Anu Vehviläinen

Mitä on saanut aikaan?

Vastaus: Ei mitään.

Pihtiputaan mummokin hoitaisi liikenneministerin salkun paremmin.
7233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jonkun kaveri ja sitä kautta päässyt pallille istumaan.

Äänestä

Kun tuon olet huomannut, ettei ole mitään saanut aikaan niin kysyisin, MITÄ OLISI PITÄNYT SAADA AIKAAN ? Lähinnä niitä asioita mitkä painaa.
Tuo on taasen niitä heittoja joilla on yhtä vähän arvoa kuin johtokunnan kiitoksilla.

Äänestä
  • 1. Kuutostien nopea rakentaminen sille tasolle mille se kuuluu.

    2. Venäläiset rekat helevettiin täältä. Viekööt kotteronsa laivoilla Venäläisiin satamiin. Tai sitten 200 Eur joka autolle autoveroa.

    3. Polttoöljyllä ajo rekkakuskeille toistaiseksi.

    4. Katsastushintojen rajuun nousuun puututtava. Keinoja on.

    5. Venäjän tietullit

    6. Tiestön huono kunto maaseudulla ja syrjemmässä. Rautatiet rapistuu ja rapistuu.

    7. Onko dieselvero enää aiheellinen. Mitään keskustelua ei käydä.

    8. Ulkomaisten kuljetusten tasavertaisuus suomessa


    Tässäpä sulle urvelolle muutamia aiheita. Anu Vehviläinen ei ole millään tavoin puuttunut näihin. Oma kommenttisi joutaa paskalaariin saman tien.

    Nykyinen liikenneministeri keskittyköön pitsinnypläykseen, kun liikenteestä ei ymmärrä hevon vittua.

    LIIKENNEMINISTERI PITÄÄ OLLA MIES, MIELUITEN REKKAKUSKISTA URAN ALOITTANUT.

    Äänestä

... liikenneministeri. Hän budjettikahinoissa pitänyt hyvin puolta tiemäärärahojen suhteen. Hän on saanut jatkumaan ne massiiviset tietyöt Helsingin seudulla, jotka ovat tarpeen sen Lipposen hallitusten tänne tekemän kaiken keskittämisen jälkeen. Pitäähän sen hallitukset jäljet siivota. Kun nykyinen hallitus kehittää myös muutakin maata, ollaan Vehviläisen ansiosta saatu sinnekin tiemäärärahoja. Tienrakentamista on jouduttu oikeastaan rajoittamaan resurssien rajallisuuden takia, kun urakkahinnat alkoivat nousta paljon suuremmiksi kuin tielaitoksen kustannusarviot.

Äänestä
  • kautta hyväksytty, Anu Vehviläisen sanomiset ei paljon paina. Nyhverö hyssykkä.

    Äänestä

Anu Vehviläinen, paino 140 kg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikenneministerinä kirjoitti:

Mitä on saanut aikaan?

Vastaus: Ei mitään.

Pihtiputaan mummokin hoitaisi liikenneministerin salkun paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu