Päivän

Heräsin aamulla melko aikaisin Suomen Pääkaupungissa Helsingissä. Helsinki on Suomen ainoa Metropoli.

Laitettuani kahvit tulemaan kipaisin postilaatikolle hakemaan Suomen tärkeimmän sanomalehden. Helsingin Sanomat on Suomen ainoa laadukas sanomalehti. Lehti oli tänäänkin niin paksu, että se oli hädin tuskin mahtunut laatikkoon.

Parin tunnin luku-urakan jälkeen siirsin lehden sivuun ja kipaisin hakemaan Lidl:stä laadukkaita saksalaisia elintarvikkeita. Kylläpä maistuu, nami nami.

Illalla suuntaan kulkuni Stadin ytimeen. Muutama luonnoton kepuli asustelee normaalisti (heidän kutsumassaan hesassa) kehäkolmosen sisäpuolella, mutta tänään Stadi on Suomen kepuvapain paikkakunta. Ytimen baareissa ei savoa muljauteta. Hienoa!!

Onneksi on KaupunkiJuhannus.
7214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Alapa kaivella sukujuuriasi, niin varmaan sieltä löytyy sinullekin joku savolainen paskahaara(leikillisesti sanottuna), koska kaikki helsinkiläiset ovat muualta tulleita. Ja olikos se niin, että ensimmäiset asutukset olivat Savossa, joten sieltä sinäkin olet kotoisin, ellei juuresi ole muualta päin maailmaa.

Äänestä

Lidlin laadukkaassa oluessa ihan oma makunsakin.
Oletko maistanut uutta hiiren makuista olutta.

http://www.hs.fi/maailmanihmisia/artikkeli/Lidlin ostopäällikkö sai vankeutta olutpullosta löytyneestä hiirestä/1135237320605

Äänestä
  • Jos tuollaista tapahtuisi alinomaan, voisi kauppaketjua syyttää piittaamattomuudesta ja ihmisten terveyden tahallisesta vaarantamisesta. Yksittäistapaus voi olla vahinko. Sitäpaitsi Lidl on myyntiorganisaatio, eikä varsinainen elintarvikkeiden valmistaja.

    Olen löytänyt kaikenlaista romua S-, ja K-ketjun myymistä tuotteista, mutta en väitä näiden tahallaan pyrkineen vaarantamaan terveyteni. Köyhän terveyden vaarantaa varmimmin kallis elintarvike.

    Äänestä

  • Jos ja jos kirjoitti:

    Jos tuollaista tapahtuisi alinomaan, voisi kauppaketjua syyttää piittaamattomuudesta ja ihmisten terveyden tahallisesta vaarantamisesta. Yksittäistapaus voi olla vahinko. Sitäpaitsi Lidl on myyntiorganisaatio, eikä varsinainen elintarvikkeiden valmistaja.

    Olen löytänyt kaikenlaista romua S-, ja K-ketjun myymistä tuotteista, mutta en väitä näiden tahallaan pyrkineen vaarantamaan terveyteni. Köyhän terveyden vaarantaa varmimmin kallis elintarvike.

    hyvä kauppa, on kaikkea sellaista pientä rihkamaa ja vaatetta, ihan hyvää. Mutta elintarvikkeita (mm. lihaa, makkaraa en ostaisi mistään hinnasta, kuiva elintarvikkeita kyllä)

    Äänestä

Sano yksi kaupunki Suomessa, jossa on reilusti yli miljoona asukasta?

Metropoli -nimikkeeseen nimittäin tarvitaan se miljoona asukasta ja kunnolliset Metropolit maailmalla on sellaisia yli tai ali 10 miljoonan asukkaan kaupunkeja.

Stadi on sandi joten älä bamlaa skeidaa.

Äänestä
  • punikilla hauskaa, kuivan hesarin ja hiirioluen kanssa.

    Äänestä

  • luulotella on kirjoitti:

    punikilla hauskaa, kuivan hesarin ja hiirioluen kanssa.

    Viineihin ei ole varaa, kun pihalla on tukiaisilla ostettu 200 hv:n valtra.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulku kirjoitti:

Heräsin aamulla melko aikaisin Suomen Pääkaupungissa Helsingissä. Helsinki on Suomen ainoa Metropoli.

Laitettuani kahvit tulemaan kipaisin postilaatikolle hakemaan Suomen tärkeimmän sanomalehden. Helsingin Sanomat on Suomen ainoa laadukas sanomalehti. Lehti oli tänäänkin niin paksu, että se oli hädin tuskin mahtunut laatikkoon.

Parin tunnin luku-urakan jälkeen siirsin lehden sivuun ja kipaisin hakemaan Lidl:stä laadukkaita saksalaisia elintarvikkeita. Kylläpä maistuu, nami nami.

Illalla suuntaan kulkuni Stadin ytimeen. Muutama luonnoton kepuli asustelee normaalisti (heidän kutsumassaan hesassa) kehäkolmosen sisäpuolella, mutta tänään Stadi on Suomen kepuvapain paikkakunta. Ytimen baareissa ei savoa muljauteta. Hienoa!!

Onneksi on KaupunkiJuhannus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu