Suomen luotetuin pankki

Valittujen palojen brändi tutkimuksen mukaan Osuuspankki nappasi jo kuudennen kerran luotetuimman pankki tittelin.

Mistäköhän johtuu, että Op on saanut tällaisen luottamuksen kuluttajille.

Tarkoitus ei ole kyseenalaistaa tai väittää toisin vaan syitä siihen miksi Op saa luottamusta noinkin murskaavasti.
151056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

voi olla että yksi syy on se että se on kotimainen. toinen syy voi olla se että se on isoin pankki. kolmas syy lienee se, että vanhemmat ihmiset muistavat, että osuuspankki ei koskaan ryvettynyt laman ja pankkikriisin aikana 90-luvun alussa niin kuin muut pankit.

Äänestä
  • sikäli että on muitakin kotimaisia, mm. uusimpana S-pankki, sitten on Tapiola-pankki, POP ja SP. OP-pohjolahan on kai pörssiyritys joten kuka voi oikeesti sanoa onko se aidosti kotimainen niinkuin muut luettelemani pankit?

    Äänestä

  • hassu peruste kirjoitti:

    sikäli että on muitakin kotimaisia, mm. uusimpana S-pankki, sitten on Tapiola-pankki, POP ja SP. OP-pohjolahan on kai pörssiyritys joten kuka voi oikeesti sanoa onko se aidosti kotimainen niinkuin muut luettelemani pankit?

    noteerattu.
    Paikallisosuuspankit ovat osakkaidensa omistuksessa aivan kuten keskinäiset vakuutusyhtiötkin.

    Äänestä

Itse en kusisikaan osuuspankkiin päin. Paitsi jos osuuspankilla tarkoitetaan paikallisosuuspankkeja eli poppeja jotka onkin ihan eri pankkeja kuin op-pohjola eikä niillä ole mitään yhteistyötä keskenään, mutta en kyllä kusis siihen op-pohjolaan.

Äänestä
  • Kysytyllä asialla ja voitolla ei ole mitään käytännön merkitystä.

    Enemmän on merkitystä palvelujen hinnoittelun sekavuudella ja bonusjärjestelmän hämäävyydellä. Asiakas ei OP-pankissa tiedä, käyttääkö hän Suomen kalleimpia palveluita. Tutkimus osoittaa että näin valitettavasti on.

    Äänestä

  • ei eroja kirjoitti:

    Kysytyllä asialla ja voitolla ei ole mitään käytännön merkitystä.

    Enemmän on merkitystä palvelujen hinnoittelun sekavuudella ja bonusjärjestelmän hämäävyydellä. Asiakas ei OP-pankissa tiedä, käyttääkö hän Suomen kalleimpia palveluita. Tutkimus osoittaa että näin valitettavasti on.

    ei todellakaan Op.lainen käytä maan kalleimpia palveluita, vertailtu on ja silmällä pidetään koko ajan mihin hintaan muut myyvät pankkipalveluita! Op on varsin edullinen pankki!

    Äänestä

  • johan pomppas kirjoitti:

    ei todellakaan Op.lainen käytä maan kalleimpia palveluita, vertailtu on ja silmällä pidetään koko ajan mihin hintaan muut myyvät pankkipalveluita! Op on varsin edullinen pankki!

    En luota osuuspankkiin, omaan konttoriini, enkä koko instituutioon.

    Tarpeeksi monta kertaa olemme joutuneet napit vastakkain, vaikka emme ole laina-asiakkaita, päinvastoin.
    Raivostuttaa huomata, että varsinkin vanhat ihmiset luottavat ja häviävät ymmärtämättömyyttään selvää rahaa.

    Olemme siirtäneen pikkuhiljaa säästöjämme muihin pankkeihin.
    Kyllä nyt yrittävät hehkuttaa bonuksilla, mutta totuus on, että asiakas maksaa aina lopulta ne!

    Äänestä

  • entinen kohta kirjoitti:

    Op:lla on varaa maksaa hyvät bonukset asiakkailleen,kun sillä menee niin hyvin. Bonushehkutus ei ole ihan turhaa sillä ei mikään muu pankki pystynyt meillekään antamaan 0,3 asuntolainamarginaalia ja sen lisäksi n. 240 euron arvosta rahaa / vuosi takaisin päin. Tuosta 240 eurosta menee palvelumaksuihin vuodessa 30 euroa, eli vaikka kuinka päin laskisi,ei ainakaan tässä tapauksessa asiakas niitä bonuksia maksa. ehkä sitten tosiaan joku muu asiakas, joku "vanha ihminen" ne maksaa,kuten kirjoitit, mutta ei ainakaan meidän perhe.

    Äänestä

  • a.asuntovelallinen kirjoitti:

    Mistä osuuspankista kirjoitat? Niitähän on Suomessa lukuisia.

    Tallettajalle, rahastosijoittajalle sekä osakekauppaa käyvälle osuuspankit ovat tunnetusti huono vaihtoehto. Eivät ole millään osa-alueella edullisia.

    Äänestä

  • a.asuntovelallinen kirjoitti:

    Op:lla on varaa maksaa hyvät bonukset asiakkailleen,kun sillä menee niin hyvin. Bonushehkutus ei ole ihan turhaa sillä ei mikään muu pankki pystynyt meillekään antamaan 0,3 asuntolainamarginaalia ja sen lisäksi n. 240 euron arvosta rahaa / vuosi takaisin päin. Tuosta 240 eurosta menee palvelumaksuihin vuodessa 30 euroa, eli vaikka kuinka päin laskisi,ei ainakaan tässä tapauksessa asiakas niitä bonuksia maksa. ehkä sitten tosiaan joku muu asiakas, joku "vanha ihminen" ne maksaa,kuten kirjoitit, mutta ei ainakaan meidän perhe.

    Asuntolainaa on yli 200.000, olen parin lapsen yksinhuoltaja ja marginaali 0,27 toisessa pankissa. Veljellä (vaimo ja pari lasta) marginaali 0,25. OP:sta kutsuttiin pankinvaihtoneuvotteluun ja vaikka olisin saanut 500 EUR bonusta vuodessa, olisi vaihto tullut vuodessa minulle noin 500 EUR kalliimmaksi vuodessa nykypankkiin verraten. Eli ei tunnu halvalta OP, olisin vaihtanut jos olisivat samaan hintaan tarjonneet kuin nykyinen pankki (jolla on "hieman" vaikeuksia tällä hetkellä).

    Äänestä

  • lainaa on kirjoitti:

    Nyt on joku kyllä joko käsittänyt väärin tai laskenut väärin (tai molempia)-

    200000 lainapääomassa, jos saa 0,27 marginaalilla vs. 0,3 marginaalilla, ero 0,27 lupaavan pankin eduksi on n. 80 euron luokkaa, mutta kun katsoo OP-bonuslaskurista https://www.op.fi/op?id=47201&tk=/laskeBonukset

    niin huomaa, että perskutarallaa,sieltähän tulee 500 euroa bonusta, joista tosin menee muutama kymppi vuodessa palvelumaksuihin, mutta jäljelle jäävien satojen eurojen summan ansiosta OP tulee paaaljon halvemmaksi.....

    itse asiassa, kilpailijapankista pitäisi saada n. 0,10% marginaalilla tämä 200000 euroa ennenkuin se alkaisi kannattaa.

    Äänestä

Mitä pankkialan brändejä tutkimuksessa vertailtiin? Oliko vaihtoehtojen joukossa esim. "liikepankki" vai "Nordea"?

Äänestä
  • .. ????..

    Äänestä

  • jokin eroavaisuus kai kirjoitti:

    .. ????..

    Op-pankki on se kaikista luotetuin suomalainen, kaikista vanhimpia pankkeja, ja tällä hetkellä isoin pankki. Senhän tuo tutkimuskin nimesi luotetuimmaksi ja on se tiedossa ollut.

    Äänestä

  • sipe1d kirjoitti:

    Op-pankki on se kaikista luotetuin suomalainen, kaikista vanhimpia pankkeja, ja tällä hetkellä isoin pankki. Senhän tuo tutkimuskin nimesi luotetuimmaksi ja on se tiedossa ollut.

    Esimerkki: Pääkaupunkiseudulla toimi aikanaan Suur-Helsingin Osuuspankki. Sen seuraaja on nykyinen "Helsingin OP Pankki Oyj", joka on siis juridiselta muodoltaan julkinen osakeyhtiö eikä osuuspankki. Brändin käsite ei liene niin laaja, että brändi "osuuspankki" kattaisi myös osuuspankin seuraajaksi perustetun OP-pankin.

    Tutkimuksessa ei varmaankaan kysytty, mitä pankkia vastaaja pitää luotettavimpana, vaan jotakin aivan muuta. Jos joku pitää Coca-Colaa Pepsiä parempana brändinä, se ei ole sama asia kuin että pitää Coca-Colaa Pepsiä parempana juomana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tutkija vaan.. kirjoitti:

Valittujen palojen brändi tutkimuksen mukaan Osuuspankki nappasi jo kuudennen kerran luotetuimman pankki tittelin.

Mistäköhän johtuu, että Op on saanut tällaisen luottamuksen kuluttajille.

Tarkoitus ei ole kyseenalaistaa tai väittää toisin vaan syitä siihen miksi Op saa luottamusta noinkin murskaavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu