hyvänsä terroristeilta ja heidän tukijoiltaan, sen vähemmän tulee viattomia uhreja terrori-iskuissa. Tässä taistelussa jonka terroristit aloittivat tulee olla kovana ja taistelu tulee sen aloittajien lopettaa."

    lainaus puhuu puolestaan!

    Äänestä

  • niitä terroristeja?

    "Pilger keskittyy kirjassaan osoittamaan lukuisten esimerkkitapausten kautta, kuinka länsimaat ovat kohdelleet muuta maailmaa kaltoin jo kauan. Imperialismi-termi on kuollut, mutta sen sisältö elää voimakkaasti vielä tänäkin päivänä.

    Yhdysvaltain taloudellisen ja sotilaallisen imperiumin ylläpito on naamioitu erilaisiksi puolustustaisteluiksi. Kylmän sodan aikana yhdysvaltalaisia puolustettiin kommunismilta. Pilger pitää idän ja lännen silloista vastakkainasettelua teennäisenä, koska itäblokilla ja lännellä oli omat vaikutuspiirinsä, joita vastapuoli kunnioitti.

    Todellisuudessa oli kyse pohjoisen ja etelän, rikkaiden ja köyhien välisestä konfliktista. Selkeästi tämä näkyi muun muassa Keski-Amerikassa 1980-luvulla, jossa kommunismin vastaisen taistelun nimissä Yhdysvallat tuki ja rahoitti järjestelmällistä väkivaltaa harjoittaneita hallituksia, armeijoita ja vastavallankumouksellisia joukkoja.

    Kymmeniätuhansia ihmisiä menehtyi sodankäynnin ja terrorismin seurauksena. Taustalla oli suurvallan tarve säilyttää taloudellinen ja sotilaallinen asemansa alueella.

    Tuorein sota terrorismia ja rosvovaltioita vastaan alkoi Latinalaisen Amerikan osalta siitä, kun Yhdysvallat miehitti Panaman vuonna 1989. Isä-Bushin tuttu kenraali Manuel Noriega oli ollut CIA:n palkkalistoilla. Hän oli saanut tuhansien muiden latinalaisamerikkalaisten upseerien lailla sotilaskoulutuksensa yhdysvaltalaisessa Amerikoiden koulussa (School of the Americas), jossa oppiaineina ovat muun muassa kommunismin vastustus ja kuulustelutekniikat.

    Kun presidentti Noriega ryhtyi tekemään itsenäisesti päätöksiä ja haki etäisyyttä entisiin isäntiinsä, Yhdysvallat leimasi hänet huumekauppiaaksi ja lapsipornon kerääjäksi. Bush vanhempi miehitti Panaman ja pidätti maan presidentin. Samalla sai surmansa vähintään 2 000 ihmistä.

    Georgian osavaltiossa sijaitsevasta Amerikoiden koulusta on valmistunut iso liuta ihmisoikeusrikkojia. Nimekkäimpiä ovat kenties olleet argentiinalainen kenraali Leopoldo Fortunato Galtieri, jonka hallinnon aikana "katosi" 30 000 kansalaista, ja salvadorilainen Roberto d’Aubuisson, joka johti El Salvadorin pahamaineisia kuolemanpartioita 1980-luvulla. UNHCR:n mukaan kuolemanpartiot tappoivat yli 20 000 ihmistä pelkästään yhden kiivaan 15 kuukauden jakson aikana."

    http://www.kepa.fi/kumppani/1982/

    Äänestä

  • Onko sinulla jokin erityinen syy kiertää USA:n kidutuksia?

    Ainakin kommunistien keskuudessa kiduttamien on hyvin ankarastituomittu oli kyse mistä maasta tahansa.

    Sinun esittämäsi lista eri maista perustuu oletuksiin, mutta tuo mitä sanotaan USA:sta ei perustu.

    Äänestä

"Yhdysvallat on sijoittanut terrorismista epäiltyjä vankilaivoille, kertovat ihmisoikeusasianajajat. Heidän mukaansa Yhdysvallat yrittää salata aluksissa olevien vankien määrän ja olinpaikan."

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=286490&search=vankilaivoja

Sen lisäksi USA johtaa vankien määrässä maailman mittakaavassa.

"Yhdysvalloissa kaltereiden takana on yli 2,3 miljoonaa ihmistä, enemmän kuin missään muualla maailmassa. Myöskään Yhdysvalloissa vankeja ei ole koskaan ollut yhtä paljon kuin nyt, käy ilmi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportista."

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=286971&search=usa vankeja

Äänestä
  • imperialistinen sotasosialismi. Sosialismin voittokulku alkoi FED perustamisesta 1913.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjestelmällistä kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id93908.html

"Yhdysvaltojen senaatti on saanut lisäselvityksiä kidutuksen käytöstä Guantánamon vankileirissä ja muissa Yhdysvaltojen pidätyskeskuksissa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.
Selvityksistä paljastuu, että julkisuudessa lähes tuntematon koulutusyksikkö oli luovuttanut sotilaille listan kuulustelutekniikoista. Listalla olivat mm. unen riistäminen, nöyryytys, kivuliaat asennot, vankien pelottelu koirilla ja valehukuttaminen. Näitä menetelmiä käytettiin Guantánamon vankileirissä Kuubassa sekä Abu Ghraibin vankilassa Irakissa.

Senaatin armeijakomitean puheenjohtaja Carl Levin kertoi, että jo lokakuussa 2002 Keskustiedustelupalvelu CIA:n kouluttaja oli sanonut Guantánamon henkilökunnalle, että "kidutus on vain oivaltamista. Silloin, jos vanki kuolee, on tehty jotain väärin"."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu