Tehkää sijarit, lastenkotien hoitava taho ja talviset tädit lakko.
Sitten saataisiin Suomeen 28000 onnellista vanhempaa ja heidän kaikki lapsensa,edes vähäksi aikaa.
Saisitte sitten parempaa palkkaa ja alalle valikoituisi paremmin koulutettua, motivoitunutta ja asiantuntevampaa väkeä.
Sitten saataisiin Suomeen 28000 onnellista vanhempaa ja heidän kaikki lapsensa,edes vähäksi aikaa.
Saisitte sitten parempaa palkkaa ja alalle valikoituisi paremmin koulutettua, motivoitunutta ja asiantuntevampaa väkeä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis miksi lakkoilisivat? Ja parempaa palkkaa tämän jo ison rahan lisäksi. Yhdestä lapsesta tulee jo sen verran, ettei pitäisi olla mitään valittamista. Pikemminkin lasten sijoituspaikoissa pitäisi mennä lakkoon, ovat minunkin lasteni kertomukset sijoituspaikasta sellaisia, että en ymmärrä, miten sossut ovat sallineet sellaisten ihmisten ottaa lapsia. Rahahan siinäkin tietysti on takana. Mutta että vielä lakkoilemaan ja vaatimaan lisää rahaa! Herätys hullu!
Tarkoitin, että silloin lapset pääsisivät kotiin - edes vähäksi aikaa, jos olisi mahdollista estää kaikki "hätätyöt".
Ei talvisten tätien palkat niin hääppöisiä ole ottaen huomioon nykyisen lastensuojelulain edellyttämän korkeakoulututkinnon. En kovin hyvin usko, että kukaan tuota työtä tekee vakaumuksesta, vaan rahasta, kun ei muualle pääse?
Onhan noita ammattitaitoisia lastensuojelun asiantuntijoitakin: J.P. Roos, Anu Suomela, Leeni Ikonen, ..... lukematon määrä. Tämäntasoisia kun saisi hyvällä palkalla kenttätyöhön, niin johan muuttuisi käytännöt.
Minusta on vielä hulluus kaukana, vaikka tuo lastensuojelu yrittää tehdä hulluksi. Kait ne keksii sen seuraavan tapaamisoikeuden rajoituksen perusteeksi, kun muut olen suurinpiirtein saanut kumottua.
no ei ikinään!
Miks pitäis lasten päästä kotiinn kuin vasta sitten kun kodissa ollaan valmiina heidät vastaanottaamaan! Ja milloin vanhemmat voivat ottaa vastaan lapsiaan, ikävä kyllä, aika myöhään tai yleensä liian myöhään!
Vaikka lapset haluavat kotiin, niin onko asiat järjestäytyneet paikalleen, no, jossain on, suurimmassa osassa ei, just silloin tai ei ikinään, vaikka luullaan niin!!
Sorry vain, ettette saa kaikesta huolimatta heitä kotiinne silloin kun haluatte tai luulette!
sanot sorryttelija, kun sossut jo pari vuotta sitten myönsivät haastattelussa, että resurssien puutteesta jää purkamatta niitäkin sijoituksia, jotka pitäisi purkaa.
Ja mitäs siihen sorryttelet, että paljon tehdään huostia, jotka eivät johdu kotioloista ollenkaan?
Ai vaikka LUULLAAN niin! Kuka luulee? Suurin luulija taidat olla sinä itse.
Oletko kauankin joutunut seuraavaa lasta odottelemaan edellisen purun jälkeen, kun olet noin katkera kotiutuksista? Kyllä niitä vain kotiutuksia tehdään, joskus hitaammin ja joskus nopeammin. Sitä sinä et pysty ikinä estämään!
PS. Oma lapseni kotiutettiin kolmessa kuukaudessa, siis koko sijoitusaika ei ollut sen pitempi ja sekin laiton. Harmittako?
täytyi lukea tämä edellinen viesti. Suomen kieltä siinä on jokainen sana, mutta sanoma jää hämäräksi? Mitä tällä haluttiin kertoa? Siinä on niin paljon täyte- ja kieltosanoja ettei tekstin sanomasta saa mitään tolkkua.
suomalainen olekkaan mutta suomea opin kirjoittamaan ja lukemaan koulussa. Epäilen sinulla olevan lukihäiriö jos et todellakaan ymmärtänyt lukemaasi!
Jatkoa lakkoasiaan. Tekstini oli lähinnä provosoiva. Toivoisin, että vastapuoli miettisi edes hetken, miten raju toimenpide huostaanotto tapaamisoikeuden rajoituksineen on.
Mieti vastapuoli, mieti:
- olenko varmasti nyt tehnyt oikean päätöksen?
- olenko varma asiastani?
- tunnenko perheen positiiviset puolet (näitähän en papereihini kirjoittanut)?
- tunnenko vanhemmat tarpeeksi hyvin henkilökohtaisesti, vai luotanko kuulopuheisiin?
- tiedänkö tarpeeksi perheen todellisista ongelmista (onko tuo yhden oluen haju varmasti merkki rappioalkoholismista)?
- onko tuo yksi äidin iltainen puolen tunnin pyöräretki haitallinen lapselle?
- äiti näyttää murtuneelta. Mursinko minä äidin, vai oliko hän murtunut jo ennenkuin tunsin hänet?
- kirjoitinko huostaanoton/tapaamisoikeuden rajoituksen perusteet itse, vai käytinkö jotain valmista pohjaa aikaisemmista perusteista?
- ovatko perusteluni totta vai ympäripyöreitä lausahduksia?
- olenko selvittänyt perheen ongelmat ja ratkaisut niihin niin hyvin, että voin ladella ne ne hekenä minä hyvänsä, kun vanhemmat niitä kysyvät
...loputon lista - mutta olisi kyllä aiheellinen.
Lapset kuuluvat koteihinsa eikä laitostumaan tai vieraan perheen armoille. Lakolla lapsilla olisi edes hetki aikaa elää normaalielämää, eikä laitostua, vieraantua kiintymyssuhteestaan ja oppia tuntemaan aikuiset vain alati vaihtuvana virtana, joihin on sopeuduttava tai kärsittävä rangaistuksia.
Ainakin yli 12-vuotiaalle pitäisi taata vapaa pääsy kotiinsa silloin kun hän sitä haluaa ja käydä sitten näytillä huostaajilla, jos he sitä vaativat. Kyllä jo nuoremmatkin tähän pystyisivät, sitten kun osaavat käyttää julkisia. Ei ne lapset kotiin lähtisi, jollei siellä odottaisi lastaan kaipaavat vanhemmat.
Lastensuojelulaitoshan on lasten vankila. Mitä lapsi on tehnyt saadakseen vankilatuomion ja kiellon liikkua esteettömästi?