Ihmeellinen tuo Hassin palkka. Mitä enemmän sotkee, sitä enemmän maksetaan. ns Kulukorvaus ?
Vastuitta ajelee !
Vähin mitä uhteiskunat voi kohdallaan tehdä, on kulukorvauksien takaisinperintä 5 v aikana n. 300 000 €. Se osuus kulukorvauksista, joka jäänyt ohi omaan taskuun.
Medvedev vaatii pikaisia toimia ympäristökriisin ratkaisemiseksi
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev kiirehtii päästöjen alentamista. Hänen mukaansa laajat alueet uhkaavat saastua asuinkelvottomiksi, ellei ympäristöä aleta siivota.
"Ellemme puutu ekologiseen tilanteeseen nyt, isoissa osissa Venäjää ei voida enää asua kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä", Medvedev sanoi opiskelijoille järjestetyssä tilaisuudessa Pietarissa lauantaina.
Medvedev on puhunut ympäristön puolesta äänekkäämmin kuin edeltäjänsä pääministeri Vladimir Putin, jonka kaudella Venäjä hyväksyi kuitenkin Kioton ilmastosopimuksen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jopa käytti hyväkseen Suomen tasavallan Oikeuskansleria. Joka olikin myös vihreä. Meni ns vihreitetn listalla eduskuntaan. Oli mm vihreitten ryhmänjohtaja, nimellisesti eduskunnassa.
Jos olisi ollut tomerampi Oikeuskansleri, ei olisi Hassin kelkkaan joutunut. Olisi paremmalla mallilla uusituvan mm sähkön teko.
Mutta, nyt maksamme ns "hassilisää"
Kaikki huomaamme asian.