Mitä pitää sisällään Lissabon-sopimus?

miten uusi sopimus vaikuttaa.

Lissabonin sopimuksen valmistelu

Vaikka perustuslakiesitys kuoli, euroeliitin poliittinen kiima sen puolesta ei laantunut.

Parin vuoden tuumaustauon jälkeen valmisteluvastuun otti kevään 2007 puheenjohtajakauteen valmistautuva Saksa.

Sen lähtökohta oli, että oli vaiennettava puheet perustuslaista (jota mielipidetiedustelujen mukaan vastustettiin monissa maissa) ja EU:n liittovaltioimisesta. Oli vältettävä uudet kansanäänestykset erityisesti Ranskassa ja Hollannissa.

Ranskan oikeistolainen presidenttiehdokas Nicholas Sarkozy tuli Saksan oikeistolaista liittokansleria Angela Merkeliä vastaan alkamalla puhua - kansanäänestysten välttämisen tarpeessa - ”minisopimuksesta”, jota ei kutsuttaisi perustuslaiksi, vaikka siinä olisikin keskeisiltä osin konventin ehdottama sisältö. Käytännössä Sarkozyn ministä tuli Merkelin maxi: lähes 3000 sivun perustuslaki.

Saksan salaisen valmistelun pohjalta juhannuksena 2007 hyväksyttiin vanhan konventin esityksen pohjalta perustuslain uudet ja pikkutarkat suuntaviivat kirjoittamatta niitä perustuslain muotoon. Projekti toteutettiin vanhojen sopimusten pohjalta monimutkaisena ja epäselvänä palapelinä, jonka palaset tarkistettiin kielellis-laillisesti yhteensopiviksi eri kielillä heti huippukokouksen jälkeen koolle kutsutussa hallitusten välisessä konferenssissa (HVK).

Kun valtioiden johtajat sitten hyväksyivät tämän Lissabonin sopimuksen joulukuussa 2007, palapelin osasia ei ollut koottu (konsolidoitu) yhdeksi tekstiksi. Niin ollen voidaan perustellusti sanoa, että EU:n perustuslain sisältö hyväksyttiin ilman, että päättäjät tiesivät, mitä hyväksyivät päättäessään sekavasta 306 suomenkielisen sivun ryppäästä uusia artikloja, vanhojen muutosesityksiä sekä erilaisia pöytäkirjoja, lausumia, selityksiä ja alaviitteitä. Koko perustuslakipakettiin tulee tekstimassaa 3000 sivua, ja siinä auki kirjoittamaton tavoite on edistää projektia liittovaltiomuotoinen ”Euroopan Yhdysvallat”. Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaissa muuten on vain 30 sivua.

Lissabonissa jatkui vanha perinne. Kun 50 vuotta sitten hyväksyttiin EEC:n perustamiseksi ns. Rooman sopimus, silloiset jäsenvaltioiden johtajat allekirjoittivat nimensä tyhjän paperipinon alle ja teksti lisättiin allekirjoituksiin myöhemmin.

Lissabonin sopimus

Uudessa perustuslakiesityksessä nähdään erityinen vaiva sen seikan korostamiseksi, että kyseessä ei ole perustuslaki, vaikka nimenomaan siitä on kysymys; onhan esitys kaikilta keskeisiltä osiltaan samansisältöinen kuin se kansanäänestyksissä kuollut perustuslaki, jota kutsuttiin avoimesti perustuslaiksi.

Uusi esitys koostuu kahdesta osasta: "sopimuksesta Euroopan unionista" ja "sopimuksesta unionin toiminnasta". Siihen on käytännöllisesti katsoen sellaisenaan - mutta vanhojen perussopimusten muodon mukaan - siirretty hylätyn perustuslain artiklat, jotka on numeroitu uudelleen. Sen lisäksi perustuslakia täydennetään 13 perustuslain tekstin veroisella pöytäkirjalla, 50 poliittisella julistuksella sekä kaikilla vanhoilla perussopimuksilla.

Lopputulos on sellainen, että jos pitää valita kansanäänestyksissä kuollut esitys tai Lissabonin sopimus, edellinen olisi ollut sisällöltään sama mutta paljon selkeämpi.

Perustuslailla EU valtioidaan ja alkaa se muistuttaa entistä enemmän liittovaltiota. Valtiota johdetaan keskusvallan lainsäädännöllä, joka kaventaa jäsenvaltioiden valtaa niiden omissa asioissa.

EU:sta tulee oikeushenkilö, eli se voi ruveta tekemään kansainvälisiä sopimuksia omissa nimissään. Nykyisin sopimuksia tehdään Euroopan yhteisön (EY) nimissä. Perustuslailla EY heitetään roskakoriin.

Hylätyssä esityksessä oli artikla EU:n lakien ensisijaisuudesta kansallisiin lakeihin nähden. Sitä artiklaa ei tarvitse välttämättä ottaa perustuslakiin; ovathan EU-lait vakiintuneen tulkinnan mukaan jäsenmaiden lakeja ylempiä ilman sen asian auki kirjoittamistakin. Ensisijaisuus on hoidettu käytännössä EU-tuomioistuimen (nykyisen EY-tuomioistuimen) päätöksin. Asiasta laadittiin varmemmaksi vakuudeksi julistus: "Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussopimukset ja unionin niiden perusteella antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden mainitussa oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti". Perustuslakiin ei siis tarvita asiasta erityistä artiklaa, jos asia on näin ja jos artikla paljastaisi myös kansalaisille asian olevan näin: EU-lait ovat ylempiä kuin kansalliset lait.

EY- (eli tuleva EU-) tuomioistuin on perustuslakituomioistuin, jonka tulkinnoista ei voi valittaa. Kokemus on osoittanut, että sen tulkinnat ovat federalistisia, jopa niin, että siitä on tulkintojen myötä kehittynyt lainsäädäntöelin. Se on EU:n ylin oikeusaste, korkeampi kuin ovat Suomen korkein hallinto-oikeus ja korkein oikeus, jotka joutuvat EU-asioissa pyytämään EU-tuomioistuimelta ennakkopäätöksen Suomen oikeuskäytännön perustaksi.

Unionin toimivallan on aikaisemmin määritellyt ns. pilarijako, jonka mukaan EU:lla on ollut toimivalta vain I pilarin yhteisöasioissa. Ne ovat olleet komission yksinomaisessa toimivallassa, eikä niiden suhteen ole tunnettu vallan jakoa ns. subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaatteen mukaan.

Pilarijaon romuttamisella EU:lle annetaan toimivaltaa vanhojen sopimusten mukaan sille kuulumattomissa II pilarin (ulko- ja turvallisuuspolitiikka) ja III pilarin (vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalue) asioissa. ("Kansallinen turvallisuus" jätetään edelleenkin jäsenmaiden yksinomaiseen toimivaltaan.)

Uudesta esityksestä poistetaan "perustuslain" nimen ohella muitakin selkeitä viitteitä liittovaltioon ilman että poistot muuttavat asiasisältöä.

Unionin symbolit (lippu, hymni ja motto "moninaisuudessaan yhtenäinen") poistetaan; voidaanhan niitä käyttää symboleina ilman mainintaakin. Ylikansallista Eurooppa-päivää (9.5) voidaan viettää ilman perustuslain säännöstäkin. Rahayksikkö euro on kirjattu unionin tavoitteisiin eikä tunnuksiin.

Lakien ja puitelakien nimet tuottivat mielikuvan liittovaltiosta, ja niiden sijasta puhutaan taas vanhoista "asetuksista", "direktiiveistä" ja "päätöksistä".

Unionin ulkoministerin nimike on "unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja". Nimitys on tarkoituksella niin monimutkainen, että arkikielessä se lyhenee ulkoministeriksi.

Perusoikeuskirja

EU:ssa aikaisemmin valmisteltu ja hyväksytty perusoikeuskirja jäi pelkäksi tekstimaininnaksi sen sijasta, että se oli hylätyssä esityksessä liitetty kokonaisuudessaan perustuslain II osaksi. Perustuslain ja siihen liitettävän julistuksen n:o 1 mukaan se "on oikeudellisesti sitova" (paitsi Englannissa ja Puolassa, jotka ottivat opt-outin eli vapautuksen sen soveltamisesta). Sillä ei kuitenkaan "laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa aloihin, joilla unionilla ei ole toimivaltaa tai uusia tehtäviä, eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä unionin toimivaltaa tai tehtäviä".

Perustusoikeuskirja on ennen muuta symbolinen (ja demareiden vaatima kosmeettinen) toimenpide unionin yleisen hyväksyttävyyden lisäämiseksi; eihän unioni pysty turvaamaa kansalaisilleen uusia vapauksia tai oikeuksia.

Kun perustuslaki tekee mahdolliseksi unionin liittymisen Euroopan neuvoston yleissopimukseen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelusta, minkä tekee mahdolliseksi sen uusi oikeushenkilöllisyys, perusoikeuskirja saattaa aiheuttaa ongelman niiden tulkinnassa: EU:n Luxemburgin tuomioistuin saattaa ottaa liberaalisemman tulkitsemislinjan kuin Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa.

Kansalliset parlamentit menettävät valtaansa

Perustuslaki vähentää kansallisten parlamenttien valtaa ottamalla jäsenmailta (ja niiden parlamenteilta) pois veto-oikeuden - vaikeasti laskettavalla tavalla - noin 68 uudessa asiaryhmässä, vie niiltä täysivaltaisuuden ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ja tekee niistä kumileimasimia EU:n toimivaltaan yhä suuremmassa määrin siirrettävissä oikeusasioissa.

Perustuslakia kuitenkin myydään sellaisessa paketissa, että sen sanotaan lisäävän kansallisten parlamenttien valtaa!

Se lisää vain ylikansallisen europarlamentin valtaa tekemällä siitä lainsäätäjän mainituissa 68 uudessa asiaryhmässä kansallisten parlamenttien sijasta ja myös budjettiasioissa, mutta kotiparlamentit ovat suuria häviäjiä.

Kansalliset parlamentit saavat vain oikeuden tulkita subsidiariteettia eli sitä, ehdottaako lakialoitemonopolinsa säilyttävä komissio liian pitkälle menevää toimivallan keskitystä unionille. Ne eivät voi tulkita komission aloitetta vallan liiallisesta keskittämisestä yksin, vaan niiden on saatava tulkintansa tueksi kolmannes EU:n parlamenteista. Vaikka nämä kaikki olisivat samaa mieltä liiallisesta vallankeskityksestä, komission ei silti tarvitse muuttaa alkuperäistä esitystä.

Uutta on se, että komission lakialoite voidaan lopullisesti hylätä, jos 55 % jäsenmaista neuvostossa tai puolet europarlamentin jäsenistä niin päättää. Mahdollisuus on lähinnä teoreettinen eikä liity suoranaisesti kansallisten parlamenttien valtaoikeuksiin, mutta se lisää erityisesti europarlamentin federalistien valtaa.

Institutionaaliset muutokset

Toimielimiä koskevat muutokset tulevat voimaan sellaisinaan, siinä muodossa kuin ne oli kirjoitettu hylättyyn perustuslakiin: valtionjohtajien Eurooppa-neuvostosta tulee EU:n toimielin (mikä keskittää valtaa huipulla), EU:lle valitaan presidentti ja EU:lle tulee oma ulkoministeri eli "korkea edustaja", jonka alaisuuteen ruvetaan rakentamaan EU:n yhteistä ulkoasian- ja diplomaattihallintoa. Jäsenmailta otetaan pois pysyvä komission jäsenyys, ja komissiota kehitetään EU:n parlamentaarisen hallituksen suuntaan.

Samaan aikaan poliittisessa järjestelmässä vahvistuu europuolueiden valta, ja EU aloittaa näiden puolueiden puolueiden voimallisen rahoittamisen. Ennen pitkää isojen maiden puolueet saavat eurotasolla hegemonisen aseman suhteessa pienten maiden puolueisiin.

Puolan vastustettua oman suhteellisen äänivaltansa alentamista hylätyn esityksen malli kaksoisenemmistöstä: lakiesityksen on saatava taakseen 55 % jäsenmaiden lukumäärästä ja 65 % niiden yhteenlasketusta väkiluvusta. Puolan saama kompromissi on, että vanhaa järjestelmää käytetään 1.11.2014 saakka ja vielä senkin jälkeen 31.3.2017 saakka, jos yksikin jäsenmaa sitä vaatii.

Tärkeämpi kuin lakien hyväksymiseen tarvittava enemmistö on niiden hylkäämiseen tarvittava vähemmistö. Väkilukukriteeri antaa veto-oikeuden kolmelle suurelle jäsenmaalle täydennettynä yhdellä pienellä, eli siis neljälle maalle.

Unionin ulkopolitiikka ja militarisoiminen

EU saa perustuslaissa jäsenvaltioilta lisää toimivaltaa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP) säilyttämällä niissä asioissa hylätyn perustuslain sisällön. YUTP saa uuden dimension, joka on yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (UTPP): "yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa".

Monilla kielillä sana "puolustus" (defence) ei tarkoita vain puolustusta vaan yleistä asevarustelua myös maan rajojen ulkopuolella tapahtuvia sotilaallisia operaatioita, jopa hyökkäystoimia, varten. Uuden artikla 28 a mukaan "jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan", eli perustuslaissa jäsenmaat siis sitoutuvat asevarustelun lisäämiseen!

Nato muutti Washingtonin huippukokouksessa vuonna 1999 toimintaperiaatteitaan niin, ettei se enää puolusta vain jäsenmaidensa alueita vaan myös niiden "yhteisiä arvoja". Se voi myös hyökätä ja että se voi hyökätä tarvittaessa myös ilman YK:n tai muun kaikille maille avoimen kansainvälisen yhteisön (Etyj) mandaattia, eli se voi hyökätä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomasti. Sotaliitto Nato muuttui puolustusliitosta myös hyökkäysliitoksi, ja se on entistä enemmän poliittinen yhteisö: se on teollistuneiden maiden asenyrkki taistelussa maailman luonnonvaroista ja niiden hallinnasta poliittisia tai uskonnollisia toisinajattelijoita vastaan.

Kun perustuslaissa sanotaan, että EU operoi YK:n "peruskirjan periaatteiden mukaisesti", se on kiertoilmaisu sille, että voidaan - Naton tapaan - toimia tarvittaessa myös kansainvälisoikeudellisessa katsannossa laittomasti, ilman YK:n mandaattia. Se, että operaatioille vaadittaisiin YK:n mandaatti, jätettiin perustuslaista tarkoituksellisesti pois.

Kaiken kaikkiaan perustuslaki on Nato-yhteensopiva: "Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton (lue: Nato) puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin." Vaikka EU:n tavoite on "asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen", se ei ole Nato-vapaa. Esille noussee ennen pitkää kysymys, pitäisikö kaikkien EU:n jäsenvaltioiden olla myös Naton jäseniä.

