aiheuttavat epätervettä kilpailua? Tämän aamuisen HS:n liitteessä Suomi-Soffa mainostaa kulmasohvaa hintaan 499 €. Samaisen lehden etusivulla Sotka ilmoittaa myyvänsä vastavan näköistä sohvaa hintaan 1721,25 €. Suomi-Soffa kehuu alennuksensa olevan -71%. Taannoin Pekkarinen lahjoitti Suomi-Soffalle yli 800.000 € veronmaksajien rahoja. Johtuuko sohvien hintaero Pekkarisen avokätisyydestä Suomi-Soffalle?
Pekkarisen
taulukaupat(ko)
6187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuet meni alullee.
Muutoin ei oltaisi saatu työpaikkoja alueelle.
Meillä ei muuten olisi mitään työpaikkoja kuin suurissa keskittymissä vain.
Nämä vaikeita käsittää.
Ymmärrän sinua.
Olet ehkä itse työtön.
Siinämielelessä, ei työnteko kiinnostakkaan.
vaan auttaa yritystä aloittamaan tuotannon, jotta ei tarvitsisi velkaantua suhteettomasti!!!
Ei tehtaat tule sivukylille, jos ei olisi ao startteja. Kuten nytkin mainittuun Soffa tehtaaseen. Ei olisi Kajaaniin tullut ilman alku tukeja.
Suomi pitää olla asuttuna myös sivukylille.
Ei se vihreitten 1-putken malli ole hyvä.
Kaikki olsi mielestään pääkaupunki -seudulla kerrostaloissa.
Elämä arvokkampaa naaseudulla. Ainakin lapsille.
alkuperäiseen kysymykseen on tyypillistä kepulaista asian piälaelleen kiäntämistä ja viäntämistä.
joku työpaikka.
Iriadamant oli syksyllä vuonna 1991 Suomeen saapunut, Kittilän lähelle asettunut ”intiaanikylä” jonka takana oli järjestö, joka sanoi tavoittelevansa luonnonmukaista elämää. Kyläläiset käyttivät itsestään nimeä elno iriadamant, iriadamant-ihmiset.
Kyläläiset pukeutuivat ja elivät metsässä intiaanien tavoin. Tämän elämäntapaintiaaniryhmän oli kutsunut Suomeen seitsemäksi vuodeksi Oulun yliopiston professori Erkki Pulliainen, joka tuki kylään liittyvää hanketta alussa. Alussa kylä herätti lähinnä ihmettelyä.
Vuoden 1993 alussa alkoi varsinkin iltapäivälehtien sivuilla kirjoittelu, jossa intiaanikylän johtaja leimattiin huijariksi, joka ajoi kylässä asuvat lahkolaiset alentaviin oloihin kylmään ja nälkään keskelle luontoa eikä itse asunut kylässä. Muun muassa lapset eivät saaneet käydä terveyskeskuksessa hoidossa, kun luotettiin pelkkään henkiparantamiseen.
Kylässä harjoitettiin kirjoitusten mukaan seksuaalisia perversioita ja käytettiin huumeita. Intiaanikylään kohdistunut panetteluksikin yltänyt ankara kritiikki johti lopulta siihen, että Suomen viranomaiset peruivat yhteisön jäsenten oleskeluluvan, ja iriadamantit poistuivat Suomesta kesällä 1993. Jälkikäteen muutamat kyläläiset olivat kertoneet eläneensä kylmässä ja nälässä, omat ekoviljelmät eivät tuottaneet tarpeeksi, eivätkä tukeneiden luomutilojen avustukset riittäneet. Liike hajosi, kun sen johtaja piti erään liikkeen jäsenen kuoleman salassa seitsemän kuukauden ajan.
Lopulta lehdissä kirjoitettiin että liikkeen palvomalla shamaanimaisella johtajalla Apljoine/Abjoilne/Apjoinellella eli Norman Williamsilla oli rikollinen tausta[4]. Niinpä syyttelijät pitivät Iriadamant-liikettä tekointiaanien lahkona, joka huijaa ihmiset elämään kurjiin ja alentaviin oloihin, ja johtajansa hyväksikäytettäväksi.
Vuoden 1993 alussa alkanut syyttely äityi iltapäivälehtien sivuilla suoranaiseksi loanheitoksi, mutta elämäntapaintiaanit ja heidän myötäjuoksijansa antoivat leiristä kaunistellun kuvan. Leirin jäsenten mielestä he pyrkivät kohti luonnonmukaista elämää, ja olivatkin Suomessa lähellä sitä. Iltapäivälehtien kirjoituksissa leirin asukkaat olivat työtä vieroksuvia ja näyttivät muulle yhteiskunnalle huonoa esimerkkiä. Iltapäivälehtien mielestä kyläläiset olivat tahdottomia ja arvostelukyvyttömiä lahkolaisia. Heihin kytkettiin irstailu, pedofilia, huumeet, aids ja terrorismi.
Lehtien mukaan voimakkaan päällikön hirmuvallalla hallitsemasta leiristä ei päässyt pois, koska ei ollut rahaa ja vaatteita, ja johtaja keräsi jäseniltä suuret summat rahaa. Huijarit olivat lehtikirjoittelun mukaan höynäyttäneet sekä yliopiston tutkijoita että leiriläisiä.
Suomalaiset ja ruotsalaiset luomuviljelijät auttoivat iriadamantteja. Leirin vastustajien ja leiristä vapaaehtoisesti eronneiden mukaan leirissä elettiin kärsien vainoharhaista elämää eristyksessä. Leiriin tuotiin muun muassa sitä tukeneilta luomutiloilta ruokaa, omien viljelmien tuotto oli vähäistä, ja tavoiteltua omavaraisuutta ei saavutettu, eikä ollut tarkoitus saavuttaakaan kuin vasta ajan kuluttua. Myös ryhmän jäsenten keskinäistä asioista puhumista oli rajoitettu, miehet ja naiset olivat erikseen, ja ongelmista sai puhua vain gurulle, joka ei useinkaan viihtynyt leirillä.
Leirillä puhuttiin montaa kieltä, pääkieli oli ranska, vaikka pyrittiin omaan intiaanikieleen. Toisaalta suomalaisia kävi tutustumassa intiaanikylän toimintaan ja heille oli varattu vieras-qwami eli turvekammi. Mukana olleiden mielestä leirillä oli kylmä ja nälkä, ja ravinto muuallakin usein yksipuolista, ei luonnosta saatua. Leiri ei hakenut Suomelta minkäänlaista sosiaali- tai muuta avustusta. Jos tuli jokin vamma, sitä ei saanut hoitaa terveyskeskuksessa, vaan henkiparannuksen avulla.
Ranskan lastenpelastusjärjestön UNADFI:n mukaan lahkon johtajaguru käytti joitain lahkon poikia homoseksuaalisesti hyväkseen.
Erään mukana olleen mukaan johtaja piti mieshaaremia. Leiriin liittyessä piti antaa omaisuutensa leirin johdolle.
Karkoitus ja liikkeen hajoaminen