Maataloustuki

Voisiko joku kertoa paljonko maataloustukea on Suomessa maksettu v. 1948 - 2008 ?
Joskus kuulin, että 10 mrd/vuosi.
Onko mennyt noin 60 mrd vuoteen 2010 mennessä?
5142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

euroa maataloustukia vuosittain, Osa tulee valtion budjetista, ja toinen osa tulee EU:sta, eli Suomen jäsenmaksuina maksama raha tulee OSITTAIN takaisin maatalouten (osa menee byrokratian ylläpitämiseen).

OECD on suositellut Suomen talouden tasapainon turvaamiseksi myös jatkossa maataloustukien vähentämistä. Laskusuhdanteeseen Suomen kansantalos ei kestä maataloustukiaisten korkeaa rasitusta veronmaksajille.

Äänestä

Metsää ei tarvitse myydä, koska tuilla hyvin pärjää. Ja puun hintahan on nousussa, verotus alenemassa, eläinvahingot korvataan ruhtinaallisesti yms. on tulossa. Hyvä Keskusta!

Äänestä
  • Saan korvauksen ylituotannosta ja jos en saa sitä saan kato - ja muita korvauksia alituotannosta. Vessapapereista lähtien saan vähentää kaikki hankinnat verotuksessa kuten juuri lapsilleni leluksi ostamani mönkijän. Pitäisiköhän moottorikelkka vielä uusia? En osaa kuvitellakaan tekeväni sellaista työtä, että olisi pakko onnistua ja rahan tulo riippuisi teenkö jotakin vai en. Ihan siinä paskat housuun tulisi. Nyt on mukava maata päivät pitkät, kunhan kerran kuussa katsoo paljon on taas rahaa tullut tilille tekemättä yhtikäs mitään. Kiitos teille Suomen kansa elän leveästi. Jatketaan näin ja muistakaa, että leivän hinta nousee. Mitä te punikit kokoajan valitatte.

    Äänestä

Todellisten tukiaisten määrä on tarkoin varjeltu salaisuus. MTK tarjoilee aina maataloustukaisbudjettia. Todellisuudessa suljettuen markkinoiden tuottama tukiainen on lisäksi valtava, maataloushallintojen ja virkamiesarmeijoiden ylläpitoa ei lasketa maatalosutukiaisiksi, maatalouden aiheuttamaa ympääristötuhoa ei lasketa kustannukseksi, kuntien jakelemaa tukea ei lasketa jne. jne.

Oecd:n arvoin mukaan ennen EU-jäsenyyttä maatalouden tukiaiset olivat Suomessa n 24 miljardia markkaa. Ts nykyrahassa n. 4 miljardia euroa. Valitettavasti tukiaisten määrät ovat tästä vain kohonneet.

Äänestä
  • Me jyväjemmarit maksamme ruokakoristasi yli puolet ja vieläkään et ole tyytyväinen. Jos saisimme erikois korotuksen viljely tukiimme maksaisimme mielelämme koko ruoka korisi. Joten oleppa meille myötä mielinen niin kohta saat jyväjemmarin kätösestäilmaisen leivän. Mutta jos jatkat tuota linjaasi nostamme ruokakorisi hintaa ja sit itket ja syöt kädestämme. Näin se vain menee!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


10 mrd/vuosi ? kirjoitti:

Voisiko joku kertoa paljonko maataloustukea on Suomessa maksettu v. 1948 - 2008 ?
Joskus kuulin, että 10 mrd/vuosi.
Onko mennyt noin 60 mrd vuoteen 2010 mennessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu