Käenkosken

Millaiset juhlat oli?
193262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

nyt joku paljonko oli porukkaa ja oliko Lauri Tähkä hyvä.

Äänestä

Porukkaa oli aika lailla. Ainoa asia, joka ärsytti oli lavan eteen tanssimaan tunkevat älykääpiöt. Siellä he kuitenkin hyppivät naama yleisöön päin tukkien näkymät lavalle. Kolme kilometrin pituista naistakin änkesi kaikkien tielle siihen eteen. Ne siis ainoat miinuspuolet koko keikassa.

Äänestä

Yleisö käenkoskella oli kyllä syvältä. Turpa täynnä heilujia, jotka meinas syliin kaatua. Aivan järkkyjä juntteja. Lavalle heittelivät jotain roskaa, turpiin koitettiin vetää vieressä olijaa, laulun sanoista ei ymmärretty hevonhelvettiä, mutta joikua kyllä piti..

Juhlien organisointi oli muuten epäonnistunut. Muutama kusipaikka, joihin sait jonottaa puoli tuntia, ellei mennyt puun taakse kökkimään. Pieni "kaljateltta", jossa ei käynyt edes pankkikortti, jono veti hitaasti, ja valikoima niukka...

Onneksi Lauri ei koskaan petä, vaikka olikin bändistä aistittavissa, että ei paras mahdollinen yleisö.

Äänestä
  • Hyvä oli fiilis, mutta sä taidat olla kateellinen
    pilkunviilaaja. Käenkosken kesäesiintyjät on ihan ok! Paikka parhain koko alueella :)
    Hyvää kesää kaikille:)))))

    Äänestä

  • - Lauralotta- kirjoitti:

    Hyvä oli fiilis, mutta sä taidat olla kateellinen
    pilkunviilaaja. Käenkosken kesäesiintyjät on ihan ok! Paikka parhain koko alueella :)
    Hyvää kesää kaikille:)))))

    oon kade parkanolaisille:))))))))

    Äänestä

  • hyvä lauralättä kirjoitti:

    oon kade parkanolaisille:))))))))

    nipottajat kuin sinä yllä:) Olisit ottanut itse juhannusmieltä mukaan ja unohtanut ne "juntit". Kai Tähkääkin ketuttaa ja fiilis menee, jos yleisössä seisoo joku naama norsunhanurilla.

    Äänestä

  • tuollaiset kirjoitti:

    nipottajat kuin sinä yllä:) Olisit ottanut itse juhannusmieltä mukaan ja unohtanut ne "juntit". Kai Tähkääkin ketuttaa ja fiilis menee, jos yleisössä seisoo joku naama norsunhanurilla.

    Meidän porukka otti kyllä ilon irti, ja nautti tähkästä, niissä puitteissa kun se oli mahdollista käenkoskella ( hanuja sai töniä edestä jatkuvasti, ja varoa kun jätkä mättää vieressä toista nokkaan). ollaan käyty kymmenillä tähkän keikoilla, eikä missään noin paska fiilis. Mutta, kuten olen maininnut pojat & johanna kyllä teki parhaansa:)))))) Aloittaja kysyi mielipiteitä tähkän keikasta, ja minä kommentoin omalta oasaltani. Antaa ärsyttää vaan.

    Äänestä

  • tuollaiset kirjoitti:

    nipottajat kuin sinä yllä:) Olisit ottanut itse juhannusmieltä mukaan ja unohtanut ne "juntit". Kai Tähkääkin ketuttaa ja fiilis menee, jos yleisössä seisoo joku naama norsunhanurilla.

    se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... Pärjäile pääs kanssa. Kysyttiin keikasta mielipiteitä, ja minä vastasin.

    Äänestä

  • se on.. kirjoitti:

    se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... Pärjäile pääs kanssa. Kysyttiin keikasta mielipiteitä, ja minä vastasin.

    ottipas sinua koville. Taisin osua oikeaan ilmeestäsi:)

    Äänestä

  • härrekuud kirjoitti:

    ottipas sinua koville. Taisin osua oikeaan ilmeestäsi:)

    on juntit nättinokkasta porukkaa. Vähän kun arvostelee, niin jo "ärsyttää":) Nielase nyt vaan, ja myönnä itekin, että v.....s meni.

    Äänestä

Moni heistä tanssi ja hyppi YLEISÖÖN päin eli aika moukkia. Kuvittelivatkohan itse esiintyvänsä? Tämä pilasi mm. kunnollisen kuvaamisen ja yhdistettynä viheltämiseen sekä tosi epävireiseen lauluun, oli katselu/kuuntelunautinto pilalla... Olen siis aika pettynyt: en upeaan Tähkään, vaan niihin ehkä kymmeneen typerykseen, jotka pilasivat koko homman. Kännissä olivat ne miehet ja naiset tietenkin....

Äänestä
  • Miksette jotta raijanneet niitä bileis saunan taakse ja alkaneet tanssittamahan siellä olan takaa...

    Turha sitä on enään täällä poraten pirajata.

    Äänestä

  • Häjyy kirjoitti:

    Miksette jotta raijanneet niitä bileis saunan taakse ja alkaneet tanssittamahan siellä olan takaa...

    Turha sitä on enään täällä poraten pirajata.

    että menneitä poraa (jos jotain joku vaikka oppis..) Ei viiti alkaa tuleviakaan ennustamaan, ja valmiiks murehtii.

    Äänestä

  • oo paree kirjoitti:

    että menneitä poraa (jos jotain joku vaikka oppis..) Ei viiti alkaa tuleviakaan ennustamaan, ja valmiiks murehtii.

    Jos ei silloin saa suutansa auki kun on tarves niin sitten onkin paree olla hilijaa ja hissukseen.

    Äänestä

  • Häjyy ja ilikiän oloonen kirjoitti:

    Jos ei silloin saa suutansa auki kun on tarves niin sitten onkin paree olla hilijaa ja hissukseen.

    että parkanossa sitten seuraavan kerran nokkaan vaan. Muuten.. parkanossa ei oo mitään oikeita häjyjä. Ihan turha retostella. Päätän mielipiteiden vaihdon tähän, ja lähen pakkaa imatran reissua varten:) Tapellaan ku tavataan.

    ps. Käykääs tähkän sivuilla vilkasee kommentit keikasta...

    Äänestä

  • homma sitte kirjoitti:

    keskustelupalstalla, ja kyllä oli keikkaa ja paikkaa kehuttu! Olen täysin samaa mieltä heidän kanssaan.

    Äänestä

  • tähkän kirjoitti:

    keskustelupalstalla, ja kyllä oli keikkaa ja paikkaa kehuttu! Olen täysin samaa mieltä heidän kanssaan.

    oli tosi hyvä,olimmme Turusta asti katsomassa ja paras keikka tähän mennesä

    Äänestä

  • tähkän kirjoitti:

    keskustelupalstalla, ja kyllä oli keikkaa ja paikkaa kehuttu! Olen täysin samaa mieltä heidän kanssaan.

    Paras keikka tähänastisista, kyl Lauri on paras!!!!

    Äänestä

  • Kristiina Jii kirjoitti:

    Paras keikka tähänastisista, kyl Lauri on paras!!!!

    oli ensimmäinen minun laurin keikka. Oli kyllä kaikista paras keikka, mitä bändi tulee ikinä vetämäänkään. i love parkano, parkano, parkano, parkano. Voi kun late ei ikinä enää soittais missään muualla kun käenkoskella. Yes!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juhannusta vaaan kirjoitti:

Millaiset juhlat oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu