Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onko normaalia..?

Onko normaalia, että itsetyydyttäessä alkaa tuntua siltä kuin olisi kova kusihätä? En ole koskaan orgasmia saanut, en ole uskaltanut jatkaa koska tulee niin kummallinen olo. Vaikka on käynyt ennen aloittamista juuri vessassa, niin silti tulee sellainen olo. Kuuluuko se asiaan vai onko minussa jokin vikana?
45256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lopulta keksin ratkaisun ja tyydytin itseäni suikussa istuen. Ei niin olisi haitannut vaikka pissa olisikin tullut. Tosin väkisin yrittämällä se orkku ei tule. Pissaamisen tunteen aikana kun alkaa jännittämään lantionpohjanlihaksiaan ja liikuttaa lanteitaan niin alkaa orgasmi olla tuloillaan..rentoutunut mieli on kaiken a ja o. Näin minulla ainakin toimi ja sain ensimmäisen orgasmini. Ja vaikka sanon ettei väkisin niin tarkoitan ettei saa turhautua vaikkei saisikaan. Itse vain nautiskelin tuolloin. Annoin itselleni aikaa niin paljon kuin vain tahtoisin, niin kauan kuin se mitä tein tuntui hyvälle. Kostuta sormia paljon syljellä ja leikittele itselläsi. Se on mukavaa ilman orkkuakin. Pissaamisentunne kaikkoaa kokemuksen myötä.

Äänestä
  • Kiitos, tämä oli helpottava kuulla!

    Äänestä

  • Kokematon utelias kirjoitti:

    Kiitos, tämä oli helpottava kuulla!

    harjoittelette kumpikin väärin.

    Mene sinne suihkuun ja kun se pissaamisen tunne tulee, niin anna sen vaan tulla ja olla rauhassa ja anna tulla jos tulee. Sinä olet saamassa silloin naisen ejakulaation, joten älä yritä estellä sitä vuotoa tai roiskausta tai yrittää heikentää sitä tunnetta.

    Äänestä

joku jo tuossa sanoikin että olet saamassa ejakulaation (googleta 'naisen ejakulaatio') :)
tulee tunne kuin kusettaisi, paineen tunne. silloin on ejakulaatio lähellä, se ei silti tarkoita että orgasmi olisi samalla tulossa. ejakuloida voi ilman orkkuakin.
ja ejakulaatiota ei voi estää, tai pidättää, kusisuihkun sen sijaan voi katkaista.
katsele vaikka pornosivuilta, esim. xnxx.com..sieltä videot ja squirting.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokematon utelias kirjoitti:

Onko normaalia, että itsetyydyttäessä alkaa tuntua siltä kuin olisi kova kusihätä? En ole koskaan orgasmia saanut, en ole uskaltanut jatkaa koska tulee niin kummallinen olo. Vaikka on käynyt ennen aloittamista juuri vessassa, niin silti tulee sellainen olo. Kuuluuko se asiaan vai onko minussa jokin vikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu