Olipa hiljaista ja liian rauhallista

Ikävä on 60- ja 70-lukuja, jolloin liikuttin paljon eri paikoissa ja kaikkialla oli porukkaa ja elämää. Oltiin nuoria. Missähän ihmiset nykyään ovat, missään ei oo ketään juhannuksenakaan. Ovat kai mökeillään ja vanhettuneita ja väsyneitä. Eläkeläisten tansseja on, mutta tässä ei vielä olla lähelläkään eläkeikää. Todella hiljaista kaikkialla, missä ikinä liikuttiin..
301239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

vanhojen tansseja.
Monet heistä eivät vielä ole eläkkeellä vaikka pitäisilin.

Äänestä

Kaikilla on nykyään mökki ja/tai vene. Siellä ne on sit kai.

Äänestä
  • perseaukiset vaeltelee.
    Ja jäävät viimeiseksi tanssilavoilla.

    Äänestä

Meidän lähipubin karaoketansseissa oli paljon porukkaa. Siellä saa tanssia paljon ja laulaa paljon ja siellä oli myös raittiita kahvia juovia asiakkaita myös.

Tämä kyseinen karaokepaikka on niin suosittu, että tulevat naapuri kaupungistakin sinne ja siellä on järjestyksen valvoja vartiointiliikkeestä, joten turvallinen ja mukava ajanviettopaikka. Todella nuorilla on omat diskot ja siksi yli viiskymppisiä on siellä runsaasti.

Makkaran grillausta oli myös.

Äänestä
  • "Todella nuorilla on omat diskot ja siksi yli viiskymppisiä on siellä runsaasti."

    Hyi teitä.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    "Todella nuorilla on omat diskot ja siksi yli viiskymppisiä on siellä runsaasti."

    Hyi teitä.

    Niin ja ne pippalot jatkuu vielä tänäänkin, klo 21.00 alkaa laulut. Tiedä vielä, vaikka kipaistaisiin uusiksi. Että sitten tänne lisää vain niitä hyi hyitä..

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Niin ja ne pippalot jatkuu vielä tänäänkin, klo 21.00 alkaa laulut. Tiedä vielä, vaikka kipaistaisiin uusiksi. Että sitten tänne lisää vain niitä hyi hyitä..

    harva se päivä, nuoremmaksi kun olen.
    Kerro edes kaupunki.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    harva se päivä, nuoremmaksi kun olen.
    Kerro edes kaupunki.

    Sä tulisit heti viivana ja susta saisin maanvaivan kun et sinä sitten muita enää tanssittaisikaan kun minut löytäisit. Ja sit sä saisit nokkiin mun omalta kavaljeerilta. Että voi voi mitä murheita se aiheuttaisikaan...hih hih

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Sä tulisit heti viivana ja susta saisin maanvaivan kun et sinä sitten muita enää tanssittaisikaan kun minut löytäisit. Ja sit sä saisit nokkiin mun omalta kavaljeerilta. Että voi voi mitä murheita se aiheuttaisikaan...hih hih

    elämänne voisi olla jännittävää?

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    elämänne voisi olla jännittävää?

    Hitsari lihonu parissa päivässä 15-kiloo!

    Äänestä

porukkaa ja hyvä meno.

Äänestä
  • Minä en ole käynyt niissä sitten nuoruuden. Mun mies ei osaa tanssia niin hyvin, että kehtaisin mennä hänen kanssaan lavoille. Ja vieläkö siellä tyrkkypenkeissä istutaan tai seistään naiset kaikki kasassa arvosteltavana?

    Itse olen senverran pieni, että ne suuret hevosenkokoiset naiset hirveissä iskuinnossaan tyrkkivät ja tönäävät ja polkevat koppakengillään jalkoihinsa. Inhottaa se sellainen käytös, mitä ainakin silloin nuorempana oli lavoilla.

    Mut kait se jos oma tanssikaveri on mukana, niin voisi tanssia vain sen oman kanssa. Taidan olla aika tyhmä kun en tiedä edes kuin siellä käyttäydytään.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Minä en ole käynyt niissä sitten nuoruuden. Mun mies ei osaa tanssia niin hyvin, että kehtaisin mennä hänen kanssaan lavoille. Ja vieläkö siellä tyrkkypenkeissä istutaan tai seistään naiset kaikki kasassa arvosteltavana?

    Itse olen senverran pieni, että ne suuret hevosenkokoiset naiset hirveissä iskuinnossaan tyrkkivät ja tönäävät ja polkevat koppakengillään jalkoihinsa. Inhottaa se sellainen käytös, mitä ainakin silloin nuorempana oli lavoilla.

    Mut kait se jos oma tanssikaveri on mukana, niin voisi tanssia vain sen oman kanssa. Taidan olla aika tyhmä kun en tiedä edes kuin siellä käyttäydytään.

    lavalla myymässä lippuja ja sama meininki jatkuu edelleen tosi kivaa porukka rennolla juhannus meiningillä tosta sun vertauksestas vähän hätkähdin luulin että sellainen kuuluu keskenkasvuisten poikien suuhun mutta tänäkin juhannuksena näköjään joudun muuttamaan luulojani ei millään pahalla mutta yllätyin.

    Äänestä

  • -tiina kirjoitti:

    hänhän kertoi hevosen kokoisista naisista?
    Ei kait sinulla ole joku asenne?

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    hänhän kertoi hevosen kokoisista naisista?
    Ei kait sinulla ole joku asenne?

    haluaisinpa nähdä sellaisia ja myös sellaisen miehen jota ei oma vaimo kehtaa viedä tanssipaikalle omanikaan ei osaa tanssia mutta silti häntä ylpeästi esittelen myös tanssilavalla ja jos ihan oikeesti ajttelet asiaa sanatarkasti niin uskon että ymmärrät kummasteluni.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    hänhän kertoi hevosen kokoisista naisista?
    Ei kait sinulla ole joku asenne?

    Niin ja sitä vastausta ei tullut ongelmaani. Ehkä unohtui se kysymysmerkki, että ymmärtäisi kysymykseksi. Täytyypä olla tarkempi.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Niin ja sitä vastausta ei tullut ongelmaani. Ehkä unohtui se kysymysmerkki, että ymmärtäisi kysymykseksi. Täytyypä olla tarkempi.

    se vertaus jokainen meistä on omansa kokoinen ja toivottavasti tyytyväinen siihen mun kanssa ei tarvi olla varovainen kirjoituksissaan avaan kyllä sanaisen arkkuni sormieni naputeltavaksi jos olen jotain mieltä ja jokainenhan meistä saa olla omaa mieltänsä ja tuoda sen myös julki.

    Mutta jos se käytös on sitä mitä se silloin ennenkin oli, ei voi siellä jaloissa tönittävänä olla mitenkään tyytyväinen. Tyylistäsi vedän sen johtopäätöksen, että sama meininki taitaa jatkua. Mihinkäpäs se siitä olisi muuttunut.

    pienentyny vuosien saatossa löytyy jokaisen kokoista mutta melkein kaikki oli kyllä miehineen tanssitaitoisine tai taidottomineen toiset yritti olla selvempiä kun olivatkaan ja toiset konttas ihan reilusti niin naiset kun miehet.

    Niin mutta ollaanko siellä seisten yhdessä läjässä josta miehet hakee? Siis vai istutaanko pareittain mies ja nainen, vai kuin? Samahan se kenenkin koolle, vaan se käytös on ratkaiseva.

    Tiina haluaa nyt mollata miehiä.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Tiina haluaa nyt mollata miehiä.

    sää taas haluat käsittää väärin puhuin keskenkasvuisista pojista jotka nimittelevät naisia niinkun miehiäkin koon mukaan ymmärrät varmaan mitä tarkoitan jos vaan haluat.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Tiina haluaa nyt mollata miehiä.

    Ja pitäköön tanssinsa, kun ei voi edes kertoa miten se käytännössä se tansiin haku nykyisin tapahtuu. Ja jos mies ei osaa humppaa niin mitäpäs siellä sellaisella tekisi, hämmästelen kovasti. Karaoke tansseissa menemme hitaita ja vaihtoasekelilla, ne hän hallitsee.

    Ja kun tanssin haku tapahtuu asiallisesti pöydästä, niin silloin ei sitä tönimistä ja tyrkkimistä ole.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Niin mutta ollaanko siellä seisten yhdessä läjässä josta miehet hakee? Siis vai istutaanko pareittain mies ja nainen, vai kuin? Samahan se kenenkin koolle, vaan se käytös on ratkaiseva.

    naiset on tyrkyllä niinkun miehetkin naisten tunnilla mutta ei nykyään enää mitään tungosta saa aikaan ja itse olen ainakin joskus sillon nuorempana ehkä just tällaisena hevosen kokoisena ihmisenä ollut mieluummin takana kun kenenkään edessä kyllä silloinkin tanssittajat on löytäny aina sen jonka ne on halunnu viedä humpalle.

    en kerenny vielä vastata.

    Arvelin oikein. Kiitos tarkennuksesta.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Niin mutta ollaanko siellä seisten yhdessä läjässä josta miehet hakee? Siis vai istutaanko pareittain mies ja nainen, vai kuin? Samahan se kenenkin koolle, vaan se käytös on ratkaiseva.

    oman miehen kanssa, niin ei tarvitse mennä siihen laumaan tyrkylle ollenkaan. Lavoilla käy paljon pariskuntiakin jotka tanssii vain keskenään ja kun eivät tanssi niin istuvat penkeillä pareittain.

    Äänestä

  • tanssia vain kirjoitti:

    oman miehen kanssa, niin ei tarvitse mennä siihen laumaan tyrkylle ollenkaan. Lavoilla käy paljon pariskuntiakin jotka tanssii vain keskenään ja kun eivät tanssi niin istuvat penkeillä pareittain.

    Tuollainen vaikuttaa ihan hauskalta, itse kun olen puhelias ihminen, niin tykkään keskusteluistakin musiikin välillä. Harmi silti että sellaisella vierekkäinistumisjärjestyksellä on se huonompi puoli, että niitä keskustelukavereita vähemmän.

    Ja siellä buffetin puolella ei ainakaan silloin ennen ollut tapana istuskella. Voi olla, että jos se on muuttunut, tiedä häntä...

    No, tanssiravintola tai karaokebaari on ehkä parempi siinäkin tapauksessa minulle, koska tykkään jutustella myös ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin keskustelemalla.

    Kiitos kommentistasi.

    Äänestä

...Kaipaat ja Voisit Toteuttaa Itse Tulevina Jusseina?
Koskaan ei ole liian myöhäistä. eiks je=)

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kaipaan vaihtelua elämään ja olen kyllästynyt olemaan aina kotona pyhän arjen kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikkialla kirjoitti:

Ikävä on 60- ja 70-lukuja, jolloin liikuttin paljon eri paikoissa ja kaikkialla oli porukkaa ja elämää. Oltiin nuoria. Missähän ihmiset nykyään ovat, missään ei oo ketään juhannuksenakaan. Ovat kai mökeillään ja vanhettuneita ja väsyneitä. Eläkeläisten tansseja on, mutta tässä ei vielä olla lähelläkään eläkeikää. Todella hiljaista kaikkialla, missä ikinä liikuttiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu