Kepulaiset suharit

6150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näiden suharien kanssa se Suomen pääministeri ja kepulaiset mielellään ovat tehneet ja rakennelleen näitä piilokuvioitaan ja tietysti kaikissa näissä kuvioissa on veronmaksajien raha näytellyt suurta osaa.

Äänestä
  • istuvat demarit ja vasemmistolaiset ovat ilmeisesti sitten syyttömiä asiaan.
    Vai ovatko he luokiteltuja syyntakeettomiksi, jotka eivät ole olleet täysissä ruumiin eikä sielun voimissa päätöksiä tehtäessä?

    Mutta mitä varten sitten tuollaisia ihmisiä on aina vain punikeissa, jotka sysäävät syyt aina toisten niskoille.
    Kyllä heille korruptio kelpaa. Ensimmäisten joukossa ovat niitä hyväksi käyttämässä.

    Joten pulinat pois, koska päätös oli yksimielinen.

    Päätös on ollut ilmeisesti kaupungin edun mukainen, mutta kun vaaleissa kävi miten kävi, niin demupellet ajojahtisokeudessaan taitaa jyrätä omiaankin jyrän alle.

    Demarit on yhteiskunnan syöpä.
    Suurin omaneduntavoittelijoiden ja yhteiskunnalta riistäjien pesäke.

    Äänestä

  • kaupunginhallituksessa kirjoitti:

    istuvat demarit ja vasemmistolaiset ovat ilmeisesti sitten syyttömiä asiaan.
    Vai ovatko he luokiteltuja syyntakeettomiksi, jotka eivät ole olleet täysissä ruumiin eikä sielun voimissa päätöksiä tehtäessä?

    Mutta mitä varten sitten tuollaisia ihmisiä on aina vain punikeissa, jotka sysäävät syyt aina toisten niskoille.
    Kyllä heille korruptio kelpaa. Ensimmäisten joukossa ovat niitä hyväksi käyttämässä.

    Joten pulinat pois, koska päätös oli yksimielinen.

    Päätös on ollut ilmeisesti kaupungin edun mukainen, mutta kun vaaleissa kävi miten kävi, niin demupellet ajojahtisokeudessaan taitaa jyrätä omiaankin jyrän alle.

    Demarit on yhteiskunnan syöpä.
    Suurin omaneduntavoittelijoiden ja yhteiskunnalta riistäjien pesäke.

    mielipidetutkimusten mukaan vasta KOLMANNEKSI suurin omaneduntavoittelijoiden
    ja yhteiskunnalta riistäjien pesäke.

    Äänestä

Rovaniemen valtuustossa näyttää olevan 75 valtuutettua joista kesk. 28 .
Suurin syyllinen noista 75 :stä on ehdottomasti yksi kontiola ?

http://www.google.fi/search?q=Rovaniemen kaupunginvaltuusto&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&

Äänestä
  • päätös on ollut yksimielinen, niin miten se sitten muka vain yhden puolueen pitäisi kantaa vastuu.
    Demarit ovat vastuunpakoilijoita ja läpikieroja.

    Äänestä

  • ketkuile yhtään kirjoitti:

    päätös on ollut yksimielinen, niin miten se sitten muka vain yhden puolueen pitäisi kantaa vastuu.
    Demarit ovat vastuunpakoilijoita ja läpikieroja.

    Tuon asian minä juuri tiedänkin, halusin vain rivien välistä vinoilla noille jotka yrittää olla niin kuin etelän roskalehdet, kaiken yläpuolella olevia kaikentietäviä :D
    Totta kai kaupunki haluaa tutkia omia menettelyitään ja niiden oikeellisuutta kun kerran etelästä tiedetään noitten päätös asiotten olevan lahjottuja.
    Koko valtuustohan on tehnyt YKSIMIELISEN päätöksen noista tonttijärjestelyistä.
    Ja totta kait poliisitkin tutkii onko aihetta aloittaa tutkintaa, jos he tuon jättäisivät tekemättä siitä vastä möly nousisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


junailee asioita... kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806237840996_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu