Miksi es.lest. liikkeessä kielletään julkinen kritiikki, - aivan saarnatuoleista käsin?
Kritiikki puetaan mahdollisimman epäselviksi ja syyttäviksi sanoiksi, "älää puhuko pahaa kristillisyydestä". Mielenkiintoiseksi asian tekee kysymys; mikä tässä on se "paha". Jos on Jumalan sanan jälkeen toimittu, sillon se kestää aina, myös julkisen arvostelun.
Vain asiallisen julkisen kritiikin kautta ehkä jopa huomaamatta jääneet epäkohdat tulevat sisäiseen tarkasteluun ja mahdollisesti korjattuakin, kun ne nostetaan päivän valoon. Kritiikkiä esittäessään on ina pidettävä mielessä että ketään veljeä ja sisarta ei jätetä, eikä häntä hylätä. Ei myöskään globaalia seurakuntaa, jonka pää on Jeesus Kristus.
Kysyä sopinee miksi lestadiolainen saattaa arvostella estottomasti muita seurakuntia joista ei tiedä käytännössä kuitenkaan mitään? Ei se olen sen oikeampaa, kuin olisi valehdella lestadiolaisista julkisissa tilaisuuksissa.
Kritiikin tulee perutua tosiasioihin.
Maailmanlaajuinen Kristuksen seurakunta on hoitava yhteisö, jos se elää Kristuksen sanasta.
Minun esittämäni kritiikin ainoa tarkoitus on tuoda kielletyjä torjuttuja ja salattuja asioita päivän valoon.
Jeesus Kristus on maailman valo, Jeesuksen nimessä ja veressä ON syntien anteeksiantamus. Armossa on varaa ja Jeesuksen verestä ei voima lopu.
Jumalan ITSE vastaa lupaustensa täyttämisestä, älköön siis yksikään syntinen ahdituko minun asittämästäni kritiikistä siksi että minä olisin häntä sysäämässä pois Jeesuksen sylistä.
Moni veli ja sisar on keskustellut kahdenkesken esimerkiksi puhujien kanssa. Lopputulos on ollut joissakin tapauksissa se, että hän saattaa jo seuraavassa saarnassa saada seurakunnan edessä julkisen tietopaketin siitä, kuinka väärässä hän on ollut, ja kuinka huono, tottelematon, mitätön ja turha kappale hän on, tämän erehtymättömän seurakunnan keskellä, ja sen erehtymättömän vanhimmiston edessä.
Juuri tämä on vakava paikka, seurakunnan tehtävä on hallita saarnaajat, eikä päinvastoin niin kuin nyt uhkaa monissa tapauksissa käydä.
:-))) Kyllä nämä ihmismielen metkut jo tunnetaan hyvin. Vastuunkantajien hyökkäys on olevinaan paras puolustus, kun kokee jäävänsä alakynteen.
Seurakunta ei ole onneksi sellainen kilparata jossa kipaillaan erehtymättömyydestä ja oikeassa olemisesta, ja jossa lauletaan kilpaa suohon veljiä ja sisaria.
Jeesuksen perustamassa seurakunnassa kilpaillaan toinen toisensa kunnioittamisessa, palvelemisessa ja rakastamisessa.
Kritiikki puetaan mahdollisimman epäselviksi ja syyttäviksi sanoiksi, "älää puhuko pahaa kristillisyydestä". Mielenkiintoiseksi asian tekee kysymys; mikä tässä on se "paha". Jos on Jumalan sanan jälkeen toimittu, sillon se kestää aina, myös julkisen arvostelun.
Vain asiallisen julkisen kritiikin kautta ehkä jopa huomaamatta jääneet epäkohdat tulevat sisäiseen tarkasteluun ja mahdollisesti korjattuakin, kun ne nostetaan päivän valoon. Kritiikkiä esittäessään on ina pidettävä mielessä että ketään veljeä ja sisarta ei jätetä, eikä häntä hylätä. Ei myöskään globaalia seurakuntaa, jonka pää on Jeesus Kristus.
Kysyä sopinee miksi lestadiolainen saattaa arvostella estottomasti muita seurakuntia joista ei tiedä käytännössä kuitenkaan mitään? Ei se olen sen oikeampaa, kuin olisi valehdella lestadiolaisista julkisissa tilaisuuksissa.
Kritiikin tulee perutua tosiasioihin.
Maailmanlaajuinen Kristuksen seurakunta on hoitava yhteisö, jos se elää Kristuksen sanasta.
Minun esittämäni kritiikin ainoa tarkoitus on tuoda kielletyjä torjuttuja ja salattuja asioita päivän valoon.
Jeesus Kristus on maailman valo, Jeesuksen nimessä ja veressä ON syntien anteeksiantamus. Armossa on varaa ja Jeesuksen verestä ei voima lopu.
Jumalan ITSE vastaa lupaustensa täyttämisestä, älköön siis yksikään syntinen ahdituko minun asittämästäni kritiikistä siksi että minä olisin häntä sysäämässä pois Jeesuksen sylistä.
Moni veli ja sisar on keskustellut kahdenkesken esimerkiksi puhujien kanssa. Lopputulos on ollut joissakin tapauksissa se, että hän saattaa jo seuraavassa saarnassa saada seurakunnan edessä julkisen tietopaketin siitä, kuinka väärässä hän on ollut, ja kuinka huono, tottelematon, mitätön ja turha kappale hän on, tämän erehtymättömän seurakunnan keskellä, ja sen erehtymättömän vanhimmiston edessä.
Juuri tämä on vakava paikka, seurakunnan tehtävä on hallita saarnaajat, eikä päinvastoin niin kuin nyt uhkaa monissa tapauksissa käydä.
:-))) Kyllä nämä ihmismielen metkut jo tunnetaan hyvin. Vastuunkantajien hyökkäys on olevinaan paras puolustus, kun kokee jäävänsä alakynteen.
Seurakunta ei ole onneksi sellainen kilparata jossa kipaillaan erehtymättömyydestä ja oikeassa olemisesta, ja jossa lauletaan kilpaa suohon veljiä ja sisaria.
Jeesuksen perustamassa seurakunnassa kilpaillaan toinen toisensa kunnioittamisessa, palvelemisessa ja rakastamisessa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minun ei tulisi mieleenikään kieltää lapsiltani oikeutta kertoa, vaikka koko maailmalle, kuinka he ovat minut isänään kokeneet.
Päinvastoin, se olisi rakkautta heiltä kertoa sekin, jos jokin minun toiminnassani on satuttanut heitä. Se kertoisi minulle sen että he eivät pelkäsi minun hylkäävän heitä tästäkään huolimatta.
Olen jokaista aikuista lastani rohkaissut avoimuuteen, myöskin minulle kielteisten asioiden ilmaisussa. Silloin ne tulevat parhaiten hoidettua, minulla on sinattu tilaisuus pyytää anteeksi niitä tekojani jotka mahdollisesti ovat haavoittaneet heitä.
Tuloksena on ihanat välit jokaisen kanssa, ja elämässä menetyvät iloiset lapset.
Jokaisella on minun mielestäni oikeus kertoa omakohtaiset kokemuksensa, myös hengellisestä kodistaan.
On ollut hienoa seurata internetin TV ohjelmista muutamia tapauksia, joissa lapset ovat julkisuudessa kertoneet avoimesti omista vanhemmistaan. Eikä aina mairittelevaa tekstiä.
Tällainen avoimuus on erittäin parantavaa. Se kertoo samassa tilanteessa kamppaileville sen viesti, että sinä et ole yksin ongelmasi kanssa.
Minulla on pois ottamaton oikeus kertoa kuinka olen hengellisen kotini ilmapiirin ja palvelut kokenut. Ja esteetön oikeus kertoa myöskin se, koenko minä siellä rakkautta ja hyväksyntää vai en.
Muutamaa täällä ollutta viestiä lukuun ottamatta en ole ikinä kokenut kohdeltavan itseäni huonosti ja väärin hengellisessä kodissani.
Koen nykyisen opetuksen muuttuneen monen puhujan osalta erittän waativaksi ja lakihenkiseksi, pääasiassa lillukanvarsia koskevaksi "syntien" luetteloimiseksi. Sinänsä minulle ne ovat harmittomia asioita, koska minä olen vapaa Jeesuksessa Kristuksessa.
Empaattisena ihmisenä ajattelen niitä kuulijoita, jotka tulevat seuroihimme sanankuuloon. Sanon edelleen panokkaasti että on syntiä aliarvoioda ketään ihmistä, siis sanankuulijaa. Siellä kuulijan paikalla istuu aina itse Jeesus vähemmän veljen muodossa.
On mielestäni vastuutonta puhua korostetusti jostakin 1800 luvun pietistis-herrnhutilaisesta perinteestä, kun ei ole kysymys historian oppitunnista.
Miten joku autuutta kaipaava etsivä sielu ravitaan suhteettomasti korostetulla lapinluottamuksella?
Ainakin se varmistuu, ettei kuulija tule toista kertaa kuulemaan ihmeellistäkin ihmeellisemmästä virhettömästä ja erehtymättömästä uskonnollisesta yhteisöstä, jossa johtajiston arvovalta ja direktio-oikeus koko seurakunnan ylitse on rikkumaton.
Ihmiset lukevat nykyisin paljon Jumalan sanaa. Tehtäviinsä kouutetut opettajat opettavat Jumalan sanaa tiedotusvälineissä joka päivä. Ihmisillä jotka etsivät pelastusta, on usein pohjana vankka Raamatun tuntemus. Kyllä he sen erottavat, mistä seuroissa puhutaan.
Kuulijoille pitää julistaa ennen muuta Jeesusta Kristusta, joka on ovi taivaan valtakuntaan.
Kiitos Herralle, näin moni julistaja tekeekin.
Printeissä ja tutuissa traditioissakaan ei ole mitään pahaa, kunhan niiden painoarvo pysyy siinä paikalla ja siinä arvossa johon se kuuluu.
Meidät tunnetaan lestadiolaisina. Yleensä kerron tuon itsestäni erilaisissa ihmisryhmissä.
Jos läheisyydessämme koetaan iloa, rauhaa ja rakkautta, ja koetaan myös Jumalan vakavaakin puhuttelua, niin kuulija tulee seuroihin toisen ja kolmannenkin kerran.
Totuus ja rakkaus! Ah autuas kirjoitti selkeästi ydinasiaa!!
Minunkin kokemukseni on, että perhe-esimerkki toimii.
Lasteni kanssaan olen keskustellut juuri heidän tunnoistaan ja kokemuksistaan. Heillä ON oikeus tuoda esiin, millaisena ovat kokeneet perheessä kasvamisen aikuisuuteen.
Olen samaa mieltä "Ah autuas" kanssasi. Kyllä hengellisestä yhteisöstämme kertoo hyvin paljon esim se, että saarnoja ei saa arvioida, päätökset ovat salattuja ja ns "yhteinen ymmärrys" on mysteeri ;)
Mutta totuus ja rakkaus kuuluvat yhteen ja tekevät vapaaksi, näin uskon ja siitäkin kiitos Jumalalle!
Kiitos Jeesus, että olet arjessakin kanssamme.
Saan olla iloinen ja vapaa Jumalan lapsi. Hallelujaa!!
Siihenkin on monet kipeästi kohdattavat syynsä, miksi seurakunnan pitää suojautua salatamalla ja piiloutumalla julkisuudelta. Tästä proplematiikasta löytyisi varmaan asiaa ymmärtävien hyviä kannanottoja.
Tämä foorumi ei kuitenkaan sovellu asiakeskutelulle, ainoastaan kurasotaan. Siihen tarkoitukseen tämä on erittäin hyvä. :-)))
Kirjoittaville pitäisi olla rekisteröintipakko, jolla voisi kontroloida pois asiattomat
"keskustelijat."
Samaa mieltä!
Vaikka nyt kaksi asiaa, on nytkähtänyt eteen päin, 1. saarnaajien (uusien) valinnoista ilmoiettiin heti saarnaaja kokouksen jälkeen .
2. Avioero asioissa aletaan syksyllä yhdistksen toimesta tehdä asialle jotakin .
Nämä asiat ilmoitettiin Juhannuksena .
mitähän se seurakunta avioeroille voi, käskee rakastaa ja pistää kaikki anteeks vai.Tiedäb
n tapauksia kyllä, joissa saarnaaja on 'käynyt kimppuun' ja kieltänyt eroamasta ja ihmisraukat kärsivät ja kituvat erittäin huonoissa suhteissaan kun on 'pakko' olla.
Tieto avioparityön nostamisesta esiin seurakunnassamme oli hyvin ilahduttava.
Kiitos Jumalalle joka on kuullut ruklouksemme.
Avioparityö lähtee liikkeelle mieliuten jo kohta vihkimisen jälkeen. Jos parisuhdetyöskentely alkaa vasta avioeropäätöksen vaiheilla, niin työn aloitus on pahasti myöhässä.
Avioliitto ei todellakaan ole kuin voimakkaassa virrassa uiva tukki, joka tömähtää väistämättä kiveen kun virta on sen sitä kohti vienyt.
Kun kaksi aivan erilaisista lähtökohdista lähtenyttä ihmistä menee yhteen, niin siinä eivät nene yhteen vain nämä kaksi ihmistä, vaan kahden henkilön nykyiset läheiset ja sukupolvien pituinen ketju, jossa on monenlaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita. Monille ehkä yllätys!!
Avioparin yhteisen elon paha olo alkaa pienistä "puroista".
Puroista koostuu lopulta virta, joka on vienyt monet raskaiden pettymysten ja riitojen jälkeen lopulta jopa avioeroon.
*) Pahan olon kehittyminen alkaa vähitellen, puolison tarpeiden täyttämisen laiminlyönneistä.
Tavanomainen esikoislestadiolaisten piirissä ilmenevä ongelma on se, että isä laiminlyö velvollisuudet hoitaa lapsia, ja elää yhdessä äidin kanssa. Äiti raataa monen lapsen kanssa yksinään, ruusut halaukset ja yhteinen aika käyvät vähiin, perheen virkamies-isän tehdessä töitä lähes vuorotta.
Jos isällä on vapaata niin hänestä tulee poikamies, hän lähtee kavereidensa kanssa miesporukan yhteisiin harrastuksiin. Ja taas tuli yksi naula lisää onnellisen avioliiton arkkuun.
Sitten mies tulee illalla kotiin, seksin puutteessa kuinkas muutoinkaan. Arvatkaapa kuinka käy?
Minä en ainoastaan arvaa, vaan tiedän kuinka "äijän käy". Ilman jää! Parhaassa tapauksessa hyvin pitkiksi ajoiksi.
Nainen tarvitsee hellyyttä ja huomiota, myös apua kotitöissä - joka päivä, ja yhteistä aikaa.
Kun ei ymmärretä toisen tarpeita ja ne jäävät täyttämättä. Pettymykset seuraavat toinen toisiaan. Alkaa syntymään vihaa. Silloin on asiat vielä melko kun riita ja meteli soivat, puolisoiden yrittäessä epätoivoisesti saada puolisonsa täyttämään tarpeitaan. Sitten kun jää on kasvanut puolisoiden välille ja tulee hiljaista, enää ei ole paljon asiaa toiselle, silloin tilanne on jo kehittynyt todella pahaksi.
Alkaa tie kohti ikävää ja epäantoisaa parisuhdetta, pahimmillaan kohti avioeroa.
Ihminen hylkää Jumalalta saadut ohjeet ja neuvot.
Aina käy silloin huonosti.On käynyt ja käy.
Kukaan ei pääse tässä asiassa loistamaan, ei mies eikä nainen.
Puolin ja toisin toimitaan väärin ja unohdetaan jopa se, että toista rakastaa.
Jos rakastaa toista, ei varmaankaan lähde kavereiden kanssa minnekään, mutta sama pätee myös toisinpäin.
Avioliitto on yhteys jossa aivan kaikki muu ovat vähempi arvoisia.
Ensin on luojamme , sitten on avioliitto ja sitten vasta muu.
Olemmeko kiitollisia aviopuolisoistamme jonka Jumala on ohjannut kumppaniksemme.
Emme ole vaan alamme mittailemaan tätä hänen tekojensa mukaan.
Virheitä virheitä ja virheitä.
Ikävää on se, että avioliitot rikkoontuvat , mutta se on aina seurausta ihmisen pään nostosta ja Jumalan neuvojen hylkäämisestä.
... vaan JUMALASSA ON VOIMA uudenlaiseen elämään. Jumalan sanassa on onnen avaimet, se on totta. Ihminen on kuitenkin ihminen, heikko erehtyväinen monessa puuttuvainen, hänellä on myös monelaisia tarpeita. Jos tarpeet eivät täyty syystä taikka toisesta edes jossakin määrin, silloin ihmisen sisimpään syntyy kipu.
Jos ohjeet käskyt ja kiellot toisivat elämän onnen tullessaan, ei maailma olisi tarvinnut Jeesusta symtien sovittajaksi, eikä parisuhteen hoitamiseen tarvittaisi koulutusta.
Ihmisen elämää, toimintaa ja valintoja ohjaavat voimat ovat hyvin moninaiset. Väitän että asiaan perehtymättömällä ei ole niistä kovin paljon aavistustakaan. Jotta avioliittoa voitaisiin hoitaa, niin pitää mennä juurisyihin, siis erilaisten valintojen alkulähteille.
- "Miksi minä toimin näissä tilanteissa niin kuin toimin?" "Voisinko toimia eri tavalla?"
- "Miksi minulle tulee näissä tilanteissa aina tällaisia voimakkaita tunteita, jopa raivonpurkauksia?"
Miehen ja naisen erilaisuuden ja erilaisten tarpeiden vuoksi joudutaan aivan ensimmäiseksi opettelemaan yhteinen puhekieli, jota KUMPIKIN ymmärtää. Toisin sanoen on opeteltava sekä puhumaan, että myöskin kuuntelemaan.
Helposti luullaan että minähän olen hallinnut tuon puhumisen ja kuuntelun jo lapsesta asti. Mutta kun pari pannaan ymmärtämispalautteiden avulla testiin, huomataan nopeasti että itsensä ilmaiseminen ja toisen viestien - ymmärtäminen -, ei olekaan helppoa.
Kun ei ymmärretä puolison viestiä, niin silloin häntä tulkitaan. Jos ihminen ei osaa ilmaista tarpeitaan sellaisin sanoin joita puoliso ymmärtää, niin hän yrittää ilmaista niitä jollakin muulla tavalla. Kova ääni on yksi tällainen konsti. Jospa puoliso sitten kuulisi
kun sanon riittävän lujaa, ja riittävän haavoittavasti. Jos ei puoliso muuten kuule, niin heittää sitten vaikka herätyskellolla päähän. Takuulla kuulee sen jälkeen. Mutta ei hän sitä ymmärrä, että tuo riehuva puoliso ei tarkoita, "mene pois", vaan hän tarkoittaa, "tule tänne, kuuntele ja ymmärrä minua".
Kaikesta voisi päätellä, että sinua " ottaa päähän".
Asiat eivät mene toiveidesi mukaan.
Et ole maailman napa, eikä totuus ole sinussa.
Etsi totuutta ja kuuntele.Ehkä löydät sen.
Oletko sinä maailman napa, vai miksi tuollaisia mielipiteitäsi minulle sität?
Onnea matkaan, toivottavasti elämän ja Jumalan sanan realiteetit joskus kirkastuvat sinullekin.
"On keskustellut ... Ja saattaa jo, seuraavassa saarnassa saada silmille ...
Tämä on kyllä henkilökohtainen vika puhujalla, ei hän ole ymmärtänyt sitä niin, Vaan hän on pitänyt tärkeänä muistuttaa siitä, vielä niin pian kuin mahdollista muille kristityille ohjeeksi. Syntisille katuville matkamiehille.
Jonkun yksittäisen puhujan sormella osoittelusta ei hyödy kukaan.
- Kysymys on siitä MISSÄ on vika,
- ei siitä KENESSÄ on vika.
Olen kirjoittanut enemmän kuin kerran tästä aiheesta:
Parannussaarnan eksyminen todellisista synneistä lillukanvarsiin, on suurempi vahinko kuin moni aavistaakaan.
Samoin tapahtuu silloin, kun parannussaarnan kärki kääntyy puhujan omasta sydämestä, omista synneistä ja omasta uskosta kuulijoiden syyttelemiseen.
Monesti sitä saapi ihmetellä millaisia pyhimyksiä kateederilla oikein istuu, kun nämä miekkoset luettelevat ns. syntejään ja kiusauksiaan.
Jeesus lähettää omansa todistamaan hänesta kaikkeen maailmaan, !!! KETÄÄN EROTTELEMATTA JA KETÄÄN ENNAKKOON LUOKITTELEMATTA!!!
Ongelman ydin lestadiolaisuudessa on mielestäni eristäytyminen muista ihmisistä ja eristäytyminen toisista uskovista.
Muutamista puhujista voi sanoa suoraan, eristäytyminen koko ympäröivästä elämästä.
Jos aikuinen mies vapisee kauhusta ohittaessaan auki olevan television, niin ei hän ole terve, vaikka onkin terveydenhuollon ammattilainen.
"Tynnyrissä kasvanut poika" puhuu siitä mitä tynnyristä käsin voi havaita. Ja ennen kaikkea, mitä tynnyristä käsin USKALTAA havaita.
Tällä kohtaa syntyy jyrkkä ristiriita Jeesuksen opetuksien kanssa. Nimittäin Jeesus sanoo että jokainen joka käy minun kauttani sisälle, hän menee ULOS, ja löytää laitumen.
Esimerkiksi juuri tuo eristäytyminen, "hyvä me" "vaun me", on raskasta syntiä Kristuksen sanaa vastaan. Pheet naisten asusteista ovat vallan eri kategoriaan kuuluvia asioita.
Tuon eristäytymisen synnin karmeita seurauksia ei ole vaikea havaita lestadiolaisliikkeen historiaan lukiessa. Eristäytymisen pohjana on nimittäin pelko rakkaudettomuus viha ja hylkääminen. Rakkaudessa ei ole pelkoa sanoo Jeesus.
Eli jos joku särkyy, ei sillä ole merkitustä, miksi niin tapahtui, ja etsittäisiin kuumeisesti missä vika ? Vaan nopea selvitys miten se on korjattavissa, nopeasti halvimmalla tavalla ja sitten asiat taas luistaa.
Jos luistaa, mutta kuitenkin tiedän, että tuohon seikkaan haaskataan palon ruutia, välittämättä siitä mikä olisi taloudellisesti parasta. Ja jotenkin minusta tuntuu, että se on uskon kanssa sama juttu.
Mikäli tiedämme tapauksen Eeva & Aadam, niin tiedämme myös sen että joku särkyi jo useita tuhansia vuosia sitten. Rikki tämä savesta valmistettu astia on edelleenkin ja rikkinäisenä pysyy.
Halvalla tämä astia ei ole ollut korjattavissa, ja muovattavissa uudelleen. Siihen työhön meni Jumalalta heki ja hänen verensä vuoti maahan.
Se on kallein hinta mitä tässä maailmassa on mistään maksettu, ja kalleimpana se pysyykin, aina maailman tappiin asti.
Silloin kun puhumme ruudin haaskaamisesta, niin silloin puhutaan AINA ihmisen pohjattomasta tarpeesta ja halusta ansaita itse autuutensa omilla teoillaan ja ansioillaan.
Ihmisen mielikvitus näyttää olevan tässä asiassa aivan rajaton.
"Mitä ihmettä minä tekisin, että minä perisin iankaikkisen elämän??"
Tällaisessa päivittelyssä ja voivottelussa kuluu monen lestadiolaisenkin raukan pieni elämä ikävästi hukkaan.
Miten niin kuluu hukkaan?
No... Jeesukselta sais iankaikkisen elämän ihan lahjaksi. Ja aikaa jäisi yllin kyllin Kristuksen kirkastamiseen niille, joilla ei vielä ole tätä pelastavaa uskoa. Tähän tehtävään Jeesus nimittäin kaikki omasa on lähettänyt ja lähettää.
Ei Jeesus ole synnyttänyt Jumalalle lapsia tänne voivottelemaan omaa huonouttaan surkeuttaan ja mitättömyyttään, vaan hän on kutsunut omansa kiittämään ja ylistämään Jumala hyvyyttä ja ihmisrakkautta.
Lestadiolaisuus on pietistisessä hurmoksessaan ja traditionaalisessa museoinnissaan kulkeutunut pelottavan kauvaksi totuudesta - jo aivan evankeliumin ydinkysymyksistä alkaen ollaan kaukana metsässä.