Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

hotellissa

kaikki alkoi siitä että vaimoni alkoi käymään sättäilemässä ,ja tunsi kiihottuvansa jo pelkistä puheista.
hän kävi kuumana joka kerta kun oli käynyt miesten kanssa keskusteluita .oli kuulemma saanut monta orgasmia pelkästä juttelusta.
eräänä iltana rakastelumme jälkeen sanoin ,että jos hän kerta saa virtuaalisesti niin miksei oikeasti.lupasin tulla liukkaille jos hän onnistuisi saamaan miehen hotelli huoneeseen ja vieläpä vieläpä naimaan minun nähden.
meni viikko ja vaimoni kysyi että onko lupaus vielä voimassa ?tietysti mitäpä minä syömään sanojani .
se oli sitten menoa .
oli perjantai ilta kun nousimme junaan ,ja suunnistimme tamperetta kohti.
juna kolkutti eikä uni tullut .mitä jos sittenkin olisin mustasukkainen,jos siitä sittenkään ei tule mitään,jos se mies ei tule sittenkään.
huomasin jäykkyyden kasvavan.
vaimoni huomasi kiusakseni saman.taitaa jo kaduttaa kun lupasit tulla vieraan miehen liukkaille.tuskin edes tulee se mies ,sanoin,ja taatusti on semmoinen pieni munainen.sinulla taitaa olla liikaa odotuksia ,taitaa tulla vaan semmoinen loma reissu ,kahdestaan hotellissa.
ei tuu sanoi vaimoni ja kaivoi kännykän taskustaan ,näppäili numeron .
muutaman hälytyksen jälkeen vastasi miesääni..jukka..
minä täällä ..onhan se huomisilta sitten niin kuin sovimme ,,kuulin vaimoni sanovan.tietysti ..kuului ..
aikaa kului ,ja vaimoni lirkutteli vieraan miehen kanssa .minua alkoi jo kaduttamaan ,jonka ilmeisesti vaimonikin huomasi.hän otti pikkuhousut hameensa alta ja painoi ne nenäni alle ..hitto ,,nehän on läpi märjät ,sain sanottua .toisessa päässä oli hiljaista ...taidat olla kiimassa kuulin miehen sanovan.
seuraavana aamuna olimme tampereella ja majoituimme hotelliin joka olimme sopineet .
aika kului kuin kiduttaen ,hikoilin ja olin rauhaton.ilta saapuija vaimoni laittautui nätiksi ,laittoi parhaimman mekkonsa ja tiukimman puseronsa .harvoin olin nähnyt häntä niin nättinä.
minulla seisoi että kipeää teki.
vaimoni lähti ravintolan puolelle ottamaan vierastamme vastaan.ja minä odotin..ja odotin ..
melkein tunnin päästä kuulin kuinka oveamme avattiin .vaimoni saapui ensin ja perässä tuli aika näyttävä mies.
hän tuli eteeni ja ojensi pikkuhousut minulle ,olivat kuulemma liian märjät pidettäväksi naisen jaloissa .
vaimoni oli aivan punainen ja kiihottunut ,tunsin tutun tuoksun .jaska kokeili minua tuossa hississä tullessa ,olen kuulemma ihan naitavan näköinen ja kiimasta märkä.
tuntui kun mailma olisi sumentunut ,en edes huomannut tai paremminkin en reagoinut siihen että vaimoni oli vuoteella jalat leviällä ja veteli miehen siitintä kädessään ja hamusi sitä suuhun.
hitto mikä peli ,en ikinä ollut nähnyt niin isoa .
menin avuksi ottamaan vaatteita vaimoltani joka hädissään yritti saada miestä vaatteettomaksi .
haluan tuon sisääni ,,se on isoinminkä olen ikinä nähnyt.
huohotus lisääntyi ja ..jasiitin työnnettiin vaimoni sisään ,,ja vaimoni tukahtunut huuto havahdutti minutkin...litinä lisääntyi .katsoin uskomatonta näkyä..vaimoni levitti jalkojaan ja yritti ottaa viimeisenkin millin sisäänsä..ja kait onnistui.en tiedä kauanko meni mutta vaimoni alkoi tärisemään ja huokaili ,,nai nai..ja jaakkohan nai,,tikkas vaimoani minkä pystyi.ja vaimoni pillu näytti tosi tiukalta ,kerrankin.
tule jo ,,siemennä..ja sitähän hän sai ,vaimo kultani .siemeniä ..ja paljon.
jaakko veti veltostuvan siittimen pois ja siemen nestettä purskahti karvoitukselle ,sen ehdin nähdä kun työnsis siittimeni sisään.
vaimoni tärisi vieläkin orgasmissa joka näytti jatkuvan ja jatkuvan .jouduin tekemään työtä että sain pidettyä siittimeni sisässä .kuinka pieneltä se tuntuikaan,liukkaassa emättimessä.
nain vimmoissani ja vaimoni tärisi ,ja hoki ei enää,pää heittelehti puolelta toiselle ,lopeta en kestä enää..sori sanoit että saan tulla liukkaille ja varmasti sen teen .
jaska kannusti minua naimaan .piti jopa toista jalkaa ylhäällä että minun oli hyvä työntyä sisään.
ja ilmeisesti siksikin että näin hänellä oli suora näkymä juuri siihen missä siittimeni tunkeutui vaimoni sisään.
ihanan näköinen pillu ,kiimainen ja siemenet valuu..tämä nainen on kiimainen .
vaimoni ei voinut muuta kun vaikertaa ,ilmeisesti teki hyvää.
en voinut tehdä enään kun muutaman työnnön kun tunsin että kivekset alkoi puristamaan siemeniä sisään.
herra jumala kuulin vaimoni sanovan ..juuri silloin kun pumppasin paksun siemen nesteen vaimooni .
kesti tovin aikaa ennenkuin toivuimme nainnista .
miten se on vaimokulta ,,se palkinto ..
eiiii,,vaimoni sopersi ..ei sitä..
mikä ,,jaskankin mielenkiinto heräsi .
vaimoni lupasi ottaa molempiin reikiin jos saa vierasta .
ja nyt se on saanut eikä mitään pikkuista.
no niin vaimo istuppas siittimen päälle että se menee pilluun ja nosta peppu jaskalle tarjottimelle ..eiikuulin kun jaska levitti pepun reikään rasvaa..
ja sovitti terskaa reijjälle.
ei se mahdu ,,eiii..ja painautui minua vasten,,jolloin pepun reikä jäi vielä pystympään ..
uhh,,ei ,,,eiii..paina ,,ei älä paina ..vaimoni vaikeroi..tunsin kuinka siittimeni kohtasi jotain kovaa välilihan läpi ..siis sisällä ollaan ..
kulta ..pääsenhän liukkaille ..sitten...
32263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko totta toi oli mahtavaa olisin kyllä mieluusti ollut mukana... vaikka vain kärpäsenä katossa.

Äänestä
  • jos olet oikeasti kiinnostunut niin ehkä käykin .riippuu sinusta miten,joten laitappa meiliosoite niin keskustellaan.varsinkin jos et ole ylipainoinen ja omistat yvän kokoisen vehkeen.

    Äänestä

Mä tiedän,sä kirjotat jalluun työkses näitä,näist saa hyvät hinnat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rietastelua.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu