Pidetään presidentin kokkosuunnitelmia valitettavina. Suomen lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife vaati juhannuksen alla tiedotteessaan, että lintujen pesimäluodoille ei rakennettaisi kokkoja.
"Kultarannan henkilökunnalta toivoisi esimerkin antamista", ihmetellään.
Poikaset ovat kuitenkin jo uimakykyisiä. Näin ollen on mahdollista, että ne pystyvät matkaamaan muualle kokon polttamisen ajaksi.
"Sitähän ei tiedä, mistä nämä linnut ovat sinne luodolle tulleet. Nehän ovat voineet vaikka uida sinne jostain muualta" Sanoo "Halonen"

Vastaukset 3
Vanhimmat
huolta edes linnuista, pieni ihminen onkin unohdettu ökyluokan toimesta aikoja sitten...
no, lintujahan noiden kapitalistien ei tarvitse ruokkia...
Raamatun mukaan Taivaallinen Isä ruokkii linnut...
joo halonen ei välitä luonnosta ei linnuista eikä laista.
Jospa TH peljästyi pressanlinnan naapurissa riehunutta tulipaloa, eikä tahdo nyt nähdä tulta missään muodossa?