lintukannat 2003

no nyt kun on saatu metsäkanalinnustus käyntiin tällekkin vuotta, niin miltäs se näin muutaman päivän perusteella näyttää??? Meillä oulun eteläisillä alueilla viisaat kokeneet metsästäjät osasivat sen kertoa jo kauan sitten ja nostivatkin meidän seurassa kiintiöitä ihan kivasti (100%). No minun havaintojeni perusteella ihan hyvin on lintua metsissä, mutta hyvin viimevuoden kaltainen on lintukanta p-pohjanmaalla.
122868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Työkaverini kertoi seuransa alueella olevan metsäkanalintuja enempi, kuin vuosiin.
Itse kysyissäni samaa oman seurani puheenjohtajalta, sanoi, että kanalintukanta on todella vähissä.

En anna kummankaan kommentin hämätä itseäni, vaan ensi viikonloppuna käyn asian tarkistamassa.

Äänestä
  • kaverit kertoo että on paljon lintuja ja uskon koska ovat luotettavia ja miksipä he minulle palturia puhuisivat.
    Mutta itse en vielä parilla reissulla nähnyt lintuja niin kuin odotin. Taisin kulkea puolukoita keräillen liian kovia maita. Kyllä ne sieltä rääseiköistä vielä tulevatkin.
    Nousevat latvoihin, onhan tässä vielä aikaa.

    Kuulostaa niitä lintuja kuitenkin olevan, oli niitä viime syksynäkin ja keväällä havaintoja oli. Kesänkin luulisi olleen poikueiden kannalta suotuisa.

    Näin siis täällä Lapin keski-etelä vaiheilla.

    Äänestä

Kyllä ainakin täällä Etelä-Pohjanmaalla, on kannat tosi heikot. Tai ainakin tässä Seinäjoen lähistöllä. Syynä pidän tosi laajoja avohakkuita mitä on ainakin meidän seuran alueella tehty parina viime vuotena. Mutta hirvikärpäsiä riittää vaikka muille jakaa. Ja toinen asia on aivan varmasti Kanahaukka ja muut pienpedot.

Äänestä
  • Joo seinäjoen seudulla on vähän lintuja viime vuoteen nähden. Metsoja ainakin on näkyny yllättävän paljon. Eikä ne Kanahaukat ny niin paljon rokota kantaa. Mutta pienpedot pitäis tappaa.

    Äänestä

  • Pyistä olen kovasti huolissani. Työkseni liikun metsässä joka päivä ja vuoteen 2002 verrattuna pyitä on todella vähän. Menneenä kesänä muistan vain yhden parven nähneeni, kun toissa kesänä niihin törmäsi harva se päivä. Normaali kannan vaihtelukaan ei mielestäni selitä tätä hävikkiä. Eikä täälä Seinäjoen naapurissa muutenkaan kanalinnuilla juhlita. Tosin itse en metsäinssinä laittaisi tuota täysin metsätaloudenkaan piikkiin... :o)

    Äänestä

  • Kuortaneen eräveli kirjoitti:

    Joo seinäjoen seudulla on vähän lintuja viime vuoteen nähden. Metsoja ainakin on näkyny yllättävän paljon. Eikä ne Kanahaukat ny niin paljon rokota kantaa. Mutta pienpedot pitäis tappaa.

    Kyllä kanahaukka on yksi pahimmista metsäkanalintujen surmista, mutta tosi pahoja linnunsurmia ovat myös metalliverkosta tehdyt poroaidat.

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Kyllä kanahaukka on yksi pahimmista metsäkanalintujen surmista, mutta tosi pahoja linnunsurmia ovat myös metalliverkosta tehdyt poroaidat.

    Totta puhut. Täällä meidänkin selkosilla on paliskuntien rajalle tehty kymmenien kilometrien pituinen metallilankainen pari metriä korkea poroaita. Se on ympäri vuoden toimiva lintupyydys. Suuri määrä metsäkanalintuja pääsee vuosittain hengestään lennettyään päin aitaa. Eikä se tapa ainoastaan lintuja, vaan myös hirviä kuolee aitaan. Hirvi saattaa yrittää aidan yli ja repii mahansa tai tarttuu etusestaan aitaan kiinni ja tekee kuperkeikan menettäen henkensä. Näitäkin tapauksia on useita.

    Äänestä

oltiin kavereiden kanssa alotuksessa koillismaalla ja tosi hyvin oli lintuja. etenkin teeripoikueita. mutta kannathan vaihtelee tosi paljo alueittain.

Äänestä

4 päivää kävelin pystykorvan kanssa Pohjois-Savon suunnalla, ja yhtään ainutta teertä ei sattunut kohdalle. Pyitäkin näin vain 2 kpl. Huonoja lintuvuosia on ollut ennenkin, mutta näin huonoa ei 25-vuotiselle metsästysuralleni ole vielä sattunut. No ihan ilman tapahtumien ei tarvinnut olla, koira nimittäin nitisti omatoimisesti supikoiran.

Äänestä

on ns. kolmiolaskennat. Täällä Kainuussa lintukannat pitäisi olla tosi hyviä (laskennan mukaan kanalintutiheys 30-35 kpl/km2). Mutta höpö höpö. Kävelet päivän pystykorvan kanssa ja näet muutaman teeren. Yksi kunnon haukku 2-vuotiaalle koiralle! Totuus on aivan toinen. Riistanhoitoyhdistykset eivät uskalla täysrauhoittaa kanalintuja muutamaksi vuodeksi, mikä olisi ehdottoman välttämätön ensiapu tilanteen korjaamiseksi.

Äänestä
  • Jep, täysrauhoitus päälle vaan 1-2 syksyksi, niin nähtäisiin miten metsästys vaikuttaa kanalintukantoihin. Tänä vuonna tosin omalta osaltani näin kohtuu paljon lintuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peuso kirjoitti:

no nyt kun on saatu metsäkanalinnustus käyntiin tällekkin vuotta, niin miltäs se näin muutaman päivän perusteella näyttää??? Meillä oulun eteläisillä alueilla viisaat kokeneet metsästäjät osasivat sen kertoa jo kauan sitten ja nostivatkin meidän seurassa kiintiöitä ihan kivasti (100%). No minun havaintojeni perusteella ihan hyvin on lintua metsissä, mutta hyvin viimevuoden kaltainen on lintukanta p-pohjanmaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu