Kiitollisena vastaanottaisin kommentteja isovanhemmilta miten tuette lapsienne perhettä, eli esim hoidatte lapsen lapsianne ym. Autatteko hätätilanteissa esim kun äiti tai isä on sairaana ja lapsen lapsen hoitoa on rankkaa tai on jokin muu vastaava tilanne. Kuinka paljon ja kauan hoidatte lasta ja millä periaatteilla. Minulla tilanne jota suuresti ihmettelen..lapsen lapsen hoito ei oikein suju ja tuntuu olevan enemmälti menneisyyden korjaamista ja varjoja yritys paikata omaa lasta kohtaan tehtyjä virheitä ja näyttää muille kuinka suloinen lapsen lapsi on ym. Miniästä ei väliä eikä huomioida vaikeita hetkiä jolloin voisi esim tarjota apua pyytämättä...en ymmärrä, joten sen tähden haluaisin kuulla teidän mielipiteitä ja vuorovaikutusta omiin lapsiinne ja perheeseen.
kertokaapa isovanhemmat
utelias utelias
413069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Että isovanhemmat auttavat esim. sairastapauksissa, silloin kun on äkillinen eikä saa kunnallista tms. esim kodinhoitajaa, ja semmoisissa askareissa johon on vanhempien mentävä ilman pikkulapsia, kuten joihinkin iltapalavereihin ym. pakollisiin.
On tietenkin paljon isovanhempia jotka ovat vielä töissä ja tarvivat oman vapaa-ajan ja viikonlopun, koska väsyvät ememmin kuin nuoret.
Tottakai joskus voi olla viikonlopun kunhan asia sovitaan etukäteen. Eikä vain tuoda ovelle perjantai-iltana, tyyliin, että meen nyt bailaan tuo sitten lapset joskus sunnuntaina kun rapula hellittää.
Voi käyttää omaa järkeä ja tilannetajua, mummot varmaan ymmärtää normaalia puhetta.
On toki selvää jos isovanhempia syyllistetään miten he ovat kasvattaneet omia lapsiaan ja varmaan virheitä on tullut tehtyä. Mutta eikö ole ymmärrystä nuorilla äideillä että varmaan tekin niitä virheitä teette, jos ei vielä ole tullut tehtyä niitä varmaan matkanvarrella ennenkuin lapsenne on 20 vuotias, miettii mitä tuli tehtyä väärin. Ei pidä tuomita isovanhempia heidän kasvatustyöstään. He varmaan suurinosa ovat rakastaneet omia lapsiaan ihan niinkuin tekin heitä rakastatte, lapsianne.
Yrittäkää nuoret äidit ja isät muistaa vanhempien kunnioitus ja anteeksiantamus. Siitä on kysymys. Älkää syyllistäkö vanhempianne heillä on ihan tarpeeksi aikaa ajatella niitä virheitään ihan itse ja syyllisyys painaa aina kun joku vähänkin sohaisee muurahaispesää.
Se on rakkautta hoitakaa toisianne silloin kun se tuntuu hyvältä, ja antakaa vanhemmillenne myös oikeus kieltävään vastauskseen, heillä on siihen oikeus.
ja käytettävissä AINA kun tarvitaan, koskaan en kieltäydy avun antamisesta jos sitä pyydetään, hoidan lapsia erittäin mielelläni ja he ovat minulle erittäin tärkeitä ja rakkaita.
Koskaan ei mikään asia mene sen edelle jos minua lapseni perheessä tarvitaan, auttraminen on minulle ilo.
Toinen asia onkin sitten se, haluaako miniä minut sitä apua antamaan vai ottaako mieluummin pienille lapsille vieraan hoitajan jolle maksaa palkan. Useimmiten ottaa koska ei halua liian läheisiä suhteita mummon ja lasten välille eikä äitiä miehensä elämään. Hän kavahtaa ajatustakin, että enoppi jollain tapaa liittyisi heidän elämänsä ja olisi se ihminen johon turvautua.
Mustasukkaisuus, se on kamala tauti ja se lienee syynä miniäni käyöksessäkin.
Mielestäni olen omat lapseni hoitanut rakastavasti ja omalla näkökannallani kasvattanut, tietysti mieheni kanssa yhdessä. Minulla ei ole miniöitä vaan vävyjä.Lapsenlastani hoidan ihan ilosta,en korvatakseni mitään tekemiäni virheitä omia hoitaessani.En ole enää työelämässä joten aikaa on terveyttä ei niinkään.Miten ihanaa onkaan seurata ensi hymyä ja ensi askeleita.Lapsen pienenä ollessa ne hyvät isovanhemmuus suhteet mielestäni luodaan.(jos annetaan mahdollisuus.)Näen kuinka pikku kaveri tulee mielellään käymään taikka hoitoon. Ymmärrän kyllä niitä isovanhempia jotka työelämssä ovat,ei sitä enää 50 ikäisenä jaksa samalla tavalla kuin 30senä.Toivoisin miniöiden antavan samat mahdollisuudet molemmille isovanhemmille. Minun mieheni äiti on hoitanut meidän lapsia enempi kuin oma äitini.
Meillä molemmat mummot ovat yleensä tarpeen tulleen olleet apuna jos olemme tarvinneet, mutta oma ajatukseni on että me hoitaisimme lapsemme itse ja mummot sitten saisivat vapaaehtoisesti viettää aikaa lasten kanssa haluamallaan tavalla. Minä siis tykkään kyllä maksaa lapsenvahdille jos sellaista tarvin, en kuitenkaan sen tähden etten haluaisi mummoja lasten elämään vaan että mummoille se hoitaminen olisi jotain mitä he haluavat ja koska haluavat. Ja annan lapsia mummoille kun HE pyytävät ja haluavat! No, lopputulos on että meillä toinen mummo puuhaa lasten kanssa, toinen ei niinkään. Ei aina kannattaisi ensimmäisenä ajatella pahaa miniöistä, on vaan erilaisia tapoja hoitaa asioita. Voisiko sitä mennä lastenlasten kanssa puuhailemaan, vaikka viedä heitä puistoon vaikkei erikseen ole PYYDETTY. Minä olen ainakin huono pyytämään? Onni omaan käteen Mummot!
Jokaiseen vierailuun on pyydettävä, suorastaan kerjättävä lupa, jos itse ei pyydä, ei koskaan tapahdu niitäkään vierailuja ja lapsenlapset jää näkemättä ja tutustumatta.
Kaikki on kiinni lasten äidistä.
Niin, ihmettelen kyllä noita miehiä tässä asiassa. Miksi on niin luontevaa naiselle aina kuljettaa lapsia mukanaan paikasta toiseen kun isille se tuntuu olevan sellainen voimainkoitos ottaa lapsia mukaan. Silloin jotenkin se äidinäiti vähän väkisinkin tulee tutummaksi. Ja kuinka paljon puhutaan isien osallistumisesta lehtien palstoilla ja lastenhoito "muka" jaetaan fiftyfifty. Tässäpä myös minulle mietinnän paikka: millaisia miehiä kasvatan omista pojistani! Tulevatko he omien lastensa kanssa kyläilemään minun luokseni koskaan ilman lasten äitiä niinkuin minä käyn oman äitini luona ilman lasten isää?
Olen kyllä tosi huono pyytämään isovanhemmilta lastenhoitoapua silloin harvoin kun sitä tarvitsemme. Mieluummin maksan vieraalle. Ja se ei tarkoita sitä, että en haluaisi lasteni olevan mummojensa kanssa tai että kieltäisin, jos kumpi tahansa mummo pyytää lapsia kylään tai haluaa heitä hoitaa. En vain osaa pyytää ja tulee olo, että kerjään ja mitä jos hän ei haluakaan ja ajattelee, että hän joutuu hoitamaan.
Jos hän itse ehdottaisi, että voisi ottaa joskus lapset, että pääsisimme jonnekin tai edes sanoisi, että hän haluaa hoitaa, jos tulee pakkomeno, niin ehkä sitten kysyisinkin häneltä tarvittaessa. Ei vain ole kukaan koskaan tarjoutunut hoitamaan. Meillä on siis joka paikassa lapset aina mukana ja käyhän se niinkin. Mutta jos tulee pakkotilanne, niin palkkaan vieraan. Mummot on kyllä muuten lastemme kanssa, kun heillä käymme, mutta sekin on aina meidän aloitteestamme.
Mutta eikös huoltajan pitäisi toimia puolueettomasti lapsiin nähden?
Siis antaa tavata molempien osapuolien vanhenpiakin .-Kyllä isien oikeuksia olisi
lakisääteisesti korjattava.Ei äiti ole mikään tae hyvästä huoltajasta.
ihminen on ihminen----ja elämä on elämmä
saada hoitaa pojan ja miniän lapsia, usein on annettu tulla, usein ei. En tahdo jaksaa enää pyydellä. On surullista, että en saa olla ystävä lapsenlasten kanssa. Itse menetän paljon, mutta vielä enemmän menettävät lapset: toisen mummon ystävyyden ja rakkauden.
Surullinen mummo.
Jotenkin niin järkeeni käypää tekstiä tuo. Olen nyt yhdeksän vuotta hartaasti toivonut, että mummolat tai kummit edes kerran ehdottaisivat, että menisivät lapseni kanssa vaikkapa elokuviin. Saisi lapsikin olla joskus jonkun muun aikuisen kanssa. Varsinkin mummojen kanssa soisin yhteisiä hetkiä ilman äidin läsnäoloa. Nyt olen jo luopunut toivosta: sitä ehdotusta ei lapseni koskaan saa! Olisiko vika minussa? En usko, sillä ainakaan en ehdotuksesta kieltäytyisi. Kummassakin mummolassa on lapsemme joskus ollut hoidossa, kun on ollut tärkeää menoa ja kun olemme pyytäneet, mutta aina on pitänyt pyytää ja juuri tuossa viime viikolla päätinkin, että enää en IKINÄ pyydä hoitoa mummoloista paitsi, jos niistä joskus ehdotetaan, sitten harkitsen asiaa uudestaan. Kohtahan hoitoa ei enää tarvitakaan, kun lapsi on jo iso. Mainittakoon, että kumpikin mummola on samalla paikkakunnalla meidän kanssa. Kuulostaa katkeralta - sitähän se on. En kuitenkaan ole katkera hoitopaikkojen suhteen vaan nimenomaa lapsen ihmissuhteiden takia. Hyvät Mummot! Kertokaa, miten tämä on mahdollista. Miksi kohdalleni on osunut kaksi mummolaa, joissa kummassakaan ei ole haluttu lapseen suhdetta? Voisiko olla niin, että he ovat hiukan "vanhanaikaisia mummoja" eikä seurustelu lasten kanssa ole luonnollista? Ollaan vaan etämummoja ja kysellään "pakolliset" jutut puolen vuoden välein.
Ap:lle ei tämmöinen "mummo itsekkäästi hakee lapsen ja vie puistoon pariksi tunniksi" -hoito kelpaakaan. Mummon pitäisi hoitaa lapsi ja äiti siinä sivussa, ehkä siivota koko huusholli ja tehdä viikon ruoat koko porukalle. Sitten piisaisi!
Suurin osa lapsista syntyy nykyään avoliittoihin. On selvä, ettei mies saa avolastensa huoltajuutta, kun ero tulee. Kyllä avoliiton lapset ovat vain äidin lapsisa.
Niitten pitää olla vapaita kaikesta.Myös vastuusta.
Miehet vain ovat hölmöjä,kun ryhtyvät isiksi aviottomille lapsilleen.
Tyttärelläni on 3 poikaa nuorimmat on 2 vuotiaat kaksoset.. Matkaa on yli 200 km mutta kerran kuussa haen muutamaksi päiväksi esikoisen(4) meille. että vanhemmat saisi keskityttyä nuorempiin. esikoispoika on jo vauhdikas mutta kyllä me toimeen tullaan. ja kyllä me emännän kanssa otetaan joskus koko poikalaumakin meille, silloin kun on 2 pojat niin ne ovat silloin vain viikonlopun :) Meistä on emännän kanssa hienoa että tyttärenpojat käyvät meillä ja että muutenkin välit on perheeseen hyvät.
avittaneet tytärtämme aina kun se on mahdollista. Tyttären mies reissuhommissa ja tyttärellä välillä iltavuoroja. Meille auttaminen on ollut helppoa ja vain järjestelykysymys.
Päivisin emme voi lasta hoitaa kun on mentävä töihin mutta viikonloppuisin ja iltaisin kyllä.
Olemme patistaneet tytärtämme menemään miehensä kanssa joskus viikonlopuksi johonkin kaksin, se nimittäin piristää ja voi huoletta olla kun tietävät että lapsi on hyvässä hoidossa.
Meillä lapsi on ollut enintään 3 yötä.
Viime talvena olin muutamina iltoina heillä ja aamulla lähdin sieltä töihin, näin lapsi sain olla omassa sängyssä yönsä.
Olemme kaikki tyytyväisiä ratkaisuun ja homma toimii.
Älä anna menneisyyden "peikoille" valtaa, vaan nauti lapsenlapsestasi.
Kaikilla kai jotain paikattavia virheitä on mutta me olemme vaan ihmisiä ja virheitä sattuu.
ihan itsekkäistä tarkoitusperistä.Usein pyydän lapsia kyläilemään,joskus tulee kaikki,joskus vaan yksi lapsi vuorollaan.Lapsi saa silloin ihan omaa laatuaikaa ihan itselleen mummolassa ja tietävät,että jokainen saa sen oman vuoronsa.Saan paljon näistä vierailuista itselleni,lapseni perheellä useinkaan ei ole mitään tarvetta hoidolle,mutta haluan ylläpitää mummosuhdetta tällä mummolakyläilyllä.Olen suht nuori,joten lapsien parin päivän hoitaminen ei tunnu rasitukselta.
Kuulostat ihanalta isovanhemmalta. Minunkin ystäväni lapsilla on kaltaisesi isovanhemmat. Mutta olen joutunut usein hänelle sanomaan, että olisi oikeasti onnellinen sellaisesta rikkaudesta, jonka hänen lapsensa saavat. Sitä kun ei aina huomaa, ettei tuollainen mummola ole kaikilla ja itsestäänselvyys...
Näitä kun lukee niin ei voi kun muuta kun kiittää onneaan. Meillä molemmat isovanhemmat ovat todella paljon apuna elämässä vaikka ovatkin työssä, mutta se toimii myös toisin päin. Mie vähän ihmettelen miks nykysin tuntuu olevan niin yleistä tää että perheen jäsenet on kuin vieraita toisilleen. Meillä ei kyllä mee viikkookaan että minun vanhemmat tai miehen vanhemmat ei kävis meillä tai me kotona. Ja ovat auttaneet muutoissa ja maalauksessa ja tuovat aina jotain piirakoita ja muuta ruokaa pakastimeen. Lapsi on vasta 2,5 kk joten lapsen hoito apua ei vielä olla tarvittu, mutta innokkaana oottavat vaan että kasvaa ja pääsevät touhuamaan lapsen kanssa. Omat vanhempani ovat hoitaneet todella paljon veljeni lapsia ja tiedän että milloin vaan apua tarvitaan niin sitä on saatavilla. Ja tämä toimii myös toisin päin. Myös meiltä voi pyytää apua! Perhe on tärkein ja sen merkitys tässä on vaan korostunut kun on saanut oman lapsen.
Olet tuolla anoppi&appi-keskustelussa tätä samaa asiaa jauhanut vaikka kuinka monessa ketjussa, ja nyt täällä sitten.
Odotitko, että kun synnytät lapsen, niin anoppi tulee hoitamaan sekä lapsen että sinut? Ja nyt kun niin ei ole käynyt, ja anoppi vaan itsekkäästi esittelee muille suloista lapsenlastaan, niin sinä olet mustasukkainen omalle lapsellesi tämän saamasta huomiosta?
Antaisit jo olla. Ei anoppisi tarjoama apu sillä parane, että täällä kyselet mielipiteitä ja kommentteja. Moni ei saa tuonkaan vertaa apua kuin sinä/te, mutta siitä huolimatta toteat vain, että "lapsenlapsen hoito ei suju". Hoida itse äläkä valita kun anoppi ei hoida.
Mitähän ne sinun vaikeat hetkesi oikein mahtavat olla...? Kiinnostaisi tietää, oikeasti!
mikä sinä olet sanelemaan "anna olla". Tänne on oikeus kirjoittaa mielipiteitä ja saada vastauksia. Äläkä vaan nyt intoudu kirjoittamaan, että pitäisi kirjoittaa vaan yhdelle palstalle.
Kun sinulla nyt on oikeus kirjoittaa tätä samaa "ongelmaa" joka palstalle, niin voisithan samalla esim. kertoa, millaisia vaikeuksia on ollut, miten anoppi on hoitanut väärin, mitä miehesi on tehnyt auttaakseen, onko oma äitisi ollut apuna ja miksi juuri anoppi on joutunut silmätikuksesi. Viestiesi sisältö on vain "anoppi ei hoida meitä tarpeeksi".
en voi täällä ymmärrettävistä syistä purkaa koko ongelma "anoppi" tapausta. Kyllä se ongelmavyyhti nyt rakentuu näin kun on kuvattu, jos se ei sinulle riitä anna sinä olla kyllä täällä on muita jotka paremmin ymmärtävät ! Voit vaikka mielessäsi kuvitella "jospa vaikka" miniällä ei ole vanhempia taikka jos on yh tai mies on sairas ja estynyt hoitamaan vauvaa. Anoppi saattaa porskutella kaljalla joka toinen päivä mikä on oikeutettua mutta tällöin voimavarojen pitäisi hoitamiseen riittää ??? no mieti sinä, unohda tämä juttu tai ...
enpä taida auttaa anoppiani vanhetessaan kerran hän ei ns hoida lapsen lastaan. Ajattelen myös itsekkäästi niinkuin hänkin ja nautin perheestäni täysin rinnoin.
Huomaatko itsekään, kuinka itsekäs olet? Lasket anopin hoitoaikoja ja sitä, onko hoito kelvollista vai ei. Anoppi on lapsensa hoitanut, lapsenlasten hoito ei ole isovanhempien tehtävä vaan lasten vanhempien. Vanhuksia myös tulee auttaa, eikä laskea, että eipä se anoppikaan tullut hoitamaan lastani - se kuuluu hyviin tapoihin! Anoppikin muuten on osa perhettäsi noin laajemmassa mittakaavassa...
ei todellakaan ole tämä anoppi minun perhettäni ! kyllä jos vauvaa hoitaa täytyy perustarpeet osata tyydyttää. En minä ole velvollinen hänestä huolehtimaan, jos en kerran välitä koko tapauksesta vaan sen tähden että hän on mukamas perhettä tai on tai ei ole hoitanut vauvaa. Kyllä anoppikin aika itsekäs tässä tapauksessa on jos joutuu turvautumaan esim sairastapauksissa ulkopuoliseen apuun ja hänellä aikaa ja voimavaroja riittää pippalointiin. Minäkin pippaloin ja asetan sen etusijalle kun hän on hoitokodissa mikäli on..
Vaikka anoppisi hoitaisi päivät päästään lapsenlapsiaan, ei sinulta heruisi apua, kun häneltä lopulta selkä katkeaisi.
Kyllä sinä varmasti löytäisit paljon syitä sille, että et ehdi auttamaan anoppia. Ethän ole ehtinyt huoltamaan omia lapsiasikaan, vaan odotat anopin apua.
Kun sitä ei tarpeeksi tule, ei ole mitään syytä pitää suhteita yllä.
Jos ei muita syitä löytyisi, niin kyllä aina anopin käytöksessä sen verran on vikaa, että välit voidaan katkaista heti, kun hänestä ei ole mitään apua, ja hänen rahansa menevät itsekkäästi omiin menoihin, kuten lääkkeisiin.
Me autamme minkä jaksamme ja kykenemme, sairaustapauksissa, hoidamme kun nuorilla menoja mikäli meille vain sopii. Lapsenlapsia on neljä, itse olen töissä ja mieheni eläkkeellä, mutta tekee ajoittain myös töitä. Lisäksi perheessä teini-ikäinen, joka vaatii oman huomionsa hänkin. Täytyy kyllä sanoa, että kun avunpyyntöjä on paljon, ei tule enää mieleen tarjoutua lisää... kun kerta kaikkiaan on se omakin lepoaika jostain revittävä.
Pidän pienistä ja olen heidän kanssaan mielelläni, mutta niin vain on että ikä tekee muutoksia ihmiseen. En toivu niin helposti esim. yövuoroistani kuin nuorempana, jäseniäni särkee mitä en niin lapsille viitsi valittaa, mieheni on eläkkeellä nimenomaan selkäinvaliditeettinsa vuoksi. Välistä tuntuu, että nuoremme eivät juuri arvosta saamaansa apua, eivätkä todella kykene näkemään meidän vanhenemistamme. Asian esille ottaminen nostaa herkästi loukkaantumisen tunteita, onpa käyty joskus pientä riitaakin, mikä on sitten taas kyllä sovittu.
Me emme siis todella ole mitään perheeseen työntyväisiä isovanhempia, mutta täytyy tunnustaa, että omien vartuttua sitä omaa huilitaukoa on odottanutkin. Että voisi puolestaan joskus levähtää rauhassa.
Joku tuolla ihmetteli että miksi isovanhemmat eivät ota lasta kun nuori perhe tulee kylään, että pikkulapsen äiti saisi edes rauhassa syödä. Meillä kyllä yritetään näin tehdä, mutta joskus kun tulla tupsahdetaan niin että meillä on juur joku homma kesken, niin kyllä edellytän että omat isä ja äiti katsovat lastensa perään, eivätkä lämähdä perseelleen sohvalle odottamaan että isovanhemmat tekevät hommiaan JA hoivaavat sekä aikuiset lapset ja vävyt/miniät että lapsenlapset.
Tiedän kokemuksesta, että lastenhoito on välillä väsyttävää, alati vastuullista, mutta antoisaa kyllä. Aikanaan sain sekä vanhemmiltani että appivanhemmiltani pyydettäessä kohtuullisesti apua. Hoitoon meno oli kuitenkin eri kuin kylään meno, kylään mennessä vastuu lapsistani oli minulla eikä isovanhemmilla. Tässä suhteessa olen joutunut ainakin näitä vanhemman pään omia lapsiani koulimaan...
Mielestäni juuri niinkuin sinä isovanhempana toimit on normaalia. Meidän tapauksessamme vauvamme onn kuin näytösnukke jota vaan ulkoilutetaan. Tuolle edelliselle "hyvät käytöstavat" ihmettelee??? kyllä metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Ei ole mitään intressiä eikä empaattisuutta sellaista ihmistä kohtaan joka itsekkäästi vaan esittelee lasta. Kyllä hoitaminen ja lapsen hyvinvointi vaatii vaipan vaihtoa, syömistä ym perustarpeiden tyydyttämistä. Älykäs ihminen ajattelee juuri niinkuin edellinen "kokonaisuutta" eli yksinkertaisesti jos vaikkapa äiti on väsynyt ja isä estynyt hoitamasta lasta hän auttaa omien voimavarojensa mukaisesti...(eipä ne opettajat näe asioita "kokonaisvaltaisesti")
Siis jos äiti on väsynyt ja kaipaa lepoa, niin mitä pahaa siinä on, että äiti syöttää lapsen ja vaihtaa kuiviin ja anoppi sitten vie vauvan pariksi tunniksi kävelylle? Silloinhan äiti saa levätä hetken yksinään ja se on paljon se. Oikeasti, jos on niin väsynyt ettei saa edes lapsen perustarpeita itse tyydytettyä, silloin pitää vakavasti miettiä mistä saisi kunnolla voimaa jatkaa eikä syytellä anoppia, joka ei hoida tarpeeksi. Eikö anoppi tosiaan pyydettäessäkään voi vaihtaa vaippaa tai syöttää lasta? Ei välttämättä tule nimittäin mieleen, anoppihan voi olettaa, että lapsella on maha täynnä ja kuiva vaippa, kun tulee lasta "hoitamaan", ja että ruoka ja vaipanvaihto on vuorossa vasta sitten parin-kolmen tunnin päästä, jos silloinkaan. (Vähän riippuu, minkä ikäisestä vauvasta on kyse.)
Niin ja tulitko ajatelleeksi, että jospa se anopin tarjoama hoito on juuri hänen omien voimavarojensa mukaisesti annettua - mitä jos hän ei vaan jaksa enempää itsekään? Ja miksi lapsen isä on estynyt hoitamasta lasta - onko hän poissa kotoa vai mikä on syy?
kysymys siis on siitä JOS hoitaa lasta on OSATTAVA täyttää tässä tapauksessa vauvan PERUSTARPEET, joihin luonnollisesti kuuluu paljon muutakin sen kolmen tunnin aikana kun ulkoilu. Ei äiti voi määrittää milloin paska tai kusi tulee ja välttämättä milloin on nälkä. Parempi olisi tässä tapauksessa, että anoppi harkitsisi nuken osota tai menisi harjoittelemaan OMIEN VOIMAVAROJENSA mukaan lasten hoitoa.
Jos anopilla on ollut yksi poika, joka oli vauvaiästä asti hoitopaikassa, niin missä vaiheessa anoppi loppujen lopuksi oppi lastenhoidon? Joka tapauksessa hänen tietonsa ovat kymmeniä vuosia siten hankitut. Onko mikään ihme, että hän tuntee itsensä epävarmaksi?
Kolmekymmentä vuotta sitten saatu oppi on ehkä kadonnut muistista, anoppi pelkää lapsen pukemista ja riisumista. Miksi hänen pitäisi vaihtaa kakkavaippoja lapsellesi?
Hoida sinä vain lapsesi. Jos et jaksa, kysy itseltäsi, miksi lapsi tuli hankituksi. Näyttelykappaleeksi muille?
Minun nuorimmalla pojalla on kaksi lasta ja kolmas tulollaan. No, esimerkiski...olen aika paljon hoidellut lapsia jotta vanhemmat on saaneet omaa aikaa myös itselleen ja toisilleen, sekä olen hoitanut lapsia jos on ollut hoidettavia asioita ettei miniän tarvii lasten kanssa juosta ympäri kaupunkia asioillaan.
Kun pojan perheeltä myytiin kämppä alta eikä saaneet heti asuntoa niin majoitin tuon porukan omaan yksiööni. Siinä meitä asusteli sitten 7henkeä n4kk...kaikki selvittiin ajasta hengissä ja suht järjissämme :)
Nyt kun poikani on sairaala hoidossa (pitkään varmasti) niin ensimmäisen viikon miniä oli lasten kanssa meidän luona ja siinä auttelin häntä lasten kanssa että miniä sai vähän lepäillä ja totutella ajatukseen että onkin nyt jonkin aikaa yksin lasten kanssa...tosin ei hänen silleen yksin tarvii olla kun ollaanhan me mieheni kanssa tukena koko ajan. Lapset kun on nyt päivisin tarhassa niin miniä on omassa kodissaan viikot ja viikonlopuiksi tulee lasten kanssa meille, kun tykkäävät lapset olla täällä "maalla" kun voi pihalla leikkiä vapaasti.
Matkaa ei ole niin paljon että ei tarvii monia tunteja matkustella. Välillä oon lainannu naaapurilta autoo ja käyny hakemassa porukan tänne ettei tarvii yleisillä aina kulkee.
Vahdin sitten lapsia viikonloppuna että miniä pääsee kattomaan poikaani, silloin kun ottaa lapset mukaan, niin menen mukaan niin on helpompi villien lasten kanssa mennä kun on kaksi aikuista pitelemässä.
Kun miniä menee synnyttämään niin otan pojat hoitooni tietysti ja meen sit synnytyksen jälkeen miniän luo auttelemaan lasten kanssa.
Koskaan ei ole meillä miniän kanssa riitaa ollut mistään...miniän oma äiti taas laistaa kaikista. Ei ole oikein halukas tytärtään tukemaan ja auttamaan, paitsi jos tytär tekee niinkuin äitinsä tahtoo...eikä hän ota ollenkaan huomioon mikä on parasta lapsille tai tyttärelleen, kunhan vaan hän saisi oman tahtonsa läpi. Nämä ei ole minun keksimää jttua, vaan niin on miniäni kertonut. Äitinsä kyllä miniän naapurissa kävi kolmen päivän reissulla (asuu kaempana) mutta tyttärensä luona ei edes käynyt kattomassa mitä hälle ja lapsille kuuluu. No, onneksi tytöllä on meidät, muuten hän olisi jäänyt ihan yksin muksujen kanssa :(
Rakastan poikani perhettä ja niitä pieniä koko sydämestäni, ja autan kyllä mahdollisuuksien mukaan aina kun vaan voin ja apua tarvitaan.
Kukin hoitakoot itse lapsensa, ei siihen mummoja tarvita.
mummoja. mummot nauttikoon mummoudestaan silloin kun siltä tuntuu. Ei mummous ole velvoute, se on elämän eliksiidiä.
Kiitollisena vastaanottaisin kommentteja nuorilta perheiltä siitä, miten he hoitavat vanhempiensa asioita heidän sairaana ollessaan. Kun ajatellaan, että moni ikäihminen asuu yksin omakotitalossa, missä pihan hoito on ylivoimaisen raskasta nivelrikkoiselle tai sydänvikaiselle, oletteko auttaneet lumitöissä ja ruohonleikkuussa?
Onko avun antaminen vapaaehtoista, vai yritättekö paikata huonoa omaatuntoanne auttelemalla askareissa takavuosina tehtyjen virheiden vuoksi?
Sallitteko lastenne tavata isovanhempiaan muulloinkin, kuin silloin, kun heille tarvitaan hoitopaikka?
Vanhuksien on ehkä vaikea käsittää, miksi apua ei anneta pyytämättä, vanha ei ymmärrä, ja sen tähden olisi mielenkiintoista kuulla teidän terveiden ja vireiden mielipiteitä vuorovaikutuksesta vanhenpaan polveen suvussanne.
jos tarvitset apua. Se on neuvoni. Anopin on hyvin vaikea tunkea hoitaamaan poikansa lasta. Sen kai tajuat itsekin. Anopit ovat sitä varten, että heidän luonaan kyläillään. Äidit taas sitä varten, että he auttavat tyttäriään.
tuskinpa tänne kirjoittelisin jos äitini olisi elossa ! kyllä oma äitini luonnollisestikin olisi hoitanut ja hoisinhan minäkin hänet rakkaudella loppuun asti...no se siitä tämä taitaa olla aika raskas aihe monille. En ymmärrä miksi painotetaan äidin vastuullisuutta mikä lienee itsestäänselvyys. Edelleen olen sitä mieltä että on varsin itsekästä hoitaa lasta anopin omilla ehdoilla kun pitäisi noudattaa lapsen sekä äidin ehtoja. No asiamme on nyt ratkaistu ollaan saatu lapsia rakastava eläkeläinen hoitamaan lastamme hätätapauksissa
"No asiamme on nyt ratkaistu ollaan saatu lapsia rakastava eläkeläinen hoitamaan lastamme hätätapauksissa".
Järkevä ratkaisu. Lapsen hoidosta maksetaan ja pyyteleminen ja anopin värvääminen on tarpeetonta.
Välinnekin paranevat.
Anoppikaan ei enää pelkää jokaista puhelinsoittoanne ja ajattele, että taas pitää lähteä lasta hyysäämään.
Mielestäni myös erittäin järkevä ratkaisu kun otimme eläkeläisnaisen tosin anoppi on hieman mustasukkainen ???? eihän sen anopin tarvitse hoitaa vaan esitellä lasta ja nauttia seurasta....onneksi nyt on ihminen joka nauttii lapsesta ja myös ymmärtää, että vaipat täytyy ajoittain vaihtaa ja ruokaakin antaa pelkkä ulkoilu ja esittleeminen ei riitä...By the way välimme ei tule koskaan olemaan läheiset enkä myös tunne empaattisuutta auttaa häntä hädässä vaan painun kaljalle terassille...Enkä muuten tule koskaan soittamaan hänelle niinkuin en tähänkään asti ! olen muuten nyt tyytyväinen
1) "Kiitollisena vastaanottaisin kommentteja, isovanhemmilta, miten tuette lapsienne perhettä, eli esim hoidatte lapsen lapsianne ym.
http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?7123b877-32d6-469b-875b-e99785af5d3d
Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille
1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.
2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.
3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi,niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.
4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.
5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.
6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.
7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.
8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.
9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.
10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.
2 )Autatteko hätätilanteissa esim kun äiti tai isä on sairaana ja lapsen lapsen hoitoa on rankkaa tai on jokin muu vastaava tilanne.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2000/2000-06-14/ajankohtaista/teemaanna
ANNA MINUN OLLA LAPSI
Raija Mannermaa:
Pieni lapsi on täysin vanhempiensa armoilla. Tapio Ahokallio haluaa herättää lapsen kymmenellä käskyllä vanhempia kantamaan vastuunsa äiteinä ja isinä, niin että lapset saisivat olla lapsia.
Vanhemmatkaan eivät voi olla täydellisiä
Erityislastentarhanopettaja Raija Mannermaa sanoo voivansa allekirjoittaa käskyistä jokaisen. - Sen sijaan kirjassa annetut lisäselitykset käskyihin tökkivät osittain.
Ne ovat liian mustavalkoisia. Raija Mannermaalle tuli selityksiä lukiessa tunne, että noin johdonmukaisesti ihminen toimisi, jos olisi täydellinen.
Mutta kun ei ole. - Herkkä ihminen lähtee syyllistymään tällaisen tekstin
edessä.
Itse ajattelen, että elämä ei ole noin yksioikoista. Uskon vakaasti, ettei peli ole menetetty, vaikka ihminen tekeekin virheitä vanhempana ja kasvattajana.Itse käskyt ovat Raija Mannermaan mielestä osuvia.
Monet kokevat itsensä vanhempina epävarmoiksi, ja Lapsen kymmeneen käskyyn vanhemmilleen on kiteytetty hyvin vanhemmuuden perusasiat.
- Jos joku käskyistä täytyy nostaa esiin, niin ehkä tärkeimmät ovat kolmas ja kymmenes.
Ajan antaminen lapselle on asia, josta on hyvä muistuttaa vanhempia.
- Kymmenes käsky liittyy osittain samaan asiaan, sillä vanhemmat saattavat mennä siihen helppoon, että alkavat lievittää huonoa omaatuntoaan tavaroiden ostamisella. Lapsi ei tarvitse rahaa ja tavaroita, vaan äitiä ja isää.
Ostamisen sijasta vanhempien tulisi lähteä tietoisesti järjestämään aikaa lapsilleen.
Lapsi tarvitsee aikuiselta aikaa Kahden kouluikäisen pojan äiti Elli Hytönen-Jäntti pitää
Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen -kirjasta hyvänä kokonaisuutena.
Pienen pohdinnan jälkeen hän nostaa niistä esiin kaksi, viidennen ja kolmannen.
- Suomalainen kasvatus on perinteisesti ollut paljolti moitteita, vähättelyä ja uhkailua.
Viides käsky kertoo, miksi vanhempien tulisi pyrkiä enemmän kannustavaan kasvatukseen.
- Kolmas käsky tuo mieleeni uutisen, jonka mukaan eurooppalaisista vanhemmista suomalaiset viettävät vähiten aikaa lastensa kanssa.
Kuitenkin aika on se, mitä lapset meiltä tarvitsisivat. Ei lapsen kanssa tarvitse koko ajan tehdä jotakin, mutta on tärkeää, että aikuinen on kotona ja lapsen saatavilla.
- Suomalaislapset joutuvat olemaan aivan liikaa yksin. Kun työn väsyttämät vanhemmat tulevat kotiin, he monesti vielä ostavat omaa rauhaa antamalla lasten mankumiselle periksi tai ojentamalla rahaa ja antamalla lasten olla liian myöhään ulkona.
Elli Hytönen-Jäntti näkisi hyväksi, että Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen -kirjasen saisi kaikille suomalaisille vanhemmille ja kasvattajille.
- Sen voisi laittaa äitiyspakkauksen mukaan tai seurakunnat voisivat ojentaa sen kastelahjana tai kirjasta voisi hankkia päiväkoteihin vanhemmille jaettavaksi.
Lapsille annetaan liian paljon periksi
Kolmentoista ikäinen Hanna Haapanen luki Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen ja totesi niissä olevan paljon asiaa.
- Tärkeimmät ovat ensimmäinen ja kymmenes käsky, hän sanoo.
- Lapsen voi hylätä muullakin tavoin kuin jättämällä hänet kokonaan. Sekin on hylkäämistä, ettei vanhemmalla ole aikaa lapselleen tai ettei hän pidä huolta lapsestaan, vaikka periaatteessa elää hänen kanssaan.
- Lapselle ei myöskään pidä antaa kaikkea, mitä hän haluaa. Jos lapsi aina saa kaiken, hän ei opi näkemään itse vaivaa asioiden eteen eikä odottamaan.Toisen ja kuudennen käskyn kanssa Hanna ei ole ihan samaa mieltä.
- Kyllä lapselle täytyy sanoa, mitä ei saa tehdä. Jos aikuinen jättää moittimatta, kun lapsi käyttäytyy tyhmästi tai tekee väärin, lapsi oppii, että elämässä voi tehdä ja sanoa, mitä mieleen juolahtaa. Sellaiset ihmiset eivät ole ympäristön kannalta kovin mukavia.
Vanhemman tehtävä on opettaa lapsi myös yhteiselämään toisten ihmisten kanssa.
- Avioeroista olen sitä mieltä, että lapsen kannaltakin on parempi erota, kuin jatkaa huonoa yhteiselämää, jossa riidellään paljon.Minkälaista on mielestäsi lasten ja vanhempien yhteiselämä
nykyään?
- Lapsille annetaan aika paljon periksi ainakin kaikissa minun tuttavaperheissäni. Toisissa perheissä on vähän tiukempaa, mutta missään ei ole erityisen ankaraa.
- Esimerkiksi kotiintuloajoissa, viikkorahoissa ja tavaroiden hankkimisessa lapset saavat aika pitkälle, mitä haluavat. Ehkä vanhempien pitäisi vaatia vähän enemmän, että lapset tekisivät töitä sen eteen, mitä saavat. Siitä on lapselle isona hyötyä, jos hän oppii, ettei kaikkea saa valmiina ja ilmaiseksi.
- Vanhempien pitäisi vaatia lapsiltaan enemmän myös esimerkiksi kouluasioissa. Jotkut kavereistani eivät tee koulun eteen mitään, koska kukaan ei valvo heitä. Kyse ei ole siitä, etteivät he osaisi, mutta he ovat välinpitämättömiä. Vanhempien pitäisi seurata lastensa koulunkäyntiä.
- Muuten minun tutuissani lasten ja aikuisten välit ovat aika hyvät. Pikkuriitoja tietysti tulee, mutta kuitenkin perheissä pystytään puhumaan asioista ja ihmiset välittävät toisistaan.
Lapset saavat liikaa vastuuta liian aikaisin
Tapio Ahokallio kirjoitti Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen alunperin yövalvomisten väsyttämän perheenisän selkäytimestä leikkikoulun julkaisuun.
Käskyt lehahtivat lentoon. Ne ovat kiertäneet lehdissä, koulutusmateriaaleissa, huoneentauluina. Viime syksynä Radio Ylen aikaisen toimittaja haastatteli Ahokalliota, joka kertoi, mitä kukin käsky voisi käytännössä tarkoittaa. Nyt käskyt selityksineen on julkaistu kirjasena.
- Käskyjen tärkein viesti on vastuu. Pieni lapsi on täysin vanhempiensa armoilla, hän voi vain ottaa vastaan sen, mitä aikuiset tekevät. Haluan herättää vanhempia tajuamaan vastuunsa lapsen elämästä. Nyky-yhteiskunnassa on paljon tekijöitä, jotka huomaamatta vievät ihmiseltä oikeuden vastuuseen, Tapio Ahokallio sanoo.Hän näkee vastuun osaksi ihmisarvoa. On ihmisarvon riistämistä selittää vastuu pois ihmisen menneisyydellä tai muilla oman valinnan ulkopuolisilla tekijöillä.
- Totta kai valintojen takaa löytyvät syyt on tärkeä ymmärtää,
mutta ymmärtäminen ei poista ihmisen omaa vastuuta valinnoistaan.
ON HYVÄ PYSÄHTYÄ MIETTIMÄÄN
Tapio Ahokallio toteaa, etteivät vanhemmat välttämättä pohdi
valintojaan ja valinnoista syntyviä kasvatuslinjoja.
- Vanhempien kannattaisi kuitenkin pysähtyä miettimään jonain rauhallisena hetkenä, minkälaisia linjoja arjen teoista syntyy. Toivon, että kymmenen käskyäni voisivat olla apuna pohdinnoissa.
- Jos emme koskaan mieti valintojemme syitä ja seurauksia, ratkaisut tulevat tilanteiden päällä ollessa selkäytimestä. Ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa tietoisesti tekoihinsa. Se on yksi ihmisyyteen sisältyvä vapaus. Myös arvot ovat asia, jota Ahokallion mukaan kannattaisi
pysähtyä aika ajoin pohtimaan.
- Minkälaisia asioita minä haluan edistää elämässäni, mitä tavoittelen, mikä on tärkeysjärjestykseni? Arvovalintani heijastuvat lapseni elämään, koska hän on riippuvainen niistä. Arvotyhjiötä ei ole, jokainen toteuttaa joka tapauksessa omia arvojaan, olivatpa ne pohdittuja tai ei. Ajankäyttö on hyvä esimerkki: onko minulle tärkeää olla lapseni kanssa vai käytänkö aikani muuhun.
MONIARVOINEN IHMINEN ON RIKKINÄINEN IHMINEN
On kulunut 21 vuotta siitä, kun Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen ensi kerran julkaistiin. Miten maailma on muuttunut näiden vuosien aikana?
- Moniarvoisuus on suurempaa kuin koskaan ennen, jopa siinä määrin että valintojen kaaos uhkaa jo aikuisten henkistä eheyttä. Suomalaisista yli 30 prosenttia saneeraa itsensä psyykkisistä syistä ennen aikaiselle eläkkeelle.
- Moniarvoisuus yhteiskunnassa on hyvä asia, se on osa ihmisen vapautta. Mutta moniarvoinen ihminen on rikkinäinen ihminen. Ihmisen on löydettävä yksilönä oma arvoprofiilinsa, oma suhteensa elämän perusarvoihin, jotta hän voi hyvin. Lastenkasvatukseen moniarvoisuus on Ahokallion mukaan tuonut erilaisten käsitysten kakofonian. Kun vanhemmat ovat ymmällä, he sysäävät lapsilleen liikaa vastuuta liian aikaisin.
- Lapsi, joka joutuu tekemään liian varhain itseään suurempia valintoja, menettää lapsuutensa. Monesti vanhemmat valitsevat sillä myös helpoimman vaihtoehdon, sillä rajojen asettaminen on välillä työlästä. Lapsi testaa rajat vakuuttuakseen niiden olemassa olosta, ja siinä vanhemmilta vaaditaan lujuutta.
ILMAISEMATTOMAT TUNTEET AIHEUTTAVAT PAHAA OLOA
Kielto on erinomainen kasvatuskeino oikeassa tilanteessa.
Tutkimuksessa on todettu jopa, että kielto "Et saa käyttää huumeita" on selkeä huumeiden käyttöä ennaltaehkäisevä tekijä.Tapio Ahokallio haluaa lastenkasvatuksessa korostaa myös
tunteiden nimeämisen tärkeyttä.
- Jos lapsi ei ole oppinut tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan, hän ei pysty käsittelemään niitä. Ristiriitatilanteissa hän turvautuu nyrkkeihin, koska hänellä ei ole sanoja. Ilmaisemattomat tunteet aiheuttavat lapsessa pahaa oloa ja virittävät häntä päihteiden käyttöön. Päihteiden tuoma rentoutuminen suo hetkellistä huojennusta pahaan oloon.
- Tunteensa tunnistava lapsi kasvaa ihmiseksi, jolla on kyky empatiaan, toistenkin tunteiden ymmärtämiseen. Hänelle kehittyy tunneälyä, ja hänellä on kyky tulla toimeen muiden ihmisten kanssa
3) Kuinka paljon ja kauan hoidatte lasta ja millä periaatteilla.
1. Suhtaudu lapseesi kuten ihmiseen, mutta älä kuten kaveriin. Mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän voit olla hänen ystävänsä. Sen sijaan yksikään murrosikäinen ei halua vanhemmastaan kaveria. Se hämmentää heitä. Kaverit ovat tasavertaisia, eivätkä vanhempi ja lapsi edes voi olla tasavertaisia. Ystävyys kurkottelee ja säteilee yli ikärajojen. Valitettavasti monet vanhemmat päätyvät toiseen ääripäähän huomatessaan lastensa kasvavan silmissä ulos perhepiiristä. Yhtäkkiä heistä tulee 150-prosenttisia äitejä ja isiä. Sitäkään teini-ikäiset eivät hyväksy. He kapinoivat. Heidän skaalansa on loputon.
2. Uskalla olla tarpeen tullen auktoriteetti. Teinit janoavat täsmällisiä ohjeita. He eivät kykene päättämään " eikä heidän pitäisikään päättää " kaikista asioistaan yksin. Jotkut vanhemmat luovuttavat päätösvallan kokonaan lapsilleen. Nämä valitsevat sitten kaiken perheen lomakohteesta päivällisen ruokalistaan. Siitä seuraa takuuvarmasti itkua ja hammastenkiristelyä.
3. Seiso elämänvalintojesi takana. Minun elämäni ei ole täydellistä, eikä ole sinunkaan. Jos et ole saavuttanut tavoitteitasi, se ei ole lapsen vika. Tapio Ahokallion kirjassa Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen seitsemäs käsky kuuluu näin: "Älä varasta elämääni asettamalla kannettavakseni sinun täyttämättömiä toiveitasi tai kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni." Teini kapinoi vanhemman syyllisyyttä vastaan. Kovalla äänellä. Siitä syntyy lisää syyllisyyttä. Syyllisyys syö auktoriteettiasemasi. Et kai odota lastesi säälivän sinua? Eivät he sääli. Mitä luultavimmin he ylenkatsovat sinua. Ja sinä tuomitset itsesi. Vaaravyöhykkeessä ovat etenkin eronneet vanhemmat, jotka näyttävät tuntevan syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta.
4. Pidä kiinni perheen rutiineista. Tämä pätee esimerkiksi kotiintuloaikoihin, joita ei pidä venyttää vain siksi, että kaikilla perheenjäsenillä on matkapuhelin, josta voi soittaa myöhästymisensä minuutti ennen päivällisaikaa. On hyvä muistuttaa, nalkuttaa nätisti, samalla tavalla kuin vielä vuosi pari sitten pidit tapanasi muistuttaa hampaiden harjauksesta. Tietenkin se on ikävystyttävää, mutta maksaa kyllä vaivan aiemmin kuin uskotkaan.
5. Luo raamit, mutta älä koske sisältöön. Tämä on vaikea asia. Kuinka paljon vanhempi voi tarpoa teini-ikäisen reviirillä? Anna Wahlgrenilla on valaiseva esimerkki. Neljätoistavuotiaasi on kutsuttu kotibileisiin. Epäilet, että siellä tarjotaan alkoholia, ehkä jopa huumeita. Jos sanot: "Saat mennä, kunhan lupaat ettet juo", olet jo puuttunut sisältöön ja siirtänyt vastuun lapselle. Miksi et siis sanoisi: "Olen pahoillani, mutta et voi mennä, koska..." Ei ole vaarallista tehdä niin.
6. Turvallisissa puitteissa voit antaa lapsen tutkia ja tehdä asioista omat johtopäätökset. Valtaosa 13-14-vuotiaista pojista on liimautunut tietokonepelien ääreen. Nalkutus sovituista peliajoista ei aina päde. Väsyttyäni selostamaan pojalleni, miten tuntikausia jatkuva kolmiulotteisten pelien pelaaminen vaikuttaa keskushermostoon, päätin lopulta antaa hänen pelata niin pitkään kuin hän halusi. Illansuussa hän hoiperteli olohuoneeseen tokkuraisena ja valitti päänsärkyä, huimausta, ruokahalun puutetta ja yleistä pahaa oloa. "Mistähän se mahtaa johtua?" minä ihmettelin. Hän tiesi syyn ja toisti yksityiskohtaisesti esitelmäni pitkäaikaisen pelaamisen haitoista. Hän tarvitsi todisteita. Enää minun ei tarvitse nalkuttaa peliajoista. Hän tietää rajansa.
7. Anna teini-ikäisen osallistua työhön. Kirjalija Kaari Utrio on suominut tämän päivän vanhempia siitä, että he ovat päätyneet lastensa viihdytysjoukoiksi. Vanhemmat eivät pelkästään tee kaikkia kodin töitä, vaan tuntuvat ajattelevan, että lapsen jokaisen minuutin on oltava täpötäynnä ohjelmaa, koko lapsuuden ajan. Jos perheen työt jaettaisiin ja lapset saisivat olla hyödyksi (eikä siitä pidä maksaa palkkaa), he eivät ehkä tuntisi itseään niin vieraantuneiksi. He tarvitsevat myös tyhjää aikaa ja joskus jopa pitkästymistä kehittääkseen ajatteluaan ja luovuuttaan. Myös Jari Sinkkonen muistuttaa, että kotitöihin osallistuminen opettaa monenlaisia elämäntaitoja. Teko on tulosta tärkeämpi: siis ilahdu, kun lapsi tarjoaa päivälliseksi spagettia ketsuppikastikkeen kera.
8. Tutustu lapseesi jo vauvaiässä. Lapsen selkeimmät persoonallisuuspiirteet ilmenevät varhain, joskus jo syntymässä. Jos tunnet lapsesi hyvin, murrosiän muutokset eivät kenties tule sinulle täytenä yllätyksenä. Lujatahtoinen lapsi reagoi jo kehdossa takuuvarmasti eri tavalla kuin herkkä ja pelokas.
9. Nauru on paras lääke. Yleensä murrosikä on aika vakava ajanjakso. Naurun tuoma tauko on aina tervetullut pikalääke. Kun elämä perheessämme muuttuu takkuiseksi, luen lapsille ääneen vitsejä. Ne tepsivät sekä omiin teini-ikäisiini että heidän kavereihinsa. Tai palaan kirjoihin, jotka naurattivat lapsiani uhmaikäisinä: Peppi Pitkätossu, Nalle Puh, Herra Huu. Hupaisat lastentarinat lääkitsevät myös aikuisen uupunutta sielua. Voitte myös katsoa yhdessä hauskoja elokuvia. Niistä on apua, kunhan pidättäydytte toimintakammotuksista. Tunnen joukon 14-vuotiaita, joiden mielestä Pokka pitää on todella hyvä televisiosarja. Outo suosikki, semminkin kun sarjan päähenkilö, reilusti keski-iän ohittanut nainen, tallaa jalkoihinsa jokaisen eteensä osuvan ihmisen. Ehkä juuri hän inspiroi saman poikajoukon asentamaan matkapuhelimiinsa erikoisviestin tietystä soittajasta. Näytöllä lukee: "Äiti soittaa, älä vastaa!" Minä tiedän. Poikani näytti sen minulle tässä eräänä päivänä. Tietenkin hänen pokkansa piti. Mutta niin piti minunkin.
4) Minulla tilanne jota suuresti ihmettelen..lapsen lapsen hoito ei oikein suju ja tuntuu olevan enemmälti menneisyyden korjaamista ja varjoja yritys paikata omaa lasta kohtaan tehtyjä virheitä ja näyttää muille kuinka suloinen lapsen lapsi on ym.
Siis oletko psykiatri psykologi?
Millä aikajanalla voit päätellä näin appivanhempiesi suhteesta omaan lapsensa?
Mistä olet saanut tietosi puolisosi ja hänen vanhempiensa välisestä suhteesta?
Olet valmis ihminen kasvua ja kehitystä tarvitsevat muut ja ongelmana tuntuvat ovat anopin ansioita jota hän nyt yrittää paikkailla tai korvata??!!
5) Miniästä ei väliä eikä huomioida vaikeita hetkiä jolloin voisi esim tarjota apua pyytämättä...en ymmärrä, joten sen tähden haluaisin kuulla teidän mielipiteitä ja vuorovaikutusta omiin lapsiinne ja perheeseen.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-05-05/henkilokemiaa/kasvot4