Nyt se päätös on tehty. En tule enää suviseuroihin, vaikka matka ei olekkaan tänä kesänä pitkä. Minä nimittäin kielsin juhannuksena uskoni. En ole ikipänä niin yksinäistä juhannusta viettänyt, kuin tänäkesänä. Valkealan suviseuroissakin olin vain yksin. Ja kun ei ollut edes suviseurakentällä mitään tukipistettä, vietin koko aikani suviseurakentällä yksinäisyydessä.
Näin kyllä välillä sisaruksiani ja vanhempia, mutta oloni oli silti yksinäinen. Sisareni ovat kaikki perheellisiä lukuunottamatta kahta, joilla on hirveen laaja kaveripiiri. Itse olen jotenkin vain jäänyt väliinputoajaksi.
Olen miettinyt syitä, miksi en ole päässyt porukkoihin
-Olen ehkä liian erilainen
-Olen huomannut, että ihmiset rupeaa karttaa, jos rupean enemmän puhuu (onkohan puheeni sisältö kovin johdonmukaista)
-Olenko kenties liian yksinkertainen
-Lapsena olin hirveän ujo, jolloin en uskaltanut luoda sosiaalisia kontakteja
-Äiti on aina hävennyt mua (puhuu paljon negatiivista minusta)
-Minulla täytyy viirata pääkopassa
Näiden tuntemuksien alla varasin itselle ajan psykologille. Halusin mittauttaa pääni läpikotaisin. Olen käynyt jo lähes vuoden psykologilla. Kaikenmaailman testejä jo tehty. Mitään ei ole ilmennyt. Ei mitään muuta, kuin masennusta.
Mutta olinko sitten jo 15 vuotiaana masentunut? Tuskimpa. Mulla täytyy oikeasti viirata päässä, jonka seurauksena masennuskin on tullut.
Kun en ole onnistunut luomaan sosiaalisia suhteita muihin ihmisiin, ja olen vanhempana kokenut paljon torjuntaa, on sen seurauksena vasta masennus alkanut kehittyä.
Olen myös miettinyt suhdettani uskoon. Kannattaako minun enää uskoa, koska eihän mulla ole edes saattoystäviä. Niitä ystäviä, joista seuroissakin paljon puhutaan. Minuun sattuu kovasti, kun rukouksessa kiitetään, että Kiitos Jumala, kun olet antanut meille saattoystäviä. Viimeistään tuossa vaiheessa olen ottanut käteni rististä.
Oikeasti ketuttaa ihan julmetusti, että mun on täytynyt olla ujo lapsena. Miksi äitini häpesi mua jo silloin, kun olin lapsi. Tuolloin, milloin tärkeimmät suhteet muihin luodaan. Riparikin meni ihan läskiksi. Ja tietenkin osa rupesi kiusaamaankin mua siellä, kuten ujoille tahtoo käydä. Tästä taas jäi traumoja.
Seuroissa olen käynyt, vaan joka kerta on sinne lähteminen tuntunut erityisen vaikealta. Päätin pistää poikki koko touhun. Enää mua ei nähdä seuroissa, eikä edes suviseuroissa. Teen mieluummin vaikka ylitöitä koko viikonlopun.
Näin kyllä välillä sisaruksiani ja vanhempia, mutta oloni oli silti yksinäinen. Sisareni ovat kaikki perheellisiä lukuunottamatta kahta, joilla on hirveen laaja kaveripiiri. Itse olen jotenkin vain jäänyt väliinputoajaksi.
Olen miettinyt syitä, miksi en ole päässyt porukkoihin
-Olen ehkä liian erilainen
-Olen huomannut, että ihmiset rupeaa karttaa, jos rupean enemmän puhuu (onkohan puheeni sisältö kovin johdonmukaista)
-Olenko kenties liian yksinkertainen
-Lapsena olin hirveän ujo, jolloin en uskaltanut luoda sosiaalisia kontakteja
-Äiti on aina hävennyt mua (puhuu paljon negatiivista minusta)
-Minulla täytyy viirata pääkopassa
Näiden tuntemuksien alla varasin itselle ajan psykologille. Halusin mittauttaa pääni läpikotaisin. Olen käynyt jo lähes vuoden psykologilla. Kaikenmaailman testejä jo tehty. Mitään ei ole ilmennyt. Ei mitään muuta, kuin masennusta.
Mutta olinko sitten jo 15 vuotiaana masentunut? Tuskimpa. Mulla täytyy oikeasti viirata päässä, jonka seurauksena masennuskin on tullut.
Kun en ole onnistunut luomaan sosiaalisia suhteita muihin ihmisiin, ja olen vanhempana kokenut paljon torjuntaa, on sen seurauksena vasta masennus alkanut kehittyä.
Olen myös miettinyt suhdettani uskoon. Kannattaako minun enää uskoa, koska eihän mulla ole edes saattoystäviä. Niitä ystäviä, joista seuroissakin paljon puhutaan. Minuun sattuu kovasti, kun rukouksessa kiitetään, että Kiitos Jumala, kun olet antanut meille saattoystäviä. Viimeistään tuossa vaiheessa olen ottanut käteni rististä.
Oikeasti ketuttaa ihan julmetusti, että mun on täytynyt olla ujo lapsena. Miksi äitini häpesi mua jo silloin, kun olin lapsi. Tuolloin, milloin tärkeimmät suhteet muihin luodaan. Riparikin meni ihan läskiksi. Ja tietenkin osa rupesi kiusaamaankin mua siellä, kuten ujoille tahtoo käydä. Tästä taas jäi traumoja.
Seuroissa olen käynyt, vaan joka kerta on sinne lähteminen tuntunut erityisen vaikealta. Päätin pistää poikki koko touhun. Enää mua ei nähdä seuroissa, eikä edes suviseuroissa. Teen mieluummin vaikka ylitöitä koko viikonlopun.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onnea matkaan sinulle. Et ole ainoa, jos se vähän edes lohduttaa.
Meitä kaltaisiasi väliinputojia on varmasti paljon vanhoillislestadiolaisuudessa ja muissakin lahkoissa, yhteisöissä ym.
Sinä olet arvokas ilman tuota uskoa.
Uskon, että elämä näyttää sinulle vielä hyvätkin puolensa.
yksinäisille ihmisille tutustumispaikkoja.
Suviksissa saarnataan, >Jumala antaa saattomiehiä/aviopuolison<
Eipä siihen jää tilaa omille yrityksille. Aatamille aviopuolison tekeminen kävi Jumalalta nopeasti. Joihinkn tapauksiin näyttää menevän vähän kauemmin.
On ikävä tosiasia, että monet väsyvät odottamaan ja lähtevät etsimään kavereita/puolisoa valtakunnan ulkopuolelta.
Nooakin odotti 120 vuotta vedenpaisumusta.
koska vapaiden vl-mies/nais -suhde on niin epäsuhtainen. Yksinkertaisesti palsta olisi täynnä vapaita naisia ja miehiä ei ollenkaan.
Siksi on parempi saarnata yksinäisille naisille, että tyytykää onneenne, Jumala antaa ilman omaa yrittämistä aviopuolison.
Olisko mitään ehdotuksia asian korjaamiseksi?
Vanhanaikainen moniavioisuus?
"Suviseuravieraiden ystäväpalsta"?
Treffit suviseuroissa "me kaipaamme ystäviä ja saattomiehiä" -merkeissä?
Viikonloppuretkeily luonnonhelmassa ystäväpiiriä laajentaville-teemalla?
juuri ne monet ihanat naiset ovat yksin? Harmi, että niin moni, joka on täydellinen luonteeltaan ja aivan ihana ulkonäöltään.
Sen sijaan naimisissa ovat ne...
Tytöt ovat ihania, mutta mistä ne pahat akat tulevat?
Myös eronneiden pitäisi saada avioitua uudestaan.
niihin innokkaimpiin naisehdokkaisiin, vaan katella ihan rauhassa niitä ihanimpia "prinsessoita" siellä vähän taaempana.