Demokratian näkökulmasta EU:n militarisoiminen tapahtuu ns. harmaalla vyöhykkeellä, ilman asianmukaista parlamentaarista valvontaa, neuvoston rakenteiden suojassa. Sitä tarkoitusta toteuttavat sotilaskomitea ja sotilasesikunta, joissa EU:ta militarisoidaan jäsenmaiden toimesta EU:n nimiin.

Sellaisenaan säilyvät määräykset "pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä", joka on valmistautumista yhteisiin sotatoimiin EU:n rajojen ulkopuolella sekä EU:n omissa että Naton operaatioissa. EU:n kriisinhallintaan kuuluvat sekä rauhanturvaaminen, jossa Suomi on ollut kansainvälinen suurvalta, että rauhaan pakottaminen, joka määritellään "sotilaallisesti vaativampiin tehtäviin" kuuluvaksi. Ilman perustuslakiakin on EU:ssa käyttöön otettu niitä tehtäviä varten omat isku- eli taistelujoukot.

Vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalue

Erittäin merkittävät kansallista täysivaltaisuutta murentavat määräykset koskevat unionin yhteistä vapaus-, turvallisuus- ja oikeusaluetta. Englanti neuvotteli itselleen - ja Irlannille sen niin halutessa - vapautuksen tästäkin perustuslain osiosta.

Tulee tuomioiden vastavuoroinen tunnustaminen, rikosten minimirangaistukset, EU:n yleinen syyttäjä ja poliisiyhteistyö. Vain jos uhattuna on jäsenmaan rikosoikeusjärjestelmä, se voi vedota valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostoon, joka voi palauttaa asian asianmukaisen neuvoston käsittelyyn vain konsensuksella.

Yhteisiin oikeudenkäytön alueisiin luetaan myös maahanmuuttopolitiikka, ja Suomi on niissä merkeissä sitoutunut avustamaan taloudellisesti niitä Välimeren maita, joihin virtaa laittomia maahanmuuttajia. Sen jälkeen, kun maahanmuutto on laillistettu tai turvapaikka myönnetty, asianomaiset ihmiset saavat valita vapaasti asuinmaansa EU:n sisällä.

Jos jotkut jäsenvaltiot vastustavat nopeaa etenemistä oikeusasioiden yhteisöllistämisessä, otetaan näissä asioissa käyttöön "tiiviimmin yhteistyön" menettely, jossa valtiot voivat harmonisoida lakejaan ilman että kaikki jäsenmaat ovat menettelyssä mukana.

Täysimittainen perustuslaki

Kun tarkastellaan uutta perustuslakia kokonaisuutena, sitä on vanhaan esitykseen verrattuna laihdutettu ja ehostettu, jotta voitaisiin puhua minisopimuksesta. Sitä vaikutelmaa tarvitaan, jotta vältetään kansanäänestykset. Niitä omasta puolestaan yrittävät saada aikaan valtioiden liittoa - liittovaltion sijasta - puolustavat voimat.

Kosmetiikkaa on se, että perustuslakiin on lisätty mainintoja ilmastonmuutoksesta ja energiasolidaarisuudesta, mutta nämä lisäykset on otettu mukaan markkinointitarkoituksia varten.

Mitä vielä puuttuu?

EU:lla ei ole verotusoikeutta oman toimintansa rahoittamiseksi, vaan se on riippuvainen jäsenvaltioiden jäsenmaksuista, eikä se voi ottaa lainaa. Ns. omien varojen uudistus on kuitenkin tulossa heti perustuslain voimaantulon jälkeen, ja jo nyt puhutaan avoimesti euroverosta siinä yhteydessä.

Kansakuntien täysivaltaisuuden herkillä alueilla, jotka tähän saakka ovat olleet jäsenmaiden yksinomaisessa toimivallassa (ulkopolitiikassa ja puolustuksessa sekä oikeusasioissa) perustuslaki siirtää valtaa EU:n toimielimille. Unionin halutaan puhuvan "yhdellä äänellä".

Sitä varten tarvitaan kuitenkin vielä yksimielisiä päätöksiä - joista voidaan luopua passerelle-menettelyn mukaan yksimielisillä päätöksillä. Siltä osin unionin lopullinen liittovaltioiminen on poliittisen eliitin käsissä ilman että sitä kysytään kansoilta.

on Suomen Perustuslain mukan tuomittavaa! Jo on aikoihin eletty!

vähän tietoa kirjoitti:

miten uusi sopimus vaikuttaa.

Lissabonin sopimuksen valmistelu

Vaikka perustuslakiesitys kuoli, euroeliitin poliittinen kiima sen puolesta ei laantunut.

Parin vuoden tuumaustauon jälkeen valmisteluvastuun otti kevään 2007 puheenjohtajakauteen valmistautuva Saksa.

Sen lähtökohta oli, että oli vaiennettava puheet perustuslaista (jota mielipidetiedustelujen mukaan vastustettiin monissa maissa) ja EU:n liittovaltioimisesta. Oli vältettävä uudet kansanäänestykset erityisesti Ranskassa ja Hollannissa.

Ranskan oikeistolainen presidenttiehdokas Nicholas Sarkozy tuli Saksan oikeistolaista liittokansleria Angela Merkeliä vastaan alkamalla puhua - kansanäänestysten välttämisen tarpeessa - ”minisopimuksesta”, jota ei kutsuttaisi perustuslaiksi, vaikka siinä olisikin keskeisiltä osin konventin ehdottama sisältö. Käytännössä Sarkozyn ministä tuli Merkelin maxi: lähes 3000 sivun perustuslaki.

Saksan salaisen valmistelun pohjalta juhannuksena 2007 hyväksyttiin vanhan konventin esityksen pohjalta perustuslain uudet ja pikkutarkat suuntaviivat kirjoittamatta niitä perustuslain muotoon. Projekti toteutettiin vanhojen sopimusten pohjalta monimutkaisena ja epäselvänä palapelinä, jonka palaset tarkistettiin kielellis-laillisesti yhteensopiviksi eri kielillä heti huippukokouksen jälkeen koolle kutsutussa hallitusten välisessä konferenssissa (HVK).

Kun valtioiden johtajat sitten hyväksyivät tämän Lissabonin sopimuksen joulukuussa 2007, palapelin osasia ei ollut koottu (konsolidoitu) yhdeksi tekstiksi. Niin ollen voidaan perustellusti sanoa, että EU:n perustuslain sisältö hyväksyttiin ilman, että päättäjät tiesivät, mitä hyväksyivät päättäessään sekavasta 306 suomenkielisen sivun ryppäästä uusia artikloja, vanhojen muutosesityksiä sekä erilaisia pöytäkirjoja, lausumia, selityksiä ja alaviitteitä. Koko perustuslakipakettiin tulee tekstimassaa 3000 sivua, ja siinä auki kirjoittamaton tavoite on edistää projektia liittovaltiomuotoinen ”Euroopan Yhdysvallat”. Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaissa muuten on vain 30 sivua.

Lissabonissa jatkui vanha perinne. Kun 50 vuotta sitten hyväksyttiin EEC:n perustamiseksi ns. Rooman sopimus, silloiset jäsenvaltioiden johtajat allekirjoittivat nimensä tyhjän paperipinon alle ja teksti lisättiin allekirjoituksiin myöhemmin.

Lissabonin sopimus

Uudessa perustuslakiesityksessä nähdään erityinen vaiva sen seikan korostamiseksi, että kyseessä ei ole perustuslaki, vaikka nimenomaan siitä on kysymys; onhan esitys kaikilta keskeisiltä osiltaan samansisältöinen kuin se kansanäänestyksissä kuollut perustuslaki, jota kutsuttiin avoimesti perustuslaiksi.

Uusi esitys koostuu kahdesta osasta: "sopimuksesta Euroopan unionista" ja "sopimuksesta unionin toiminnasta". Siihen on käytännöllisesti katsoen sellaisenaan - mutta vanhojen perussopimusten muodon mukaan - siirretty hylätyn perustuslain artiklat, jotka on numeroitu uudelleen. Sen lisäksi perustuslakia täydennetään 13 perustuslain tekstin veroisella pöytäkirjalla, 50 poliittisella julistuksella sekä kaikilla vanhoilla perussopimuksilla.

Lopputulos on sellainen, että jos pitää valita kansanäänestyksissä kuollut esitys tai Lissabonin sopimus, edellinen olisi ollut sisällöltään sama mutta paljon selkeämpi.

Perustuslailla EU valtioidaan ja alkaa se muistuttaa entistä enemmän liittovaltiota. Valtiota johdetaan keskusvallan lainsäädännöllä, joka kaventaa jäsenvaltioiden valtaa niiden omissa asioissa.

EU:sta tulee oikeushenkilö, eli se voi ruveta tekemään kansainvälisiä sopimuksia omissa nimissään. Nykyisin sopimuksia tehdään Euroopan yhteisön (EY) nimissä. Perustuslailla EY heitetään roskakoriin.

Hylätyssä esityksessä oli artikla EU:n lakien ensisijaisuudesta kansallisiin lakeihin nähden. Sitä artiklaa ei tarvitse välttämättä ottaa perustuslakiin; ovathan EU-lait vakiintuneen tulkinnan mukaan jäsenmaiden lakeja ylempiä ilman sen asian auki kirjoittamistakin. Ensisijaisuus on hoidettu käytännössä EU-tuomioistuimen (nykyisen EY-tuomioistuimen) päätöksin. Asiasta laadittiin varmemmaksi vakuudeksi julistus: "Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussopimukset ja unionin niiden perusteella antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden mainitussa oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti". Perustuslakiin ei siis tarvita asiasta erityistä artiklaa, jos asia on näin ja jos artikla paljastaisi myös kansalaisille asian olevan näin: EU-lait ovat ylempiä kuin kansalliset lait.

EY- (eli tuleva EU-) tuomioistuin on perustuslakituomioistuin, jonka tulkinnoista ei voi valittaa. Kokemus on osoittanut, että sen tulkinnat ovat federalistisia, jopa niin, että siitä on tulkintojen myötä kehittynyt lainsäädäntöelin. Se on EU:n ylin oikeusaste, korkeampi kuin ovat Suomen korkein hallinto-oikeus ja korkein oikeus, jotka joutuvat EU-asioissa pyytämään EU-tuomioistuimelta ennakkopäätöksen Suomen oikeuskäytännön perustaksi.

Unionin toimivallan on aikaisemmin määritellyt ns. pilarijako, jonka mukaan EU:lla on ollut toimivalta vain I pilarin yhteisöasioissa. Ne ovat olleet komission yksinomaisessa toimivallassa, eikä niiden suhteen ole tunnettu vallan jakoa ns. subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaatteen mukaan.

Pilarijaon romuttamisella EU:lle annetaan toimivaltaa vanhojen sopimusten mukaan sille kuulumattomissa II pilarin (ulko- ja turvallisuuspolitiikka) ja III pilarin (vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalue) asioissa. ("Kansallinen turvallisuus" jätetään edelleenkin jäsenmaiden yksinomaiseen toimivaltaan.)

Uudesta esityksestä poistetaan "perustuslain" nimen ohella muitakin selkeitä viitteitä liittovaltioon ilman että poistot muuttavat asiasisältöä.

Unionin symbolit (lippu, hymni ja motto "moninaisuudessaan yhtenäinen") poistetaan; voidaanhan niitä käyttää symboleina ilman mainintaakin. Ylikansallista Eurooppa-päivää (9.5) voidaan viettää ilman perustuslain säännöstäkin. Rahayksikkö euro on kirjattu unionin tavoitteisiin eikä tunnuksiin.

Lakien ja puitelakien nimet tuottivat mielikuvan liittovaltiosta, ja niiden sijasta puhutaan taas vanhoista "asetuksista", "direktiiveistä" ja "päätöksistä".

Unionin ulkoministerin nimike on "unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja". Nimitys on tarkoituksella niin monimutkainen, että arkikielessä se lyhenee ulkoministeriksi.

Perusoikeuskirja

EU:ssa aikaisemmin valmisteltu ja hyväksytty perusoikeuskirja jäi pelkäksi tekstimaininnaksi sen sijasta, että se oli hylätyssä esityksessä liitetty kokonaisuudessaan perustuslain II osaksi. Perustuslain ja siihen liitettävän julistuksen n:o 1 mukaan se "on oikeudellisesti sitova" (paitsi Englannissa ja Puolassa, jotka ottivat opt-outin eli vapautuksen sen soveltamisesta). Sillä ei kuitenkaan "laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa aloihin, joilla unionilla ei ole toimivaltaa tai uusia tehtäviä, eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä unionin toimivaltaa tai tehtäviä".

Perustusoikeuskirja on ennen muuta symbolinen (ja demareiden vaatima kosmeettinen) toimenpide unionin yleisen hyväksyttävyyden lisäämiseksi; eihän unioni pysty turvaamaa kansalaisilleen uusia vapauksia tai oikeuksia.

Kun perustuslaki tekee mahdolliseksi unionin liittymisen Euroopan neuvoston yleissopimukseen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelusta, minkä tekee mahdolliseksi sen uusi oikeushenkilöllisyys, perusoikeuskirja saattaa aiheuttaa ongelman niiden tulkinnassa: EU:n Luxemburgin tuomioistuin saattaa ottaa liberaalisemman tulkitsemislinjan kuin Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa.

Kansalliset parlamentit menettävät valtaansa

Perustuslaki vähentää kansallisten parlamenttien valtaa ottamalla jäsenmailta (ja niiden parlamenteilta) pois veto-oikeuden - vaikeasti laskettavalla tavalla - noin 68 uudessa asiaryhmässä, vie niiltä täysivaltaisuuden ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ja tekee niistä kumileimasimia EU:n toimivaltaan yhä suuremmassa määrin siirrettävissä oikeusasioissa.

Perustuslakia kuitenkin myydään sellaisessa paketissa, että sen sanotaan lisäävän kansallisten parlamenttien valtaa!

Se lisää vain ylikansallisen europarlamentin valtaa tekemällä siitä lainsäätäjän mainituissa 68 uudessa asiaryhmässä kansallisten parlamenttien sijasta ja myös budjettiasioissa, mutta kotiparlamentit ovat suuria häviäjiä.

Kansalliset parlamentit saavat vain oikeuden tulkita subsidiariteettia eli sitä, ehdottaako lakialoitemonopolinsa säilyttävä komissio liian pitkälle menevää toimivallan keskitystä unionille. Ne eivät voi tulkita komission aloitetta vallan liiallisesta keskittämisestä yksin, vaan niiden on saatava tulkintansa tueksi kolmannes EU:n parlamenteista. Vaikka nämä kaikki olisivat samaa mieltä liiallisesta vallankeskityksestä, komission ei silti tarvitse muuttaa alkuperäistä esitystä.

Uutta on se, että komission lakialoite voidaan lopullisesti hylätä, jos 55 % jäsenmaista neuvostossa tai puolet europarlamentin jäsenistä niin päättää. Mahdollisuus on lähinnä teoreettinen eikä liity suoranaisesti kansallisten parlamenttien valtaoikeuksiin, mutta se lisää erityisesti europarlamentin federalistien valtaa.

Institutionaaliset muutokset

Toimielimiä koskevat muutokset tulevat voimaan sellaisinaan, siinä muodossa kuin ne oli kirjoitettu hylättyyn perustuslakiin: valtionjohtajien Eurooppa-neuvostosta tulee EU:n toimielin (mikä keskittää valtaa huipulla), EU:lle valitaan presidentti ja EU:lle tulee oma ulkoministeri eli "korkea edustaja", jonka alaisuuteen ruvetaan rakentamaan EU:n yhteistä ulkoasian- ja diplomaattihallintoa. Jäsenmailta otetaan pois pysyvä komission jäsenyys, ja komissiota kehitetään EU:n parlamentaarisen hallituksen suuntaan.

Samaan aikaan poliittisessa järjestelmässä vahvistuu europuolueiden valta, ja EU aloittaa näiden puolueiden puolueiden voimallisen rahoittamisen. Ennen pitkää isojen maiden puolueet saavat eurotasolla hegemonisen aseman suhteessa pienten maiden puolueisiin.

Puolan vastustettua oman suhteellisen äänivaltansa alentamista hylätyn esityksen malli kaksoisenemmistöstä: lakiesityksen on saatava taakseen 55 % jäsenmaiden lukumäärästä ja 65 % niiden yhteenlasketusta väkiluvusta. Puolan saama kompromissi on, että vanhaa järjestelmää käytetään 1.11.2014 saakka ja vielä senkin jälkeen 31.3.2017 saakka, jos yksikin jäsenmaa sitä vaatii.

Tärkeämpi kuin lakien hyväksymiseen tarvittava enemmistö on niiden hylkäämiseen tarvittava vähemmistö. Väkilukukriteeri antaa veto-oikeuden kolmelle suurelle jäsenmaalle täydennettynä yhdellä pienellä, eli siis neljälle maalle.

Unionin ulkopolitiikka ja militarisoiminen

EU saa perustuslaissa jäsenvaltioilta lisää toimivaltaa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP) säilyttämällä niissä asioissa hylätyn perustuslain sisällön. YUTP saa uuden dimension, joka on yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (UTPP): "yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa".

Monilla kielillä sana "puolustus" (defence) ei tarkoita vain puolustusta vaan yleistä asevarustelua myös maan rajojen ulkopuolella tapahtuvia sotilaallisia operaatioita, jopa hyökkäystoimia, varten. Uuden artikla 28 a mukaan "jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan", eli perustuslaissa jäsenmaat siis sitoutuvat asevarustelun lisäämiseen!

Nato muutti Washingtonin huippukokouksessa vuonna 1999 toimintaperiaatteitaan niin, ettei se enää puolusta vain jäsenmaidensa alueita vaan myös niiden "yhteisiä arvoja". Se voi myös hyökätä ja että se voi hyökätä tarvittaessa myös ilman YK:n tai muun kaikille maille avoimen kansainvälisen yhteisön (Etyj) mandaattia, eli se voi hyökätä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomasti. Sotaliitto Nato muuttui puolustusliitosta myös hyökkäysliitoksi, ja se on entistä enemmän poliittinen yhteisö: se on teollistuneiden maiden asenyrkki taistelussa maailman luonnonvaroista ja niiden hallinnasta poliittisia tai uskonnollisia toisinajattelijoita vastaan.

Kun perustuslaissa sanotaan, että EU operoi YK:n "peruskirjan periaatteiden mukaisesti", se on kiertoilmaisu sille, että voidaan - Naton tapaan - toimia tarvittaessa myös kansainvälisoikeudellisessa katsannossa laittomasti, ilman YK:n mandaattia. Se, että operaatioille vaadittaisiin YK:n mandaatti, jätettiin perustuslaista tarkoituksellisesti pois.

Kaiken kaikkiaan perustuslaki on Nato-yhteensopiva: "Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton (lue: Nato) puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin." Vaikka EU:n tavoite on "asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen", se ei ole Nato-vapaa. Esille noussee ennen pitkää kysymys, pitäisikö kaikkien EU:n jäsenvaltioiden olla myös Naton jäseniä.

Demokratian näkökulmasta EU:n militarisoiminen tapahtuu ns. harmaalla vyöhykkeellä, ilman asianmukaista parlamentaarista valvontaa, neuvoston rakenteiden suojassa. Sitä tarkoitusta toteuttavat sotilaskomitea ja sotilasesikunta, joissa EU:ta militarisoidaan jäsenmaiden toimesta EU:n nimiin.

Sellaisenaan säilyvät määräykset "pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä", joka on valmistautumista yhteisiin sotatoimiin EU:n rajojen ulkopuolella sekä EU:n omissa että Naton operaatioissa. EU:n kriisinhallintaan kuuluvat sekä rauhanturvaaminen, jossa Suomi on ollut kansainvälinen suurvalta, että rauhaan pakottaminen, joka määritellään "sotilaallisesti vaativampiin tehtäviin" kuuluvaksi. Ilman perustuslakiakin on EU:ssa käyttöön otettu niitä tehtäviä varten omat isku- eli taistelujoukot.

Vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalue

Erittäin merkittävät kansallista täysivaltaisuutta murentavat määräykset koskevat unionin yhteistä vapaus-, turvallisuus- ja oikeusaluetta. Englanti neuvotteli itselleen - ja Irlannille sen niin halutessa - vapautuksen tästäkin perustuslain osiosta.

Tulee tuomioiden vastavuoroinen tunnustaminen, rikosten minimirangaistukset, EU:n yleinen syyttäjä ja poliisiyhteistyö. Vain jos uhattuna on jäsenmaan rikosoikeusjärjestelmä, se voi vedota valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostoon, joka voi palauttaa asian asianmukaisen neuvoston käsittelyyn vain konsensuksella.

Yhteisiin oikeudenkäytön alueisiin luetaan myös maahanmuuttopolitiikka, ja Suomi on niissä merkeissä sitoutunut avustamaan taloudellisesti niitä Välimeren maita, joihin virtaa laittomia maahanmuuttajia. Sen jälkeen, kun maahanmuutto on laillistettu tai turvapaikka myönnetty, asianomaiset ihmiset saavat valita vapaasti asuinmaansa EU:n sisällä.

Jos jotkut jäsenvaltiot vastustavat nopeaa etenemistä oikeusasioiden yhteisöllistämisessä, otetaan näissä asioissa käyttöön "tiiviimmin yhteistyön" menettely, jossa valtiot voivat harmonisoida lakejaan ilman että kaikki jäsenmaat ovat menettelyssä mukana.

Täysimittainen perustuslaki

Kun tarkastellaan uutta perustuslakia kokonaisuutena, sitä on vanhaan esitykseen verrattuna laihdutettu ja ehostettu, jotta voitaisiin puhua minisopimuksesta. Sitä vaikutelmaa tarvitaan, jotta vältetään kansanäänestykset. Niitä omasta puolestaan yrittävät saada aikaan valtioiden liittoa - liittovaltion sijasta - puolustavat voimat.

Kosmetiikkaa on se, että perustuslakiin on lisätty mainintoja ilmastonmuutoksesta ja energiasolidaarisuudesta, mutta nämä lisäykset on otettu mukaan markkinointitarkoituksia varten.

Mitä vielä puuttuu?

EU:lla ei ole verotusoikeutta oman toimintansa rahoittamiseksi, vaan se on riippuvainen jäsenvaltioiden jäsenmaksuista, eikä se voi ottaa lainaa. Ns. omien varojen uudistus on kuitenkin tulossa heti perustuslain voimaantulon jälkeen, ja jo nyt puhutaan avoimesti euroverosta siinä yhteydessä.

Kansakuntien täysivaltaisuuden herkillä alueilla, jotka tähän saakka ovat olleet jäsenmaiden yksinomaisessa toimivallassa (ulkopolitiikassa ja puolustuksessa sekä oikeusasioissa) perustuslaki siirtää valtaa EU:n toimielimille. Unionin halutaan puhuvan "yhdellä äänellä".

Sitä varten tarvitaan kuitenkin vielä yksimielisiä päätöksiä - joista voidaan luopua passerelle-menettelyn mukaan yksimielisillä päätöksillä. Siltä osin unionin lopullinen liittovaltioiminen on poliittisen eliitin käsissä ilman että sitä kysytään kansoilta.

saatava vastaamaan teoistaan!

Valtiopetoksen yrityskin kirjoitti:

on Suomen Perustuslain mukan tuomittavaa! Jo on aikoihin eletty!

Isänmaankauppiaitten saattamiseksi Suomen perustuslain edessä vastuuseen, ja äkkiä.
Uskon vahvasti, että on tarkoin suunniteltua toimintaa lietsoa -18 tyylistä luokkavihaa kansan keskuuteen. Sen takia, että noiden euroopanremonttimiesten todelliset puuhastelut jäävät huomiotta, kunnes on kaikilta osin myöhäistä.
Nyt tarvitaan Suomen kansan kesken yksimielisyyttä, sellaista isänmaallisuutta ja yhteishenkeä, millä isät ovat selvinneet aikoinaan sodista, jälleenrakentamisesta, hirvittävistä sotakorvauksista...Kaiken täyttäen, alusta loppuun asti...
EU:ta vastaan yhdessä, pois sellaiset päättäjät, jotka vääntävät kansan selän takan Suomea osaksi liittovaltiota...
Myymällä myyvät Suomen itsenäisyyttä...Joillekin tietyille eliittiporukalle tuo tietää ylenpalttisesti omaisuutta, Isänmaan kavaltaminen ja myyminen...
Yhdellekään ns.tavalliselle Suomalaiselle tuosta ei ole kuin pelkkää pahaa, katsomatta siihen, oliko sitten rikas vai köyhä, isäntä vai renki...Tarkoitan tavallisia rehtejä SUOMALAISIA.
-
ISÄNMAAN MYYJÄT VASTUUSEEN JA LINNAAN, ELLEI SITTEN OTETA KÄYTTÖÖN VALTIOPETOKSESTA HIRTTOTUOMIOTA...

vähän tietoa kirjoitti:

miten uusi sopimus vaikuttaa.

Lissabonin sopimuksen valmistelu

Vaikka perustuslakiesitys kuoli, euroeliitin poliittinen kiima sen puolesta ei laantunut.

Parin vuoden tuumaustauon jälkeen valmisteluvastuun otti kevään 2007 puheenjohtajakauteen valmistautuva Saksa.

Sen lähtökohta oli, että oli vaiennettava puheet perustuslaista (jota mielipidetiedustelujen mukaan vastustettiin monissa maissa) ja EU:n liittovaltioimisesta. Oli vältettävä uudet kansanäänestykset erityisesti Ranskassa ja Hollannissa.

Ranskan oikeistolainen presidenttiehdokas Nicholas Sarkozy tuli Saksan oikeistolaista liittokansleria Angela Merkeliä vastaan alkamalla puhua - kansanäänestysten välttämisen tarpeessa - ”minisopimuksesta”, jota ei kutsuttaisi perustuslaiksi, vaikka siinä olisikin keskeisiltä osin konventin ehdottama sisältö. Käytännössä Sarkozyn ministä tuli Merkelin maxi: lähes 3000 sivun perustuslaki.

Saksan salaisen valmistelun pohjalta juhannuksena 2007 hyväksyttiin vanhan konventin esityksen pohjalta perustuslain uudet ja pikkutarkat suuntaviivat kirjoittamatta niitä perustuslain muotoon. Projekti toteutettiin vanhojen sopimusten pohjalta monimutkaisena ja epäselvänä palapelinä, jonka palaset tarkistettiin kielellis-laillisesti yhteensopiviksi eri kielillä heti huippukokouksen jälkeen koolle kutsutussa hallitusten välisessä konferenssissa (HVK).

Kun valtioiden johtajat sitten hyväksyivät tämän Lissabonin sopimuksen joulukuussa 2007, palapelin osasia ei ollut koottu (konsolidoitu) yhdeksi tekstiksi. Niin ollen voidaan perustellusti sanoa, että EU:n perustuslain sisältö hyväksyttiin ilman, että päättäjät tiesivät, mitä hyväksyivät päättäessään sekavasta 306 suomenkielisen sivun ryppäästä uusia artikloja, vanhojen muutosesityksiä sekä erilaisia pöytäkirjoja, lausumia, selityksiä ja alaviitteitä. Koko perustuslakipakettiin tulee tekstimassaa 3000 sivua, ja siinä auki kirjoittamaton tavoite on edistää projektia liittovaltiomuotoinen ”Euroopan Yhdysvallat”. Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaissa muuten on vain 30 sivua.

Lissabonissa jatkui vanha perinne. Kun 50 vuotta sitten hyväksyttiin EEC:n perustamiseksi ns. Rooman sopimus, silloiset jäsenvaltioiden johtajat allekirjoittivat nimensä tyhjän paperipinon alle ja teksti lisättiin allekirjoituksiin myöhemmin.

Lissabonin sopimus

Uudessa perustuslakiesityksessä nähdään erityinen vaiva sen seikan korostamiseksi, että kyseessä ei ole perustuslaki, vaikka nimenomaan siitä on kysymys; onhan esitys kaikilta keskeisiltä osiltaan samansisältöinen kuin se kansanäänestyksissä kuollut perustuslaki, jota kutsuttiin avoimesti perustuslaiksi.

Uusi esitys koostuu kahdesta osasta: "sopimuksesta Euroopan unionista" ja "sopimuksesta unionin toiminnasta". Siihen on käytännöllisesti katsoen sellaisenaan - mutta vanhojen perussopimusten muodon mukaan - siirretty hylätyn perustuslain artiklat, jotka on numeroitu uudelleen. Sen lisäksi perustuslakia täydennetään 13 perustuslain tekstin veroisella pöytäkirjalla, 50 poliittisella julistuksella sekä kaikilla vanhoilla perussopimuksilla.

Lopputulos on sellainen, että jos pitää valita kansanäänestyksissä kuollut esitys tai Lissabonin sopimus, edellinen olisi ollut sisällöltään sama mutta paljon selkeämpi.

Perustuslailla EU valtioidaan ja alkaa se muistuttaa entistä enemmän liittovaltiota. Valtiota johdetaan keskusvallan lainsäädännöllä, joka kaventaa jäsenvaltioiden valtaa niiden omissa asioissa.

EU:sta tulee oikeushenkilö, eli se voi ruveta tekemään kansainvälisiä sopimuksia omissa nimissään. Nykyisin sopimuksia tehdään Euroopan yhteisön (EY) nimissä. Perustuslailla EY heitetään roskakoriin.

Hylätyssä esityksessä oli artikla EU:n lakien ensisijaisuudesta kansallisiin lakeihin nähden. Sitä artiklaa ei tarvitse välttämättä ottaa perustuslakiin; ovathan EU-lait vakiintuneen tulkinnan mukaan jäsenmaiden lakeja ylempiä ilman sen asian auki kirjoittamistakin. Ensisijaisuus on hoidettu käytännössä EU-tuomioistuimen (nykyisen EY-tuomioistuimen) päätöksin. Asiasta laadittiin varmemmaksi vakuudeksi julistus: "Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussopimukset ja unionin niiden perusteella antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden mainitussa oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti". Perustuslakiin ei siis tarvita asiasta erityistä artiklaa, jos asia on näin ja jos artikla paljastaisi myös kansalaisille asian olevan näin: EU-lait ovat ylempiä kuin kansalliset lait.

EY- (eli tuleva EU-) tuomioistuin on perustuslakituomioistuin, jonka tulkinnoista ei voi valittaa. Kokemus on osoittanut, että sen tulkinnat ovat federalistisia, jopa niin, että siitä on tulkintojen myötä kehittynyt lainsäädäntöelin. Se on EU:n ylin oikeusaste, korkeampi kuin ovat Suomen korkein hallinto-oikeus ja korkein oikeus, jotka joutuvat EU-asioissa pyytämään EU-tuomioistuimelta ennakkopäätöksen Suomen oikeuskäytännön perustaksi.

Unionin toimivallan on aikaisemmin määritellyt ns. pilarijako, jonka mukaan EU:lla on ollut toimivalta vain I pilarin yhteisöasioissa. Ne ovat olleet komission yksinomaisessa toimivallassa, eikä niiden suhteen ole tunnettu vallan jakoa ns. subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaatteen mukaan.

Pilarijaon romuttamisella EU:lle annetaan toimivaltaa vanhojen sopimusten mukaan sille kuulumattomissa II pilarin (ulko- ja turvallisuuspolitiikka) ja III pilarin (vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalue) asioissa. ("Kansallinen turvallisuus" jätetään edelleenkin jäsenmaiden yksinomaiseen toimivaltaan.)

Uudesta esityksestä poistetaan "perustuslain" nimen ohella muitakin selkeitä viitteitä liittovaltioon ilman että poistot muuttavat asiasisältöä.

Unionin symbolit (lippu, hymni ja motto "moninaisuudessaan yhtenäinen") poistetaan; voidaanhan niitä käyttää symboleina ilman mainintaakin. Ylikansallista Eurooppa-päivää (9.5) voidaan viettää ilman perustuslain säännöstäkin. Rahayksikkö euro on kirjattu unionin tavoitteisiin eikä tunnuksiin.

Lakien ja puitelakien nimet tuottivat mielikuvan liittovaltiosta, ja niiden sijasta puhutaan taas vanhoista "asetuksista", "direktiiveistä" ja "päätöksistä".

Unionin ulkoministerin nimike on "unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja". Nimitys on tarkoituksella niin monimutkainen, että arkikielessä se lyhenee ulkoministeriksi.

Perusoikeuskirja

EU:ssa aikaisemmin valmisteltu ja hyväksytty perusoikeuskirja jäi pelkäksi tekstimaininnaksi sen sijasta, että se oli hylätyssä esityksessä liitetty kokonaisuudessaan perustuslain II osaksi. Perustuslain ja siihen liitettävän julistuksen n:o 1 mukaan se "on oikeudellisesti sitova" (paitsi Englannissa ja Puolassa, jotka ottivat opt-outin eli vapautuksen sen soveltamisesta). Sillä ei kuitenkaan "laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa aloihin, joilla unionilla ei ole toimivaltaa tai uusia tehtäviä, eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä unionin toimivaltaa tai tehtäviä".

Perustusoikeuskirja on ennen muuta symbolinen (ja demareiden vaatima kosmeettinen) toimenpide unionin yleisen hyväksyttävyyden lisäämiseksi; eihän unioni pysty turvaamaa kansalaisilleen uusia vapauksia tai oikeuksia.

Kun perustuslaki tekee mahdolliseksi unionin liittymisen Euroopan neuvoston yleissopimukseen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelusta, minkä tekee mahdolliseksi sen uusi oikeushenkilöllisyys, perusoikeuskirja saattaa aiheuttaa ongelman niiden tulkinnassa: EU:n Luxemburgin tuomioistuin saattaa ottaa liberaalisemman tulkitsemislinjan kuin Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa.

Kansalliset parlamentit menettävät valtaansa

Perustuslaki vähentää kansallisten parlamenttien valtaa ottamalla jäsenmailta (ja niiden parlamenteilta) pois veto-oikeuden - vaikeasti laskettavalla tavalla - noin 68 uudessa asiaryhmässä, vie niiltä täysivaltaisuuden ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ja tekee niistä kumileimasimia EU:n toimivaltaan yhä suuremmassa määrin siirrettävissä oikeusasioissa.

Perustuslakia kuitenkin myydään sellaisessa paketissa, että sen sanotaan lisäävän kansallisten parlamenttien valtaa!

Se lisää vain ylikansallisen europarlamentin valtaa tekemällä siitä lainsäätäjän mainituissa 68 uudessa asiaryhmässä kansallisten parlamenttien sijasta ja myös budjettiasioissa, mutta kotiparlamentit ovat suuria häviäjiä.

Kansalliset parlamentit saavat vain oikeuden tulkita subsidiariteettia eli sitä, ehdottaako lakialoitemonopolinsa säilyttävä komissio liian pitkälle menevää toimivallan keskitystä unionille. Ne eivät voi tulkita komission aloitetta vallan liiallisesta keskittämisestä yksin, vaan niiden on saatava tulkintansa tueksi kolmannes EU:n parlamenteista. Vaikka nämä kaikki olisivat samaa mieltä liiallisesta vallankeskityksestä, komission ei silti tarvitse muuttaa alkuperäistä esitystä.

Uutta on se, että komission lakialoite voidaan lopullisesti hylätä, jos 55 % jäsenmaista neuvostossa tai puolet europarlamentin jäsenistä niin päättää. Mahdollisuus on lähinnä teoreettinen eikä liity suoranaisesti kansallisten parlamenttien valtaoikeuksiin, mutta se lisää erityisesti europarlamentin federalistien valtaa.

Institutionaaliset muutokset

Toimielimiä koskevat muutokset tulevat voimaan sellaisinaan, siinä muodossa kuin ne oli kirjoitettu hylättyyn perustuslakiin: valtionjohtajien Eurooppa-neuvostosta tulee EU:n toimielin (mikä keskittää valtaa huipulla), EU:lle valitaan presidentti ja EU:lle tulee oma ulkoministeri eli "korkea edustaja", jonka alaisuuteen ruvetaan rakentamaan EU:n yhteistä ulkoasian- ja diplomaattihallintoa. Jäsenmailta otetaan pois pysyvä komission jäsenyys, ja komissiota kehitetään EU:n parlamentaarisen hallituksen suuntaan.

Samaan aikaan poliittisessa järjestelmässä vahvistuu europuolueiden valta, ja EU aloittaa näiden puolueiden puolueiden voimallisen rahoittamisen. Ennen pitkää isojen maiden puolueet saavat eurotasolla hegemonisen aseman suhteessa pienten maiden puolueisiin.

Puolan vastustettua oman suhteellisen äänivaltansa alentamista hylätyn esityksen malli kaksoisenemmistöstä: lakiesityksen on saatava taakseen 55 % jäsenmaiden lukumäärästä ja 65 % niiden yhteenlasketusta väkiluvusta. Puolan saama kompromissi on, että vanhaa järjestelmää käytetään 1.11.2014 saakka ja vielä senkin jälkeen 31.3.2017 saakka, jos yksikin jäsenmaa sitä vaatii.

Tärkeämpi kuin lakien hyväksymiseen tarvittava enemmistö on niiden hylkäämiseen tarvittava vähemmistö. Väkilukukriteeri antaa veto-oikeuden kolmelle suurelle jäsenmaalle täydennettynä yhdellä pienellä, eli siis neljälle maalle.

Unionin ulkopolitiikka ja militarisoiminen

EU saa perustuslaissa jäsenvaltioilta lisää toimivaltaa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP) säilyttämällä niissä asioissa hylätyn perustuslain sisällön. YUTP saa uuden dimension, joka on yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (UTPP): "yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa".

Monilla kielillä sana "puolustus" (defence) ei tarkoita vain puolustusta vaan yleistä asevarustelua myös maan rajojen ulkopuolella tapahtuvia sotilaallisia operaatioita, jopa hyökkäystoimia, varten. Uuden artikla 28 a mukaan "jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan", eli perustuslaissa jäsenmaat siis sitoutuvat asevarustelun lisäämiseen!

Nato muutti Washingtonin huippukokouksessa vuonna 1999 toimintaperiaatteitaan niin, ettei se enää puolusta vain jäsenmaidensa alueita vaan myös niiden "yhteisiä arvoja". Se voi myös hyökätä ja että se voi hyökätä tarvittaessa myös ilman YK:n tai muun kaikille maille avoimen kansainvälisen yhteisön (Etyj) mandaattia, eli se voi hyökätä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomasti. Sotaliitto Nato muuttui puolustusliitosta myös hyökkäysliitoksi, ja se on entistä enemmän poliittinen yhteisö: se on teollistuneiden maiden asenyrkki taistelussa maailman luonnonvaroista ja niiden hallinnasta poliittisia tai uskonnollisia toisinajattelijoita vastaan.

Kun perustuslaissa sanotaan, että EU operoi YK:n "peruskirjan periaatteiden mukaisesti", se on kiertoilmaisu sille, että voidaan - Naton tapaan - toimia tarvittaessa myös kansainvälisoikeudellisessa katsannossa laittomasti, ilman YK:n mandaattia. Se, että operaatioille vaadittaisiin YK:n mandaatti, jätettiin perustuslaista tarkoituksellisesti pois.

Kaiken kaikkiaan perustuslaki on Nato-yhteensopiva: "Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton (lue: Nato) puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin." Vaikka EU:n tavoite on "asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen", se ei ole Nato-vapaa. Esille noussee ennen pitkää kysymys, pitäisikö kaikkien EU:n jäsenvaltioiden olla myös Naton jäseniä.

Demokratian näkökulmasta EU:n militarisoiminen tapahtuu ns. harmaalla vyöhykkeellä, ilman asianmukaista parlamentaarista valvontaa, neuvoston rakenteiden suojassa. Sitä tarkoitusta toteuttavat sotilaskomitea ja sotilasesikunta, joissa EU:ta militarisoidaan jäsenmaiden toimesta EU:n nimiin.

Sellaisenaan säilyvät määräykset "pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä", joka on valmistautumista yhteisiin sotatoimiin EU:n rajojen ulkopuolella sekä EU:n omissa että Naton operaatioissa. EU:n kriisinhallintaan kuuluvat sekä rauhanturvaaminen, jossa Suomi on ollut kansainvälinen suurvalta, että rauhaan pakottaminen, joka määritellään "sotilaallisesti vaativampiin tehtäviin" kuuluvaksi. Ilman perustuslakiakin on EU:ssa käyttöön otettu niitä tehtäviä varten omat isku- eli taistelujoukot.

Vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalue

Erittäin merkittävät kansallista täysivaltaisuutta murentavat määräykset koskevat unionin yhteistä vapaus-, turvallisuus- ja oikeusaluetta. Englanti neuvotteli itselleen - ja Irlannille sen niin halutessa - vapautuksen tästäkin perustuslain osiosta.

Tulee tuomioiden vastavuoroinen tunnustaminen, rikosten minimirangaistukset, EU:n yleinen syyttäjä ja poliisiyhteistyö. Vain jos uhattuna on jäsenmaan rikosoikeusjärjestelmä, se voi vedota valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostoon, joka voi palauttaa asian asianmukaisen neuvoston käsittelyyn vain konsensuksella.

Yhteisiin oikeudenkäytön alueisiin luetaan myös maahanmuuttopolitiikka, ja Suomi on niissä merkeissä sitoutunut avustamaan taloudellisesti niitä Välimeren maita, joihin virtaa laittomia maahanmuuttajia. Sen jälkeen, kun maahanmuutto on laillistettu tai turvapaikka myönnetty, asianomaiset ihmiset saavat valita vapaasti asuinmaansa EU:n sisällä.

Jos jotkut jäsenvaltiot vastustavat nopeaa etenemistä oikeusasioiden yhteisöllistämisessä, otetaan näissä asioissa käyttöön "tiiviimmin yhteistyön" menettely, jossa valtiot voivat harmonisoida lakejaan ilman että kaikki jäsenmaat ovat menettelyssä mukana.

Täysimittainen perustuslaki

Kun tarkastellaan uutta perustuslakia kokonaisuutena, sitä on vanhaan esitykseen verrattuna laihdutettu ja ehostettu, jotta voitaisiin puhua minisopimuksesta. Sitä vaikutelmaa tarvitaan, jotta vältetään kansanäänestykset. Niitä omasta puolestaan yrittävät saada aikaan valtioiden liittoa - liittovaltion sijasta - puolustavat voimat.

Kosmetiikkaa on se, että perustuslakiin on lisätty mainintoja ilmastonmuutoksesta ja energiasolidaarisuudesta, mutta nämä lisäykset on otettu mukaan markkinointitarkoituksia varten.

Mitä vielä puuttuu?

EU:lla ei ole verotusoikeutta oman toimintansa rahoittamiseksi, vaan se on riippuvainen jäsenvaltioiden jäsenmaksuista, eikä se voi ottaa lainaa. Ns. omien varojen uudistus on kuitenkin tulossa heti perustuslain voimaantulon jälkeen, ja jo nyt puhutaan avoimesti euroverosta siinä yhteydessä.

Kansakuntien täysivaltaisuuden herkillä alueilla, jotka tähän saakka ovat olleet jäsenmaiden yksinomaisessa toimivallassa (ulkopolitiikassa ja puolustuksessa sekä oikeusasioissa) perustuslaki siirtää valtaa EU:n toimielimille. Unionin halutaan puhuvan "yhdellä äänellä".

Sitä varten tarvitaan kuitenkin vielä yksimielisiä päätöksiä - joista voidaan luopua passerelle-menettelyn mukaan yksimielisillä päätöksillä. Siltä osin unionin lopullinen liittovaltioiminen on poliittisen eliitin käsissä ilman että sitä kysytään kansoilta.

Kiinnitin huomiota tekstisi kohtaan:"Enlanti NEUVOTTELI ...", onko Suomen porukka edes tajunnut NEUVOTELLA Suomea irti vastaavista lopullisista sitoumuksista, vaan onkos nämä (TAAS KERRAN!) suurin piirtein anteeksi pyydellen alistuneesti allekirjoittaneet kaiken? Tämä on jokaista suomalaista ratkaisevasti koskettava asia, tästä pitää saada kansanäänestys. "Pussit päässä" eliitti myy suomalaiset eu:n EUROVERON MAKSAJIKSI! ELI TAAS LISÄÄ VEROA TAVALLISILLE IHMISILLE!