Lopetin mielialalääkkeet, joita söin masennukseen 18kk, kuukausi sitten. Koin että olen saanut elämääni sen verran järjestykseen, ja työstänyt masennusta, että en niitä enää tarvinnut. Masennus onkin pysynyt hyvin poissa, mutta uusi (kenties pahempi) ongelma on tullut tilalle.
Saan aivan käsittämättömiä raivonpuuskia jatkuvasti. Itseasiassa en enää tiedä ovatko ne puuskia, vai onko raivo sellainen jatkuva tila, josta on välillä taukoja muunlaiseen oloon. Viime viikollakin pistin paskaksi kannettavan tietokoneen sekä digitaalivaa'an, ja potkin ja heittelen muitakin tavaroita koko ajan. Ja näihin kohtauksiin ei välttämättä tarvita edes mitään laukaisijaa.
Olen ihan epätoivoinen, en voi elää näin, mutta en halua aloittaa masennuslääkkeitä vain tästä syystä kun eiväthän ne ole tarkoitettu raivon hillitsemiseen.
Eli kysyisin nyt muilta jotka ovat lopettaneet lääkitystä, onko tällainen mitenkään normaalia, ja voisiko tilanne parantua kunhan lääkkeen lopetuksesta on kulunut kauemmin?
Raivokohtaukset
10
882
Vastaukset
- luontaistuote
..avuksi.? Rentouttamaan!
Mivi total flex, monivitamiini.
http://www.mivitotal.fi/kokemuksia.php
Mielestäni tuo on nyt vain palautumista siitä pitkäaikaisesta lääkkeen käytöstä? Kestää vähän aikaa ennen kuin kaikki jäämät poistuu kehosta.
Tuolla mä oon pärjänny lopetuksen jälkeen kaksi vuotta sitten.
OTA RAUHALLISESTI
ONNEA!- jäämä itekin
jäämät poistuu viimeistää kun käy seuraavan kerran paskalla. mitä mainostelet täällä.
mitä itsemurhaa hautovista masentuneista kunhan käärmeöljy käy kaupaksi.vitun sika! - sun kielenkäyttöä!
jäämä itekin kirjoitti:
jäämät poistuu viimeistää kun käy seuraavan kerran paskalla. mitä mainostelet täällä.
mitä itsemurhaa hautovista masentuneista kunhan käärmeöljy käy kaupaksi.vitun sika!Etkös sä neuvoja ja kokemuksia kysynyt.????
Mä kerroin hyvät kokemukset joilla olen pysynyt terveenä!
Veressä on lääkettä vielä pitkään lopetuksen jälkeen. ETKÖ TUN VERTAA OLE ASIOISTA TIETOINEN=?
Sivistynyt ihminen - tavoilla ?
jäämä itekin kirjoitti:
jäämät poistuu viimeistää kun käy seuraavan kerran paskalla. mitä mainostelet täällä.
mitä itsemurhaa hautovista masentuneista kunhan käärmeöljy käy kaupaksi.vitun sika!Kyllä asiallista vuorovaikutusta saa aikaan.??
Eikä asioista tietoa parempaa, kun tyrmää kaikki uudet. Ei kaverikaan? tyrkytä neuvoja toistakertaa, kun suhtautuminen on tuo ja tää mää!ki
- aivot korjaantuvat
"Eli kysyisin nyt muilta jotka ovat lopettaneet lääkitystä, onko tällainen mitenkään normaalia, ja voisiko tilanne parantua kunhan lääkkeen lopetuksesta on kulunut kauemmin?"
On aivan normaalia. Mielialalääkityksen lopetuksen jälkeen serotoniinin takaisinotto (joka on serotoniinireseptorin inaktivaatiomekanismi) alkaa taas toimia ja reseptoreista tulee vähemmän signaalia aivoihin -> seurauksena mielialan laskua ja aggressiivisuutta.
Itse kun lopetin mielialalääkkeet muutama vuosi sitten, vieroitusoireita (mielialan jyrkkää heittelyä yms) kesti pari kuukautta. Siinä ajassa aivot korjaantuvat lääkityksen jäljiltä taas ennalleen ja olo palautuu normaaliksi, paljon paremmaksi siis kuin lääkityksen aikanakaan.- vastauksista!
Toinen mitä olen miettinyt, on e-pillerit jotka aloitin suunnilleen samoihin aikoihin masennuslääkkeiden kanssa. En siis tiedä mitä e-pillerit yksinään aiheuttaa, voihan olla että ne ovat minulle sopimattomia ja aiheuttavat raivoamista. Aiemminhan masennuslääkkeet ovat peitonneet kaiken mahdollisen vaikutuksen alleen. Eli ajattelin nyt lopettaa nekin, ja kokeilla ainakin kesän ajan ihan luomu-elämää ilman minkään sortin pillereitä...
- todennäköisempänä
vastauksista! kirjoitti:
Toinen mitä olen miettinyt, on e-pillerit jotka aloitin suunnilleen samoihin aikoihin masennuslääkkeiden kanssa. En siis tiedä mitä e-pillerit yksinään aiheuttaa, voihan olla että ne ovat minulle sopimattomia ja aiheuttavat raivoamista. Aiemminhan masennuslääkkeet ovat peitonneet kaiken mahdollisen vaikutuksen alleen. Eli ajattelin nyt lopettaa nekin, ja kokeilla ainakin kesän ajan ihan luomu-elämää ilman minkään sortin pillereitä...
Itse pitäisin todennäköisempänä, että raivokohtauksesi johtuvat nimenomaan e-pillereistä. Masennuslääkkeiden käytön lopettaminen saattaa vielä vahvistaa oireitasi. Mitäpä jos kokeilisit e-pillereiden vaihtoa tai taukoa pillereiden syömisessä.
Tsemiä ...
- Kokemus tämäkin
Eräs läheiseni kärsi samoista ongelmista. Lopetti välillä lääkityksen ja taas aloitti, eli söi hyvin epäsäännöllisesti. En tiedä oliko tämä ainoa syy, mutta käytös oli hyvin tuhoisaa itselle ja sivullisille. Melkein pääsin hengestäni. Hänen henkensä meni. Noissa lääkkeissä pitäisi olla paljon enemmän valvontaa. Hänkin vain sai lisää ja isompia annoksia puhelinreseptillä, ilman että oli minkään lääkärin valvonnassa.
- myrkkyjä
Näin on! Kun lopetin lääkityksen kuukausi sitten, päätin että en enää ikinä koske niihin myrkkyihin, niin järkyttävää oli niistä eroon pääseminen! Voin kuvitella että heroiinista vieroittuvalla ei voi olla paljon pahempi olo kun mitä tuli noista lääkkeistä. Jostain kumman syystä vaan toinen on laillinen ja toinen ei!
Jos vielä iskee masennus, kokeilen kalaöljyjä, meditaatiota, b-vitamiinia, ihan mitä vaan mutta mielialalääkkeisiin en enää koske.
- ...........
en tiedä oisko tästä sulle mitään apua...mut mä sain apua eri luontaishoidoista, jotka auttoi masennukseen, ahdistukseen, pelkoihin,pakkoajatuksiin yms, kun en uskaltanut masennuslääkkeitä käyttää, ja luin paljon mitkä luontaistuotteet auttaa mielenterveyden ongelmiin, tässä kaikki jutut mitä käytin (ja nämä ihan oikeasti auttoivat): mäkikuismaa (masennukseen) gotu kolaa, valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen,jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti). E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. esim. mimulus ja aspen auttavan pelkoihin, rock rose kauhuun, cherry plum kun pelkää tulevansa hulluksi ja menettävänsä kontrollin ja tekevänsä jotain mitä ei halua, kun ei vaan kestä enää, white chestnut mieleen tunkeutuviin epämielyttäviin ajatuksiin, joista ei pääse eroon, mustard syvään masennukseen, gentian ja gorse toivottumuuteen jne. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet. kirja joka auttoi mua tosi paljon oli tommy hellstenin "saat sen mistä luovut" se helpotti oloa ja toi levollisuutta ja rauhaa. toivon sulle joka tapauksessa kaikkea hyvää ja että elämä hymyilisi sulle, joku sanoi joskus että kun on ollut tarpeeksi sadetta, on auringon aika. ai niin, raivonpuuskat ja järjetön viha on myös yksi oire jota joillakin masentuneilla esiintyy, johtuu myös välittäjäaineiden yms. tilasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472