Vesicare lääke

onko tietoa

Lääkäri määräsi minulle Vesicare 10 mg lääkettä. Onko kenelläkään kokemusta tuosta lääkkeestä?Minusta se on tosi kallis lääke verrattuna moneen muuhun lääkkeeseen.

16

13109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1234

      Olen käyttänyt tuota lääkettä jo monta vuotta tosin 5mg vahvuudella. Voisitko kertoa tarkemmin millaisesta vaivasta kärsit. Itselläni on pakkoinkontinenssi eli silloin tällöin tulee pakottava tarve päästä kuselle ja pahimmillaan virtsaa karkaa hieman tai hieman enemmän. Lääke ei ole ainakaan poistanut tuota vaivaa, mutta on lisännyt hieman pidätyskykyä oireiden ilmaantuessa ja vähentänyt oireita.

      • onko tietoa

        Lääkärini sanoi että vaivani on nk.sekamuoto ja itse olen aivan samaa mieltä. Laihdutin nopealla aikavälillä reilut kymmenen kiloa ja vaivani vähenivät jkv. mutteivät loppuneet.Kun olin lihavampi niin oli jatkuvasti nk.painon tunne ja tarve mennä vessaan, nys se vaiva on vähempi.Mutta kokonaisuudessaan ottaen pirullinen vaiva, sillä joudun suunnittelemaan elämäni aina niin että tarvittaessa pääsen vessaan. Ei yhtään lohduttanut lääkärin sanat että "kyllä sitä on muillakin kuin vanhoilla ihmisillä."

      • kusiluikkis
        onko tietoa kirjoitti:

        Menin yli vuoden kestäneiden erittäin vaikeiden pakko-oireiden jälkeen lääkärille ja hän totesi minulla yliaktiivisen rakon. Lantionpohjalihaksia olen harjoittanut, tiputtanut painoa yli 10 kg ja painonpudotus edelleen ohjelmassa sekä Vesicare 5 mg mikä on pelastanut elämäni. En enää laske alleni kun en kerkeä vessaan, pystyn olemaan kulkuneuvoissa, palavereissa juoksematta puolen tunnin välein vessaan. Edelleenkin etsin vessat varuiksi mutta ilokseni olen huomannut, että oireet ovat siedettävät. Selviän mm. järeämmillä pikkuhousun suojilla mitkä ovat varuiksi jos esim. vessassa olo tilanteessa alkaa lirahtelemaan. Olen pelännyt vian olevan myös päässäni ja opettelen myös vessa käyntien pitkittämistä etten ensi tunteesta lähtisi.

        Minulla on sairauskulu vakuutus mikä kattaa nämä lääkkeet. Suosittelen jokaista hankkimaan sellaisen jos edes EPÄILEE sairastavansa ennen toki lääkärille menoa.

      • PisPis40+
        kusiluikkis kirjoitti:

        Yllättäen löysin täältä sen mitä kyselin Naisten terveyspalstalla. Olin siis väärällä palstalla kyselemässä:).

        Minulla ei ole vielä mitenkään erityisen vaikeat nuo oireet, vaikka ne on kestäneet jo vuosia. Menee päiviä jolloin ei lirahtele ollenkaan, mutta silloin olen yritänytkin käydä vessassa säännöllisin väliajoin jos siihen on mahdollisuus. Yritän myös säännöstellä juomisiani niin ettei tarvitsisi juosta vessassa kovin usein, jos tiedän että vessa mahdollisuutta ei ole. Olen myös huomannut että kylmä pahentaa jonkin verran tilannetta ja sitten esim. pyörällä ajo. Sitten tulee niitäkin päiviä, että aina ei rakon tarvitse olla täynnäkään, kun tulee pakottava tarve päästä vessaan ja se tarve tulee todellakin varottamatta.

        Vaiva on ikävä ja haittaa elämänlaatua, voin vaan kuvitella millaista on, jos vaiva on vaikeampi. Pelkäänkin että jos vaiva pahenee vanhetessa ja lääkityskään ei auta :/.
        Sain tosiaankin Vesicare 5 mg lääkereseptin ja pikkasen olen haluton alkamaan niitä siksi, kun vaivani ei vielä ole niin paha. " Olen pelännyt vian olevan myös päässäni " Tuota olen myös minäkin pelännyt, sillä monesti pystyn hallitsemaan rakkoni vielä kodin ulkopuolella, mutta kun pääsen kotiin ja tiedän että vessa on lähettyvillä, niin en aina kerkeä vessaan, kun jo lirahtaa.

        Tietääkö kukaan voiko Vesicare lääkitystä käyttää satunnaisesti? Auttaako jo 1 pilleri sen päivän ajan, vai onko se sitten vaan uskon asia, että nyt pystyn pidättään kun olen yhden ottanut ? Onko lääkkeen tehoon haittaa jos niitä tosiaankin ottaa satunnaisesti? Mietin sitä että jos vaiva pahenee ja olenkin satunnaisella käytöllä tehnyt lääkkeen vaikutuksen tehottomaksi.

        Lantionpohja lihaksia olen jumpannut aina silloin tällöin kun sopivia hetkiä tulee. Täytyy kai vielä muutaman kilon pudotus yrittää toteuttaa jumpan tueksi.

        Minkä ikäisinä teillä on nämä vaivat alkaneet? itse olen päälle 4 kymppinen ja olen jo varmaankin 9 vuotta tiedostanut tämän ongelman ja nyt vasta uskaltauduin puuttua asiaan koska tämä tuntui vanhusten vaivoilta :(. Olenkin pohtinut että mikä tämän kiusallisen vaivan on laukaissut, sillä nuorenpana minulla oli ns.seurapiirirakko.

      • kusiluikkiss
        PisPis40+ kirjoitti:

        Olen 37-vuotias ja olen ilmeisesti aina kärsinyt vaivasta jotenkin. Kotiovella olen aina tuntenut järkyttävää vessahätää mutta nyt viimeiset pari vuotta olen kärsinyt siitä niin, että olen etsinyt aina vessan ja jopa muutaman kerran laskenut alleni (pieniä määriä) jopa wc-kopissa tai sitä lähestyessäni ja se oli viimeinen pisara ja lähdin apua hakemaan. Ajattelin, että ei voi olla totta, että wc hallitsee elämääni (sen puute) ja joudun pukeutumaan mustiin housuihin, pitkään yläosaan jos lirahataa pahasti jne.
        Ajottain pärjään nyt todella hyvin tuolla lääkkeellä, fysiikan parantamisella, painon tiputuksella sekä tiiviillä vessakäyntien pidentämisellä ja alapään supistuksella kun hätä on mutta on päiviä jolloin joudun jalat ristissä vessaan juoksemaan. Hain uuden satsin tuota 5 mg Vesicarea ja toivon, että annostusta ei tarvisi nostaa vaan se riittäisi.

        Lääkäri ei pystynyt minulle muuta kertomaan kun yliaktiivisuuden ja hoidoksi jo mainitsemani keinot. Tämä vaiva ei parane leikkauksilla tai millään ja ei ole kuulemma pääkopassa.
        Hyvä, että löysin tämän palstan sillä asia on hyvin häpeällinen ja en voi tästä kertoa lähi ystäviä lukuunottamatta. Toivoisin vielä ns. etuilupassia yleisiin vessoihin meille tosi vaivaisille ja toisaalta tästähän asiasta pitäisi enemmän julkisuudessa puhua sillä luulin olevani yksin ja täysin hullu vaivani kanssa. ;)

    • noloa

      OLEN yli7kymmentä tämä VAIVA on ollut minulla pitkään ja pahentunut jos on jännittynyt tai vilustunut,mutta nämä vesikare kyllä on auttanut täytyy joskus varautua tulluihi jossakin tapauksessa

      • invalidisoiva

        Hyviä kommentteja virtsankarkailuista. Juuri näin on minullakin. Paino vaan on lisääntynyt ja vaiva pahentunut. Tuttua on paino, kylmettyminen etenkin jaloista,kahvin juonti yms. Vesic areena on jonkinverran auttanut. Leikkaus ei lääkärin mukaan auta. Vaiva myös ollut tosi nuoresta alkaen iänmyötä vaikeutunut. Silti tarvitsisin lisäapua. Lääkäri ehdotti botox hoitoa rakkoon. Se pelottaa koska pistoke voi aiheuttaa virtsaumpea ja joutuisi katetroimaan. Kiitos vertaistuesta.

    • Magre

      Mikä helpotus että muillakin nuoremmilla. Olen 35 ja vuosia ollut tuo kotiovella tulee ihan sietämätön hätä ja useasti jo vessaan päästyä mutta en vielä pöntöllä tulee. Käytän mustia housuja aina. Olen normaali painoinen. Elokuvissa käyminen on hankalaa kun käyn aina juuri ennen elokuvaa vessassa ja usein elokuvan lopun lähetessä tulee pakottava pissahätä ja kerran laskin housuun juuri leffateatterin vessajonossa.

    • Eläkeikäinen

      Kävin eilen naistentautien polilla terveyskeskuksen lähetteellä virtsankarkailun takia. Olen kärsinyt tuosta riesasta jo lähes 30 vuotta. Oli mielenkiintoista lukea nuo ed. viestit, sillä kerrotut oireet ovat olleet jokapäiväisiä. Useat terveyskeskuksessa käynnit ja sieltä saamani ohjeet ongelman helpottamisesksi ovat olleet turhia - apua en ole saanut.
      Nyt sain Vericaren 5mg kerran päivässä ja lisäksi lantiopohjalihasten vahvistusohjeet, sekä käyttämäni vagi fem hormonin lisäyksen 3 kertaan viikossa. Selkeäsanaisesti lääkäri ilmoittu, että ongelmaa ei voida korjata kiruskisesti ja vaivani on vitsarakon ja virtsateiden limakalvojen ohentuminen. Sen kanssa on opittava elämään loppuelämä. Tosin jatkohoidon edetessä tullaan tarkentamaan miten ongelmaani voitaisiin helpottaa.

    • baroosi

      Onneksi löytyy kohtalontovereita..
      onko teillä kenellä olette käyttäneet vesicarea, tullut lääkkeestä sivuoireita jonka vuoksi se ei sovikaan? itse kuulun siihen ryhmään, pumppu rupeaa sekoilemaan:(
      Nyt myös betmiga tekee sykkeen kiihtymistä. Omaan siis yliherkän autonomisen hermoston enkä siedä näköjään pitkässä käytössä mitään lääkkeitä..onko muita?
      Sydän on kyllä terveeksi todettu, olen hoikka ja harrastan päivittäin liikuntaa mutta eipä paljon lohduta ettei ne sydänoireet ole vaaraksi kun niiden kanssa en voi olla joten ei vesicarea minulle..
      Jakakaa kokemuksianne:)
      Tsemppiä kaikille!!

      • Anonyymi

        Onko muilla sillei,että herää aamulla n,neljän aikaan ja on vessahätä ja ilmavaivoja. Eikä uni tule kun on nukkunut 5-5puoli tuntia.

    • Ebbastina

      lääkäri määräsi VESICARE 10 MG. oLEN OTTANUT ILTAISIN YHDEN, MÄÄRÄYKSEN MUKAAN NOIN KK AJAN. vIELÄ EN OLE HUOMANNUT HELPOTUSTA, mutta toivon auttavan ajan kuluessa. olen sitkeä sissi, jo melkein neljä vuotta kärsinyt vaivasta,elän toivossa.

    • Anonyymi

      Viime kommentista on jo aikaa mutta sanon silti eli minulla aktiivinen rakko todettiin pari vuotta sitten ja lääkäri määräsi Betmiga 50mg josta tuli sivu oireita..rytmiräiriöitä...verenpaineen nousu...en saanut nukuttua vaan säpsähdin heti hereille jotka päivystykseen jouduttua lääkäri sanoi ettei ne johdu siitä lääkkeestä mutta lääke vaihdettiin Vesicareen jota syönyt kohta 2v ja oireet loppui kunnes viikko sitten rakkoon tuli outoja tuntemuksia...paineen tunne sekä jomotus ja pistely.
      Voiko lääkkeen teho huonontua vaikka olen syönyt sitä noinkin kauan?
      En haluaisi vaihtaa 10mg:seen jos ei ihan pakko koska tuhottoman kallis.
      Aamulla tämän takia lääkäriin!

      • Anonyymi

        Olen käyttänyt Vesicarea varmaan yli 10 vuotta ja onhan se kallis. Viimeksi apteekissa ehdotti vaihtoa Solifenaciniin, joka maksoi vain 30€/90 kpl. En ole huomannut eroa tehossa toistaiseksi. Eihän nuo lääkkeet poista ongelmaa, rakko kyllä tietää, koska kotivessa on lähellä ja aina sinne ei ehdi, mutta muualla ehtii pääosin ilman suurempia .

    • Anonyymi

      Itse olen käyttänyt Vesicare 10mg jo useita vuosia ja se on auttanut virtsankarkailu oireisiin. Olen yli 60v nainen ja keväällä tuli tilanne, että lääkkeet loppui, enkä juuri silloin päässyt hakemaan lisää, tuli noin viikon pakollinen tauko. Ajattelin sitten kokeilla pärjääkö ilman, nyt olen ollut käyttämättä noin 2 kk. Minulla on jo vuosien ajan seksuaalinen kiinnostus vähentynyt (vaihdevuodet?) ja viimeisen vuoden aikana hävinnyt lähes kokonaan. Vesicaren käytön lopettamisen myötä, on alkanut taas halut pikkuhiljaa heräämään. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan onko muilla samanlaisia tuntemuksia vai onko tämä vain sattumaa?

    • Anonyymi

      Olen 55 v. Itsellä on ollut vuosia tiheävirtsaisuutta . Nyt uutena vaivana. Alamahan jatkuva kipuilu ja pissatulehduksen tuntuisia oireita. Ei ole silti pissa tulehdusta. ( kohtu poistettu ja virtsarakon nostoleikkaus tehty 20 v sitten) ei ole virtsankarkailua. Mutta pakko pissille menoa on. Aloitettiin Betmiga 25 Mg ja siitä tuli pahoja sivuoireita ( ihottuma, silmät turposi, kaularauhaset turposi, rytmihäiriöitä ja sydämen muljahteluita) Nyt pitäisi kokeilla vesicarea. Onko tietoa kellään onko parempi vaihtoehto. Vai tekeekö se sitten virtsaummen🤔. Hallitsee niin koko elämää. Vaihtelee vointi päivittäin. Toinen päivä niin huono että menee pää aivan sekavaksi. Sairastin Koronan heinäkuussa, ja ainut oire oli , että rakkovaivat paheni. ….. kertokaa onko kellään tämmöisiä kokemuksia🤔❤️

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      60
      3110
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      546
      2967
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2155
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1781
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1542
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1267
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe