Kaikki sosiaalitoimen alaiset palvelut Tampereella

on samalla tavalla hoidettuja. Eli päin pers...ä.
Toisilla viipyy toimeentulotukipäätökset viikko kausia ja toisilla elatusturvatoimi on saanut valtaa kumota jopa käräjäoikeuden päätöksiä.

Näin kävi tuttavalleni. Hän sai käräjäoikeudelta päätöksen elatusmaksun korotuksesta. Korotus astui voimaan takautuvasti vireilletulopäivästä, eli tässä tapauksessa helmikuun alusta. Kesäkuun 1. päivä erääntyneitä korotuksia oli siis viideltä kuukaudelta, summa hiukan alle 500 euroa. Käräjäoikeuden päätöksessä lukee selvällä suomen kielellä, että korotus astuu voimaan helmikuun alussa 2008 ja takautuvat korotukset on maksettava HETI! Mutta mitä tekikään Tampereen kaupungin elatusturvatoimisto? Lähetti etävanhemmalle kirjeen ja antoi jopa kaksi viikkoa maksuaikaa. Eli tuolla heti-sanalla ei ole minkäänlaista arvoa kaupungin sosiaalitoimessa. Rahana viisisataa on kuitenkin kohtuullisen suuri, etenkin perheessä, jossa on lapsia.
Lisäksi elatustuen saajalle annetaan kuva, että hän on totaalisen hölmö ja idiootti, kun yleensä on korotuksia lähtenyt hakemaan. Eli siellä ei työskentele ilmeisesti ensimmäistäkään lastenvalvojaa (joka tosiasiassa ajattelisi lapsen etua) vaan kaikki ovat etävanhemman edun valvojia. Jos etävanhempi olisi niin per..aukinen kuin antaa sosiaalitoimen ymmärtää, ei käräjäoikeus olisi edes korotusta myöntänyt.
Jotenkin luotan enemmän käräjäoikeuden harkinta,- ja laskukykyyn enemmän kuin näiden ns. lasten etujen valvojien.

Ei ole ihme, että tapahtuu järkyttäviä perhetragedioita kun ns. pikkuvirkamiehet käyttäytyvät näin.

Tässä tapauksessa ainakin on jäänyt juhannuspöytään silli ostamatta ja paljon muutakin tarpeellista hankkimatta.

Pakolliseen käytöskouluun kaikki sieltä osasta kaupungin henkilökuntaa, ja mieluiten omalla ajalla. Mitä niille palkkaa siitä maksaa että saa rautalangasta vääntää ja vielä opettaa tulkitsemaan selviä käräjäoikeuden päätöksiä.

Tosin, tulihan sieltä yksi lohduttava kommentti: elatustuen saaja on ensisijainen, jos etävanhempi lyhentää erääntyneitä velkojaan, vaikka euron. Voi että on helpottava tieto!

Taitaa valtiolla olla tarkastelun paikka muutoinkin kuin pelkkien toimeentulotukiasioiden vuoksi.
9582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lain mukaan elatusvelvolliselle pitää antaa aikaa selvittää, miksi ei ole maksanut tai maksaa. Ja kai se elausvelvollinen on oikeuden päätöksen myös saanut ja olisi voinut elatusavun maksaa? Ensisijaisesti se mielestäni hänelle kuuluu, kunta maksaa sitten elatustuen (129,15 euroa/kk), jos elatusvelvollinen ei maksa. Mutta sinusta vain kunnalla on velvollisuus välittömästi noudattaa oikeuden päätöstä, elatusvelvollinen voi jättää maksamatta, vaikka oikeus on hänet määrännyt maksamaan?

Äänestä
  • mahdollisuutta periä itse erääntyneitä ulosoton kautta johtuen nimenomaan tuosta kunnan maksamasta elatustuesta. Niin kauan kuin kunta sitä maksaa, kunta myös huolehtii perinnästä.

    Jos haetaan käräjäoikeuden päätös pois toimistolta, ei saa sitä ulos sieltä ennen kuin kunta on huolehtinut oman maksunsa peinnästä ulosoton kautta. Eli tuosta minimistä, josta itse mainitsit. Eli ei ole laki kaikille sama...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    mahdollisuutta periä itse erääntyneitä ulosoton kautta johtuen nimenomaan tuosta kunnan maksamasta elatustuesta. Niin kauan kuin kunta sitä maksaa, kunta myös huolehtii perinnästä.

    Jos haetaan käräjäoikeuden päätös pois toimistolta, ei saa sitä ulos sieltä ennen kuin kunta on huolehtinut oman maksunsa peinnästä ulosoton kautta. Eli tuosta minimistä, josta itse mainitsit. Eli ei ole laki kaikille sama...

    maksajalle on annettava kohtuullinen maksuaika, joka ehkä ko tapauksessa on pari viikkoa. HETI ei yleensä tarkoita heti, vaan esim 14 vrk, tahi jokin muu kohtuullinen aika.

    Äänestä

  • taakseni. kirjoitti:

    maksajalle on annettava kohtuullinen maksuaika, joka ehkä ko tapauksessa on pari viikkoa. HETI ei yleensä tarkoita heti, vaan esim 14 vrk, tahi jokin muu kohtuullinen aika.

    mainitsee kohtuullisen maksuajan ja sama koskee myös kaupankäytännön laskutuksessa, tosi laskun lähettäjä voi antaa pientä vipinää ja kiirehtimisen tarvetta laskun maksajalle lupaamalla ns. käteisalennusta.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/

    Äänestä

  • On hieman kaksiteräinen miekka.
    Elatusvelvollinen on todellakin saanut saman päätöksen, mutta ei luonnollisesti maksa erääntyneitä elatusmaksuja, vaan odottaa laskun tulevan kunnalta.

    Koska kunta perii sen velalliselta, tähänkin asti (ennen korotuksia) kunta on maksanut lähivanhemmalla elatusapua, joka niin ikään on elatusapuvelkaa etävanhemmalla. Ja tämän vuoksi lähivanhempi ei voi ottaa suoraan rahaa etävanhemmalta eikä hoitaa perintää itse, esim. ulosottomiehen kautta.

    Eilen oli lähivanhemmalle selvinnyt, että kaikki erääntyneet elatusmaksut on etä maksanut, olivat tulleet kunnan tilille.

    Kuitenkaan rahat eivät ole lähivanhemman käytettävissä ennen kuin heinäkuun 10. päivä. Kunnalla on kuulemma kaksi maksupäivää kuukaudessa, 10. jaa 26. Näitä erääntyneitä ei ehditä maksaa lähille ennen kuin 10. heinäkuuta. Rahojen olisi pitänyt olla kunnan maksettavissa lähille 17. kesäkuuta että olisivat ehtineet ajoon 18. kesäkuuta ja olisivat olleet lähillä 26. päivä.

    Mitäs laki tästä sanoo?

    Mielestäni laki sanoo myös perustoimeentulotarpeesta jotakin. Taitaa olla niin, että kunnan on maksettava nämä elatusmaksut lähivanhemmalle viipymättä, koska ovat ensinnäkin jo erääntyneitä maksuja ja toisekseen siksi, että muuten lähivanhempi on pakotettu anomaan toimeentulotukea ja se on viimesijainen etuuden maksutapa.

    Maanantaina selviää että saako lähivanhempi erääntyneet maksut itselleen heti vai alkuperäisen ilmoituksen mukaan 10. heinäkuuta. Sen ratkaisee elatustoimiston esimies ja sosiaaliasiamies yhdessä.

    Eli kyllä laissa aukkojakin on kyseisissä asioissa etenkin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    On hieman kaksiteräinen miekka.

    No ehkä olisikin reilumpaa, että kerrot suoraan mistä on kysymys, en halua mitenkään loukata sinua, mutta koska kirjoituksesi kuitenkin sisältää kirjoitusvirheitä on siitä ollut jokin verran vaikea saada selvää.

    Tosiaan tuntuu aika oudolta kaupungin kannalta, että se ei antaisi rahoja heti käyttöösi jos toisena vaihtoehtona olisi toimeentulotuen maksaminen.

    Miksi asian päätös on siirtynyt maanantaihin on varmaan ihan tilanteesta johtuva seikka. Aika monet ihmiset joutuvat elämään rajoitetuilla rahavaroilla ja siksi suunnittelemaan talousbudjettinsa hyvin tarkkaan ja välttämään ns. heräte ostoksia joita helposti tulee tehtyä kun kerralla tulee suurempi erä rahaa.

    Äänestä

  • elämässä.... kirjoitti:

    mutta kyllä näköjään joku saa siitä tolkkua. Ilmeisesti et ole lukenut kirjoittamaani alkuperäistä, siis tämän ketjun ensimmäistä viestiä? Siinä on asian alkuperäinen ydin.

    Ja asian käsittely ei itsestään (tai kunnan elatusturvatoimiston puolesta) ole siirtynyt maanantaille vaan siksi, että lähivanhempi, joka siis on saamassa jo erääntyneitä ja käräjäoikeudessa vahvistettuja, takautuvia maksuja etävanhemmalta. Kunnan elatusturva on ilmoittanut, että heillä on mainitsemani kaksi maksupäivää kuukaudessa, ja rahat ehtivät ainoastaan siihen heinäkuun 10 päivä tapahtuvaan maksatukseen.

    Tarkastelin tuota viestiäni, josta kommentoit kirjoitusvirheistä. Niitä en juuri havainnut eli vika on meistä jomman kumman lukutaidossa tai lukemisenymmärtämisessä.

    Selvennykseksi sinulle: lähivanhempi on se jonka luona lapsi asuu ja jolle elatusmaksua maksetaan, etävanhempi on lapsesta erossa asuva vanhempi ja elatusmaksun maksaja.

    Kehotan kuitenkin lukemaan tämän ketjun ensimmäisen viestin, jotta sinulle selviää sekin, että minä en ole rahoja saamassa vaan tuttavani, jonka puolesta kannan asian vuoksi huolta.

    Olen kirjoittanut tähän ketjuun yhteensä neljä viestiä, ensimmäinen nimimerkillä muurahaispesä ja loput merkillä ap. Niistä sinullekin pitäisi selvitä koko asian ydin.

    minä en kuitenkaan ole syypää ongelmiisi en myöskään ansaitse vihaasi. Pidän ongelmaasi suhteellisen olemattomana, kun sitä verrataan ihan oikeisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi perheväkivaltaan tai heitteillejättöön. Olen lukenut viestiketjun aivan alusta saakka ja olen myös ymmärtänyt viestien sisällön.

    Äänestä

Kouvolassa kaupungin ns "muonatupa", jossa alkoholistit ym voivat käydä kaffeella jne,
tuvassa töissä venäläinen nainen jonka poika myy pirtua muonatuvan asiakkaille. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muurahaispesä kirjoitti:

on samalla tavalla hoidettuja. Eli päin pers...ä.
Toisilla viipyy toimeentulotukipäätökset viikko kausia ja toisilla elatusturvatoimi on saanut valtaa kumota jopa käräjäoikeuden päätöksiä.

Näin kävi tuttavalleni. Hän sai käräjäoikeudelta päätöksen elatusmaksun korotuksesta. Korotus astui voimaan takautuvasti vireilletulopäivästä, eli tässä tapauksessa helmikuun alusta. Kesäkuun 1. päivä erääntyneitä korotuksia oli siis viideltä kuukaudelta, summa hiukan alle 500 euroa. Käräjäoikeuden päätöksessä lukee selvällä suomen kielellä, että korotus astuu voimaan helmikuun alussa 2008 ja takautuvat korotukset on maksettava HETI! Mutta mitä tekikään Tampereen kaupungin elatusturvatoimisto? Lähetti etävanhemmalle kirjeen ja antoi jopa kaksi viikkoa maksuaikaa. Eli tuolla heti-sanalla ei ole minkäänlaista arvoa kaupungin sosiaalitoimessa. Rahana viisisataa on kuitenkin kohtuullisen suuri, etenkin perheessä, jossa on lapsia.
Lisäksi elatustuen saajalle annetaan kuva, että hän on totaalisen hölmö ja idiootti, kun yleensä on korotuksia lähtenyt hakemaan. Eli siellä ei työskentele ilmeisesti ensimmäistäkään lastenvalvojaa (joka tosiasiassa ajattelisi lapsen etua) vaan kaikki ovat etävanhemman edun valvojia. Jos etävanhempi olisi niin per..aukinen kuin antaa sosiaalitoimen ymmärtää, ei käräjäoikeus olisi edes korotusta myöntänyt.
Jotenkin luotan enemmän käräjäoikeuden harkinta,- ja laskukykyyn enemmän kuin näiden ns. lasten etujen valvojien.

Ei ole ihme, että tapahtuu järkyttäviä perhetragedioita kun ns. pikkuvirkamiehet käyttäytyvät näin.

Tässä tapauksessa ainakin on jäänyt juhannuspöytään silli ostamatta ja paljon muutakin tarpeellista hankkimatta.

Pakolliseen käytöskouluun kaikki sieltä osasta kaupungin henkilökuntaa, ja mieluiten omalla ajalla. Mitä niille palkkaa siitä maksaa että saa rautalangasta vääntää ja vielä opettaa tulkitsemaan selviä käräjäoikeuden päätöksiä.

Tosin, tulihan sieltä yksi lohduttava kommentti: elatustuen saaja on ensisijainen, jos etävanhempi lyhentää erääntyneitä velkojaan, vaikka euron. Voi että on helpottava tieto!

Taitaa valtiolla olla tarkastelun paikka muutoinkin kuin pelkkien toimeentulotukiasioiden vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu