Ottaakaa hyvät ihmiset se kummpani huomioon kun harrastatte seksiä. Älkääkä luopuko kondomista ennekuin molemmilla on mustaa valkoisella siitä että on terveen paeprit.
Reilu viikko sitten alkoi todella pahat virtsatietulehduksen oireet, kahta erilaista antibioottia kokeiltiin, mutta mistään ei ollut apua. Rakkuloita ei ollut silloin vielä näkyvällä paikalla, joten niitä en osannut edes etsiä. Vihdoin saatiin virtsaviljelyn tulokset, ja kun ne oli negatiiviset niin kumppani joutui tilille siitä mikä mua vaivaa.
Kovan kyselyn jälkeen vihdoin tunnusti, että hänellä on genitaaliherpes. Ei sitten ollut mulle siitä vaivautunut kertomaan, vaikka olin monta kertaa kysynyt onko hän terve. Ja siis kondomia ei alun jälkeen oltu käytetty.
Yli viikon olen joutunut kipujen takia olemaan poissa töissä, en ole päässyt treenaamaan (mikä mulle on tosi tärkeää), en ole edes pystynyt kävelemään tai istumaan kunnolla. Päivystyksessä ja sairaalassa olen juossut koska en ole vessassa pystynyt käymään, lämpimät suihkuttelut ei auta.
Lääkkeet on nyt päällä, mutta aika huonosti ne tuntuu vielä auttavan, kolmas pivä kuuria menossa. Puudutegeelit on myös, mutta ei nekään kipua vie kokonaan pois. Iho on alapäässä niin rikki, että mä tihkun verta koko ajan. Kuumeilua on ollut koko ajan, ruoka ei maistu, lihakset ja nivelet särkee, ristiselkään sattuu niin että välillä tuntuu että taju lähtee. Kahden päivän kuluttua loppuu sairasloma ja pitäisi töihin mennä.
Haluaisin vielä kysyä, onko kenelläkään tietoa kuinka treenaaminen vaikuttaa oireiden uusiutumiseen/ viruksen aktivoitumiseen? Olen ammatiltani liikunnanohjaaja, ja kroppa on siis koko ajan pienessä stressitilassa. Päivän aikana tulee vedetty 2-5h erilaisa jumppatunteja, 5-6 päivää viikossa, jotka eivät mistään kevyimmästä päästä ole. Ohjaan myös spinning-tunteja, joten mekaanista rasitusta kohdistuu alaäähän päivittäin. Onko tietoa vaikuttaako nämä oireiden uusiutumiseen? Entä hikoilu? Jos virus on erittävässä vaiheessa, niin eikö ole mahdollista että se levittyy laajemmalle alueelle? Diagnoosin kun sain, niin olin niin shokissa etten tajunnut lääkäriltä asiaa kysyä.
Mä olen niin sekaisin, niin järkyttynyt ja niin masenutunut. Tuntuu kuin koko elämä olisi tässä. Lopun ikääni joudun tämän kanssa elämään, ja kohtaaman sen jokaisessa suhteessa. Mä en tätä helvettiä toivoisi kenellekään, enkä halua ottaa sitä riskiä että sen jollekin toiselle siirrän.
Miten te, joilla on herpes, ja olete aloittaneet uuden suhteen, kuinka kumppani on asiaan suhtautunut? Onko pettynyt, onko syyllistänyt, kuinka ja missä vaiheessa olette asian ilmaisseet? Voiko seksistä enää nauttia, kun on koko ajan pelko persiissä että tartuttaa toisenkin?
Voi kun mulle oltaisiin oltu rehellisiä, voi kun mä olisin saanut mahdollisuuden valita, otanko sitä riskiä että tämän saan. Itkenyt olen niin paljon että kyyneleitä ei enää tule. Terveys on menetetty loppu elämäksi.
Reilu viikko sitten alkoi todella pahat virtsatietulehduksen oireet, kahta erilaista antibioottia kokeiltiin, mutta mistään ei ollut apua. Rakkuloita ei ollut silloin vielä näkyvällä paikalla, joten niitä en osannut edes etsiä. Vihdoin saatiin virtsaviljelyn tulokset, ja kun ne oli negatiiviset niin kumppani joutui tilille siitä mikä mua vaivaa.
Kovan kyselyn jälkeen vihdoin tunnusti, että hänellä on genitaaliherpes. Ei sitten ollut mulle siitä vaivautunut kertomaan, vaikka olin monta kertaa kysynyt onko hän terve. Ja siis kondomia ei alun jälkeen oltu käytetty.
Yli viikon olen joutunut kipujen takia olemaan poissa töissä, en ole päässyt treenaamaan (mikä mulle on tosi tärkeää), en ole edes pystynyt kävelemään tai istumaan kunnolla. Päivystyksessä ja sairaalassa olen juossut koska en ole vessassa pystynyt käymään, lämpimät suihkuttelut ei auta.
Lääkkeet on nyt päällä, mutta aika huonosti ne tuntuu vielä auttavan, kolmas pivä kuuria menossa. Puudutegeelit on myös, mutta ei nekään kipua vie kokonaan pois. Iho on alapäässä niin rikki, että mä tihkun verta koko ajan. Kuumeilua on ollut koko ajan, ruoka ei maistu, lihakset ja nivelet särkee, ristiselkään sattuu niin että välillä tuntuu että taju lähtee. Kahden päivän kuluttua loppuu sairasloma ja pitäisi töihin mennä.
Haluaisin vielä kysyä, onko kenelläkään tietoa kuinka treenaaminen vaikuttaa oireiden uusiutumiseen/ viruksen aktivoitumiseen? Olen ammatiltani liikunnanohjaaja, ja kroppa on siis koko ajan pienessä stressitilassa. Päivän aikana tulee vedetty 2-5h erilaisa jumppatunteja, 5-6 päivää viikossa, jotka eivät mistään kevyimmästä päästä ole. Ohjaan myös spinning-tunteja, joten mekaanista rasitusta kohdistuu alaäähän päivittäin. Onko tietoa vaikuttaako nämä oireiden uusiutumiseen? Entä hikoilu? Jos virus on erittävässä vaiheessa, niin eikö ole mahdollista että se levittyy laajemmalle alueelle? Diagnoosin kun sain, niin olin niin shokissa etten tajunnut lääkäriltä asiaa kysyä.
Mä olen niin sekaisin, niin järkyttynyt ja niin masenutunut. Tuntuu kuin koko elämä olisi tässä. Lopun ikääni joudun tämän kanssa elämään, ja kohtaaman sen jokaisessa suhteessa. Mä en tätä helvettiä toivoisi kenellekään, enkä halua ottaa sitä riskiä että sen jollekin toiselle siirrän.
Miten te, joilla on herpes, ja olete aloittaneet uuden suhteen, kuinka kumppani on asiaan suhtautunut? Onko pettynyt, onko syyllistänyt, kuinka ja missä vaiheessa olette asian ilmaisseet? Voiko seksistä enää nauttia, kun on koko ajan pelko persiissä että tartuttaa toisenkin?
Voi kun mulle oltaisiin oltu rehellisiä, voi kun mä olisin saanut mahdollisuuden valita, otanko sitä riskiä että tämän saan. Itkenyt olen niin paljon että kyyneleitä ei enää tule. Terveys on menetetty loppu elämäksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tunnistin noita sinun tunnetilojasi paljon omikseni. Oma kumppanini kertoi suhteemme alussa sairastavansa gen.herpestä ja jouduin kamppailemaan itseni kanssa olenko valmis riskin ottamaan, että sen itsekin saan. Ja tarttuihan se.
Olin todella kipeä pari viikkoa. Itkin, raivosin ja ajattelin, että siihen loppui seksielämä. Kumppaniini kohdistin sellaisia vihan tunteita, että ihme kun kesti kiukutteluni.
Nyt muutama kuukausi myöhemmin, elelen tämän herpekseni kanssa. Seksielämäni ei loppunut, mutta varovainen saa välillä olla ja rakkuloiden aikana on pakkoselibaatti aina edessä. Itsellä vielä se viheliäinen piirre, että se uusiutuu todella usein. Estolääkitys siis kohta hankittava. Oma työni on stressaavaa, mielenlaatuni muutenkin herkkä ja liikuntaa harrastan usein, ei siis ihme, että uusiutuu jatkuvasti.
Itselläni tähän sopeutumiseen menee vielä aikaa. Välillä olen hyvinkin sujut tämän kanssa, välillä vatuttaa urakalla, mutta toivon ajan auttavan tässäkin asiassa.
Tärkeää on myös muistaa itse olla rehellinen seksikumppaneilleen ja kertoa herpeksestä jo ennen ekaa seksikertaa. Tällöin saa jokainen itse päättää ryhtyykö petipuuhiin kanssasi.
Ja muista, että meitä kohtalotovereita on useita, moni kantaa tietämättään, osa oireilee.
Hankala vaiva, mutta positiivisella asenteella pötkii jo pitkälle!!
Voimia sinulle! :-)
Itse sain herpeksen 8 vuotta sitten. Kumppanini ei myöskään kertonut minulle etukäteen, että hänellä oli se sairaus vaan salasi asian. Alkuoireet olivat hirveät, oli kuumetta, pahoinvointia ja kroppaa pisteli kauttaaltaan, lääkekuurin sain, mutta pitkitin sen aloittamista. Se kannattaa ottaa mahdollisemman pian, koska näin ollen uusiminen saattaa harventua. Nykyään minulla on harvoin vähäisiä iho-oireta limakalvoilla. Aika auttaa.
myöskin oireettomana, ei pelkästään aktiivissa vaiheessa=)
Sinä puhut tuosta asiasta niinkuin se olisi jotain sellaista joka on VAIN sinulla. Tämän maan populaatiosta yli 20%:lla on hsv-2 eli ns. sukupuolielinten herpes. Tarkoittaa siis yli yhtä miljoonaa ihmistä...ei voi sanoa että olisit ainoa tässä maassa jolla se on.
...väitä oevani ainoa tämän asian kanssa elävä. Ja tiedän ettei tähän kuole, ja tiedän että on pahmepiakin sairauksia.
Mutta ymmärsitkö, että tämä olisi voitu välttää, jos vain kumppanini olisi ollut rehellinen. Tai olisin ainakin itse voinut valita otanko riskin vai en.
Ja se, että "maailmassa on muitakin", ei tosiaan helpota tässä vaiheessa. Pari viikkoa sitten olin vielä täysin terve, enää en. Itse en halua elää "kevyesti" ja "unohtaen" tämän tartunnan. En halua vähätellä tätä asiaa, koska en todellakaan halua samaa kenellekään. Mielestäni kukaan ei ole ansiannut tätä helvettiä. Ja pahin on ehkä se, että en itse saanut tehdä valintaa otanko riskiä tartunnasta vai en. Omaa tyhmyyttä voisin syyttää jos kyseessä olisi ollut satunnainen suhde eikä kondomia olisi käytetty.
Lisäksi huolettaa suunnattomasti asian vaikutus työhöni ja elantooni.
Suurella todennäköisyydellä se ei ilmene noin pahana kuin 1 kerran, silloin kun se puhkeaa ensimmäisen kerran. Seuraavilla kerroilla se oireilu on pienempää ja vähäisempää ja sellaisena se sitten jatkuu, voihan se olla että et enää tuon jälkeen saa mitään oireita, tai niitä tulee esim. vain kerran vuodessa.
Oletko täysin varma että sinulla ei ollut sitä jo ennen suhdetta, toisillahan tuo on syntymästä saakka, sekin on mahdollisuus. Se kun voi oireilla joillakin ensimmäisen kerran vasta 40v iässä vaikka on ollut elimistössä koko elämän.
synnytyksen yhteydessä saanut äidiltä tartuntaa! Se tartunta vaaditaan AINA
Herpes voi tarttua vauvaan synnytyksen yhteydessä jos äidillä on aktiivivaiheessa olevan herpes-tulehdus!
Jos tämä tiedossa ennen synnytyksen alkua,otetaan lapsi ulos keisarileikkauksella tartunnan välttämiseksi.
Näitä surullisen kuuloisia tarinoita riittää. Minäkin voisin sepustaa omani, mutta ei sillä ole enää väliä.. sain herpeksen kaksi vuotta sitten ikävästi poikaystävältäni.. ensimmäinen kerta oli kauhea, korkea kuume ja olin tosi kipeä. Muutaman kerran uusi ja nyt yli vuosi eikä ole tullut oireita. Alku oli hankalaa ja en voinut antaa millään itselleni anteeksi. Meni pitkään ennen kuin hyväksyin taas itseni. Vieläkin mietin useinkin ja se saa mielen matalalle, mutta en ole ainoa! Minulla herpes uusi alussa menkkojen ja stressin jälkeen.. Liikunta ei ole vaikuttanut millään tavalla, vain positiivisesti, liikunnan avulla puran stressiä. En koe itseäni sairaaksi, olen terve vaikka minulla onkin herpes. Samalla tavalla kuin nekin joilla se kukkii huulessa! =)
Olen tosiaan 22v mies, ja minulla on genitaaliherpes. Sain sen tyttöystävältäni noin puolitoista vuotta sitten, ja hän kertoi ennen seksiä minulle, että hänellä on herpes. Käytimme kondomia mutta siitä huolimatta herpes minuunkin tarttui, mutta en välitä siitä. Rakastan häntä, ja uskon että me emme sitä enää keneenkään tartuta. Menin lääkäriin aikoinaan ja sain lääkityksen eikä siinä sen kummempaa. Kuule, et sie ole yhtään sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan, vaikka pöpö iskikin! ;) Ja nykyään kun harrastamme seksiä, emme enää käytä kumia, hän käyttää pillereitä. Herpes on nykyään vain semmoinen taustalla oleva juttu, mitä ei juuri tarvitse enää miettiä... :) Seuraavan kerran sitten kun lapsi on harkinnassa.. Toivottavasti pian! ;)
Koeta pärjätä!!!
Mä olen varmaan nyt niin tosi mieli herkässä, että tippa nousi linssiin kun luin tekstisi. Mä olen iloinen niiden puolesta, jotka on hyvässä suhteessa, jossa toista kunnioitetaan ja toiseen luotetaan niin paljon että asioista kerrotaan rehellisesti, ja annetaan sen kumppanin tehdä päätös joka kuitenkin tulee koskemaan loppu elämää ja vaikuttaa omaan terveyteen. Mä olen tosi iloinen teidän puolesta, suhde jossa toista rakastetaan ja toisesta välitetään taitaa olla nykyään melko harvinainen.
Osuit kyllä aika arkaan paikkaan, koska siltähän musta nyt tuntuu: mulla on "pöpö", mulla on sukupuolitauti ja se tekee musta huonomman ihmisen. Koskaan ei suhteiden luominen ole ollut helppoa mulle, ja jatkossa tiedän, että se on varmati aika mahdotonta, koska en vain koe itseäni samalla tavalla "arvokkaaksi" kuin aikaisemmin.
Ja kyllä mä tiedän, että alku on hankalampaa, niin mulle on sanottu, ja että ajan kanssa helpottaa. Mutta mä en saa kuitenkaan koskaan takaisin sitä aikaa, kun olin täysin terve. Pikku flunssa on ollut pahin sairaus mitä mä olen koskaan sairastanut, ja terveys on mulle kaikista tärkein asia ollut. Aina. Kun tämä olisikin jotain jonka saa lääkkeillä hoidettua, mutta ei.
Toivottavasti NiFa1 ette tosiaan tyttöystävänne kanssa tuota enää eteenpäin tartuta, tarkoitan, että toivottavasti teidän rakkaus ja suhde kestää. Pitäkää huolta toisistanne ja olkaa rehellisiä. Onnea jälkikasvun hankintaan! :)
Kirjoitinkin tuolla jo edempänä omasta kokemuksestani.
On ihan inhimmillistä tuntea niinkuin tunnet, eikä varmasti helpota kuulla kuinka yleinen tää tauti on! Ei se muakaan helpottanut aikoinaan.
Kannattaa kuitenkin olla itselleen lempeä ja armollinen, sen olen itse oppinut ja se rehellisyys on tärkeää, jos joskus suhdetta aloittelet.
Ei sun terveys ole tuhoutunut, usko pois! Asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin! Etkä todellakaan ole huonompi ihminen.
Olet vielä shokissa ja asia on niin tuore, että tulevaisuus näyttää synkältä, mutta ajan kuluessa tämäkin asia löytää oman paikkansa eikä ole enää päällimmäisenä ajatuksissasi!
Voimia sulle edelleen!
itse voin sanoa että sain herpeksen 7- vuotta sitten suuseksissä..olin todella rikki asiasta pitkän aikaa n. vuoden!!nyt on kulunut aikaa, olen raskaana, 4- vuotta seurustellut...tämän raskauden aikana ei ole KERTAKAAN tullut herpes, joten kyllä se ajan kanssa vähenee...en ole koskaan syönyt mitään esto lääkitystä tms...ei se herpes enää vuosien jälkeen uusiudu niin usein kuin ensmäisinä vuosina...sexistä voi nauttia ja muutenkin elämästä...ja varmaan löydät sellaisen kumppanin, jonka kanssa voit jakaa elämäsi vaikka sinullakin on herpes...niin ja hei liikunta vaan on hyvästä...eli varmasti voit jatkaa työtäsi normaalisti...!!tsemppiä ja nokka pystyyn, kohti uusia haasteita!!
Tuli ihan viime kevät 2007 mieleen ku luin ton sun tekstin.
Mä sain myös tosi pahan herpeksen ja vielä ulkomailla. Se vaati viikon sairaalassaolot sekä siellä että suomessa. Sukupuolitautien poliklinikalla vaan pyöriteltiin päätä ku limakalvot oli täysin rikki.
Lähes vuosi kesti toipuu kaikista arvista, punotuksesta ja muista epämääräsistä oireista mitä sen jäljiltä jäi.. Olin aivan varma etten ikinä parane kunnolla.
Nyt on reilu vuosi kulunu enkä oikeestaan edes mieti herpestä enää. Oon syöny monta kuukautta L-lysiini tabletteja ja sen jälkeen ei oikeestaan oo herpes oireillu vaikka ennen tuli melkeen joka kuukausi.
Tosta sun liikunnallisesta puolesta sen verran, että se voi olla hyväki et oot fyysisesti hyvässä kunnossa ni ehkä se jollain tavalla myös parantaa sitä immuniteettia herpekselle.
Voi olla et vaikka sulla nyt se niin pahana onki niin ei välttämättä uusiudu kovinkaan usein.
Spinning tunneista vaikea sanoo, koska siinä tulee sitä hankausta joka saattaa sit taas laukasta hepen.
Mä ite en ainakaan oikeen pysty kuntosaleilla ajaa niillä pyörillä, mut toisaalta mun limakalvot saattaa olla viel jonkin verran arat noista kokemuksista.
Noista tulevista kumppaneista ei sinänsä tarvii huolehtii..Jos ne sut herpeksen takii heivaa ni ei oo sun arvosia.
Mä oon tän tartunnan jälkeen kahdelle joutunu kertomaan, ja kumpiki suhtautunu tyynesti asiaan eikä oo karkuun juossu.
Sitä toista miestä huoletti enemmän ikäero(10v) ku herpes :)
Mutta jokatapauksessa tsemppiä sulle ja kyl se siitä helpottaa :)Ja kokeile sitä L-lysiiniä estohoitona jos se kovin usein uusii.. Kaikilla ei auta mutta mulla ainaki :)
..vastauksista.
"Mukava" kuulla muidenkin kokemuksia. Ei vaiskaan, en todellakaan haluaisi tätä kenellekään.
Hopeless, sun tarinasi kuulosti tosi pahalle. Juttelin tänään lääkärin kanssa kenen vastaanotolla olin viime viikolla kun herpes diagnosoitiin. Vaivat on mulla siis edelleenkin niin pahat ja vuodan vieläkin verta. Nyt tulee kaksi viikkoa sairaslomaa töistäkin täyteen, eikä vielä merkkiä siitä kuinka pian olen taas työkunnossa. Niin, siis tämä lääkäri oli aivan ihana, kyseli tarkoin vointia ja sanoi vain että olin viime viikolla näyttänyt tosi huonolta, kivun oli täytynyt hänenkin mielestään olla hurja, niin "pahalta" ja huonokuntoiselta olin kuulemma näyttänyt. Täytyy myöntää että mulla ei ole koko viime viikosta jurikaan muistikuvaa. Esim. asioista joista olen jutellut ystävieni kanssa, en muista mitään (kuten yhden kaverin synttärijuhlat, ei mitään muistikuvaa että asiasta oltaisiin keskusteltu).
Pikkuhiljaa kun pahimmat kivut alkaa hellittää ja pääsee taas paremmin liikkumaan, alkaa uskoa että tämän kanssa ehkä voikin elää. Huolettaa vaan tulevaisuus, yksin en halua tätä elämää elää, mutta mitä olen tietoa etsinyt niin ilmeisesti kondomikaan ei suojaa oireettomanakaan aikana täydellisesti sitä kumppania. Tuntuu vain ettei enää pysty kenenkään kanssa läheiseen kanssakäymiseen.
Kaikesta huolimatta ehkä paskin juttu tässä hommassa on se, että mut on jätetty täysin yksin tämän asian kanssa. Mies, jolta tämän sain, ei ole osoittanut pienintäkään myötätuntoa, huolta mun voinnista tai edes pahoitellut asiaa. Kertaakaan ei ole kysynyt kuinka voin, tai tarviinko apua. Tekstiviestinä tuli "olen pahoillani" -lause. Mies kun karkasi toiselle puolelle Suomea kertomatta mulle mitään. Itse olisin halunnut tästä asiasta puhua, olisin halunnut jonkin selityksen miksi ei mulle asiasta kertonut, ja ihan rehellisen anteeksipyynnön. Anteeksi voisin antaa, jos mies olisi osoittanut jonkinlaista huolta, kysellyt vointia ja ollut aidosti pahoillaan. Mutta ei. Tuntuu vain niin arvottomalta kun tajuaa kuinka vähän mä oikeasti merkitsinkään. Tää tauti on vaan entistä turhempi, kun sain sen ihmiseltä joka ei mua siten sen enempää arvostanutkaan, jolle olin vain panoreikä. Nyt en enää tiedä itkenkö menetettyä terveyttä vai sitä pettymystä minkä toinen ihminen välinpitämättömyydellään aiheutti...
Mutta elämä on.. Opetti taas sen että ihmisiin ei pidä luottaa.
Niin, sitä piti vielä kysymän, mistä tuota L-Lysiiniä saa? Lisäravinnepuoleltahan tuo on tuttu, mutta koskaan en ole sitä itse käyttänyt. Onko merkeissä eroa ja mikä on hintaluokka noissa? Millaisella annostuksella olet ottanut ja oletko käyttänyt päivittäin?
Ai, ja sitten vielä.. Oliko sulla alavatsakramppeja tuon herpeksen lisäksi? Mulla on nyt ollut muutaman päivän, en tiedä oliko aikaisemmin kun se suurin kipu oli siellä alapäässä, mutta nyt kun se on helpottanut niin olen huomannut että alavatsa kamppaa tosi ilkeästi, erityisesti ponnisteluissa (siis niinkin pienissä kuin kävely, portaiden nouseminen tai ostoskassin kantaminen). Ja lisäksi siis jatkuvaa verenvuotoa ja kuukautisista ei ole kyse. Sain pari päivää armonaikaa ja jos ei sitten lopu niin pitäisi kuulemma marssia takaisin lääkärin vastaanotolle...
Voi voi.. On kyllä kaikki sympatiat sun puolella..
Sun kertoman perusteella ihmetyttää suuresti, et miten et oo sairaalahoidossa ollu ollenkaan?? Asutko pääkaupunkiseudulla?
Ku sä vielä vertakin vuodat.. mul ei sentään sitä ollu vaik limakalvot oli kraatereilla..eikä niitä alavatsa kramppeja ollu..
Mulleki sanottiin suoraan et en mä kotona siitä parane, ja eiku naistenklinikalle.. Suonensisäsesti acicloviriä ja antibioottia.(oli bakteeritulehduski) Sitte kamomilla istumakylpyjä kanssa kokeilin siel sairaalas. Siitä se sit alko hitaasti paranee..sinuna vaatisin kyl sairaalahoitoa jos toi ei kohta ala helpottaa...
Mut siitä L-Lysiinistä.. Sitä saa luontaistuote kaupasta. Oon käyttäny Solgarin 500mg L-lysiini tabletteja, yks aina päivässä. maksaa joku 11e purkki ja siinä 50tablettia. Niitä 500mg tabletteja on vaan ollu aika hankala löytää mut myös ne 1000mg käy ku laittaa puoliks sen tabletin.
Joo, kyllä nyt kun ajatus hieman selkeämmin kulkee, niin tajuaa että oikea paikkahan se sairaala olisi ollut. Jotenkin nyt alkaa vasta tajuamaan kuinka huonossa kunnossa olinkaan, viime viikolla sitä vain yritti selvitä.
En oikeasti käsitä miten pystyin edes koirat ulkoiluttamaan. Tai enhän mä pystynytkään. Vähän aikaa oltiin oltu ulkona, niin itku tuli kun tajusi että kotiinkin pitäisi päästä eikä yksinkertaisesti pysty kävelemään. Itkun kanssa kiipesin rappusetkin ylös.
Täytyy huomenna lähteä metsästämään tuota L-lysiiniä, jos se auttaisi jatkossa. Kiitos tosi paljon vinkistä!
Mulla oli samanlaiset oireet 2kuukautta sitten kun herpes puhkesi.
Olen seurustellut 4vuotta nykyisen avomieheni kanssa, eikä aikaisemmin ole ollut minkäännäköisiä oireita kummallakaan.
Kumpikaan ei ole pettänyt, sen tiedän.
Miehelläni ei ole siis tähän päivään mennessäkään ollut herpestä ylä- eikä alapäässä.
Tiedän mitä käyt läpi.
Itse itkin sen kaksi viikkoa mitä tuota kesti,
olin henkisesti todella väsynyt ja vihainen.
Minulla oli myös limakalvot aivan rikki ja veriset.
Kaikenlisäksi puhjenneet rakkulat sitten vielä tulehtuivat ja en myöskään päässyt kävelemään.
Pissallakäyminen oli todella tuskallista.
Nyt sitten puhkesi flunssa sekä keuhkoputkentulehdus.
Eilen alkoi limakalvoilla tuntua samanlaista oireilua knu pari kuukautta sitten ennenkuin rakkulat ilmestyivät.
Pelottaa niin vietävästi että millälailla se uusiutuu nyt, yhtä pahana?
tuleekohan rakkuloita taas?
Onko se taas kahden viikon kestävä tuskailu?
En voi muuta sanoa kuin että oikein paljon voimia sinulle.
Emme tosiaan ole yksin tämän taudin kanssa,
mutta tiedän että se ei helpota oloa yhtään.
Tällaista ei pitäisi kenenkään joutua kärsimään..
Voimia!
noin paha toi alaherpes??
Onko aloittaja käynyt esim.klamydiatesteissä? Oireet viittais just klamydiaan.
Minulla on yläherpes ja uusiutuu silloin tällöin,mut on kyllä todella lievä.
En ole tiennytkään,et ne alapäässä ovat noin pahoja!
...on testattu myös klamydia ja tippuri, molemmat negatiivisena. Eilen tuli virallinen tulos herpes-viljelystäkin, ja kyllä se on HSV 2.
puolestasi. Ja kaikkien muidenkin tämän kirotun viruksen kanssa elävien. Muista että tuosta alkukärsimyksestä kun selviät, jatkossa se ei tule olemaan lähellekään niin paha uusiutuessaan. Jos edes ylipäänsä uusiutuu.
Itselläni on taudin puhkeamisesta n.5-6 vuotta, en edes muista enää tarkkaan kuinka pitkään siitä on. Alkuoireiden jälkeen uusiutumiset ovat ilmenneet todella lievinä, enkä hyvällä tahdollakaan voi sanoa niitä enää tänä päivänä edes rakkuloiksi. Lähinnä pienen pieniä patteja limakalvolla, ehkä yksi tai kaksi. Nykyään noita tulee n. 1-2krt vuodessa ja häviävät parissa päivässä. Saattavat olla hieman arkoja, ensimmäisen vuoden aikana voisi sanoa kipeitä, mutta ajan kanssa yhä huomaamattomampia.
Edellisen suhteen päätyttyä (josta siis tuon taudin sain) eniten stressasin juuri sitä, kuinka voin kertoa taudista seuraavalle kumppanille. Helppoa se ei ollut, mutta nykyisen mieheni reaktio oli sitäkin palkitsevampi. Hän oli ihmeissään miksi itkua vääntäen ja täristen kerroin asian, hän oli luullut että kyseessä on aids tai joku muu hengenvaarallinen tauti, kun olin niin järkyttyneen näköisenä herpeksestäni kertonut.
Mieheni reaktio pysäytti ja sai ajattelemaan että tosiaan, herpekseen ei kuole, asiat voisivat olla pahemminkin! Ja samalla tajusin kuinka äärettömän suuriin mittasuhteisiin tämä asia oli mielessäni paisunut. Mies ei tosiaan ollut moksiskaan ja sanoi tukevansa ja ymmärtävänsä että välillä saattaa olla aikoja kun seksiä ei voi harrastaa. Hän myös sanoi että mahdollinen tartunta ei häntä hetkauta, tärkeintä että saa olla kanssani. Tämän keskustelun jälkeen ihmettelin miksi olin vaivannut päivittäin päätäni asialla, joka tautia sairastamattomalle ei välttämättä ole isokaan asia. Nyt pystyn jopa vitsailemaan taudistani mieheni kanssa.
Tietysti aina on ihmisiä, jotka voivat säikähtää jos taudista kertoo, mutta olen aiemmin ketjussa kirjoittaneen kanssa samaa mieltä siitä että jos joku todella sinusta välittää, hän myös asiaan sopeutuu! Olet nyt shokissa, ja mielessäsi on vain yksi asia: Herpes on tuhonnut elämäni. Kun tuosta alkushokista vähän pääset yli, ymmärrät että elämäsi jatkuu kyllä. Pienen pieniä käpysiä voi matkan varrella olla, mutta ne eivät rajoita elämääsi läheskään niin paljon kuin nyt kuvittelet.
Kestää oman aikansa ennen kuin totut siihen tosiasiaan, että tämä tauti on nyt osa sinua. Mutta se ei missään mielessä tee sinusta huonompaa ihmistä, eikä se ole sinun vikasi että maailmassa on sukupuolitauteja. Kukaan ei voi sinua syyttää höveliksi tai typeräksi. Tämä ei ollut sinun vikasi. Kun aikaa kuluu, ymmärrät ettei sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä ketä taudin puhkeamisesta voi syyttää, itseään vai jotain toista, tosiasia kun on ettei tauti syyttelemällä parane, vaan jatkuvasta vihasta ja katkeruudesta tulee itselleen vielä pahempi olo.
Itse olen oppinut nostamaan itseni asian yläpuolelle: Ei ollut minun vikani, että sain tartunnan, mutta en tunne enää kaunaa entistä poikaystävääni kohtaan. Sellaista on elämä, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Olisin voinut saada taudin vaikka nykyiseltä, ihanalta mieheltäni, joka saattaisi kantaa tautia tietämättään. Koskaan ei voi tietää.
Päivä päivältä sinullekin tulee parempi olo, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja niin uskomattomalta kuin nyt kuulostaakin, kohta et edes muista koko tautia. Välillä se saattaa itsestään ilmoitella, mutta jos liian usein innostuu esiintymään, kiittäkäämme kehittynyttä lääketiedettä, siihen on olemassa estolääkitys. Itse olen myös käyttänyt alkuaikojen uusiutumisiin huuliherpesvoidetta, se helpotti kihelmöintiä.
Tuli pitkä teksti, toivottavasti jaksoit lukea. Kaikkea hyvää sinulle, päivä kerrallaan nyt vain
porskutat eteenpäin! Tässäkin tapauksessa: Aika todella parantaa haavat, niin henkiset kuin fyysisetkin. Jaksamisia.
Mulla on ollut herpes nyt noin 1 1/2 vuotta. Aluks mäkin olin shokissa ja itkin vaan.En tienny et kumppanil oli herpes, ei ite myöntäny ees että oon sen häneltä saanu. Kyl V*tutti ja paljon!! Nyt kun aikaa on kulunut niin olen oppinut sen hyväksymään että tää nyt on ja pysyy.. Ei oo enää ees niin paha vaik kyl uusiutuu melko usein.. johtuu ehkä stressistä..? Sinkkipillerit auttaa ja valkosipuli!! Ja oon ostanu apteekista semmosta voidetta (aclovir tai joku vastaava) joka ainakin mulla auttaa. Kannattaa kokeilla
Kaikki kenelle oon kertonut tästä on suhtautunut hyvin, eli ketään ei oo lähteny karkuun. Tsemppiä sulle!!
Todella paljon kiitoksia kaikille jotka on jaksaneet kertoa omia kokemuksiaan ja antaneet mulle uskoa että tästä päästään eteenpäin. Pahimmat oireet taitaa olla nyt takanapäin, vaikka vielä en ole pystynyt treenaamaan tai olemaan töissä. Toivotaan että pian elämä palautuu taas "normaaliksi", saisi ajatusta vähän muuallekin kun pääsisi takaisin normaaliin päivärytmiin.
Teidän viestit on anataneet mulle tosi paljon voimaa ja uskoa siihen että elämä jatkuu, ja toivottavsti vielä kohtuu ennallaankin. Hirveän määrän kyyneleitä olen viimeisten kahden viikon aikana vuodattanut, vielä enemmän syyttänyt itseäni ja ennenkaikkea kumppaniani. Nyt sekin tuntuu jo hiemnan pahalta, joskus joltain hänkin on tämän saman saanut, joten sikäli samassa veneessä ollaan. Kuitenkin itse haluan tulevaisuudessa mikäli sellainen tilanne kohdalle tulee, antaa sille toiselle mahdollisuuden perääntyä tai ainakin tietää missä mennään ja mitkä on riskit. Itse en ala venäläistä rulettia pelaamaan toisen terveydellä.
Voimia vain kaikille kanssasiskoille ja -veljille, toivottavasti joskus keksitään kenio nujertaa tämäkin tauti!