Kuitenkin

Olisivat edes loukkaantuneet tuolla hidastelulla!
Lehdestä kopioitu:
Juhannusliikenne ei ole vielä käynnistynyt todenteolla, eikä pahoja ruuhkia ole muodostunut. Pahin ruuhka on arvioiden mukaan luvassa kello15-20 välillä.

Kehä I:llä Malmin hautausmaan kohdalla sattunut onnettomuus hidastaa liikennettä merkittävästi Lahden suuntaan.

Poliisin mukaan liittymät Kehä I:lle on suljettu Lahdenväylältä länteen. Tien raivauksen arvioidaan kestävän muutama tunti.

Onnettomuudessa kaksi kuorma-autoa törmäsi toisiinsa, kun toinen autoista vielä tuntemattomasta syystä ajautui vastaantulevien kaistalle keskikaiteen läpi.

Poliisi ohjaa liikennettä paikalla. Kukaan ei loukkaantunut
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aloittivat kirjoitti:

Olisivat edes loukkaantuneet tuolla hidastelulla!
Lehdestä kopioitu:
Juhannusliikenne ei ole vielä käynnistynyt todenteolla, eikä pahoja ruuhkia ole muodostunut. Pahin ruuhka on arvioiden mukaan luvassa kello15-20 välillä.

Kehä I:llä Malmin hautausmaan kohdalla sattunut onnettomuus hidastaa liikennettä merkittävästi Lahden suuntaan.

Poliisin mukaan liittymät Kehä I:lle on suljettu Lahdenväylältä länteen. Tien raivauksen arvioidaan kestävän muutama tunti.

Onnettomuudessa kaksi kuorma-autoa törmäsi toisiinsa, kun toinen autoista vielä tuntemattomasta syystä ajautui vastaantulevien kaistalle keskikaiteen läpi.

Poliisi ohjaa liikennettä paikalla. Kukaan ei loukkaantunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu