Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Koolla on väliä!

Ei voi väittää, että peniksen koolla ei olisi väliä. Penis on keskeisessä asemassa yhdynnässä. Jos penis on liian pieni ja mies ei ole kovin kestävä, niin nainen ei saa yhtä suurta tyydytystä kuin mitä isopeniksinen mies voi naiselle tarjota.

Mutta esimerkiksi rintojen koolla ei ole mitään merkitystä yhdynnän kannalta. Naisille aiheutetaan turhaan paineita rintojen koosta, vaikka niillä ei ole mitään merkitystä. Miehinen kulttuuri on opettanut miehiä kiinnostumaan suurista rinnoista, vaikka pienirintainenkin nainen voi aivan hyvin imettää rinnoillaan. Tämä on rintojen tarkoitus. Peniksellä on kuitenkin aivan erilainen tarkoitus, eikä sitä voi rinnastaa rintoihin.

Peniksen on oltava sellainen, joka tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa, koska muuten naiset ovat onnettomia. Toki seksuaalista nautintoa voi tuottaa muutenkin, mutta ei se pelkkä oraaliseksi korvaa kunnollista yhdyntää.

Hävetkää miehet. Teidän tulisi olla enemmän huolissaan penistenne koosta, koska vain niillä on keskeinen merkitys yhdynnnän onnistumisen kannalta. Lakatkaa naisten painostaminen epärealistisilla vaatimuksilla naisten rintojen koosta.

Se, että miehellä on fiksaatio suuriin rintoihin, kertoo pikemminkin fetismistä kuin realistisista odotuksista. Päinvastoin, on hyvin realistista ja perusteltua odottaa, että miehellä on penis, jonka avulla mies voi tyydyttää naisen.
708506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Ajatellaanpa asiaa toisin: naisten rinnat ovat "läsnä" 100% yhdessäoloajasta, tavalla tai toisella. Jatkuvasti ainakain jollain tapaa nähtävillä.

Mies ei vietä yhdynnässä kuin ehkä joitakin prosentteja valveillaoloajastaan, ja tällöinkin peniksen kokoa ratkaisevammaksi nähdään usein "muut asiat".

Itse en edes pidä suurista rinnoista, mutta enpä erityisesti välitä feminismistäkään ;)

Äänestä
  • "Ajatellaanpa asiaa toisin: naisten rinnat ovat "läsnä" 100% yhdessäoloajasta, tavalla tai toisella. Jatkuvasti ainakain jollain tapaa nähtävillä."

    Kun puhutaan yhdynnästä, niin se ei tarkoita sitä, että mies sulloo naisen rintoja vaginaan tai nainen sulloo rintojaan vaginaansa.

    Yhdynnän kannalta rintojen koolla ei ole minkäänlaista merkitystä, koska yhdynnässä penis työntyy vaginaan. Tästä on kyse yhdynnästä.

    Se miten mies suhtautuu rintoihin on täysin asennekysymys ja nykyinen asenneilmasto opettaa miehille täysin epärealistisia odotuksia rintojen koosta. Ja kuten itsekin myönnät, sinulle suurilla rinnoilla ei ole väliä. Aivan.

    Mutta naisen kannalta onnistunut yhdyntä vaatii kestävää ja isoa penistä. Näin ollen, argumenttini on edelleen voimassa.

    Äänestä

  • ovat kyllä keskeisessä asiassa yhdynnänkin kannalta. En pysty kunnolla kiihottumaan seksistä pienirintaisen naisen kanssa vaan haen aina yhdenillan kumppanikseni vain isorintaisia naisia ja jos ei löydy niin olen ennemmin ilman kuin vietän aikaa epävarman pienirintaisen naisen kanssa, josta ei voi ottaa kiinni muuta kuin isosta perseestä

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    ovat kyllä keskeisessä asiassa yhdynnänkin kannalta. En pysty kunnolla kiihottumaan seksistä pienirintaisen naisen kanssa vaan haen aina yhdenillan kumppanikseni vain isorintaisia naisia ja jos ei löydy niin olen ennemmin ilman kuin vietän aikaa epävarman pienirintaisen naisen kanssa, josta ei voi ottaa kiinni muuta kuin isosta perseestä

    " rinnat ovat kyllä keskeisessä asiassa yhdynnänkin kannalta."

    Jos todella väität, että rinnat työnnetään vaginaan, niin silloin rinnat todellakin ovat keskeisessä asemassa yhdynnässä.

    Tiedätkö mikä yhdyntä on? Yhdynnässä penis työntyy vaginaan, ei suinkaan rinnat. Näin ollen, et voi väittää rintojen olevan keskeisessä asemassa yhdynnän kannalta. Rinnat eivät tule lähellekään vaginaa yhdynnässä.

    "En pysty kunnolla kiihottumaan seksistä pienirintaisen naisen kanssa--"

    Tämä on sinun mieltymyksesi, jolla ei ole mitään tekemistä yhdyntäprosessin kanssa. Ikävää, että olet omaksunut tämän kieron fiksaation naisen rintoihin, koska yhdynnän kannalta sinänsä ei ole mitään merkitystä mieltymyksilläsi. Voin lohduttaa sinua sillä, että voit opetella muuttamaan mieltymyksiäsi naisten rintojen suhteen.

    Rintojen ei tarvitse olla isot, koska imetys, jota varten rinnat ovat olemassa, onnistuu pienemmilläkin rinnoilla.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    Onnistuupa tuo hedelmöittäminen pienemmällä pilillä. Sehän peniksen tehtävä on, eikä suinkaan naisen tyydyttäminen. Vaikkei nainen saisikaan minkäänlaista tyydytystä, on yhdyntä silti lisääntymisen kannalta onnistunut.

    Tämä oli siis sinun logiikkaasi, ei minun. En lähde väittämään, ettei peniksen koolla ole väliä, koska itse satun olemaan mies, enkä ole lainkaan kiinnostunut saman sukupuolen edustajista. Kuitenkin väitän, että "hyvät ryntäät" vaikuttavat aivan samalla tavoin kuin mieletön melakin. Eikös sitä sanota, että tärkein sukupuolielin on korvien välissä? Jos joku pitää isoista rinnoista, se hänelle suotakoon.

    Eikä tuo rintajuttu ole mikään fiksaatio. Isorintainen nainen on naisellinen. Lattarintainen nainen on poikamainen. Minä en ainakaan innostu poikamaisista naisista. En tosin myöskään innostu mistään aivottomasta silikonibimbostakaan. Kohtuu kaikessa.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Nyt ei puhutakaan hedelmöittämisestä, vaan tyydyttämisestä. Jos joku haluaa harrastaa seksiä vain hedelmöittääkseen naisia, niin siitä vain. On kuitenkin naisia, jotka hakevat jotain aivan muuta, joka ei ole mahdollista pienemmällä vehkeellä. Tämä on niin selvä asia, että en enempää tästä mainitsekaan...

    "Kuitenkin väitän, että "hyvät ryntäät" vaikuttavat aivan samalla tavoin kuin mieletön melakin."

    Pienet rinnat ovat hyvät ryntäät. Kun puhutaan rintojen koosta, niin puhutaan mieltymyksistä, joilla ei ole merkitystä yhdyntäprosessin kannalta.

    "Eikä tuo rintajuttu ole mikään fiksaatio."

    Se, että mies pitää isoista rinnoista on kyllä pahemmanlaatuinen fiksaatio, joka halventaa naisia. Pienemmilläkin rinnoilla pystyy imettämään ja imettämiskyky on rintojen ensisijainen funktio.

    "Eikös sitä sanota, että tärkein sukupuolielin on korvien välissä? Jos joku pitää isoista rinnoista, se hänelle suotakoon."

    Jos tärkein sukupuolielin on korvien välissä, niin silloinhan nainen voisi kuvitella surkeankin nainnin taivaalliseksi. Onnistuminen on siis muustakin kiinni kuin korvien välistä. Onnistuminen on ennen kaikkea kiinni miehen haarovälin elimen koosta ja kestävyydestä, sekä miehen taidoista.

    Voisitte vähän ajatella ennen kuin kirjoitatte päättömyyksiä. Haloo!

    "Kun puhutaan rintojen koosta, niin puhutaan mieltymyksistä, joilla ei ole merkitystä yhdyntäprosessin kannalta. "

    Naisen nautintokin on vain naisten mieltymys. Edelleen yhdynnän tarkoitus on saada mies laukeamaan ja hedelmöittämään nainen. Se, että naisten tulisi nauttia yhdynnästä on vain kaikenmaailman sinkkuelämien naisille luoma fiksaatio. Näin siis edelleen sinun logiikallasi.

    Ja mikäli olet nainen ja pienirintainen, niin valitettavasti se ei tee pienistä rinnoista yhtään sen parempia. Olen pahoillani. Sinun on vain opittava elämään niiden kanssa.

    "Voisitte vähän ajatella ennen kuin kirjoitatte päättömyyksiä. Haloo! "

    Pata kattilaa soimaa. :)

    "Edelleen yhdynnän tarkoitus on saada mies laukeamaan ja hedelmöittämään nainen."

    Ei ole. Monet eläimet, myös ihmiset, harrastavat seksiä nautinnon vuoksi. Se on yksilön päätettävissä mitä seksiltä haluaa. Jos sinä haluat hedelmöittää naisia, niin sitä vain ( luulen, että olet pienimunainen kun epätoivoisesti jankkaat, että seksiä harrastetaan vain lisääntymisen vuoksi. eihän pienimunainen pysty tyydyttämään naista, joten kiinni jäit).

    "Se, että naisten tulisi nauttia yhdynnästä on vain kaikenmaailman sinkkuelämien naisille luoma fiksaatio."

    niin, länsimaissa naiset ovat vapautumassa pitkästä sorron aikakaudesta, joka on vielä olemassa köyhissä maissa. köyhien maiden naiset eivät todellakaan saa nauttia seksistä, koska miehet pyrkivät määrittelemään naisten seksuaalisuuden tarkoituksen.

    "Ja mikäli olet nainen ja pienirintainen, niin valitettavasti se ei tee pienistä rinnoista yhtään sen parempia."

    Minulla ei ole tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin sen enempää kuin sinullakaan ja ylempänä saat kyllä takaisin. Olen pahoillani. En olisi maininnut pienimunaisuuttasi ellet olisi ensiksi sortunut toisarvoiseen piikittelyyn. On tärkeää, että itse asia ei huku piikittelyyn.

    Olen osoittanut, että rintojen koolla ei todellakaan ole merkitystä toisin kuin peniksen koolla.

    "Se on yksilön päätettävissä mitä seksiltä haluaa"

    Miksi sitten kiellät miehiltä isojen rintojen haluamisen? Vain siksi kun sinulla ei satu olemaan sellaisia? :) Aika itsekästä, sanoisin.

    "sinä haluat hedelmöittää naisia, niin sitä vain ( luulen, että olet pienimunainen kun epätoivoisesti jankkaat, että seksiä harrastetaan vain lisääntymisen vuoksi. eihän pienimunainen pysty tyydyttämään naista, joten kiinni jäit). "

    En tietääkseni jäänyt kiinni mistään. Jos yrittäisin kaikin tavoin salailla pientä munaani, niin en varmaan aiheesta silloin edes puhuisi? Ja jos en pysty tyydyttämään sinua, niin onneksi et ole sänkyyni eksynyt ja olen löytänyt tytön, jolle nyt sattuu jonkun "ihme fiksaation" takia riittämään tämmöinenkin värkki. :) Emmekä me harrasta seksiä vain lisääntymisen vuoksi, mutta minä en myöskään ole sinun tavallasi täällä kertomassa mikä on oikein ja väärin vällyjen välissä.

    Valitan, et onnistunut provosoimaan. Sinun pitää vaan yrittää kovemmin. :)

    "En olisi maininnut pienimunaisuuttasi ellet olisi ensiksi sortunut toisarvoiseen piikittelyyn."

    Yhä edelleen minä en valitettavasti provosoidu ventovieraiden moukkamaisuuksista.

    "Miksi sitten kiellät miehiltä isojen rintojen haluamisen?"

    Miehistä epäloogisuutta. Hohhoijaa... No, kerrataanpa sitten yhdessä. Alunperin tuo kommentti oli vastaus siihen näkemykseen, että yhdyntä on vain lisääntymistä varten. Totesin, että yksilö voi itse päättää harrastaako seksiä nautinnon vuoksi vai haluaako jälkeläisiä.

    Toivottavasti et jatkossa vääristele tällä tavoin puheenaiheitamme.

    "Jos yrittäisin kaikin tavoin salailla pientä munaani, niin en varmaan aiheesta silloin edes puhuisi?"

    Täällähän juuri näistä asioista voi puhua ilman, että on pelkoa jäädä kiinni ja paljastua pienimunaiseksi. Sinäkin voit rauhassa siis tuoda tätä puoltasi esiin, eikä kukaan koskaan saa tietää, että kuka sinä oikeassa elämässä olet.

    "mutta minä en myöskään ole sinun tavallasi täällä kertomassa mikä on oikein ja väärin vällyjen välissä."

    Enhän minäkään ole kertonut, että mikä on oikein ja väärin seksissä. En ole esimerkiksi tuominnut anaaliseksiä tai tissien väliin naimista.

    Sulla taitaa olla vähän ongelmia ilmaista itseäsi? Osun melko varmasti oikeaan. Noh, miehethän nyt ei ole keskimäärin niin välkkyjä sosiaalisesti kuin naiset... Yritetään ymmärtää.

    Olen ainoastaan kertonut, että peniksen koolla on merkitystä onnistuneen naiselle nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta.

    Tämä on aihe erikseen. On naiskuvan vääristämistä kuvata naisten rintoja jalkapalloiksi (ja sinä väität, että kyseessä ei ole pervertoitunut fiksaatio!) ja aiheuttaa naisille kohtuuttomia paineita ulkonäön osalta.

    Toisaalta, se että naiset joutuvat kärsimään parisuhteessa siksi, koska mies ei pysty heitä tyydyttämään ei varmasti tee hyvää kummallekaan parisuhteessa elävälle. Naisen huono olo heijastuu myös mieheen. Naisilla on oikeus tyydyttävään seksielämään ja peniksen koko on oleellisen tärkeä siinä.

    On yhtä väärin mystifioida penis, suojella sitä, ja vähätellä koon tärkeyttä kuin kuvata ihannerinnat hölskyvinä silikonijalkapalloina, joita naiset hädin tuskin jaksavat kantaa. tämä kertoo vain siitä, että elämme kulttuurissa, jota miehet hallitsevat ja joka alistaa naisia.

    Minä pyrin ainoastaan vapauttamaan miehet ja naiset heitä alistavista mielikuvista. Olen tasa- arvon asialla, ihan totta!

    "Yhä edelleen minä en valitettavasti provosoidu ventovieraiden moukkamaisuuksista."

    Sinähän piikittelyn aloitit, en suinkaan minä.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "Ajatellaanpa asiaa toisin: naisten rinnat ovat "läsnä" 100% yhdessäoloajasta, tavalla tai toisella. Jatkuvasti ainakain jollain tapaa nähtävillä."

    Kun puhutaan yhdynnästä, niin se ei tarkoita sitä, että mies sulloo naisen rintoja vaginaan tai nainen sulloo rintojaan vaginaansa.

    Yhdynnän kannalta rintojen koolla ei ole minkäänlaista merkitystä, koska yhdynnässä penis työntyy vaginaan. Tästä on kyse yhdynnästä.

    Se miten mies suhtautuu rintoihin on täysin asennekysymys ja nykyinen asenneilmasto opettaa miehille täysin epärealistisia odotuksia rintojen koosta. Ja kuten itsekin myönnät, sinulle suurilla rinnoilla ei ole väliä. Aivan.

    Mutta naisen kannalta onnistunut yhdyntä vaatii kestävää ja isoa penistä. Näin ollen, argumenttini on edelleen voimassa.

    Sisälukutaidossa vikaa? En puhu pelkästä yhdynnästä, vaan naisen rinnat ovat "jollain tapaa nähtävillä" koko ajan, jonka takia ne ovat arvostelun alla jatkuvasti. ¨

    "Kun puhutaan yhdynnästä, niin se ei tarkoita sitä, että mies sulloo naisen rintoja vaginaan tai nainen sulloo rintojaan vaginaansa."

    ...ja kun ei puhuta yhdynnästä, niin silloin ei puhuta yhdynnästä. Yhdyntä lienee sinulle jonkinasteinen pakkomielle?

    "Se miten mies suhtautuu rintoihin on täysin asennekysymys ja nykyinen asenneilmasto opettaa miehille täysin epärealistisia odotuksia rintojen koosta. Ja kuten itsekin myönnät, sinulle suurilla rinnoilla ei ole väliä. Aivan."

    Koko kappale oli sisällöttömyydessään varsinainen helmi, jopa tälle palstalle. Ei miehille opeteta mitään, vaan jotkut miehet haluavat nähdä suuria rintoja. Opi elämään sen kanssa että maailma ei ole sellainen kuin haluaisit sen olevan. "Aivan"???

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "Miksi sitten kiellät miehiltä isojen rintojen haluamisen?"

    Miehistä epäloogisuutta. Hohhoijaa... No, kerrataanpa sitten yhdessä. Alunperin tuo kommentti oli vastaus siihen näkemykseen, että yhdyntä on vain lisääntymistä varten. Totesin, että yksilö voi itse päättää harrastaako seksiä nautinnon vuoksi vai haluaako jälkeläisiä.

    Toivottavasti et jatkossa vääristele tällä tavoin puheenaiheitamme.

    "Jos yrittäisin kaikin tavoin salailla pientä munaani, niin en varmaan aiheesta silloin edes puhuisi?"

    Täällähän juuri näistä asioista voi puhua ilman, että on pelkoa jäädä kiinni ja paljastua pienimunaiseksi. Sinäkin voit rauhassa siis tuoda tätä puoltasi esiin, eikä kukaan koskaan saa tietää, että kuka sinä oikeassa elämässä olet.

    "mutta minä en myöskään ole sinun tavallasi täällä kertomassa mikä on oikein ja väärin vällyjen välissä."

    Enhän minäkään ole kertonut, että mikä on oikein ja väärin seksissä. En ole esimerkiksi tuominnut anaaliseksiä tai tissien väliin naimista.

    Sulla taitaa olla vähän ongelmia ilmaista itseäsi? Osun melko varmasti oikeaan. Noh, miehethän nyt ei ole keskimäärin niin välkkyjä sosiaalisesti kuin naiset... Yritetään ymmärtää.

    Olen ainoastaan kertonut, että peniksen koolla on merkitystä onnistuneen naiselle nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta.

    "Miksi sitten kiellät miehiltä isojen rintojen haluamisen?"

    Tämä on aihe erikseen. On naiskuvan vääristämistä kuvata naisten rintoja jalkapalloiksi (ja sinä väität, että kyseessä ei ole pervertoitunut fiksaatio!) ja aiheuttaa naisille kohtuuttomia paineita ulkonäön osalta.

    Toisaalta, se että naiset joutuvat kärsimään parisuhteessa siksi, koska mies ei pysty heitä tyydyttämään ei varmasti tee hyvää kummallekaan parisuhteessa elävälle. Naisen huono olo heijastuu myös mieheen. Naisilla on oikeus tyydyttävään seksielämään ja peniksen koko on oleellisen tärkeä siinä.

    On yhtä väärin mystifioida penis, suojella sitä, ja vähätellä koon tärkeyttä kuin kuvata ihannerinnat hölskyvinä silikonijalkapalloina, joita naiset hädin tuskin jaksavat kantaa. tämä kertoo vain siitä, että elämme kulttuurissa, jota miehet hallitsevat ja joka alistaa naisia.

    Minä pyrin ainoastaan vapauttamaan miehet ja naiset heitä alistavista mielikuvista. Olen tasa- arvon asialla, ihan totta!

    "Yhä edelleen minä en valitettavasti provosoidu ventovieraiden moukkamaisuuksista."

    Sinähän piikittelyn aloitit, en suinkaan minä.

    (Jätän kaiken muun hassun paskanjauhantasi omaan arvoonsa) :)

    "Totesin, että yksilö voi itse päättää harrastaako seksiä nautinnon vuoksi vai haluaako jälkeläisiä. "

    Ja mies saattaa nauttia isojen rintojen näkemisestä, imemisestä ja puristelusta. Täysin yhtä hyväksyttävää kuin sekin, että nainen tykkää ottaa metrimelaa perseeseensä.

    "Tämä on aihe erikseen. On naiskuvan vääristämistä kuvata naisten rintoja jalkapalloiksi (ja sinä väität, että kyseessä ei ole pervertoitunut fiksaatio!) ja aiheuttaa naisille kohtuuttomia paineita ulkonäön osalta. "

    Heh. Mitenkäs tämä sitten eroaa siitä, että miehellä pitäisi olla kotimaisen kurkun kokoinen vehje? Eikä kukaan ole puhunut jalkapallon kokoisista. Kukas se vääristeleekään? :)

    "Enhän minäkään ole kertonut, että mikä on oikein ja väärin seksissä. En ole esimerkiksi tuominnut anaaliseksiä tai tissien väliin naimista. "

    Heh. Ei pienten tissien väliin oikein voi naida. :)

    "Minä pyrin ainoastaan vapauttamaan miehet ja naiset heitä alistavista mielikuvista. Olen tasa- arvon asialla, ihan totta! "

    Itse asiassa sinä yrität saada naisten elämän helpommaksi ja ajat huonolla itsetunnolla varustetut miehet tallinnaan leikkaukseen. :P

    Sen sijaan minä olen tasa-arvon asialla. Kukin hankkikoot sellaisen kumppanin, jonka haluaa. Jos tykkää metrimelasta, ottakoot metrimelan. Jos tykkää jalkapallotisseistä, ottakoot jalkapallotissisen naisen. Yksinkertaista, mutta sinulle liian vaikeaselkoista. Sitähän tarkoitit sillä, että minä en muka osaa ilmaista itseäni. :)

    Äänestä

  • realisti kirjoitti:

    Sisälukutaidossa vikaa? En puhu pelkästä yhdynnästä, vaan naisen rinnat ovat "jollain tapaa nähtävillä" koko ajan, jonka takia ne ovat arvostelun alla jatkuvasti. ¨

    "Kun puhutaan yhdynnästä, niin se ei tarkoita sitä, että mies sulloo naisen rintoja vaginaan tai nainen sulloo rintojaan vaginaansa."

    ...ja kun ei puhuta yhdynnästä, niin silloin ei puhuta yhdynnästä. Yhdyntä lienee sinulle jonkinasteinen pakkomielle?

    "Se miten mies suhtautuu rintoihin on täysin asennekysymys ja nykyinen asenneilmasto opettaa miehille täysin epärealistisia odotuksia rintojen koosta. Ja kuten itsekin myönnät, sinulle suurilla rinnoilla ei ole väliä. Aivan."

    Koko kappale oli sisällöttömyydessään varsinainen helmi, jopa tälle palstalle. Ei miehille opeteta mitään, vaan jotkut miehet haluavat nähdä suuria rintoja. Opi elämään sen kanssa että maailma ei ole sellainen kuin haluaisit sen olevan. "Aivan"???

    "Sisälukutaidossa vikaa? En puhu pelkästä yhdynnästä, vaan naisen rinnat ovat "jollain tapaa nähtävillä" koko ajan, jonka takia ne ovat arvostelun alla jatkuvasti."

    Voi kuule, on monia kulttuureita, joissa miehet ja naiset ovat alasti, eivätkö miehet kohdista naisten rintoihin epärealistisia odotuksia. Luomurinnat ovat todellakin siis kauniita, eikä niitä tarvitse muutella luonnottomiksi.

    Länsimainen kulttuuri on vain vääristynyt asenteissaan naisiin. Nämä ovat juuri niitä opittuja mieltymyksiä, jotka iskostuvat populaarikulttuurin kautta meidän päihin. Niitä voidaan muuttaa.

    Ja kuten sanoit, sinulla ei ole tätä fiksaatiota isoihin rintoihin eli seksuaalisuuskäsityksissäsi ei ole vääristymiä. Se on hyvä juttu! Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, vaan miehisen yhteiskunnan tuottamien odotusten uhreja.

    Mutta sitä tosiasiaa, että naiselle nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta iso penis tuottaa todennäköisemmin paremman tyydytyksen, ei muuteta asenteiden avulla.

    "...ja kun ei puhuta yhdynnästä, niin silloin ei puhuta yhdynnästä."

    Puhuit sanatarkasti yhdynnästä ja kytkit rinnat onnistuneeseen yhdyntään. Yhdyntä voi onnistua, vaikka naiselta puuttuisivat rinnat!

    "Ei miehille opeteta mitään--"

    Tietysti opetetaan. Kaikki se mikä ympäristössä vaikuttaa ihmiseen, muokkaa ihmisen maailmankuvaa ja käsityksiä. Tämä näkemyksesi oli sisällöttömyydessään ja ajattelemattomuudessaan varsinainen helmi.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    (Jätän kaiken muun hassun paskanjauhantasi omaan arvoonsa) :)

    "Totesin, että yksilö voi itse päättää harrastaako seksiä nautinnon vuoksi vai haluaako jälkeläisiä. "

    Ja mies saattaa nauttia isojen rintojen näkemisestä, imemisestä ja puristelusta. Täysin yhtä hyväksyttävää kuin sekin, että nainen tykkää ottaa metrimelaa perseeseensä.

    "Tämä on aihe erikseen. On naiskuvan vääristämistä kuvata naisten rintoja jalkapalloiksi (ja sinä väität, että kyseessä ei ole pervertoitunut fiksaatio!) ja aiheuttaa naisille kohtuuttomia paineita ulkonäön osalta. "

    Heh. Mitenkäs tämä sitten eroaa siitä, että miehellä pitäisi olla kotimaisen kurkun kokoinen vehje? Eikä kukaan ole puhunut jalkapallon kokoisista. Kukas se vääristeleekään? :)

    "Enhän minäkään ole kertonut, että mikä on oikein ja väärin seksissä. En ole esimerkiksi tuominnut anaaliseksiä tai tissien väliin naimista. "

    Heh. Ei pienten tissien väliin oikein voi naida. :)

    "Minä pyrin ainoastaan vapauttamaan miehet ja naiset heitä alistavista mielikuvista. Olen tasa- arvon asialla, ihan totta! "

    Itse asiassa sinä yrität saada naisten elämän helpommaksi ja ajat huonolla itsetunnolla varustetut miehet tallinnaan leikkaukseen. :P

    Sen sijaan minä olen tasa-arvon asialla. Kukin hankkikoot sellaisen kumppanin, jonka haluaa. Jos tykkää metrimelasta, ottakoot metrimelan. Jos tykkää jalkapallotisseistä, ottakoot jalkapallotissisen naisen. Yksinkertaista, mutta sinulle liian vaikeaselkoista. Sitähän tarkoitit sillä, että minä en muka osaa ilmaista itseäni. :)

    Arvon "mutta", ehkä kannattaa harkita onko tuon kanssa keskustelu vaivan arvoista. Lienee varannut kokista ja sipsejä väitelläkseen yön yli. Jossain vaiheessa hierarkiasta tulee liian syvä, mutta siihen mennessä järkipuheestä menee tuolle eukolle 100% ohi...

    Itse asiassa tästä ei ole niinkään vaivaa. On sinänsä hauskaa lukea noin itsepäisen ihmisen mielipiteitä. Harmi vaan, että perse puutuu, eikä jaksa enää olla koneella, eli ehkä joku muu jatkaa. :)

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    (Jätän kaiken muun hassun paskanjauhantasi omaan arvoonsa) :)

    "Totesin, että yksilö voi itse päättää harrastaako seksiä nautinnon vuoksi vai haluaako jälkeläisiä. "

    Ja mies saattaa nauttia isojen rintojen näkemisestä, imemisestä ja puristelusta. Täysin yhtä hyväksyttävää kuin sekin, että nainen tykkää ottaa metrimelaa perseeseensä.

    "Tämä on aihe erikseen. On naiskuvan vääristämistä kuvata naisten rintoja jalkapalloiksi (ja sinä väität, että kyseessä ei ole pervertoitunut fiksaatio!) ja aiheuttaa naisille kohtuuttomia paineita ulkonäön osalta. "

    Heh. Mitenkäs tämä sitten eroaa siitä, että miehellä pitäisi olla kotimaisen kurkun kokoinen vehje? Eikä kukaan ole puhunut jalkapallon kokoisista. Kukas se vääristeleekään? :)

    "Enhän minäkään ole kertonut, että mikä on oikein ja väärin seksissä. En ole esimerkiksi tuominnut anaaliseksiä tai tissien väliin naimista. "

    Heh. Ei pienten tissien väliin oikein voi naida. :)

    "Minä pyrin ainoastaan vapauttamaan miehet ja naiset heitä alistavista mielikuvista. Olen tasa- arvon asialla, ihan totta! "

    Itse asiassa sinä yrität saada naisten elämän helpommaksi ja ajat huonolla itsetunnolla varustetut miehet tallinnaan leikkaukseen. :P

    Sen sijaan minä olen tasa-arvon asialla. Kukin hankkikoot sellaisen kumppanin, jonka haluaa. Jos tykkää metrimelasta, ottakoot metrimelan. Jos tykkää jalkapallotisseistä, ottakoot jalkapallotissisen naisen. Yksinkertaista, mutta sinulle liian vaikeaselkoista. Sitähän tarkoitit sillä, että minä en muka osaa ilmaista itseäni. :)

    "Heh. Mitenkäs tämä sitten eroaa siitä, että miehellä pitäisi olla kotimaisen kurkun kokoinen vehje?"

    Tämä eroaa siten miesten fiksaatioista, että peniksen koolla on todellinen merkitys onnistuneen yhdynnän kannalta. Penis työntyy vaginaan, ei suinkaan naisen rinnat tai naisen peppu.

    "Ja mies saattaa nauttia isojen rintojen näkemisestä, imemisestä ja puristelusta. Täysin yhtä hyväksyttävää kuin sekin, että nainen tykkää ottaa metrimelaa perseeseensä."

    Toistan edelleen, että jatkat puheenaiheen vääristelyä. Puheenaiheena oli aluksi se, että väitit yhdynnän olevan vain lisääntymistä varten. Minä totesin, että yksilö voi itse päättää mitä varten seksiä käyttää.

    "Eikä kukaan ole puhunut jalkapallon kokoisista. Kukas se vääristeleekään? :)"

    Se, että fiksaatiosta nauttii ei suinkaan tarkoita, että olisi oikein nauttia fiksaatiosta. Tällainen on naisen ruumiinkuvan törkeää raiskaamista, vaikka fiksaation toteuttaminen tuntuisi hyvältä. Kyllähän paatuneet raiskaajatkin saavat mielihyvää siitä, että voivat käyttää hyväkseen naisia.

    On turha teeskennellä, että naisten rinnat eivät olisi epärealistisen kokoisia populaarikulttuurissa. Voidaan ihan hyvin puhua jalkapalloista, koska sen verran hyvin olen tutustunut tähän miesten luomaan pervertoituneeseen big tits- fiksaatiomaailmaan.

    "Heh. Ei pienten tissien väliin oikein voi naida. :)"

    Pienellä kalulla ei varmasti naida pienien tissien väliin ja vielä vähemmän isojen tissien väliin. :D

    "Sen sijaan minä olen tasa-arvon asialla. Kukin hankkikoot sellaisen kumppanin, jonka haluaa. Jos tykkää metrimelasta, ottakoot metrimelan. Jos tykkää jalkapallotisseistä, ottakoot jalkapallotissisen naisen."

    Et ole, sinä pyrit pitämään kiinni naisille ja miehille haitallisista asenteista puhumalla jalkapallon kokoisten tissien puolesta. Minä yritän vapauttaa naiset tästä taakasta ja velvoittaa miehiä ottamaan enemmän vastuuta ulkonäöstään.

    ___> "Itse asiassa sinä yrität saada naisten elämän helpommaksi ja ajat huonolla itsetunnolla varustetut miehet tallinnaan leikkaukseen."

    Voi herranjumala. Mitä kaikkea epäluonnollista naiset joutuvat tekemään miellyttääkseen miehiä? He joutuvat käyttämään meikkejä, värjäämään hiuksiaan, lävistämään korviaan ja muita kehonosia jne. Kemikaalituotteiden terveysvaikutukset eivät ole positiivisia eli naiset pakotetaan syövänkin uhalla kaunistautumaan miehiä varten.

    Se, että ylipainoiset ja huonosti pukeutuvat miehet (ylipaino on Suomessa esimerkiksi juuri miesten ongelma) velvoitetaan ottaamaan vastuuta pukeutumisestaan ja ulkonäöstään ei ole paljoa vaadittu. Naisilla on yhtäläinen oikeus vaatia siistiä olemusta miehiltä.

    Valitettavasti naisten orgasmi ei ole helposti saavutettava ( aikaisintaan ja yleensä muutamissa kymmenissä sekunneissa saavutettava) tirskahdus valkeahkoa nestettä virtsaputken päästä. Jos miehet eivät osaa ottaa naisten tarpeita huomioon, niin naisten tulee vaatia sitä miehiltä.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "Sisälukutaidossa vikaa? En puhu pelkästä yhdynnästä, vaan naisen rinnat ovat "jollain tapaa nähtävillä" koko ajan, jonka takia ne ovat arvostelun alla jatkuvasti."

    Voi kuule, on monia kulttuureita, joissa miehet ja naiset ovat alasti, eivätkö miehet kohdista naisten rintoihin epärealistisia odotuksia. Luomurinnat ovat todellakin siis kauniita, eikä niitä tarvitse muutella luonnottomiksi.

    Länsimainen kulttuuri on vain vääristynyt asenteissaan naisiin. Nämä ovat juuri niitä opittuja mieltymyksiä, jotka iskostuvat populaarikulttuurin kautta meidän päihin. Niitä voidaan muuttaa.

    Ja kuten sanoit, sinulla ei ole tätä fiksaatiota isoihin rintoihin eli seksuaalisuuskäsityksissäsi ei ole vääristymiä. Se on hyvä juttu! Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, vaan miehisen yhteiskunnan tuottamien odotusten uhreja.

    Mutta sitä tosiasiaa, että naiselle nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta iso penis tuottaa todennäköisemmin paremman tyydytyksen, ei muuteta asenteiden avulla.

    "...ja kun ei puhuta yhdynnästä, niin silloin ei puhuta yhdynnästä."

    Puhuit sanatarkasti yhdynnästä ja kytkit rinnat onnistuneeseen yhdyntään. Yhdyntä voi onnistua, vaikka naiselta puuttuisivat rinnat!

    "Ei miehille opeteta mitään--"

    Tietysti opetetaan. Kaikki se mikä ympäristössä vaikuttaa ihmiseen, muokkaa ihmisen maailmankuvaa ja käsityksiä. Tämä näkemyksesi oli sisällöttömyydessään ja ajattelemattomuudessaan varsinainen helmi.

    "Voi kuule, on monia kulttuureita, joissa miehet ja naiset ovat alasti, eivätkö miehet kohdista naisten rintoihin epärealistisia odotuksia. Luomurinnat ovat todellakin siis kauniita, eikä niitä tarvitse muutella luonnottomiksi."

    Eivät kauneusihanteet ole mitenkään universaaleja, mm. busmannien mielestä se hirmuinen pönköperse on hieno. Jos sinun mielestäsi luomurinnat ovat kauniita, niin sitten ne ovat muidenkin mielestä kauniita, niinkö?

    "Länsimainen kulttuuri on vain vääristynyt asenteissaan naisiin. Nämä ovat juuri niitä opittuja mieltymyksiä, jotka iskostuvat populaarikulttuurin kautta meidän päihin. Niitä voidaan muuttaa."

    Sinulle tuntuu iskostuneen päähän jos jonkinmoista ;) Miksi niitä täytyisi muuttaa? Itsehän ilmeisesti pyrit tilanteeseen, jossa miesten sukuelimet olisivat "tulen alla". Päätä a) haluatko muutosta b) haluatko sitä vain miesten osalta c) onko sinun asiasi päättää mitä muut haluavat?

    "Ja kuten sanoit, sinulla ei ole tätä fiksaatiota isoihin rintoihin eli seksuaalisuuskäsityksissäsi ei ole vääristymiä. Se on hyvä juttu! Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, vaan miehisen yhteiskunnan tuottamien odotusten uhreja."

    Jos joku pitää isoista rinnoista, niin se on hänen asiansa eikä minkäänasteinen fiksaatio/vääristymä. Pikemminkin pienten rintojen ihailemista voisi pitää fiksaationa, koska ne ovat epäluonnolliset (ts. suuret rinnat ovat rintaruokinnassa etu, kun taas pienirintaisuudesta ei ole evolutiivisessa mielessä mitään etua).

    "Puhuit sanatarkasti yhdynnästä ja kytkit rinnat onnistuneeseen yhdyntään. Yhdyntä voi onnistua, vaikka naiselta puuttuisivat rinnat!"

    En ole kytkenyt rintoja yhdyntään, vaan puhuin nimenomaan siitä ajasta kun ei olla yhdynnässä (eli se muu 97% ajasta). Yhdyntä voi onnistua, eli nainen voidaan saada raskaaksi. Periaatteessa yhdyntä voisi täten onnistua jopa ilman penistä, koska nainen voidaan keinohedelmöittää.

    "Tietysti opetetaan. Kaikki se mikä ympäristössä vaikuttaa ihmiseen, muokkaa ihmisen maailmankuvaa ja käsityksiä. Tämä näkemyksesi oli sisällöttömyydessään ja ajattelemattomuudessaan varsinainen helmi."

    Eikö olisi helpompi pistää miehille silmälaput niin että he eivät voisi ottaa vaikutteita ympäristöstä? Eivät miehet niitä silikoneja naisille ota, vaan naiset itse.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "Heh. Mitenkäs tämä sitten eroaa siitä, että miehellä pitäisi olla kotimaisen kurkun kokoinen vehje?"

    Tämä eroaa siten miesten fiksaatioista, että peniksen koolla on todellinen merkitys onnistuneen yhdynnän kannalta. Penis työntyy vaginaan, ei suinkaan naisen rinnat tai naisen peppu.

    "Ja mies saattaa nauttia isojen rintojen näkemisestä, imemisestä ja puristelusta. Täysin yhtä hyväksyttävää kuin sekin, että nainen tykkää ottaa metrimelaa perseeseensä."

    Toistan edelleen, että jatkat puheenaiheen vääristelyä. Puheenaiheena oli aluksi se, että väitit yhdynnän olevan vain lisääntymistä varten. Minä totesin, että yksilö voi itse päättää mitä varten seksiä käyttää.

    "Ja mies saattaa nauttia isojen rintojen näkemisestä, imemisestä ja puristelusta. Täysin yhtä hyväksyttävää kuin sekin, että nainen tykkää ottaa metrimelaa perseeseensä."

    "Eikä kukaan ole puhunut jalkapallon kokoisista. Kukas se vääristeleekään? :)"

    Se, että fiksaatiosta nauttii ei suinkaan tarkoita, että olisi oikein nauttia fiksaatiosta. Tällainen on naisen ruumiinkuvan törkeää raiskaamista, vaikka fiksaation toteuttaminen tuntuisi hyvältä. Kyllähän paatuneet raiskaajatkin saavat mielihyvää siitä, että voivat käyttää hyväkseen naisia.

    On turha teeskennellä, että naisten rinnat eivät olisi epärealistisen kokoisia populaarikulttuurissa. Voidaan ihan hyvin puhua jalkapalloista, koska sen verran hyvin olen tutustunut tähän miesten luomaan pervertoituneeseen big tits- fiksaatiomaailmaan.

    "Heh. Ei pienten tissien väliin oikein voi naida. :)"

    Pienellä kalulla ei varmasti naida pienien tissien väliin ja vielä vähemmän isojen tissien väliin. :D

    "Sen sijaan minä olen tasa-arvon asialla. Kukin hankkikoot sellaisen kumppanin, jonka haluaa. Jos tykkää metrimelasta, ottakoot metrimelan. Jos tykkää jalkapallotisseistä, ottakoot jalkapallotissisen naisen."

    Et ole, sinä pyrit pitämään kiinni naisille ja miehille haitallisista asenteista puhumalla jalkapallon kokoisten tissien puolesta. Minä yritän vapauttaa naiset tästä taakasta ja velvoittaa miehiä ottamaan enemmän vastuuta ulkonäöstään.

    ___> "Itse asiassa sinä yrität saada naisten elämän helpommaksi ja ajat huonolla itsetunnolla varustetut miehet tallinnaan leikkaukseen."

    Voi herranjumala. Mitä kaikkea epäluonnollista naiset joutuvat tekemään miellyttääkseen miehiä? He joutuvat käyttämään meikkejä, värjäämään hiuksiaan, lävistämään korviaan ja muita kehonosia jne. Kemikaalituotteiden terveysvaikutukset eivät ole positiivisia eli naiset pakotetaan syövänkin uhalla kaunistautumaan miehiä varten.

    Se, että ylipainoiset ja huonosti pukeutuvat miehet (ylipaino on Suomessa esimerkiksi juuri miesten ongelma) velvoitetaan ottaamaan vastuuta pukeutumisestaan ja ulkonäöstään ei ole paljoa vaadittu. Naisilla on yhtäläinen oikeus vaatia siistiä olemusta miehiltä.

    Valitettavasti naisten orgasmi ei ole helposti saavutettava ( aikaisintaan ja yleensä muutamissa kymmenissä sekunneissa saavutettava) tirskahdus valkeahkoa nestettä virtsaputken päästä. Jos miehet eivät osaa ottaa naisten tarpeita huomioon, niin naisten tulee vaatia sitä miehiltä.

    "Minä totesin, että yksilö voi itse päättää mitä varten seksiä käyttää. "

    Kuin myös minä.

    "Se, että fiksaatiosta nauttii ei suinkaan tarkoita, että olisi oikein nauttia fiksaatiosta. Kyllähän paatuneet raiskaajatkin saavat mielihyvää siitä, että voivat käyttää hyväkseen naisia. "

    Hehheh. Olet kyllä ensimmäinen ihminen, joka rinnastaa rinnat ja raiskaamisen.

    "Pienellä kalulla ei varmasti naida pienien tissien väliin ja vielä vähemmän isojen tissien väliin. :D "

    Aijaa? No ehkä minulla sittenkään ei ole pieni. Ristiriitaisia puhut. :o

    "Et ole, sinä pyrit pitämään kiinni naisille ja miehille haitallisista asenteista puhumalla jalkapallon kokoisten tissien puolesta."

    Ei ollut puhe jalkapallon kokoisista. Vääristelet koko ajan. Hassua. Perustelusi kuivuivat kokoon, joten päädyt vain vääristelemään ja ennen kaikkea liioittelemaan.

    "Minä yritän vapauttaa naiset tästä taakasta ja velvoittaa miehiä ottamaan enemmän vastuuta ulkonäöstään. "

    Hahhah. :) Sekö on sitä tasa-arvoa? :) Että naisilta pois ja miesten harteille? Olet kyllä uskomattomin typerys mitä tällä palstalla on vieraillut. :P Yhtäkkiä puhutkin ylipainoisten pukeutumisesta ja väität kivenkovaa, että se oli sinun pointtisi.

    Anteeksi vaan, mutta saat jäädä nyt yksin parantamaan tasa-arvoa. :) Kaikkea hyvää sinulle ja feministitovereillesi. Ehkä saatte aikaan lakimuutoksen, jossa vastasyntyneelle poikavauvalle täytyy asentaa peniksenvenytin, joka otetaan pois vasta kun kyseinen elin roikkuu polvissa. :)

    Äänestä

  • realisti kirjoitti:

    "Voi kuule, on monia kulttuureita, joissa miehet ja naiset ovat alasti, eivätkö miehet kohdista naisten rintoihin epärealistisia odotuksia. Luomurinnat ovat todellakin siis kauniita, eikä niitä tarvitse muutella luonnottomiksi."

    Eivät kauneusihanteet ole mitenkään universaaleja, mm. busmannien mielestä se hirmuinen pönköperse on hieno. Jos sinun mielestäsi luomurinnat ovat kauniita, niin sitten ne ovat muidenkin mielestä kauniita, niinkö?

    "Länsimainen kulttuuri on vain vääristynyt asenteissaan naisiin. Nämä ovat juuri niitä opittuja mieltymyksiä, jotka iskostuvat populaarikulttuurin kautta meidän päihin. Niitä voidaan muuttaa."

    Sinulle tuntuu iskostuneen päähän jos jonkinmoista ;) Miksi niitä täytyisi muuttaa? Itsehän ilmeisesti pyrit tilanteeseen, jossa miesten sukuelimet olisivat "tulen alla". Päätä a) haluatko muutosta b) haluatko sitä vain miesten osalta c) onko sinun asiasi päättää mitä muut haluavat?

    "Ja kuten sanoit, sinulla ei ole tätä fiksaatiota isoihin rintoihin eli seksuaalisuuskäsityksissäsi ei ole vääristymiä. Se on hyvä juttu! Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, vaan miehisen yhteiskunnan tuottamien odotusten uhreja."

    Jos joku pitää isoista rinnoista, niin se on hänen asiansa eikä minkäänasteinen fiksaatio/vääristymä. Pikemminkin pienten rintojen ihailemista voisi pitää fiksaationa, koska ne ovat epäluonnolliset (ts. suuret rinnat ovat rintaruokinnassa etu, kun taas pienirintaisuudesta ei ole evolutiivisessa mielessä mitään etua).

    "Puhuit sanatarkasti yhdynnästä ja kytkit rinnat onnistuneeseen yhdyntään. Yhdyntä voi onnistua, vaikka naiselta puuttuisivat rinnat!"

    En ole kytkenyt rintoja yhdyntään, vaan puhuin nimenomaan siitä ajasta kun ei olla yhdynnässä (eli se muu 97% ajasta). Yhdyntä voi onnistua, eli nainen voidaan saada raskaaksi. Periaatteessa yhdyntä voisi täten onnistua jopa ilman penistä, koska nainen voidaan keinohedelmöittää.

    "Tietysti opetetaan. Kaikki se mikä ympäristössä vaikuttaa ihmiseen, muokkaa ihmisen maailmankuvaa ja käsityksiä. Tämä näkemyksesi oli sisällöttömyydessään ja ajattelemattomuudessaan varsinainen helmi."

    Eikö olisi helpompi pistää miehille silmälaput niin että he eivät voisi ottaa vaikutteita ympäristöstä? Eivät miehet niitä silikoneja naisille ota, vaan naiset itse.

    "Eivät kauneusihanteet ole mitenkään universaaleja, mm. busmannien mielestä se hirmuinen pönköperse on hieno."

    Luonnollisuuden kannalta tällaisten heimojen asennoituminen naisten rintoihin ei ole niin epänormaalia kuin esimerkiksi läntisen maailman. Länsimaiden mies- ja naiskuvat ovat pahasti vääristyneet sen vuoksi, että miehet ovat alistaneet naisia.

    " Itsehän ilmeisesti pyrit tilanteeseen, jossa miesten sukuelimet olisivat "tulen alla". Päätä a) haluatko muutosta b) haluatko sitä vain miesten osalta c) onko sinun asiasi päättää mitä muut haluavat?"

    Tavoite on normalisoida mies- ja naiskuva. Näitä asioita voi lähestyä päättelyn avulla avoimin mielin.

    Miehen sukuelimet ovat mystifioitu ja niiden merkitystä vähätellään. Tämä on väärin, mutta ymmärrettävää, koska miehet ovat vallassa ja tottuneet saamaan kaiken niin helposti, että itsensä kyvykkyyttä ei ole tarvinnut ajatella.

    "Jos joku pitää isoista rinnoista, niin se on hänen asiansa eikä minkäänasteinen fiksaatio/vääristymä."

    Tämä ei valitettavasti ole yksilötason kysymys, vaan yhteisötason kysymys, koska populaarikulttuuri uskottelee luonnottomat rinnat normaaleiksi rinnoiksi. Yksilöt muodostavat käsityksensä ympäröivän maailman tarjoamien arvojen ja mielikuvien pohjalta. Tämä on vahvasti osoitettu esimerkiksi psykologian avulla.

    "Pikemminkin pienten rintojen ihailemista voisi pitää fiksaationa, koska ne ovat epäluonnolliset (ts. suuret rinnat ovat rintaruokinnassa etu, kun taas pienirintaisuudesta ei ole evolutiivisessa mielessä mitään etua)."

    Tämä osoittaa, että et ymmärrä yhtään mitään naisen vartalosta. Kun olen puhunut pienistä rinnoista olen tehnyt käsitteellä vastakohdan muunnelluille rinnoille. Tarkoitan rintoja, joita ei ole muunneltu isommiksi vain siksi, koska miehet kärsivät big tits- fiksaatiosta. Rintaruokinta onnistuu erinomaisesti pienillä rinnoilla, joten väitteesi ei ole paikkansapitävä. Jopa mies pystyy ruokkimaan vauvan, jos mies pystyisi maidontuotantoon.

    "En ole kytkenyt rintoja yhdyntään--"

    Olet yrittänyt tuoda niiden merkityksellisyyden yhdynnässä esille, mutta niillä ei ole merkitystä yhdynnän kannalta.

    Sinulla ei ole mitään erityistä sanottavaa, joten en enää vastaa tästä eteenpäin viesteihisi, vaan jätän tilaa muille kommentoijille. Olen osoittanut näkemyksesi vääriksi ja pystynyt perustellusti pitämään kiinni omista näkemyksistäni.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    "Minä totesin, että yksilö voi itse päättää mitä varten seksiä käyttää. "

    Kuin myös minä.

    "Se, että fiksaatiosta nauttii ei suinkaan tarkoita, että olisi oikein nauttia fiksaatiosta. Kyllähän paatuneet raiskaajatkin saavat mielihyvää siitä, että voivat käyttää hyväkseen naisia. "

    Hehheh. Olet kyllä ensimmäinen ihminen, joka rinnastaa rinnat ja raiskaamisen.

    "Pienellä kalulla ei varmasti naida pienien tissien väliin ja vielä vähemmän isojen tissien väliin. :D "

    Aijaa? No ehkä minulla sittenkään ei ole pieni. Ristiriitaisia puhut. :o

    "Et ole, sinä pyrit pitämään kiinni naisille ja miehille haitallisista asenteista puhumalla jalkapallon kokoisten tissien puolesta."

    Ei ollut puhe jalkapallon kokoisista. Vääristelet koko ajan. Hassua. Perustelusi kuivuivat kokoon, joten päädyt vain vääristelemään ja ennen kaikkea liioittelemaan.

    "Minä yritän vapauttaa naiset tästä taakasta ja velvoittaa miehiä ottamaan enemmän vastuuta ulkonäöstään. "

    Hahhah. :) Sekö on sitä tasa-arvoa? :) Että naisilta pois ja miesten harteille? Olet kyllä uskomattomin typerys mitä tällä palstalla on vieraillut. :P Yhtäkkiä puhutkin ylipainoisten pukeutumisesta ja väität kivenkovaa, että se oli sinun pointtisi.

    Anteeksi vaan, mutta saat jäädä nyt yksin parantamaan tasa-arvoa. :) Kaikkea hyvää sinulle ja feministitovereillesi. Ehkä saatte aikaan lakimuutoksen, jossa vastasyntyneelle poikavauvalle täytyy asentaa peniksenvenytin, joka otetaan pois vasta kun kyseinen elin roikkuu polvissa. :)

    "Kuin myös minä."

    Alunperin vääristelit puheenaiheen liittämällä vastaukseni väärän aiheen alle.

    "Hehheh. Olet kyllä ensimmäinen ihminen, joka rinnastaa rinnat ja raiskaamisen."

    En ole ensimmäinen. Tutkijat eri puolella maailmaa ovat pitkään osoittaneet mitä vääristyneen naiskuvan mainonta tekee naisille.

    "Aijaa? No ehkä minulla sittenkään ei ole pieni. Ristiriitaisia puhut. :o"

    Alunperin en puhunut sinusta, vaan yleisellä tasolla totesin, että pienellä ei naida sen enempää pienten tissien kuin isojenkaan väliin. Minulle on yhdentekevää sinun peniksesi koko. Se, että mainostat sitä näin, voi tulkita tarkoittavan epävarmuutta koostasi.

    "Ei ollut puhe jalkapallon kokoisista. Vääristelet koko ajan. Hassua. Perustelusi kuivuivat kokoon, joten päädyt vain vääristelemään ja ennen kaikkea liioittelemaan."

    Leimakirves näköjään heiluu. Sinä olet tässä se, joka ei perustele, vaan leimaa toista. Et vastannut vastauksiini, vaan väistit ne luomalla tällaisia turhia leimoja.

    "Sekö on sitä tasa-arvoa? :) Että naisilta pois ja miesten harteille? Olet kyllä uskomattomin typerys mitä tällä palstalla on vieraillut."

    Se on tasa- arvoa, että ulkonäkövaatimukset kohdistuvat samassa määrin kumpaankin sukupuoleen. Nyt näin ei ole, vaan känniset oksettavan näköiset äijät luulevat saavansa mallitasoisia naisia. Kovin monen miehen perään eivät taida känniset rumat naiset kaupungilla huudella kauniista perseistä ja lihaksista ja ahdistella miehiä.

    Minä en jankkaa tästä asiasta enää kanssasi. jos et ymmärrä, niin et.

    Kysymys: oletko tyhmä vai tyhmä?

    "Se on tasa- arvoa, että ulkonäkövaatimukset kohdistuvat samassa määrin kumpaankin sukupuoleen. Nyt näin ei ole, vaan känniset oksettavan näköiset äijät luulevat saavansa mallitasoisia naisia. Kovin monen miehen perään eivät taida känniset rumat naiset kaupungilla huudella kauniista perseistä ja lihaksista ja ahdistella miehiä."

    Eivät naiset meikkaa itseään koska se on miesten luoma kuva, vaan vapaasta tahdostaan koska haluavat näyttää haluttavilta. Jokainen voi halutessaan jättää meikit kotiin ja rintsikat kaappiin. Miehet pärjäävät paljolti menestymällä, mutta myös ulkonäöllään. Se on naisten oma valinta jos sitten ottavat sen rikkaan ja kuuluisan juhanipalmun jonkun siedettävän oloisen miehen edestä. Eikö tälläinen valinta kuulu mielestäsi naisen oikeuksiin? Pitäisikö naiset olla pakotettuja valitsemaan mies kyrvän mitan perusteella, ja vieläpä isompi-parempi -periaatteen mukaisesti vaikka ei sisään mahtuisi?

    Yrität kovasti muuttaa maailmaa, mutta typerät ajatuksesi ovat jo lähtökohtaisesti niin ristiriitaisia jo itsensä kanssa (en aina tiennyt tämän olevan edes mahdollista) että osaa väittämistäsi voi huoletta kutsua paradokseiksi.

    Äänestä

Mikä pienirintaisten valitusvirsi toi oli? Pitäisikö laittaa rinnoille oma keskustelu, taitaisi olla suositumpi kuin tämä kikkelialue.

Itse yksi tärkeistä alueista seksissä on juuri naisen rinnat, en kerta kaikkiaan kiihotu mistään olemattomista rinnoista. Rintojen pitää olla keskitasoa suuremmat ja tietenkin nuoruuden kiinteät ja pystyt tai, melko pystyt. Millään repsuilla ei tee mitään.

Tyydy siis pieniin feministi joka kompleksistaan päätellen olet ruma rinnaton ja onneton tapaus.

Uneksia voit isosta, muttet saada

Jos kunnon rintoja ei ole niin ne kannattaa teettää vaikka jossain virossa. Tosin mihinkään muotopuoliin silikonitisseihin en sekoa, vaan joko kunnon tulos tai jää ilman isoa.
Saahan pienimunaset miehetkin haettua isommat, jos haluaa.

Rinnat on oltava ison kalun arvoisia, muuten voi tyytyä alle kakskyt'senttisten kerhoon.

Niin ja myös muut paikat pitää olla kohdallaan jos isoa mielii, kiinteä muodokas pylly, ei liian iso rasvapahka eikä mikään luuloukku. Vartalo muutenkin treenattu ja muokattu, pitkillä hoikilla jaloilla (reisillä ja säärillä), ei mitään pökkelöjalkaa, kuten turhan usein suomalaisilla muijilla on.
Eikä ylipainoa krammaakaan, vaan mielummin painoindeksin alapuolella. Siis tollasta mannekiinitasoa, ei kuitenkaan rumia anorektikkoja.
Niin ja ne kasvot, mulle käy ainoastaan naisten parhaimmisto kauniine kasvoineen, joihin voin isoa kaluani läimäytellä ja heittää naisen käsittelyn jälkeen mällit. Pitkät tai keskipitkät hiukset ovat myös ehdoton vaatimus, elleivät kasvot ja vartalo ole erikoisen speciaalit.

En isoa ja paksua 22 sentin kaluani antaisi jonkun pienirintaisen, laattaperseisen ja ylipainoisen tantan käyttöön. Kyllä senteille pitää saada vastinetta ja saahan sitä;)

Äänestä
  • ..noista naisista vielä että naisten malli on parhaimmillaan Jenna Jameson ja Brianna Banks -tyyppiä. Siis iiisot kiinteät tissit, muodokas pylly, piitkät sääret ja täydellinen munahaukan suu kauniissa pitkähiuksisessa päässä. Eikä grammaakaan lihaa liikaa. Osaavat vielä tarjota herkkujansa ilmein sekä vartalon liikkein ja asennoin, NAM!
    Onneksi tota mallia liikkuu Suomenkin yöelämässä nykyään kiitettävästi. Ennen piti Viron puolelta etsiä (ei mitään vosuja)
    Ansaitsevat jo rääkistään ISOa loveensa!!!

    Äänestä

  • "Mikä pienirintaisten valitusvirsi toi oli?"

    "Tyydy siis pieniin feministi joka kompleksistaan päätellen olet ruma rinnaton ja onneton tapaus."

    Tällaiset ajatukset eivät vastaa mitenkään vahvasti perusteltuihin näkemyksiini. Tämä on tyypillistä luolamiehen käytöstä. Uhotaan ja haukutaan. Jos toinen ei taivu, niin tapellaan ja hakataan. Voittaja on oikeassa.

    Sisäistä luolamiestä ei kannata täysin kieltää, vaan sitä voi purkaa esim. seksuaalisuuden avulla. Mutta kyllä tällainen käyttäytyminen on jo mautonta.

    Sinä yrität perustella rintojen merkityksellisyyttä omilla mieltymyksilläsi, mutta kuten olen jo osoittanut, niillä mieltymyksillä ei vaikuteta siihen tosiasiaan mikä rooli peniksen koolla on naisen vaginaalisen tyydytyksen kannalta. Perseen koot ja kaikki muut ulkonäköseikat ovat vain totuttelukysymyksiä. Peniksen koon merkityksellisyyttä naisen tyydytyksen kannalta ei näillä keinoilla mitätöidä.

    Ja olet kaikkea muuta kuin 22- senttinen. Tulen tarvittaessa itse mittaamaan sen, jos intät vastaan. Mutta forumilla on helppo uhota. Örrröörrrrrr!

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "Mikä pienirintaisten valitusvirsi toi oli?"

    ..ja tulen mittaamaan omasi. Tekstistä lukee kohtuu selvästi että kyseessä on karvainen Päivi Pälkäneeltä.

    Jos noin miesmäistä tekstiä suoltava testosteronitekstaaja kuitenkin jostain kumman syystä olisi XX -kromosomin omistaja, niin takuulla hormonit on tehneet muuallakin tuhojaan enkä viitsi rinnatonta tulosta nähdä luonnossa.

    Jos sen sijaan kirjoittajalla on mittani täyttävää ystävätärpiiriä niin lähetä katsomaan suurta ihmettäni, otan mielellään uuden loven "miekkani" huotraan;)

    Kyllä tätä kauempaakin kelpaa tulla katsomaan, kun kuuluu siihen jättimulkkujen kuninkuusluokkaan.

    Äänestä

  • 22 cm kirjoitti:

    ..noista naisista vielä että naisten malli on parhaimmillaan Jenna Jameson ja Brianna Banks -tyyppiä. Siis iiisot kiinteät tissit, muodokas pylly, piitkät sääret ja täydellinen munahaukan suu kauniissa pitkähiuksisessa päässä. Eikä grammaakaan lihaa liikaa. Osaavat vielä tarjota herkkujansa ilmein sekä vartalon liikkein ja asennoin, NAM!
    Onneksi tota mallia liikkuu Suomenkin yöelämässä nykyään kiitettävästi. Ennen piti Viron puolelta etsiä (ei mitään vosuja)
    Ansaitsevat jo rääkistään ISOa loveensa!!!

    katsastin tossa Googlella Jenna Jamesonin ja Brianna Banksin vau..vau..
    Väitätkö että tuollasta 'lihaa' löytyy suomesta. Taidat olla oikea onnenpekka.
    Vaan eivät ne parhaimmannäköset muijat taida muuta vaatia kun jättimulkun tai paljon rahaa.

    Äänestä

  • 22 cm kirjoitti:

    ..ja tulen mittaamaan omasi. Tekstistä lukee kohtuu selvästi että kyseessä on karvainen Päivi Pälkäneeltä.

    Jos noin miesmäistä tekstiä suoltava testosteronitekstaaja kuitenkin jostain kumman syystä olisi XX -kromosomin omistaja, niin takuulla hormonit on tehneet muuallakin tuhojaan enkä viitsi rinnatonta tulosta nähdä luonnossa.

    Jos sen sijaan kirjoittajalla on mittani täyttävää ystävätärpiiriä niin lähetä katsomaan suurta ihmettäni, otan mielellään uuden loven "miekkani" huotraan;)

    Kyllä tätä kauempaakin kelpaa tulla katsomaan, kun kuuluu siihen jättimulkkujen kuninkuusluokkaan.

    Löytyykö niitä kauniita ystävättäriä mittaamaan???

    Äänestä

  • Kuvittelepa tällainen valintatilanne:
    toinen naisista ei ole ihan tuota kuvailemaasi "mallitasoa" ja hänellä on pienet rinnat. Luonteeltaan hän on kiltti, ystävällinen ja hellä.
    Toinen nainen olisi isorintainen ja kuvailemaasi "mallitasoa", mutta hän olisi äksyilevä komentelija, joka ei osaisi ottaa muiden tarpeita huomioon.
    Tekstistäsi päätellen valitsisit kuitenkin tämän isorintaisen, vai olenko nyt ymmärtänyt väärin?
    Minä ainakin valitsen omat kumppanini heidän luonteensa perusteella, en todellakaan ulkonäön!

    Äänestä

tämänkin viestin mies lukijat mittailee mulkkuaan hädissäänxD
ajatelkaas nyt hieman. ei se iso mulkku tuo teille kuin mielihyvää ja se mielihyvä ei oikein tässä maailmassa riitä. raha se on joka ratkaisee. munankoko on toisarvoinen juttu.
money talks nad bullshit walks xD

Äänestä

Pöljä!
Suurin osa naisista ei tiedä mitä ISOLLE kullille pitäisi tehdä.Siinä menee kyllä ennemminkin sormi kuin kyrpä suuhun, jos sellaisen näkee mitä ei ole odottanut.
Ja iso ei ole automaattisesti kestävä.
niin ja on sille pilille muutakin käyttöä kuin yhdyntä...miehet siis pissivät sitä kautta.

Äänestä
  • yleensäkään mitä kullille pitäisi tehdä, oli se sitten pieni tai iso.
    99 % naisista tuntuu olevan kolmen asennon ihmeitä. Lahnana naintia edestä(perinteinen), takaa(leviällään) ja sivusta (lusikka) lötkottaen laamasen lehmänä.

    Kulli suussa ei ole hallussa senkään vertaa.

    Mitä vittua ne isosta kalusta ymmärtää kun eivät koko seksistäkään.

    Se yksi prosentti on sitten sitä "luonnotonta" seksifilmien seksiä, josta miehet oikeasti pitää. Siis nainen kiimasena, aktiivisena eri asennoissa kauniisti laitettuna.

    Äänestä

En jaksanut lukea kaikkia viestejä, joten voi olla, että seuraavat pointtini on jo käsitelty.

Rinnat ovat imettämistä varten. Ok. Penis on naisen tyydyttämistä varten. Ei. Penis on siittämistä varten.

Tosin itse en ajattelisi näin mustavalkoisesti peniksestä tai rinnoistakaan. Seksuaalinen nautinto syntyy monenlaisista asioista ja yksi on ainakin kiihtottuminen. Jos jollekin miehelle nimenomaan rinnat on valtava kiihoke, niin silloin se on olennainen osa seksistä nauttimista. Etenkin kun tietää, että miehille aktissa on usein tärkeää, miltä asiat NÄYTTÄÄ. (vrt. naiset: miltä asiat tuntuvat).

Aivan samoin jollekin naiselle iso penis voi olla suuri kiihoke ja pieni turn-off.

Sanoit myös, että miesten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota peniksensä kokoon. Tietääkseni siihen ei voi kiinnittää huomiota. Se on sellainen kuin on.

Eiköhän nyt siis sulassa sovussa anneta jokaisen pitää, mistä lystää.

Äänestä
  • "Sanoit myös, että miesten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota peniksensä kokoon. Tietääkseni siihen ei voi kiinnittää huomiota. Se on sellainen kuin on."

    On toki olemassa keinoja suurentaa penistä, siinä missä on keinoja suurentaa rintoja. Jatkuvasti etsitään uusia turvallisempia keinoja lisätä peniksen pituutta ja paksuutta. Yhdysvalloissa miehet käyttävät kasvavassa määrin plastiikkakirurgin palveluja.

    "Jos jollekin miehelle nimenomaan rinnat on valtava kiihoke--"

    Aivan. Rinnat voivat olla kiihoke, mutta penistä ei voi kuvitella isommaksi vaikka kuinka haluaisi. Peniksen koolla on väliä, mutta ei pelkästään koolla, vaan myös sillä miten penistä käyttää.

    Peniksen aiheuttama mielihyvä ei ole kuviteltavissa oleva kiihoke. Tätä eroa olen jatkuvasti yrittänyt alleviivata. Ja onnistuit sanomaan sen yksinkertaisemmin kuin minä.

    Äänestä

  • Ja totta kai rinnoista voi nauttia. En minä sitä tuomitse. Haluan ainoastaan, että rintoja kuvataan luonnollisina, eikä silikonijalkapalloina.

    Minusta moni nainen on turhan kiltti, eikä uskalla vaatia parempaa. Ei siinä ole hävettävää, että uskaltaa tuoda julki halunsa.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "Sanoit myös, että miesten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota peniksensä kokoon. Tietääkseni siihen ei voi kiinnittää huomiota. Se on sellainen kuin on."

    On toki olemassa keinoja suurentaa penistä, siinä missä on keinoja suurentaa rintoja. Jatkuvasti etsitään uusia turvallisempia keinoja lisätä peniksen pituutta ja paksuutta. Yhdysvalloissa miehet käyttävät kasvavassa määrin plastiikkakirurgin palveluja.

    "Jos jollekin miehelle nimenomaan rinnat on valtava kiihoke--"

    Aivan. Rinnat voivat olla kiihoke, mutta penistä ei voi kuvitella isommaksi vaikka kuinka haluaisi. Peniksen koolla on väliä, mutta ei pelkästään koolla, vaan myös sillä miten penistä käyttää.

    Peniksen aiheuttama mielihyvä ei ole kuviteltavissa oleva kiihoke. Tätä eroa olen jatkuvasti yrittänyt alleviivata. Ja onnistuit sanomaan sen yksinkertaisemmin kuin minä.

    Äh, ei aina vaan plastiikkakirurgiaa. Toisaalta vaadit että rintojen pitää olla luonnolliset mutta sitten taas että penistä pitäisi suurennella leikkauksella.

    Itse tykkään kovasti isosta peniksestä, mutta en kehtaisi ketään vaatia isonnuttamaan omaansa. Ajatus on aivan kammottava. Ja kuten sanoit, ei koko ole kaikkea, vaan myös muoto. Ja sekin vielä, että itse asiassa suihin on paljon kivempi ottaa pientä kuin isoa. Iso kun ei meinaa suuhun mahtua tai sitten hampaat on tiellä. Pienen, jos minkä kanssa, pääsee oikein näyttämään imutaitonsa parhaimmillaan!

    Epilogi:

    Eikö olisi ihan ok, että sekä rinnat että penis saavat olla sellaisia kuin ovat. Niin pienille rinnoille kuin peniksillekin löytyy ottavia.

    Ja ennen kaikkea naisille ja miehille.

    Äänestä

En kiihotu rinnoista on kiva että naisella on rinnat ne on verrattavissa miehen lihaksistoon.
Mutta suurimmalla osalla naisista joidenka kanssa olen seurustellut on ollut a tai b kupit.
Omistan kohtuullisen ison selvästi yli sen keskiverron mutta en pistä mitään epärealistisia odotuksia naisille.
En myöskään ole mikään luolamies joka vetää ihmisiä turpaan jos ei pärjää verbaalisesti.
Ja joku pälli tässä topicci alempana sanoi että isomunaiset miehet ovat naisten hakkaajia,tyhmiä,ilmaisukyvyttömiä ja homoseksuaaleja niin empä usko itse käyn nyt lukiota ja sinne ei päästä jos ollaan tyhmiä ja ilmaisukyvyttömiä.
En ole yhtään naista satuttanut sitten ala-asteen jalkapallo pelien jälkeen.
Päinvastoin olen vetänyt turpaan entisen tyttöystäväni kiusaajia.
Tuossa ylhäällä oli selvä provo joka sanoi että vaan silikoni pumpatut pornotähdet kelpaavat...näki viellä asiakseen mainostaa pituuttaan.
Sinäänsä sellaisen ääliön kommentteja kun lukee voisi uskoakkin sen urpon perustelut.
Ja että peniksen koolla on merkitystä seksin onnistumisen kannalta, kuhan vaan on käyttöpituinen värkki niin pystyy tyydyttämään naista jos tietää mitä tekee.
Feministin juttu siitä etä rinnoilla ei ole mitään väliö on aika tyhmä jos naisen keho näyttää 8 vuotiaalta pikkupojalta niinkuin useat mallit näyttävät se ei kiihota.
Rinnat antavat sen naisellisen ulkonäön en vaadi isoja vaan sitä että ne on siellä sinä taas feministi et vaadi että on siellä vaan vaadit suurimmalle osalle epärealistisia mittoja.
Olet yhtä paha kuin herra 22cm molemmat minusta täysiä pällejä.
Jos äijä olettaa että kalunsa koon takia voi kirjotella vaatimus listaa niin on siinäkin oma ääripäänsä.
Sinäänsä alan ymmärtämään miksi tätä kutsutaan idiootti foorumiksi(olenhan minäkin täällä).

Äänestä

No rinnat eivät periaatteessa ole oleelliset yhdynnässä, mutta käytännössä ne ovat. Vähän sama asia, kun kysyisi onko ulkonäöllä väliä yhdynnässä. Mielestäni silä on merkitystä, vaikkei se mikään ehdoton kriteeri olekaan.
Peniksen kokoa on kuitenkin turha verrata rintojen kokoon, paljon fiksumpaa olisi verrata peniksen kokoa pimpin kokoon. Itse en pidä kokoasiaa mitenkään tärkeänä, kunhan ihan ääripäihin ei mennä. Kaikki tähän astisiin naisiin (koko asiassa) olen ollut tyytyväinen.
Jos jollekin naisella on tärkeää saada tuntea iso penis sisällään, he voivat aivan yhtä hyvin kehittää lihaksiaan ja tulla näin tiukemmaksi. Sillon myös hieman pienemmät kalut tuntuvat isommilta.

Äänestä

Ei voi väittää, että rintojen koolla ei olisi väliä. Vaik'ei rinnat olekaan keskeisessä asemassa yhdynnässä, mies ei saa pienistä rinnoista yhtä suurta tyydytystä kuin mitä suuret rinnat voivat miehelle tarjota.

Miehen muna on mikä on, siihen ei auta leikkauskaan. Miehille asetetaan aivan turhaan paineita munan koosta, vaikka eihän munan koolla ei ole mitään väliä miehen nautinnon kannalta.

Naisen nautinnosta taas ei ole väliä. Suomalainen nainenhan on Suomalaisen miehen kanssa onneton ja seksielämään tyytymätön joka tapauksessa. Nainen makaa sängyssä kuin lahna odottaen sitä suurta munaa joka tulisi ja tyydyttäisi, sen sijaan että treenaisi pillunsa tiukaksi ja kumpaakin osapuolta tyydyttäväksi.

Pillun koosta on puhuttu muutenkin aivan liian vähän, mutta mitä sitten. Eihän naista saa loukata, se pitää tyydyttää.

Äänestä
  • "--mies ei saa pienistä rinnoista yhtä suurta tyydytystä kuin mitä suuret rinnat voivat miehelle tarjota."

    Yhdynnän kannalta tällä henkilökohtaisella mieltymyksellä ei ole mitään merkitystä. Penistä ja sen aiheuttamaa nautintoa ei voi kuvitella.

    Et voi verrata näitä asioita. MOT.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    "--mies ei saa pienistä rinnoista yhtä suurta tyydytystä kuin mitä suuret rinnat voivat miehelle tarjota."

    Yhdynnän kannalta tällä henkilökohtaisella mieltymyksellä ei ole mitään merkitystä. Penistä ja sen aiheuttamaa nautintoa ei voi kuvitella.

    Et voi verrata näitä asioita. MOT.

    Yhdynnän kannalta myöskään naisen nautinnolla ei ole merkitystä. Siittämistähän se vain on. Itse seksin kannalta rinnoilla on merkitystä. Sukupuolten välillä on eroja ja tällaiset sukupuolelliset erot vetävät puoleensa. Poikamaiset rinnat eivät kiinnosta kovinkaan monia. Yhdyntä kun ei ole ainoa asia, eikä maailma tosiaankaan ole niin kovin mustavalkoinen kuin sinun silmissäsi.

    Äänestä

  • Eräs kirjoitti:

    Nykyaikana naisella on oikeus saada nautintoa seksistä. Jos mies ei sitä nautintoa tarjoa, niin mies vaihtoon. On olemassa kyllä miehiä, jotka huomioivat naisen tarpeet.

    Seksin tuottaman nautinnon kannalta rinnoilla ei ole mitään merkitystä. Isompi penis tuottaa todennäköisemmin suurempaa tyydytystä, eikä tämä tyydytys ole kuviteltavissa olevaa. Naisen nautinnon kannalta rintojen koolla ei todellakaan ole merkitystä. Miksi tässä pitäisi ajatella sen enempää miehiä kun miehet eivät ajattele naisen tarpeita? Aina löytyy kyllä miehiä, jotka huomioivat naisen. Sovinistit pellolle ja vaihtoon kylmästi vain. Nykyaikana naisella on oikeus ilmoittaa mistä pitää ja haluavansa nautintoa.

    Se, että pitää isoista rinnoista on pelkkä opittu kiihoke kuin se, että pitää lihaksikkaista miehistä.

    Jos poikamaiset rinnat eivät kiinnosta monia, niin se kertoo vain, että yhteiskunta opettaa naisia häpeämään heidän luonnollisia rintoja. Oikeasti ei edes ole olemassa poikamaisia rintoja. Se, että väität hölskyviä silikonijalkapalloja naisellisiksi rinnoiksi on pelkkä kulttuurin tuottama myytti, jota sinä toistat kun et osaa ajatella asioita itse.

    Voisitko olla ystävällinen ja siteerata viestistäni sen kohdan, jossa pidän hölskyviä jalkapallotissejä kiihottavana?

    Miehellä on tietääkseni myös oikeus nauttia seksistä tai ajaa eukko pihalle, jos ei homma toimi. Miksi miehen pitäisi pistää silmät kiinni ja kuvitella, että naisen kärpäslätkien tilalla olisi mukavan kokoiset rinnat? Yhtä hyvinhän mies voi tunkea käsivarren naisen sisään ja nainen kuvittelee sen olevan penis.

    Logiikkasi (tai sen puute) on hämmästyttävää.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Miehillä ei ole mitään vaikeuksia nauttia seksistä. Valtaosa miehistä laukeaa seksin aikana kun taas on paljon naisia, jotka eivät saa seksuaalista tyydytystä.

    On turha pyrkiä kieltämään sukupuolten väliset erot tässä asiassa. Seksi on kahden kauppaa ja jos nainen joutuu teeskentelemään saavansa siksi, koska miestä ei kiinnosta kuin omat tarpeet, niin mies pellolle ja uusi tilalle.

    Miksi miehen ylipäätään tulee omaksua sellaisia kauneuskäsityksiä, jotka ovat luonnottomia, naisista?

    Olen erittäin looginen, uskallan väittää. Minulla ei ole tarvetta tällä tavoin hyökätä keskustelijan kimppuun, koska osaan perustella kantani ja tiedän olevani oikeassa.

    Taktisesti jätit vastaamatta kysymykseeni ja keskityit sen sijaan vaahtoamaan turhasta aiheesta.

    Miten suurehkot rinnat ovat luonnottomat? Nyt ei siis puhuta silikonirinnoista. Mikä tekee juuri niistä luonnottomat? Kuitenkin on naisia, joilla sellaiset luonnostaan on. Varmaan yhtä monella naisella on suuret rinnat kuin miehellä sinulle riittävä ( > 20 cm) penis. Ja korostan sitä, että en tosiaankaan ole kiinnostunut siitä minkä kokoisia peniksiä naiset haluavat. Kullakin on oikeus haluta minkä kokoista tahansa. Pointti tässä on se, että et ole keksinyt yhtään hyvää syytä sille, että mies ei saisi haluta kunnon rintoja.

    Perusteluksi ei kelpaa fiksaatio, luonnottomuus, löllyvä jalkapallotissi yms. Kerro mistä oikeasti on kyse. Onko joku sanonut sinulle tosi rumasti rinnoistasi, vai mistä tämä kieroutunut mielipiteesi juontaa juurensa? Siltä tämä nimittäin pahasti kuulostaa.

    Leimakirves heiluu taas sitä tahtia, että jätän jatkossa vastaamatta viesteihisi: " Taktisesti jätit; vaahtoamaan turhasta aiheesta; onko joku sanonut sinulle tosi rumasti rinnoistasi; kieroitunut mielipiteesi."

    "Miten suurehkot rinnat ovat luonnottomat?"

    Luonnottomilla rinnoilla tarkoitan rintoja, jotka eivät kelpaa miehille ja joita siksi muunnellaan lääketieteellisin keinoin.

    Jos et ole kiinnostunut siitä, että minkäkokoisia peniksiä naiset haluavat, niin vähättelet naisten seksuaalisia tarpeita.

    Perustelematon väite on, että "et ole keksinyt yhtään hyvää syytä sille, että mies ei saisi haluta kunnon rintoja." Sinä voit leimata toista keskustelijaa ja voit väliin julistaa totuuttasi, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että olen perustellut jokaisen väitteen, jonka olen tehnyt.

    Naurettava vasta- argumenttisi on, että " perusteluksi ei kelpaa [yksikään peruste, joita olet väitteidesi pohjaksi esittänyt]--." Hakasulkeissa oma lisäys, jota ajat takaa.

    Mutta, onnea valitsemallasi tiellä.

    Voi, luulin jo että tästä saadaan kunnon keskustelu aikaan. Ei sinulla ollutkaan sanottavaa.

    Noh, en jaksa kanssasi jauhaa tämän enempää. Ja kehotan mielenterveytesi vuoksi, että jättäisit tuon rintafiksaatiosi pois mielestäsi ainakin hetkeksi aikaa.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    Miehillä ei ole mitään vaikeuksia nauttia seksistä. Valtaosa miehistä laukeaa seksin aikana kun taas on paljon naisia, jotka eivät saa seksuaalista tyydytystä.

    On turha pyrkiä kieltämään sukupuolten väliset erot tässä asiassa. Seksi on kahden kauppaa ja jos nainen joutuu teeskentelemään saavansa siksi, koska miestä ei kiinnosta kuin omat tarpeet, niin mies pellolle ja uusi tilalle.

    Miksi miehen ylipäätään tulee omaksua sellaisia kauneuskäsityksiä, jotka ovat luonnottomia, naisista?

    Olen erittäin looginen, uskallan väittää. Minulla ei ole tarvetta tällä tavoin hyökätä keskustelijan kimppuun, koska osaan perustella kantani ja tiedän olevani oikeassa.

    "--koska osaan perustella kantani ja tiedän olevani oikeassa."

    En nyt ota tässä muuhun kantaa, mutta et osaa perustella asioita, kantasi kyllä. Viesteistäsi on helppo nähdä miksi olet niin katkera (kateus ja viha), mutta tarinasi jäävät poikkeuksetta ilman yhteyttä todelliseen maailmaan.

    Lisäksi tässä tapauksessa on syytä korjata että nimenomaan _luulet_ olevasi oikeassa, mutta kuten eräässä viimeaikaisessa tieteiselokuvassa, kysymys "what is real" on olennainen ja kaikki on loppuviimein syytä kyseenalaistaa ;)

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    Miehillä ei ole mitään vaikeuksia nauttia seksistä. Valtaosa miehistä laukeaa seksin aikana kun taas on paljon naisia, jotka eivät saa seksuaalista tyydytystä.

    On turha pyrkiä kieltämään sukupuolten väliset erot tässä asiassa. Seksi on kahden kauppaa ja jos nainen joutuu teeskentelemään saavansa siksi, koska miestä ei kiinnosta kuin omat tarpeet, niin mies pellolle ja uusi tilalle.

    Miksi miehen ylipäätään tulee omaksua sellaisia kauneuskäsityksiä, jotka ovat luonnottomia, naisista?

    Olen erittäin looginen, uskallan väittää. Minulla ei ole tarvetta tällä tavoin hyökätä keskustelijan kimppuun, koska osaan perustella kantani ja tiedän olevani oikeassa.

    Sen verran pitää ottaa tähän keskusteluun kantaa, että miehen orgasmi ei ole sama asia kuin siemensyöksy. Itse en ainakaan saa orgasmia juuri koskaan masturboidessa, vaikka joka kerta siemen lentää ja tokihan se hyvältä tuntuu. Tyttöystävän kanssa on myös monta kertaa jäänyt huippu kokematta puolin ja toisin, eikä siitä syytellä toista, joskus tulee joskus ei. Se orgasmi kun lähtee kuitenkin sieltä korvien välistä niin miehillä kuin naisillakin, eikä siihin vehkeittein koolla ole väliä.

    Äänestä

pääasia että kumpikin nauttii seksistä, sekä mies että pippeli.
Naisen nautinnolla ei ole hedelmöityksen kannalta mitään merkitystä, kyllä se raskaaksi tulee vaikkei orkkua saisikaan koko elämänsä aikana.
Rintojen koolla sen sijaan on merkitystä, kun ajatellaan naisen elämän tärkeintä tehtävää eli imettäjänä oloa.

Äänestä
  • Kuinka sinä voit olla noin itsekeskeinen sika? "pääasia että kumpikin nauttii seksistä, sekä mies että pippeli". Mihinkäs sinulta unohtui se naisen nautinto? Mikäs mies sä oikein olet, et mies lainkaan! Imetyksen kannalta on aivan sama onko kuppikoko D vai A:ta. Ja se on fakta, poika. Kasva vähän. Säälin sitä naista, joka sinuun mahdollisesti haksahtaa.

    Äänestä

Suurella mielenkiinnolla olen lukenut tätä viestiketjua. En malta olla laittamatta omaa lusikkaani soppaan, sillä minua ihmetyttää tapa jolla keskustelua on käyty.

Miksi mennään henkilökohtaisuuksiin? Mitä voidaan saavuttaa haukkumalla toista henkilöä?
Suoraan sanoen ottaa päähän, miten jotkut koittavat runnoa omaa mielipidettään läpi rähisemällä. Se asia nyt on vaan näin, koska se minun ja monen muun mielestä on näin. Kehäpäätelmä?

Feministin kanssa samaa mieltä olen siinä, että isojen rintojen suosiminen on opittua käyttäytymistä.
Rinnat ovat tietenkin osa sitä kokonaisuutta, joka erottaa miehen naisesta. Tottakai kiinnitän siihen huomiota, mutta en ymmärrä miksi rintojen tulisi olla isot? Ainoa mitä tulee mieleen, on juuri ne poikaporukan jutut, joissa "isot tissit on mageet". Monikohan on oikeasti _itse_ sitä mieltä...

Muttajoo. Tämä seuraava pysäytti erityisesti minut, varsinkin kun luulen, että tämä sanottiin ihan tosissaan.

"Eikö olisi helpompi pistää miehille silmälaput
niin että he eivät voisi ottaa vaikutteita ympäristöstä?"

Tässähän sysätään täysin vastuu kaikesta käytöksestä ympäristölle.
Eikö me miehet muka voida tehdä päätöksiä siitä, onko jokin ympäristöstä heijastuva vaikute järkevä?

Äänestä

Koska isot rinnat vetävät miehiä puoleensa ja pienitisuset jäävät kakkossijalla, jolloin ei edes tule yhdyntää heille. Joten rinnoilla on todellakin merkitystä yhdynnässä. Ei kait naiset muuten laittaisi silikoneja, jos tisseillä ei olisi mitään merkitystä seksissä!

Äänestä
  • Koska peniksen aiheuttamaa nautintoa ei voi kuvitella, niin peniksen koolla on suurempi merkitys yhdynnän kannalta kuin rintojen. Se, että pitää peniksistä, joilla mies voi tyydyttää naisen, ei ole samanlainen fiksaatio kuin hairahtaminen silikonijalkapalloihin.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    Koska peniksen aiheuttamaa nautintoa ei voi kuvitella, niin peniksen koolla on suurempi merkitys yhdynnän kannalta kuin rintojen. Se, että pitää peniksistä, joilla mies voi tyydyttää naisen, ei ole samanlainen fiksaatio kuin hairahtaminen silikonijalkapalloihin.

    Sinä se et opi perustelemaan kantojasi.

    "Minun hiekkakakkuni on hienompi kuin sinun. Jos et usko, niin minun isä tulee ja lyö"

    Äänestä

mulkun koolla ainakin sen verran väliä että kun sattuu omistamaan tällaisen keskivertoa pienemmän pippelin, niin kynnys harrastaa seksiä nousee monesti ylitsepääsemättömäksi. Kuinkahan monta tilaisuutta oon jo tänäkin vuonna missannut kun oon alkanut jänistämään ja häpeileen piliäni kriittisellä hetkellä. Ja sama ongelma on pilannut muutaman mahdollisesti orastavan vakavammankin suhteen alun, kun muija on kyllästynyt mun ainaisiin "nukutaan vaan" juttuihin.

Eikä tämänkään keskustelun lukeminen ainakaan lieventänyt ongelmaani.

Äänestä

Harmi että näin tärkeästä asiasta keskusteleminen on mennyt paskan heitoksi. :(

Esittäisin thetruefeministille joitakin huomautuksia:

1) Olen periaatteessa samaa mieltä, että nainen voi saada suurempaa tyydytystä isommasta kullista (tietysti tyydytykseen vaikuttaa moni muukin asia). Ja siitä, että ison kullin tuoma nautinto on enimmäkseen luonteeltaan fyysistä, kun taas suurten rintojen tuoma nautinto visuaalista tai mielikuvallista. Mutta eikö fyysinen, kokoon liittyvä puoli riipu kullin koon JA pillun koon suhteesta? Jos fyysisesti on kyse siitä "kitkasta", "hankauksesta" tai kosketuksesta, jonka tapahtuu kullin ja pillun välillä, niin eikö nautinto silloin riipu molemmista osapuolista? Eli jos naisella olisi tarpeeksi pieni pillu, niin silloin kullinkaan ei tarvitsisi olla kovin iso. Vai?

2) Esität avausviestissäsi, että rintojen funktio on imettäminen, ja peniksen funktio on tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa. Eikö tämä ole hiukan epäjohdonmukaista? Jos perustelet rintojen käyttöä biologisesti (jälkeläisten hoitamisen kannalta), niin eikö myös penistä tulisi tarkastella biologisesti? Tällöin peniksen funktio olisi pukata siittiöitä naisen sisään, jotta tämä hedelmöittyisi. Tähän ei peniksen koolla liene merkitystä. Ja sama toisin päin, eli jos perustelet peniksen funktiota kulttuurisesti (=naisen tyydyttäminen), niin silloin myös rintojen merkitystä olisi tarkasteltava kulttuurisesti.

3) Olen kanssasi samaa mieltä, että miesten rintafetissi on enimmäkseen kulttuurisesti opittu. Tämä on mielestäni se vakava pointsi tässä keskustelussa: kun kulttuuri tuottaa ihanteeksi isot rinnat, joita miehet rupeavat haluamaan, niin naiset joilla ei ole isoja kärsivät. Se on oikeasti surullista. Mutta minusta lääke tähän ongelmaan ei ole se, että alat syyllistämään tästä ilmiöstä yksittäisiä miehiä (jotka ovat kulttuurin myötä "ehdollistuneet" isoihin rintoihin) tai että yrität tuottaa miehille sitä samaa pahaa oloa peniksensä suhteen mitä naiset kärsivät rintojensa suhteen. Puhut kauniisti tasa-arvosta ja vapautumisesta, mutta viestilläsi kyllä yrität ennemminkin saada miehiä siihen samaan vankilaan, jossa naiset jo ovat. Eikö olisi kauniimpaa yrittää parantaa naisten asemaa kuin heikentää miesten asemaa?

Äänestä
  • " Eli jos naisella olisi tarpeeksi pieni pillu, niin silloin kullinkaan ei tarvitsisi olla kovin iso."

    Normaalilla naisella ei ole pikkutytön pillua, joka on tarpeeksi pieni ja piukka pieni peniksiselle miehelle.

    "Esität avausviestissäsi, että rintojen funktio on imettäminen, ja peniksen funktio on tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa. Eikö tämä ole hiukan epäjohdonmukaista?"

    "Jos perustelet rintojen käyttöä biologisesti (jälkeläisten hoitamisen kannalta), niin eikö myös penistä tulisi tarkastella biologisesti? Tällöin peniksen funktio olisi pukata siittiöitä naisen sisään, jotta tämä hedelmöittyisi. Tähän ei peniksen koolla liene merkitystä. Ja sama toisin päin, eli jos perustelet peniksen funktiota kulttuurisesti (=naisen tyydyttäminen), niin silloin myös rintojen merkitystä olisi tarkasteltava kulttuurisesti."

    Rinnat eivät ole sukuelimet, joten logiikan ei tarvitse olla sidoksissa toisiinsa tässä asiassa. Miehen peniksellä on myös toisenlainen funktio, koska ihmiset ja eläimet harrastavat seksiä nautinnonkin vuoksi. Nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta naiselle miehen peniksen koolla on väliä. Et voi tosissasi väittää, että naisella ei olisi oikeutta harrastaa yhdyntää, joka tuottaa hänelle nautintoa?

    Ehkäpä naisten kannattaisi kasvavassa määrin alkaa suosia isompi peniksisiä miehiä, jolloin jälkeläisilläkin olisi todennäköisesti isompi penis. Näin saataisiin korjattua tilanne.

    Rinnat ovat asia erikseen ja niihin kohdistuva himo on pelkkä mieltymys, pahimmillaan pervertoitunut fiksaatio, kuten vaikkapa se, että pitää lihaksikkaista miehistä. Hintelälläkin miehellä voi olla iso penis.

    "Mutta minusta lääke tähän ongelmaan ei ole se, että alat syyllistämään tästä ilmiöstä yksittäisiä miehiä--"

    En syyllistä miehiä, vaan painostan heitä ottamaan vastuun naisen tyydyttämisestä silloin kun he harrastavat yhdyntää naisen kanssa. Ja jos se ei miehelle sovi, niin mies vaihtoon. Naisella on oikeus nauttia seksistä.

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    " Eli jos naisella olisi tarpeeksi pieni pillu, niin silloin kullinkaan ei tarvitsisi olla kovin iso."

    Kirjoitit avauksessasi mm.

    "Ei voi väittää, että peniksen koolla ei olisi väliä. Penis on keskeisessä asemassa yhdynnässä. Jos penis on liian pieni ja mies ei ole kovin kestävä, niin nainen ei saa yhtä suurta tyydytystä kuin mitä isopeniksinen mies voi naiselle tarjota."

    "Peniksen on oltava sellainen, joka tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa, koska muuten naiset ovat onnettomia. Toki seksuaalista nautintoa voi tuottaa muutenkin, mutta ei se pelkkä oraaliseksi korvaa kunnollista yhdyntää."

    "Hävetkää miehet. Teidän tulisi olla enemmän huolissaan penistenne koosta, koska vain niillä on keskeinen merkitys yhdynnnän onnistumisen kannalta."

    "Päinvastoin, on hyvin realistista ja perusteltua odottaa, että miehellä on penis, jonka avulla mies voi tyydyttää naisen."

    Nyt sitten kirjoitit näin:

    "En syyllistä miehiä, vaan painostan heitä ottamaan vastuun naisen tyydyttämisestä silloin kun he harrastavat yhdyntää naisen kanssa. Ja jos se ei miehelle sovi, niin mies vaihtoon. Naisella on oikeus nauttia seksistä."

    Aiemman kirjoittamasi valossa teesisi tuntuu olevan, että miehellä täytyy olla iso penis, jotta nainen voisi nauttia yhdynnästä. Kuinka siis niiden miesten, joilla on pieni penis, tulisi suhtautua kirjoituksiisi? Eihän sinun mukaasi pienellä peniksellä voi tyydyttää naista. Onko mielestäsi vain isopeniksisillä miehillä oikeus seksiin naisen kanssa? Mitä rakentavia vaihtoehtoja annat (en laske kehoitusta käydä peniksenpidennysleikkauksessa rakentavaksi) niille, joiden penis ei täytä mittavaatimuksiasi?

    Äänestä

  • thetruefeminist kirjoitti:

    " Eli jos naisella olisi tarpeeksi pieni pillu, niin silloin kullinkaan ei tarvitsisi olla kovin iso."

    Normaalilla naisella ei ole pikkutytön pillua, joka on tarpeeksi pieni ja piukka pieni peniksiselle miehelle.

    "Esität avausviestissäsi, että rintojen funktio on imettäminen, ja peniksen funktio on tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa. Eikö tämä ole hiukan epäjohdonmukaista?"

    "Jos perustelet rintojen käyttöä biologisesti (jälkeläisten hoitamisen kannalta), niin eikö myös penistä tulisi tarkastella biologisesti? Tällöin peniksen funktio olisi pukata siittiöitä naisen sisään, jotta tämä hedelmöittyisi. Tähän ei peniksen koolla liene merkitystä. Ja sama toisin päin, eli jos perustelet peniksen funktiota kulttuurisesti (=naisen tyydyttäminen), niin silloin myös rintojen merkitystä olisi tarkasteltava kulttuurisesti."

    Rinnat eivät ole sukuelimet, joten logiikan ei tarvitse olla sidoksissa toisiinsa tässä asiassa. Miehen peniksellä on myös toisenlainen funktio, koska ihmiset ja eläimet harrastavat seksiä nautinnonkin vuoksi. Nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta naiselle miehen peniksen koolla on väliä. Et voi tosissasi väittää, että naisella ei olisi oikeutta harrastaa yhdyntää, joka tuottaa hänelle nautintoa?

    Ehkäpä naisten kannattaisi kasvavassa määrin alkaa suosia isompi peniksisiä miehiä, jolloin jälkeläisilläkin olisi todennäköisesti isompi penis. Näin saataisiin korjattua tilanne.

    Rinnat ovat asia erikseen ja niihin kohdistuva himo on pelkkä mieltymys, pahimmillaan pervertoitunut fiksaatio, kuten vaikkapa se, että pitää lihaksikkaista miehistä. Hintelälläkin miehellä voi olla iso penis.

    "Mutta minusta lääke tähän ongelmaan ei ole se, että alat syyllistämään tästä ilmiöstä yksittäisiä miehiä--"

    En syyllistä miehiä, vaan painostan heitä ottamaan vastuun naisen tyydyttämisestä silloin kun he harrastavat yhdyntää naisen kanssa. Ja jos se ei miehelle sovi, niin mies vaihtoon. Naisella on oikeus nauttia seksistä.

    "Normaalilla naisella ei ole pikkutytön pillua, joka on tarpeeksi pieni ja piukka pieni peniksiselle miehelle."

    Normaali tarkoittanee tässä yhteydessä yleistä tai keskimääräistä (eikä mitään normatiivista)? Samoin voi sanoa, että normaalilla miehellä ei ole isokokoista penistä. Jos normaalius kelpaa perusteeksi hyväksyä naisen anatomia (pillun koko), niin eikö normaalius kelpaa myös perusteeksi hyväksyä miehen anatomia (kullin koko)?

    "Rinnat eivät ole sukuelimet, joten logiikan ei tarvitse olla sidoksissa toisiinsa tässä asiassa. Miehen peniksellä on myös toisenlainen funktio, koska ihmiset ja eläimet harrastavat seksiä nautinnonkin vuoksi. Nautintoa tuottavan yhdynnän kannalta naiselle miehen peniksen koolla on väliä. Et voi tosissasi väittää, että naisella ei olisi oikeutta harrastaa yhdyntää, joka tuottaa hänelle nautintoa?"

    Miksi ihmeessä sukuelimiin ja muihin elimiin saisi/pitäisi soveltaa eri logiikkaa? Ja vaikka näin olisi, olet silti hakoteillä. Olet kyllä oikeassa siinä, että rinnat eivät ole sukuelimiä. Mutta mitä ovat sukuelimet? Ne ovat niitä elimiä, joita tarvitaan lisääntymiseen (eli kulli ja pillu). Sukuelimet on siis biologinen luokitus. Kulli ja pillu ovat seksuaalisia elimiä biologian perusteella (toki voivat olla myös kulttuurisesti). Rinnoilla sen sijaan ei ole biologista kytkentää seksiin, vaan rintojen seksuaalisuus on kulttuurista. Mutta myöskään naisen tyydytyksellä ei ole biologista kytkentää seksiin (jälkeläisiä tulee vaikkei nainen tyydyttyisikään). Naisen tyydytys on seksuaalikulttuuria (ei biologiaa). Eli jos pidät arvossa yhtä seksuaalikulttuurista asiaa, niin et voi tuomita toista sillä perusteella, että se on "vain" seksuaalikulttuuria. Vaikka jossain viesteissäsi ylpeilet argumenteillasi, niin ei ne kyllä kovin vahvoja ole...

    Enkä minä väitä, että naisella ei olisi oikeutta harrastaa tyydyttävää seksiä. Päinvastoin, olisi oikein kiva jos kaikki ihmiset saisivat tyydytystä seksistä. Sen sijaan väitän, että noilla sinun argumenteillasi sinä et pysty väittämään, etteikö miehillä olisi oikeutta haluta juuri sen kokoisia rintoja kuin haluavat.

    Sinulla tuntuu olevan kovin rajoittunut näkemys seksistä. Kirjoitustesi perusteella seksi on sinulle vain suorituskeskeistä kahden orgaanin hinkkausta toisiaan vastaan. Ja mitä enemmän hinkkausta (=isompi kulli), sen parempi. Seksuaalisuus voi kyllä olla paljon muutakin. Siihen voi kuulua myös toisen muusta vartalosta nauttiminen (huulista, pakaroista, ihosta... ja kyllä: rinnoista). Eikä varmaan lämpimät tunteetkaan ole kiellettyjä. Mutta sellaisia tunteakseen olisi varmaan päästävä eroon siitä vihasta, jota tuntee vastakkaista sukupuolta kohtaan...

    Äänestä

  • Kysyjä kirjoitti:

    "Normaali tarkoittanee tässä yhteydessä yleistä tai keskimääräistä (eikä mitään normatiivista)?"

    Niin, minäkin tarkoitin sitä, että normaalilla naisella ei ole niin pientä pillua, että sinne menee pieni penis.

    "Samoin voi sanoa, että normaalilla miehellä ei ole isokokoista penistä."

    Noh, evoluutio ei aina luo täydellistä jälkeä ja miehet saavat nyt siitä kärsiä... Koska peniksen koko määräytyy geneettisesti, niin isopeniksisten suosiminen jälkeläisiä hankittaessa muuttaa miespopulaation peniksen kokoja. Nykyaikanahan naisilla on jo oikeudet päättää itse kenen kanssa sitoutuvat. Ennen naiset pakotettiin miesten kanssa liittoihin, mikä varmasti osittain selittää sitä, että miksi pienet penikset ovat niin yleisiä.

    "Miksi ihmeessä sukuelimiin ja muihin elimiin saisi/pitäisi soveltaa eri logiikkaa?"

    Siksi, koska niille on kehittyneet erilaiset funktiot. Selitin tämän jo. Mutta mikään vastaus ei sinulle kelpaa, koska heti leimataan "olet silti hakoteillä [vaikka sinun perusteesi on täysin oikea]." Sinun epätoivoinen TÄMÄ EI NYT VAIN VOI OLLA NÄIN, ei ole oikea argumentti.

    "Ne ovat niitä elimiä, joita tarvitaan lisääntymiseen (eli kulli ja pillu)."

    Ja joilla tuotetaan nautintoa toisille.

    " Mutta myöskään naisen tyydytyksellä ei ole biologista kytkentää seksiin (jälkeläisiä tulee vaikkei nainen tyydyttyisikään)."

    On kyllä biologinen kytkentä. Jos kytkentää ei olisi, niin nainen ei voisi nauttia seksistä. On monia syitä miksi evoluutio on kehittänyt kyvyn nauttia seksistä ja yksi syy on se, että kun seksi tuntuu mukavalta, niin naidaan [jotta saadaan jälkeläisiä]. Seksin avulla myös pidetään yllä kontakteja ja haetaan läheisyyttä. On siis erittäin hyviä syitä miksi nainen saa mielihyvää seksistä. Näkemyksesi on täysin naurettava, mikä osoittaa, että et ymmärrä evoluutiosta yhtään mitään.

    Naisen tyydytyksen tarve lähtee biologiasta ja sen ympärille on kehittynyt uusi avoin kulttuuri, joka velvoittaa miehiä tyydyttämään naisia. Tämä on hyvä juttu, koska myös naisilla on oikeus nauttia seksistä. Syyksi riittää se, että he voivat nauttia seksistä.

    Sinun näkemyksesi evoluutiosta ovat hullunkurisia, eikä meidän tarvitse ottaa mallia luonnosta. Yhtä hyvin voisimme matkia heinäsirkkojen liikkeitä kuin kieltää naiselta seksuaalinen nautinto siksi, koska joissain eläinlajeissa naaras raiskataan (mikä sekään ei ole hyvä alku uuden yksilön elämälle populaatiossa).

    ". Sen sijaan väitän, että noilla sinun argumenteillasi sinä et pysty väittämään, etteikö miehillä olisi oikeutta haluta juuri sen kokoisia rintoja kuin haluavat."

    Et pysty osoittamaan sitä, koska olen erittäin oikeassa. Ja kuten olet ise todennut, miesten perversio isoihin rintoihin on miesten luomaa groteskia seksuaalikulttuuria.

    "Sinulla tuntuu olevan kovin rajoittunut näkemys seksistä. Kirjoitustesi perusteella seksi on sinulle vain suorituskeskeistä kahden orgaanin hinkkausta toisiaan vastaan."

    "Mutta sellaisia tunteakseen olisi varmaan päästävä eroon siitä vihasta, jota tuntee vastakkaista sukupuolta kohtaan..."

    Ja taas alkaa leimaaminen. Hohhoijaa. Ole ihan mitä mieltä sinä olet minusta, mutta tässä ei ole nyt kyse minusta ja keskustelua on turha viedä väärään suuntaan hyökkäämällä minua vastaan. En vastaa enää viesteihisi, koska et osaa keskustella asioista ja kun et osaa perustella jotain, niin hyökkäät minua vastaan inttäen, että no kun asia nyt vaan on näin sano mitä sanot.

    " Seksuaalisuus voi kyllä olla paljon muutakin."

    Tämä on erityisesti pienimunaisten vakiolause, koska he eivät voi tuottaa naiselle nautintoa yhdynnän avulla, joten sitten ei muuta tehdäkään kuin kosketellaan, leperrellään, ja nuollaan pillua.

    ...vai miksi et vastannut kysymyksiini tuossa ylempänä?

    Jos sinä olet tässä keskustelussa sekä syyttäjä että tuomari, niin kaipa ne sinun vastauksesi sitten ovat "erittäin hyviä". :-)

    "'Samoin voi sanoa, että normaalilla miehellä ei ole isokokoista penistä.'"
    "Noh, evoluutio ei aina luo täydellistä jälkeä ja miehet saavat nyt siitä kärsiä... "

    Häh? Miehetkö tässä nyt sitten kärsivätkin? Etkös sinä ole koko ajan väittänyt että NAISET kärsivät (pienimunaisista miehistä)? Jos olet sitä mieltä, että evoluutio on tehnyt virheen, niin eikö virhe voi teoriassa olla myös naisten pilluissa (jotka ovat liian isoja)?

    Vaikka minä nyt en mitään evoluutiosta tiedäkään :), niin oletko sinä asiantuntijana samaa mieltä, että evoluutiosta ei voi johtaa moraalisia väittämiä, ts. siitä miten asiat ovat (evoluution kehityksen tuloksena) ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla.

    Minä muuten en tainut aikaisemmissa viesteissäni mainita sanallakaan evoluutiota?

    "'Miksi ihmeessä sukuelimiin ja muihin elimiin saisi/pitäisi soveltaa eri logiikkaa?'"
    "Siksi, koska niille on kehittyneet erilaiset funktiot. Selitin tämän jo."

    Selittäisitkö vielä kerran? Minä yritän vielä selventää omaa näkökantaani. "Funktiot" on taas biologista puhetta. Rintojen biologinen funktio on imettäminen (ja siihen koolla ei ole väliä) ja peniksen biologinen funktio on naisen hedelmöittäminen (ja siihenkään koolla ei ole väliä). Kulttuurisesti nämä elimet voivat saada mitä merkityksiä tahansa: isot rinnat voivat olla eroottisia fetissejä ja isolla peniksellä voidaan tyydyttää nainen seksuaalisesti. Mutta fetissit (perversiotkin) ja naisen seksuaalinen tyydytys ovat molemmat kulttuurisia asioita. Sinä siis erotat rinnat ja penikset biologisin perustein, ryhdyt sen jälkeen perustelemaan ison peniksen vaatimusta kulttuurisin perustein, mutta et kelpuuta kulttuurisia perusteita isojen rintojen vaatimukselle. Onko tuo johdonmukaista?

    "Sinun epätoivoinen TÄMÄ EI NYT VAIN VOI OLLA NÄIN, ei ole oikea argumentti."

    Noinko minä argumentoin?

    "'Ne ovat niitä elimiä, joita tarvitaan lisääntymiseen (eli kulli ja pillu).'"
    "Ja joilla tuotetaan nautintoa toisille."

    Kyllä, niillä myös tuotetaan nautintoa toisille. Mutta myös rinnoilla voi tuottaa nautintoa toisille. Kun mies katselee isoja rintoja, hän voi kokea visuaalista mielihyvää, tai kun hän koskettelee käsillä isoja rintoja, hän kokee tuntoaistillaan mielihyvää.

    "'Mutta myöskään naisen tyydytyksellä ei ole biologista kytkentää seksiin (jälkeläisiä tulee vaikkei nainen tyydyttyisikään).'"
    "On kyllä biologinen kytkentä. Jos kytkentää ei olisi, niin nainen ei voisi nauttia seksistä. On monia syitä miksi evoluutio on kehittänyt kyvyn nauttia seksistä ja yksi syy on se, että kun seksi tuntuu mukavalta, niin naidaan [jotta saadaan jälkeläisiä]."

    Sinä puhuit edellisessä viestissäsi "kyvystä nauttia seksistä" ja kuinka "seksi tuntuu mukavalta". Eivätkö ne kuitenkin ole eri asia kuin tyydytys (josta alunperin puhuit)? Nainen ja mies voivat harrastaa seksiä ja se voi tuntua molemmista hyvältä ja nautittavalta. Mutta jos seksi keskeytyy jostain syystä, niin se ei varmaankaan tunnu tyydyttävältä.

    Biologia (=jälkeläisten tekeminen) ei todellakaan vaadi naisen tyydyttymistä. Riittää että nainen haluaa seksiä (=eläinkunnassa kiima).

    "Näkemyksesi on täysin naurettava, mikä osoittaa, että et ymmärrä evoluutiosta yhtään mitään."

    Voisitko valistaa missä kohtaa olen väärässä.

    "Naisen tyydytyksen tarve lähtee biologiasta ja sen ympärille on kehittynyt uusi avoin kulttuuri, joka velvoittaa miehiä tyydyttämään naisia. Tämä on hyvä juttu, koska myös naisilla on oikeus nauttia seksistä. Syyksi riittää se, että he voivat nauttia seksistä."

    Muuten olen samaa mieltä, mutta et mielestäni ole vieläkään osoittanut, että naisen tyydytyksen tarve lähtee biologiasta. Sen sijaan ed. kappaleen viimeinen lause hieno (vaikka onkin ristiriidassa lähes kaikkien aiempien argumenttiesi kanssa): jos nainen haluaa isoa penistä, niin ei siihen tarvita syyksi mitään muuta kuin että nainen haluaa nauttia seksistä.

    Mutta kai tästä seuraa, että jos mies haluaa isoja rintoja, niin ei siihenkään tarvita muuta syytä kuin että mies haluaa nauttia seksistä?

    "Sinun näkemyksesi evoluutiosta ovat hullunkurisia, eikä meidän tarvitse ottaa mallia luonnosta."

    En osaa arvioida omia näkemyksiäni evoluutiosta, mutta muuten olen taas samaa mieltä, eli luonnosta ei tarvitse ottaa mallia. Ei myöskään siinä suhteessa, että rinnat rajattaisiin ainoastaan imetysvälineeksi.

    "'Sen sijaan väitän, että noilla sinun argumenteillasi sinä et pysty väittämään, etteikö miehillä olisi oikeutta haluta juuri sen kokoisia rintoja kuin haluavat.'"
    "Et pysty osoittamaan sitä, koska olen erittäin oikeassa."

    Vastaanpanematon argumentti. :) Turha kai tässä on pyytää parempia argumentteja, kun toinen julistaa olevansa oikeassa. Ja vielä erittäin.

    "Ja kuten olet ise todennut, miesten perversio isoihin rintoihin on miesten luomaa groteskia seksuaalikulttuuria."

    Ihan noin en tainut sanoa. Miesten luomaa kyllä, ja toisinaan seurauksiltaan groteskiakin, mutta mikä siinä on perverssiä?

    "Ja taas alkaa leimaaminen. Hohhoijaa. Ole ihan mitä mieltä sinä olet minusta, mutta tässä ei ole nyt kyse minusta ja keskustelua on turha viedä väärään suuntaan hyökkäämällä minua vastaan. En vastaa enää viesteihisi, koska et osaa keskustella asioista ja kun et osaa perustella jotain, niin hyökkäät minua vastaan inttäen, että no kun asia nyt vaan on näin sano mitä sanot."

    Pahoittelen että sorruin leimaamiseen. Se oli tyhmää, tarpeetonta ja ilkeää. Anteeksi.

    Mutta se ei silti kumoa niitä muita argumenttejani...

    "'Seksuaalisuus voi kyllä olla paljon muutakin.'"
    "Tämä on erityisesti pienimunaisten vakiolause, koska he eivät voi tuottaa naiselle nautintoa yhdynnän avulla, joten sitten ei muuta tehdäkään kuin kosketellaan, leperrellään, ja nuollaan pillua."

    Onneksi sinä et mene henkilökohtaisuuksiin. :) Tuota lausetta on kyllä kuultu myös paljon feministisesti orientoituneiden naisten suusta, kun he ovat valittaneet miesten yhdyntäkeskeisestä seksikäsityksestä.

    "Jos olet sitä mieltä, että evoluutio on tehnyt virheen, niin eikö virhe voi teoriassa olla myös naisten pilluissa (jotka ovat liian isoja)?"

    Erittäin epätodennäköistä. Hedelmöittämisen kannalta peniksen koolla ei ole väliä. Pienemmälläkin peniksellä pystyy hedelmöittämään.

    Pillu on taas paljon tärkeämpi kuin penis. Lapsi kehittyy naisen kohdussa ja tulee ulos maailmaan vaginan kautta. Pillulla on keskeinen asema ihmissuvun jatkamisessa ja siksi pillun on täytynyt kehittyä mahdollisimman täydelliseksi, jotta suvunjatkaminen on mahdollisesti. Pilluun on siis kohdistunut paljon suurempi valintapaine kuin penikseen.

    Ja kun nykyaikana miehen spermaa ei enää edes tarvita munasolun hedelmöittämiseen, niin naisen kohdulla ja pillulla on keskeinen asema suvunjatkamisessa, eikä peniksellä ole enää merkittävää funktiota. Pillu on vieläkin korvaamaton. Ja varmasti tulee olemaan vielä vuosisatoja.

    Peniksen kehitys ei ole pysynyt pillun kehityksen perässä, mikä kostautuu nyt naisille. Uudessa avauksessa yritän hahmottaa keinoja, joilla penistä voi kehittää palvelemaan naisen tarpeita paremmin.

    Mustavalkologiikkasi ei toimi käytännössä. Sinun pitäisi kyetä tarkastelemaan asioita vähän moniulotteisemmin kuin joko- tai akselilta. En ota muihin väitteisiisi kantaa, koska ne ovat saman toistamista ja ne on jo kertaalleen kumottu.

    Äänestä

Kirjoitin tämän sinulle toiseen keskusteluun. Ehkä et huomannut:

Isolla peniksellä on yhdynnässä merkitystä naisen nautinnon kannalta. Isoilla rinnoilla taas miehen nautinnon kannalta. Ja nämä kumpikin vähän kärjistäen.

Seksihän on muutakin kuin yhdyntää, ja, edelleen hieman kärjistäen, mieshän pysyy varmemmin kovempana kun saa yhtyessään puristella ja nuolla isoja meloneja -> nainen hyötyy :)

Sinun asenteessasi on se vika, että seksi tuntuu olevan sinulle = naisen nautinto.

Ja lopuksi, oletko kanssani samaa mieltä siitä, että feminismin tärkein tehtävä olisi tehdä itsensä tarpeettomaksi?

Äänestä
  • Olen onnellisesti naimisissa, ollut jo 20 vuotta.
    Enkä ainoastaan minä vaan myös vaimoni on onnellinen kanssani. Seksielämä meillä sujuu fantastisesti vaikka minulla on "vain" normaalipituinen. Ei minun rakasteluun vaikuta vaimoni rintojen koko, rakastan ihmistä sellaisena kuin hän on...hyväksyn hänet vaikka hänen rintansa leikattaisiin poiskin! Hän on edelleen rakastamani ihminen.

    Feministille: Väitit, että ihmiskunta "jalostuu" evoluution myötä isokaluisemmiksi kun naiset etsivät sellaisia miehiä joilla on isoja siittiöitä. Minulla ei ole koskaan ollut kovinkaan korkea käsitys feministeistä ja rima eikun laskee kun luen noita kommenttejasi.

    Ei kai kukaan vähänkään järkeä omaava nainen etsi itselleen puolisoksi vain isokaluisia miehiä. Kyllä kriteerit ovat aivan muualla, jos vain haluaa elämässään saavuttaa onnea. Luuletko, että isokaluinen mies tekee naisen onnelliseksi - että tämä riittää parisuhteelle? Tiedätkö, että seksuaalisuus meillä ihmisillä on muuten aivoissa? Nautimme seksistä enemmän kun meillä on fantasioita, rakkautta, läheisyyttä...jos olet suuttunut, loukkaantunut, väsynyt...ei sinulla ole halua etkä kiihotu. Orgasmin suuruuteen vaikuttaa niin moni asia, ei pelkästään kalun koko. Tiesitkö, että liian suuri jopa satuttaa naista? Voi pyhä sylvi.....

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    Olen onnellisesti naimisissa, ollut jo 20 vuotta.

    Enhän minä ihan tosissani ollut. Feministin ökyfeministiset aatokset vain kirvoittivat katsomaan asiaa vähän toisestakin näkökulmasta.

    Äänestä

..puutteessa noiden helvetin periaatteidesi kanssa. ;)

Äänestä

Evoluutio on aikojen saatossa jalostanut ihmisen kaikkia ominaisuuksia lajin säilymisen kannalta edullisimmalla tavalla. Tämä koskee myös sukuelinten ja rintojen kokoa. Jostain syystä, sille on siis hyvä evolutiopohjainen selitys, ihmiskunnassa esiintyy joku prosenttiosuus pieniä rintoja, pieniä sukuelimiä, isoja rintoja ja isoja sukuelimiä.
Kun katsoo nykyistä parinmuodostusta, niin näyttää siltä, että niin iso- kuin pienirintaiset ovat löytäneet parin. Parittomista ihmisistä ei voi tehdä johtopäätöstä, että siihen kuuluvat vain iso- tai pienirintaiset naiset. Sama ei voi havainnoida sukuelinten koosta, mutta luultavasti pariutumattomissa ei ole pääosin vain pienielimisiä tai suurielimisiä ihmisiä.
Luonnossa näyttäisi siten olevan kirjoa myös näiden elinten koon suhteen ja vastaavasti jotakuinkin samanlainen mieltymiskirjo vastakkaisessa sukupuolessa. Siis, jos isorintaisia naisia on 10% väestöstä, niin niitä ihannoivia on myös 10%. Sukuelinten koon ja mieltymyksen suhteen lienee samoin.
Itse olen pienikaluinen mies, jos vertaa näillä palstoilla oleviin vertailulukuihin, sekä pienten rintojen suosija. Tai oikeammin rintojen koolla ei ole suurta väliä, mutta jos olisi pakko valita suurten ja pienten välillä, ottaisin pienet. Pimpan koolla ei myöskään ole suurta väliä, mutta pakkovalinnassa ottaisin mieluummin suuren kuin pienen. Vaimon pimppaa ei ole lähdetty kuitenkaan tämän vuoksi isontamaan. Iän mukana se näyttää isonevan luonnostaan samoin kuin omani samalla kovuutta menettäen.
Naiset kantavat ihan suotta huolta rintojensa koosta ja miehet vastaavasti kalunsa koosta. Ei silikoneja eikä leikkauksia tarvita. Katselkaa ympärillenne, sinulle tässä mielessä sopivia kumppaneita on paljon. Jos joku esittää vaateen isommista rinnoista kuin sinulla on, niin tämä ei ole etsimäsi kaveri. Jos haluat isoa kalua, niin taatusti sitäkin löytyy, vaikka sen etsintä on vaikeampaa näkyvyysongelman vuoksi.

Äänestä

hanki elämä, se kannattaa!!

Äänestä

sanoit että naisen rinnoilla ei ole yhdynnässä mitään merkitystä, se on kyllä totta (muutakun että mies kiihottuu enemmön).

Mutta heti seuraavaan hengenvetoon sanot että miehen peniksen tarkoitus on antaa naiselle seksuaalista tyydytystä. just. rasittaa sen vertta et pakko nyt sanoa että alkuperänen tarkotus miehen peniksellä on siittää nainen ja täten auttaa suvun jatkamisessa.

et taida ajatella paljo muutaku seksiä, luulet että miesten penis on vain teidän naisten mielihyvää varten? mahdatko saada sitä ikinä? ei oikeastaan edes kiinnosta. Mutta toi sun ajattelus otti pannuun ni pakko kommentoida. huhhuh.

sanot että muuten naiset ovat onnettomia, kuules on MONIA naisia jotka elää onnellisina kokonaan ilman seksiä. ihme addikti saa olla jos on onneton sen takia, että miehellä on pieni penis. voihan sitä aina tosiaan nuolla tms, ja kyllä se pienikin penis kai jotain mielihyvä tuottaa.. jos ei ni hommaa sitte jätti-ison sauvan ni a'vot ei tarvi valittaa. ei tarvi olla onneton.

ja miehen on hyvin vaikea kasvattaa peniksen kokoa, paljon vaikeampi kuin naisen omien rintojensa (en todellakaan vaadi, enkä edes halua isorintaista blondi pimatsua). ei mies voi vaikuttaa peniksen kokoon, kun ei leikkauksiakaan oikein ole.

ja onko tullut mieleesi että naisillakin on eri "tiukkuuasteisia" pilluja. joihinkin sellanen 15cm on just nappi, kun taas toisiin ei edes 20cm tunnu riittävän. kaikkia tarvitaan. turha inistä että koolla on väliä. jos koko on ainoa mikä ratkaisee niin ei ole asiat kovin hyvin. yleensä parisuhteen pitää kasassa rakkaus ja toisen kunnioittamine ja hyväksymine sellaisena kuin on. Ei iso penis parisuhdetta montaa kymmentä vuotta pidä kasassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

thetruefeminist kirjoitti:

Ei voi väittää, että peniksen koolla ei olisi väliä. Penis on keskeisessä asemassa yhdynnässä. Jos penis on liian pieni ja mies ei ole kovin kestävä, niin nainen ei saa yhtä suurta tyydytystä kuin mitä isopeniksinen mies voi naiselle tarjota.

Mutta esimerkiksi rintojen koolla ei ole mitään merkitystä yhdynnän kannalta. Naisille aiheutetaan turhaan paineita rintojen koosta, vaikka niillä ei ole mitään merkitystä. Miehinen kulttuuri on opettanut miehiä kiinnostumaan suurista rinnoista, vaikka pienirintainenkin nainen voi aivan hyvin imettää rinnoillaan. Tämä on rintojen tarkoitus. Peniksellä on kuitenkin aivan erilainen tarkoitus, eikä sitä voi rinnastaa rintoihin.

Peniksen on oltava sellainen, joka tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa, koska muuten naiset ovat onnettomia. Toki seksuaalista nautintoa voi tuottaa muutenkin, mutta ei se pelkkä oraaliseksi korvaa kunnollista yhdyntää.

Hävetkää miehet. Teidän tulisi olla enemmän huolissaan penistenne koosta, koska vain niillä on keskeinen merkitys yhdynnnän onnistumisen kannalta. Lakatkaa naisten painostaminen epärealistisilla vaatimuksilla naisten rintojen koosta.

Se, että miehellä on fiksaatio suuriin rintoihin, kertoo pikemminkin fetismistä kuin realistisista odotuksista. Päinvastoin, on hyvin realistista ja perusteltua odottaa, että miehellä on penis, jonka avulla mies voi tyydyttää naisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu