TES

4778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Taksiliikenteen Työnantajat ry:n
ja
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n
välinen
TAKSILIIKENTEEN TYÖEHTOSOPIMUS
2008-2010"

Oletkohan Taksiliikenteen työantajat ry:n jäsenen palveluksessa?

Stadissa heitä lienee 2. Kokonaista!

:D

Äänestä
  • Hyvin oivallettu, että Taksiliittoon kuuluvat työnantajat ovat eri asia, kuin Taksiliikenteen Työnantajat ry:n kuuluvat.

    Itse en tiedä ketään, joka kuuluisi jälkimmäiseen ry:hyn, toisaalta en tiedä ketään, joka ei puolestaan kuuluisi Taksiliittoon. :)

    Minulle kyseiseen ry:hyn liittymistä tuputettiin aikoinaan kiusaksi asti.
    Yksi hyvä perustelu on jäänyt mieleeni.
    Kyseiseen ry:hyn kuuluvat sitoutuvat ostamaan työvaatteet kuljettajille tietyin väliajoin.
    No, ukkeli sanoi minulle, että kyseiset työvaatteet ovat työnantajan omaisuutta, jotka työntekijä joutuu luovuttamaan työsuhteen päätyttyä työnantajalle.

    Ota nyt sitten rupuset työvaatteet kokoa XXL takaisin ja tarjoa niitä sitten seuraavalle kuskille kokoa S. Tai päinvastoin.
    Taitaisi kuski tokaista, että pidä kuule kulahtaneet rynttyys ihan keskenäs.

    Tämä 'etuus' siis mainittiin, kun kysyin mitä hyötyä minun olisi työnantajana kuulua ko. yhdistykseen.

    En liittynyt etuisuudesta huolimatta. =D

    Äänestä

saa tes palkkaa pohjana, kuljettajien keskituntiansiot tosin on suuremmat provikalla, eli eivät suostu ajamaan pelkällä taulukkopalkalla.

Äänestä
  • tessii suurempaa provikal. Kuski on jotenki motivoituneempi tienesteille sillo..

    Vähän kyl noi kulut tol huoltopuolel o korkeemmat, mut raha kiertää kyl siin hyvästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saatkohan kirjoitti:

http://www.akt.fi/easydata/customers/akt/files/TESSIT_2007-2010/Taksi_tes_2008-2010.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu