Keskipohjanmaan kolumni ja vastine siihen.
"Hamppuhumppa
Suomessa toimii liuta yhdistyksiä, jotka haluavat tehdä kannabiksesta laillisen päihteen. Tavoitteen ajamiseksi järjestetään vuosittaisia väljiä mielenosoituksia hamppumarssin nimellä. Viime lauantaina muun muassa Pietarsaaressa marssitut joukkokokoukset ovat osa kansainvälistä Million Marihuana March -kampanjaa.
Kannabiksen aktiivikäyttäjät pitävät kukkaansa harmittomana arjen apulaisena ja juhlan kohottajana. He huomauttavat, että laillista tupakkaa sisältävä savuke tuuppaa käyttäjänsä keuhkoihin myrkyllisempää savua kuin hasiskääryle, ja että alkoholi on lempeään ruohoon verrattuna synkkiä väkivaltalukuja tuottava rähinäviina. Esiin nostetaan myös kannabiksen lääkekäyttö joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa ja Kanadassa.
”Humaanin päihdepolitiikan” kaltaisiin ilmauksiin verhotut vaatimukset saattavat vaikuttaa jopa järkeviltä, jos niitä vastustetaan vain porttiteorian kaltaisilla hatarilla perusteluilla. Harva kannabiksen käyttäjä vaihtaisi päihdettään muuhun huumeeseen sen kummemmin kuin keskimääräinen siiderin litkijä juomaansa raakaan pontikkaan.
Hamppu on hieno kasvi. Se tuottaa monikäyttöistä kuitua ja ravintoarvoiltaan erinomaisia siemeniä. Kannatan lämpimästi kaikkea tutkimusta, jolla pyritään eristämään sen kannabinoideista aineita, joista voitaisiin hallitusti valmistaa hyödyllisiä ja tehokkaita lääkkeitä.
Eri päihteet vaikuttavat ihmiseen eri tavoin. Siinä, missä viina aktivoi jotakuta väärällä tavalla, kannabis passivoi toista aivan yhtä haitallisesti. Syrjäytyminen on syrjäytymistä, vauhdittaa sitä sitten oluen lipittäminen tai pilven polttelu.
Kukaan ei toivo maailmaan lisää laittomia päänsekoittajia. Miksi kukaan kaipaa lisää laillisia? Yleistä pöhnäisyyttä ne eivät voi kuin lisätä.
Savutonta hamppumarssia ei ole nähty, mutta eipä juuri pussikaljatontakaan."
Vastaus kolumnistille.
Arvoisa vastaanottaja
Kukaan ei varmasti toivo maailmaan enempää laittomia päänsekoittajia, kun kahden laillisenkin kanssa on niin paljon ongelmia, että yhteiskuntamme taloudelliset perusrakenteet ja hyvinvointimme pohja ovat vaarassa romahtaa, alkoholin ollessa yleisin kuolinsyy työväestön keskuudessa. Juuri sen väestön, jonka pitäisi verovaroin saadun koulutuksen turvin antaa oma työpanoksensa tämän maan kehittämiseen ja sen ylläpitämiseen. Tämän ongelman ratkaisemiseksi tarjotaan lähinnä ulkomaisen työvoiman lisäämistä maassamme, ei sitä, pitäisikö päihdepoliittista linjausta uudistaa, kun vanha kaataa maan hautaan. Eli tilanne on niin traaginen, että työväestömme kuolee ainoaan lailliseen ja yleisesti sallittuun huumausaineeseen siinä määrin, että työvoimapula ja ammattitaitoisen henkilöstön häviäminen mullan alle vaarantaa maan talouden, tulevaisuuden ja hyvinvoinnin.
Ammattitaitoa ei myöskään saavuteta koskaan koulussa, sen antaessa lähinnä peruseväät lähteä oppimaan itse ammattia ja sen hienouksia, vaan ammattitaito syntyy monilla aloilla ainoastaan työelämässä. Jos ammattitaitoinen työväki joka on aikoinaan oppinsa saanut vanhoilta osaajilta omana oppiaikanaan, kuolee huomattavan ennenaikaisesti ja suurin joukoin alkoholiperäisiin sairauksiin, eikä ehdi siirtämään tietoaan eteenpäin, juuri kouluista työelämään siirtyneille, ammattitaidon laatu väkisinkin heikkenee. Tämä onkin ollut selkeästi nähtävissä tässäkin maassa jo pitkään eräillä tärkeillä aloilla.
Joten herätyskello nyt soimaan sielläkin päässä. Retoriselle jeesustelulle, valistukselle ja valestukselle oli aikansa, ja se ei todellakaan kyennyt siihen mitä se lupasi. Se ei tarjonnut huumausainevapaata yhteiskuntaa, vaan se tarjosi rikollisille tähtitieteelliset bisnekset ja yhteiskunnalle eteen tulevan alkoholikaaoksen. Maamme 500 000 heroiiniriippuvuuteen verrattavaan sairauteen sairastunutta alkoholistia on melko hyvä indikaattori sille, että ongelmakenttä on järkyttävä, kun otetaan huomioon se, kuinka pienestä maasta on kysymys.
Ehkä ongelma johtuukin kokonaisuudessaan siinä, että kauan aikaa sitten, kun päihdekieltolakeja suunniteltiin ja rakenneltiin, onkin tehty täysin väärät analyysit ja johtopäätelmät siitä, mitkä päihteet maailman kansoille olisi sallittava ja mitkä kiellettävä.
Uusia ”päänsekoittajia” ilmestyy maailmaan joka vuosi, kun kemiantutkimus etenee. On mielenkiintoista, että jokainen näistä uusista, juuri keksityistä aineista siirretään lähestulkoon automaattisesti ”huume” –kategoriaan, eikä niitä vaivauduta sen tarkemmin edes tutkimaan, voisiko jostain niistä olla tulevaisuudessa korvaajaksi alkoholille, eräälle maailman vaarallisimmista huumeista. Sen vaarallisuus perustuu erittäin suurelta osin siihen, että se on sekä primitisoiva kuin myös regressoiva päihde, ja alkoholipäihtymys sulkee aivoissa niitä osia, joita tarvitaan kun ajetaan ns. korkeammin tietoisuuden ohjelmia, jotka erottavat ihmisen konkreettisimmin eläimestä.
Mitä tämä kertoo? Sitä, että alkoholiyhtiöiden poliittinen valta on niin suuri maailmassa, että ne pystyvät dominoimaan koko päihdekenttää, niiden ollessa itse tästä kentästä luonnollisesti eniten taloudellisesti hyötyviä.
Jokin vanha tai uusi kilpaileva päihde voisi olla potentiaalinen uhka alkoholin ylivallalle, jos tosissaan haettaisiin ainetta, jota ihminen voisi käyttää ilman, että hänen läheisensä tai täysin ventovieraat joutuvat kärsimään aineen, eikä vain sen maineen johdosta. Kannabista rasittaa enemmän sen erittäin negatiivinen maine kuin sen todelliset haitat käyttäjälleen, kun hyvin organisoitu, rahoitettu ja vuosikymmeniä erilaisten medioiden kautta ihmisille syötetty ”huumausainevalistus” on tehnyt työnsä.
Valistus on kertonut kansalle kannabiksesta oman totuutensa, mutta jokaisen joka asiasta kolumneissa kirjoittelee, kannattaisi tutustua hampun kieltolain historiaan, lähinnä YK:n 1961 huumausainesopimusta edeltäviin vaiheisiin. Tuolloin tieteelliset periaatteet ja tutkimukset korvautuivat Yhdysvaltojen ankaralla lobbauksella ja propagandalla. Tämä on päihdepolitiikan historiassa asia ja ajanjakso, josta tavallisen kansan keskuudessa edelleenkin yllättävän vähän tiedetään, vaikka monet heistä kiivaita kommentteja kirjoittelevatkin moniin paikkoihin, ylläpitäen omalta osaltaan sitä valheen jatkumoa, joka on saavuttanut jo katastrofaaliset mittasuhteet.
Monet todellakin kärsivät maamme laillisesta päihteestä käyttäjienkin lisäksi, koska alkoholi on mukana arviolta kahdeksassakymmenessä prosentissa maassamme esiintyvää väkivaltaa, pyörittäen siis käytännössä yksinään vaikkapa oikeuslaitosta väkivaltarikosten suhteen, ja ollen merkittävin yksittäinen rasite julkiselle terveydenhuollolle, jota muutenkin on ajettu ja ajetaan alas. Vanhustenhuollosta on jo nyt jouduttu leikkaamaan resursseja kasvavan alkoholiongelman hoitoon, enkä usko, että tilanne oleellisesti paranee tulevaisuudessakaan. Se vaatisi tahtoa, mutta tahto on korvattu retoriikalla, jonka alle ongelmat haudataan.
Vaikka kukaan ei haluaisikaan lisää laillisia tai laittomia huumeita, niin huumeet ovat kuitenkin jo täällä, ja laittomana huumekauppa on aina yhteiskunnalle ja sen rakenteille vaarallisempaa kuin laillisena ja kontrolloituna. Tästä syystä aikoinaan alkoholin kieltolaista luovuttiin, koska se antoi rikollisuudelle mahdollisuuden rakentaa organisaatioitaan, verkottua ja kasvaa, ja tällä hetkellä tämän saman toiminnan rahoittamiseen käytetään laittomia päihteitä. Suomessa arvioidaan olevan yli 80 enemmän tai vähemmän organisoitunutta rikollisryhmittymää, joista monet tekevät ainakin osan ansioistaan huumausainekaupalla. Niistä noin 10 – 15 on jo melko voimakkaita, harrastaen maassamme jopa erilaista yritystoimintaa, joiden taustalla rikollista toimintaa organisoidaan.
Vain harva hampunkäyttäjä pitää käyttämäänsä päihdettä haitattomana. Tällaista korkeintaan väittävät jotkut nuoret ja naiivit ja elämää riittävästi näkemättömät. Hampulla, kuten kaikilla päihteillä, on omat haittapuolensa, mutta päihteeksi se on kuitenkin erittäin vähähaittainen. Asioilla on erittäin suuri ero: haitaton tai vähähaittainen. Kannabiksen haitat ovat lisäksi kontingentteja, eli ne ovat vain mahdollisia haittoja, joiden esiintymistä ei voida valtaosassa sen käyttäjistä havaita missään vaiheessa elämää.
Valistuksen vahvin lyömäase, eli pelottavat mutta sangen harvinaiset psykoositkin vaativat yksilössä sekä geneettisesti poikkeavan rakenteen ja tämän lisäksi vielä epästabiilin alitajunnan. Alitajunnan rakenteen ”vinoutumat” voivat syntyä vaikkapa lapsuusajan raskaiden henkisten kokemusten rakentamana, esimerkiksi lapsuus päihdeongelmaisessa perheessä saattaa aiheuttaa henkisiä jännitetiloja. Nämä voivat purkautua myöhemmällä iällä avoimeksi psykoosiksi jonkin päihteen stimuloimana, kuten vaikkapa juuri kannabiksen tai alkoholin, jonka on todettu kohottavan psykoosiriskiä jopa enemmän kuin kannabiksen. Kun ajatellaan, kuinka laajaa ja runsasta alkoholinkäyttö yhteiskunnassamme on, ja kuinka harvinainen alkoholin aiheuttama psykoosi on käyttäjäryhmässään, on melko selvää, että kannabista käyttävässä ryhmässä psykoosit ovat vieläkin harvinaisempia. Se on kuitenkin mystisyydessään voimakas emotionaalinen ”teräsnyrkki” valistuksessa, koska siitä vain harvat mitään tietävät, mutta ”hullua” pelkäävät kaikki.
Valtaosa psykooseista olisi kuitenkin vältettävissä, mikäli psykoosien esioireita (prepsykoottisia tuntemuksia) osattaisiin tarkkailla yksilötasolla. Näitä saattaa esiintyä jopa vuosi ennen varsinaista, avointa psykoosia, joka vaatii usein sairaalahoitoa. Miksi tätä dataa näistä oireista ei ole kerätty ja saatettu valistuksella niiden ihmisten tietoon, joille siitä saattaisi olla apua. Onko tämä ymmärtämättömyyttä vaiko vain välinpitämättömyyttä?
Lisäksi termillä ”kannabispsykoosi” tunnettu mielenterveyden notkahdus on edelleen asia, josta saatu informaatio on sangen ristiriitaista. Toisten mielestä se on olemassa ja sen aiheuttaa vain ja ainoastaan kannabis, ja toisten mielestä kyseessä on vain tyypillinen päihdepsykoosi, samanlainen kuin alkoholinkin aiheuttama. Toiset näkevät myös, että fragmentoitunut alitajunta ja sen jännitteet ohjaavat yksilön päihdekäyttäytymistä, joka osaltaan voi ohjata häntä sellaisiin kokemuksiin, jotka voisivat laukaista nämä jännitteet tiellä kohti todellista mielenterveyttä.
Nimi ”päihdepsykoosi” olisi ehkä oikeaoppisin termi kuvaamaan näitä todellisuuden ja mielikuvituksen rajat hämärtäviä, usein sangen metafyysisiä kokemuksia, joiden voidaan katsoa myös olevan joidenkin uskontojen takana.
Pidän itseasiassa sangen asenteellisena ja propagandatyyppisenä sanan ”haitaton” käyttöä. Hampun haittoihin kuuluu se, että noin kymmenen prosenttia sen aktiivikäyttäjistä tulee siitä jossain määrin riippuvaiseksi, mutta valtaosalla tästä riippuvaisten ryhmästä ei ole kuitenkaan suuriakaan hankaluuksia selvitä päihderiippuvuuden vakavuutta selvittävästä, erittäin maineikkaasta 420 –testistä. Mikä tekee asiasta hyvin mielenkiintoisen, sillä yhteiskuntamme päihteistä tupakka ja kahvi ovat tämän testin kärkisijoilla. Tämä taas kertoo niiden voimakkaasta taipumuksesta aiheuttaa käyttäjässään riippuvuus.
Hampunkäyttäjien kirjavasta joukosta löytyy myös moniongelmaisia yksilöitä, joilla on vakavia päihderiippuvuusongelmia, ja joille kannabis on vain yksi aine käytettyjen aineiden joukossa, koska se on yleisin käytetty laiton huumausaine. Tätä ryhmää tarkastelemalla on usein luotu kuva tyypillisestä kannabiksen käyttäjästä, vaikka kyseessä on vain suunnattoman jäävuoren näkyvin huippu, johon vaikkapa poliisi työkentässään törmää. Tätä ryhmää tarkastelemalla ei kuitenkaan voida nähdä totuutta koko ryhmästä, joka on Suomessakin merkittävä. Maassamme arvioidaan olevan noin 100 000 aikuista, jotka käyttävät kannabista enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja yli 500 000, jotka ovat sitä kokeilleet.
Lisäksi arvioidaan, että noin 10 000 kotitaloutta kasvattaa itse käyttämänsä kannabiksen, vaikka siitä saatava rangaistus on maassamme oleellisesti suurempi kuin rangaistus, jonka saa hasiksen nimellä kulkevan sotkun ostamisesta järjestäytyneen rikollisuuden edustajalta. Hasista siinä on todellakin usein vain nimeksi, koska tuo sotku voi sisältää mitä tahansa jatkeainetta, jolla sen painoa on keinotekoisesti lisätty, jotta siitä saatavat voitot voidaan maksimoida, ja jotka todennäköisesti ovat käyttäjälle haitallisempia kuin aine itsessään.
Nämä käyttäjät ja kasvattajat eivät kuitenkaan näy missään tilastoissa erillisenä piikkinä, koska suurin osa käyttäjistä elää täysin normaalia elämää, vain kannabiksenkäytön erottaessa heidät muusta kansasta. Jos kannabis olisi niin vaarallista kuin valistus usein antaa ymmärtää sen olevan, olisivat nämä käyttäjät esillä todella vahvasti ja media noteeraisi väkisinkin asian. Kannabiksella on erittäin vaarallinen maine, mutta todisteet sen vaarallisuudesta ovat kuitenkin jääneet melko hatariksi.
Kirjoituksen tarkoitus ei ollut käsitellä alkoholin aiheuttamia haittoja, mutta en voi jättää mainitsematta erästä, erittäin merkittävää seikkaa näiden kahden aineen, kannabiksen ja alkoholin välillä, joka liittyy rasvamolekyyleistä rakentuvaan myeliinieristeeseen aivojen hermosolurakenteissa.
Alkoholin aivoissa aiheuttamista tuhoista eräs merkittävin on se, että alkoholi tuhoaa hermosoluja ja sulattaa synapsien välisten ”johdotusten” myeliinieristettä, jonka häviäminen taas on suorassa yhteydessä mm. MS-tautiin. Myeliinieristeen tuhoutuminen johtaa siihen, että hermosolujen lähettämät hermoimpulssit vääristyvät, lihakset saavat virheellisiä ohjaussignaaleja, jotka johtavat MS-taudin ulkoisiin tunnusmerkkeihin.
Hampun taas on todettu lisäävän juuri tätä myeliinieristettyä, valkoista aivosolukkoa, joka on harmaata aivosolukkoa tehokkaampaa, koska sen tiedonsiirtonopeus synapsien välillä on oleellisesti suurempi. Rakenteellisesti itse aivosolut ja niiden toiminta ovat samanlaisia kummassakin rakenteessa, harmaan solukon huolehtiessa operaatioista, mutta myeliinieristetty ”johdotus” neuronien välillä nopeuttaa neuronien välistä kommunikaatiota, ja tehostaa näin aivojen toimintaa. Kun harmaassa materiaalissa hermoimpulssi siirtyy noin 2-3 metriä sekunnissa, valkoisessa materiaalissa impulssi voi liikkua jopa 120 metriä sekunnissa, joten ero on todella merkittävä.
Joten siinä missä harmaa aivosolukko eristämättömällä johdotuksellaan kykenee murskaamaan numeroita kuin muinainen VIC20 –kotitietokone, valkoinen aivosolukko eristettyine piuhoineen ei ihan ole supertietokone CRAY-3, mutta ei paljon puutukaan. Lisäksi hampun on todettu myös lisäävän aivoissa neurogeneesiä, eli uusien aivosolujen tuotantoa. Tätä ei tosin kannata vielä hirveästi hehkuttaa, koska kyseiset tulokset on saatu kuitenkin ”in vitro”, ja ne on saatu aikaan synteettisellä kannabinoidiagonisti HU-310:llä joka eroaa THCn ominaisuuksista melkoisesti.
Kasvi ja sen ominaisuudet ovat todellakin erittäin mielenkiintoisia.
On hyvä, että sinäkin tiedostat kuinka tärkeä kasvi hamppu on, vaikkapa juuri lääketeollisuudelle. Onhan se yksi monipuolisimpia lääkekasveja, ellei monipuolisin. Valitettavaa on kuitenkin se, että hyväksyt tämän kasvin ja sen ainutlaatuiset ominaisuudet ainoastaan sen jälkeen, kun monikansalliset suuryritykset ja niiden lääkelaboratoriot ovat ensin sen pilkkoneet geeni kerrallaan paloiksi ja sen jälkeen patentoineet sen ominaisuudet, jotta kilpailijat lääkealalla eivät kykene tekemään sillä ihan niin paljon rahaa kuin he itse.
Vuosituhansia maailmassa kasvanut kasvi, joka on ollut kiinteästi ihmisen ja hänen kehityksensä kanssa tekemisissä, on sinun mielestäsi hyväksyttävissä vasta kun sillä tekee joku muukin riittävästi rahaa kuin vain järjestäytynyt rikollisuus. On erittäin todennäköistä, että kabinettien kätköissä tällä hetkellä puuhataan hyvinkin kiivaasti hampun lääkekäytön lisäämistä, ja onhan Suomessakin jo muutamia kannabista laillisesti lääkkeenään käyttäviä henkilöitä ja hamppulääkkeitä, joita he saavat käyttää.
Kannabis tulee laillistumaan, mutta se tulee laillistumaan todennäköisesti siten, että siitä suurta tiliä tekevät ainoastaan mainitut yritykset (nykyisen rikollisuuden lisäksi), jotka taas varmasti tulevat käyttämään rahaa lobatakseen voimakkaasti hampun kotikasvatuksen laittomuuden puolesta, vetoamalla vaikkapa kotikasvatetun kannabiksen vaarallisuuteen lääkeyhtiön tuotteeseen nähden.
Menneet, nykyiset ja tulevat kannabisaktivistit, minä ja muut, jotka tekevät tätä hieman paskaa työtä täällä ja muualla, rakentavat kuitenkin sitä pohjaa, jonka varaan lääkeyhtiöt voivat lääkkeitään tyrkyttää. Ilman meitä homma kestäisi vuosikymmeniä kestäneen valehtelun jälkeen paljon kauemmin, ja mitä me saamme tästä kiitokseksi? Yleensä ”narkit saunan taakse” –huutelua, nimimerkkipuskasta.
Oikeasti koko ajatuskuviosi tämän lääkekeskustelun suhteen on vähän minusta kuvottava. Siinä näkyy jonkinasteinen väärien auktoriteettien kumartelu ja nöyristely näiden suurien yritysten edessä, koska kannabiksesta ei tarvitse eristää mitään kenenkään toimesta erikseen, vaan se on täysin valmis paketti sellaisenaan - ilman, että ihmisen täytyy sitä väkisin sorkkia, kuten se joka paikassa tekee.
Kannabista ei todellakaan ole tarkoitettu sellaiseksi kasviksi, että se hyväksytään vasta sitten kun riistokapitalistit kykenevät siitä saatavan hyödyn maksimoimaan, vaikka näin tuleekin todennäköisesti käymään. Ehkä jopa käy niin, että rangaistukset hampun kotikasvatuksesta tulevat kovenemaan, kun suunnattomat taloudelliset resurssit omaavat suuryhtiöt päättävät maksimoida kannabiksesta saatavat tulonsa tulevaisuudessa, ja lobata lainsäädännön kiristämisen puolesta politiikan pimeillä ja usein sangen kieroilla käytävillä.
Tietysti hyväksyn lääkekantasi kannabiksen suhteen siinä mielessä, että onhan se jo hyvin erilainen näkemys siihen nähden, jonka mukaan hampulla ei ole olemassa mitään terveysvaikutuksia. Tämähän oli aikoinaan eräs syy sen kieltämiselle, vaikka jo kiellettäessä tiedettiin, että kannabista oli käytetty lääkkeenä jo vuosituhansia. Valistuksessa kannabis on ollut milloin tappava solumyrkky ja milloin mitäkin, mitä nyt on mieleen pälkähtänyt valistajille, usein valheita ja puolitotuuksia, joiden tarkoitus on vain vaikuttaa tunteisiin, ei järkeen.
Syrjäytymistä kannabis saattaa aiheuttaa, jos käyttäjä ei vaikkapa uskalla mennä ulos asunnosta, kun pelkää jäävänsä jostain syystä kiinni. Eikä välttämättä ole ketään kenelle puhua mahdollisista ongelmista, sikäli jos niitä ilmenee. Onko syrjäytyminen siis enemmän kiinni kieltolaista vai aineesta, on kysymys joka ei ole yksiselitteinen. Kaksoiselämä on raskasta ja saattaa rasittaa psyykettä melkoisella tavalla. Jos juridiset sanktiot kiristyvät, syrjäytyminen lisääntyy, ja jos poliittinen järjestelmä perustuu jo itsessään syrjäyttämiselle, mikä ihme se on jos ihminen syrjäytyy yhteiskunnassa, joka elää noitavainojen aikaa edelleen, mutta noidat ovat vaihtuneet kannabiskansan edustajiin.
Entä jos hamppu olisi laillista tai edes enemmän suvaittua? Miten kävisi syrjäytymisen silloin? Vähenisikö vai lisääntyisikö? Mitä kertoo Hollannin esimerkki? Ainakaan käyttäjän ei tarvitse siellä jäädä neljän seinän sisälle, pelkäämään kiinnijäämistä, joka romuttaa mahdollisesti työ- tai koulutushaaveet, vie ajokortin, sosiaaliset suhteet ja – todellakin, syrjäyttää.
Kieltolaki ja politiikka syrjäyttävät, eivät välttämättä aineet itsessään, ja siksi ainetta ja sen ominaisuuksia tarkastellessa on otettava aina huomioon myös aineen juridinen status, koska se väistämättä vaikuttaa siihen kuvaan ja käsitykseen, joka meille aineesta ja sen käyttäjistä tulee. Juridisten seikkojen pohjalta ei voida arvioida ainetta tai sen haitallisuutta. Kannabis ei passivoi, sen juridinen ja poliittinen, syrjäyttävä viitekehys sitä tekee.
Mitä taas tulee siihen, saako hamppumarssilla juoda olutta vai ei, niin täytyy ainakin todeta, että ei se laitonta ole. Koko viittaus ”pussikaljoihin” voidaan kokea vähän matalaotsaiseksi puuhasteluksi, joten turha sitä kai on tämän enempää pohtia, itsekin sen sellaiseksi tiesit jo sitä kirjoittaessasi, ja jos et tiennyt tai tajunnut sitä itse, menee tämäkin kirjoitus taas ihan hukkaan.
Itse olen kyllä myös sitä mieltä, että ne kaljakassit kannattaisi jättää pois, jotta niihin eivät kaikenlaiset näpertelijät kykenisi puuttumaan, koska vuodet ovat opettaneet, että kaikkia keinoja on aina käytetty tässä propagandasodassa, kun huumeiden vaarallisuutta on pitänyt ihmisille manipuloida.
Nyt, kun kannabis ei enää olekaan tappava hermomyrkky, on puututtava jokaiseen mahdolliseen seikkaan, johon vain ylipäätään pystytään puuttumaan, jotta väistämätöntä päihdepolitiikan muutosta vielä voisi vähän aikaa jarruttaa, alkoholismin lisääntyessä maassamme samaan aikaan poliittisen välinpitämättömyyden kanssa ja sen johdosta.
Alkoholismi, poliittinen välinpitämättömyys ja muutoksen vastustus ovat ehkä kaikki sellaisia elementtejä, jotka lisääntyvät neliöön. Ainakin niin käy muutoksen vastustukselle muutospaineen kasvaessa, mikä on sosiologiassa tiedostettu fakta. Kaljapusseihin tarttuminen kertoo epätoivosta ja siitä, että muutospaine alkaa olla jo melkoinen, joten ehkä kaljapusseista pitäisi päästää kokonaan irti ja tehdä välttämätön muutos, ennen kansamme raunioitumista.
Kannabiksen käyttäjien ja marssijoiden joukosta löytyy koko yhteiskunnan kirjo, ja tämä saattaa olla syynä siihen, että jotkut ottavat olutta mukaansa lähtiessään antamaan omaa panostaan sen asian eteen, johon uskovat ja joka on heille tärkeä. Osalle marssi saattaa edustaa vaikkapa ”kapinaa establismenttia vastaan”. Osalle se voi olla taas kapinaa vanhempia vastaan, tämä varsinkin vähän nuoremmilla.
Yhä suuremmat ja suuremmat ihmisryhmät ovat myös siirtyneet siihen leiriin, joka näkee kannabiksen päihdepoliittisena vaihtoehtona tälle alkoholiyhtiöiden harjoittamalla kansanmurhalle, kun sen kauppaa ihmisille etanolia, huumausainetta, jota on halpa tuottaa ja jonka vaarat ovat hyvin tiedossa, eikä niitä kannata tässä edes käsitellä.
Suurelle osalle se on myös marssi paremman ja humaanimman maailman puolesta, sikäli jos tästä loppuun kalutusta ja jätteillä pilatusta paikasta nyt enää mihinkään on vaikka kuinka marssittaisiin. Tästä on kyllä turha sitten hamppukansaa jälkikäteen syyttää, vaikka paljon tuon ryhmän päälle on vuosikymmenien aikana paskaa kaadettukin.
Marssijoiden vaikutteet voivat olla siis todella moninaiset ja kannabiksen käyttäjiä löytyy jokaisesta sosiaali- ja ammattiryhmästä, sähkömiehistä asianajajiin ja kyläsepistä kylähulluihin, mihin itse lukeudun.
Putkimies Pera (nimi muutettu) marssii, jotta hän saisi laillisesti kasvattaa niitä kuutta pensastaan, joita on laittomasti kasvattanut jo kolmetoista vuotta.
Insinööri Rane (mies vasemmalla, pussi päässä) marssii siitä syystä, että järjestäytyneen rikollisuuden triumfi voitaisiin pysäyttää järkevämmällä päihdepolitiikalla.
Teini-ikäinen Masa yrittää saada vanhempansa edes jollain tavalla huomaamaan hänet, edes kerran elämässään, vaikka sitten osallistumalla hamppumarssille ja näin shokeeraamalla vanhempiaan. Hän on kerran imaissut piipusta, mutta ei vetänyt henkeen, koska oli kuullut valistajalta, että kannabis tappaa. Silti hän veti henkosen, koska ei vain enää piittaa maailmasta, koska maailmakaan ei hänestä piittaa. Isällä on aina ollut liian kiire huomata häntä, äidillä samoin. Masa on kasvanut siis käytännössä lastenhoitajien opastuksella, mutta rahaa – sitä perheellä on enemmän kuin monilla muilla. Lisäksi lisää tehdään koko ajan.
Monen monta tarinaa marssille mahtuu, ja monenlaista ihmistä. Vaikka olisi todella hyvä jättää ne elementit marssilta pois, jotka saattavat antaa mahdollisuuden nävertää itse marssin tarkoitusta ja sen pyrkimystä, on kuitenkin ymmärrettävä, että ryhmä on hyvin erilaisista yksilöistä koottu.
Kannabiskysymyksessä on ollut kysymyksessä paljon suuremmat asiat kuin uskalletaan yleisesti edes ajatella. Maailman monipuolisin energia- ja hyötykasvi julistettiin laittomaksi, jotta orjatyövoimalla ja öljytuloilla maailman ykkösvallaksi noussut ja nyt romahtamassa oleva Yhdysvallat (Euroopan geeniperimän jätesanko) saattoi leikkiä maailmanjohtajaa muutaman sata vuotta. Hinta tuolle leikille vain tulee olemaan hirvittävä, ja se jää lastemme ja heidän lastensa maksettavaksi, sikäli jos elämä jatkuu siinä muodossa kuin nyt. Väkisin kuitenkin jo taantuvassa maailmassa, koska talouskasvun rajat rajoittaa lopulta planeetan resurssit, jotka alkavat tulla vastaan.
Biopolttoaineita puuhastellaan näennäisesti ympäristöystävällisistä palmuista ja niiden öljyistä, joiden kasvatukseen kaadetaan viimeiset sademetsät, ja joiden ympäristöhaitta on jopa 15 –kertainen raakaöljyyn nähden. Tämä siksi, että vielä vähän aikaa riittää rikkaille polttoainetta citymaasturin tankkiin, toisten kuollessa nälkään. Suomessa taas, nälänhädän lisääntyessä maailmassa, ylijäämäperunoista tehdään vodkaa maailmanmarkkinoille, mikä paljastaa selkeästi länsimaiden suhteen omaan lailliseen huumeeseensa. Kaikki tämä kertoo aika sairaasta kulttuurista, enkä minä olekaan enää pitänyt pitkään aikaan tavallista länsimaista ihmistä terveenä, vaikka se itse ehkä luulee terve olevansakin, kun on pääasiassa tekemisissä kaltaisiensa mielisairaiden kanssa.
Energiakysymys olisi ollut ratkottavissa jo aikaa sitten. Keinot ja kasvit ovat olleet olemassa koko ajan, tahto on puuttunut, koska sen tahdon ovat omistaneet ne, joilta keinojen käyttöönotto olisi syönyt taloudellisia voittoja.
Lisäksi – jos hampun jalostukseen olisi käytetty edes murto-osa siitä, mitä on käytetty vaikkapa tupakan jalostamiseen, jotta sen kyky aiheuttaa riippuvuutta voitaisiin maksimoida, meillä olisi käytössämme energiakasvi, joka pieksisi nykyisen itsensä 16 – 0, vaikka kasvi jo nykyisinkin on tehokkain ja monipuolisin. Saatikka, jos sen teolliseen hyödyntämiseen olisi käytetty sama määrä rahaa kuin sen vastustamiseen on käytetty kieltolakivuosien aikana.
Ei olisi tarvetta pohtia ilmastonmuutosta, kun polttoaineet olisivat olleet alusta lähtien oikeasti ympäristöystävällisiä, todellisia biopolttoaineita. Ei varmasti edes sitä, millä tavalla muovijätteellä täytetty Tyyni valtameri tai myrkkyjätteillä lastattu Välimeri voitaisiin pelastaa, jotta kykenisimme pelastamaan itsemme. Sillä kun meri - ihmisen synnyinkoti - kuolee, menee ihminen samassa rytäkässä. Turha on silloin enää huutaa ”eikö kukaan ajattele lapsia”, mitä nyt kovin huudellaan. Tosin vain siitä syystä, että sen avulla voi kiristää nettisensuuria, jotta tätäkään tekstiä ei pian kykene lukemaan, paitsi sensuurin kiertämällä, johon menee noin 5 sekuntia, kun vaihtaa suoran yhteyden proxy-linjaan.
Lapsia ajatellaan aina silloin, kun siitä on jotain hyötyä poliittisesti. Jos lapsia olisi ajateltu koko ajan, maailma ei olisi tässä pisteessä, että meret kuolevat, maaperä ja vesistö saastuu, ja Suomessa 200 000 lasta elää lapsuutensa alkoholistiperheissä, usein (ellei pääsääntöisesti) lapsuus ja psyyke pilalla ja aikuisena päihdehäiriöt tilalla. Kova hinta sille, että vastuuttomat yritykset ovat vallassa päihde- ja muussakin politiikassa.
Mutta koska valheidenkin likaamat kasvot pitää säilyttää ja hallitukset ja suuret yritykset ovat tässä toimessa sangen ellei erittäin hyviä, ei tätä kasvia tulla ilmeisesti käyttämäänkään, joten ilmeisesti globaali tuho nyt vain on niin kiva tullessaan.
On sanottu, että viidenkymmenen vuoden päästä kaikki poliittinen ja taloudellinen valta on monikansallisten suuryritysten hallussa, ja näitä yrityksiä arvioidaan olevan muutamia kymmeniä. Arvio on hieman väärä, sillä jo nykyisin tämä valta on näillä yrityksillä, ja meno on osakkeenomistajien mielen mukaista, enemmän, enemmän ja nopeammin. Kerskakulutus ja kuolema!
Katson vähän yli vuoden vanhaa poikaani, joka alkaa heräillä sängyssään. En voi tarjota hänelle enää sitä maailmaa, jossa itse sain kasvaa, sen aika on jo mennyt ja se on pilalla, mutta aion antaa hänelle sen, minkä jokainen lapsi ansaitsee - onnellisen lapsuuden. Jos jättäisin koti-isän hommat, leipomiset, siivoamiset ja muut kotipuuhat, voisin tietysti rahalla ostaa lisää Kiinassa tehtyä muovilelurakkautta lapselleni, mutta isoimmatkaan leluvuoret eivät korvaa sitä, minkä voi ilman rahaakin antaa - rakkautta.
Vastine huumekolumniin
11
855
Vastaukset
- Rattiveivari
Kiitos.
- Tavallinen Ihminen
Todellakin asiallista tekstiä. Toivotaan, että useimmilla muillakin ihmisillä kuin minulla olisi aikaa perehtyä kirjoittamaasi materiaaliin perinpohjaisesti.
- CopyPastettaja
Saisiko tätä tekstiä kopioida muuallekin, kun täällä sen lukijakunta jää väkisin liian suppeaksi?
- toivottavasti
päättäjätkin joksus näitä palstoja lukisivat
- voi metsäparkamme
Kerrankin Suómen metsät hyötykäyttöön ns. "hyvän asian" puolesta, tämä on viisainta tulostaa ja lukea kaikessa rauhassa mökillä hamppuöljylampun valossa.
Mikke_ORIG eduskuntaan? Jatka samaan malliin, yliäly olet kyllä. Kirjoituksesi ovat antaneet ajattelemisen aihetta varmasti monelle muullekin kuin itselleni, esim "tulevaisuutta" oli aivan loistava näköala näköalattomuuteen!
t: nimim. "Toppatakki ja polvihousut" - Onerj
Olipa helevetin hyvä avaus. Samoin erään edellisen vastaajan tavoin pyytäisin lupaa lainata tekstiä, käykö tämä?
- Eubhorbia
Kiitos siitä
- Ainakin tuon mukaan
http://www.hamppu.net/forum/viewtopic.php?t=29340&start=20
"Teksti on vapaasti käytettävissä."
- Manukas
Helvetin hyvä teksti. Kiitos tästä.
- ...-.-.-.
Ja jotkut väittävät tämän kaverin olevan hullu. Voihan hän hullu olla, mutta eikö se tarkoita sitä että näkee asiat monesta eri näkökulmasta. hulluus on suhteellista. Enemmänkin nämä napit sun muut saavat ihmiset ajattelemaan vain yhtä näkökulmaa, sitä mihin yhteiskunta tähtää, mikä on yhteiskunnalle parasta. Jatkahan mies samaan malliin!
- Enemmän lunta
...-.-.-. kirjoitti:
Ja jotkut väittävät tämän kaverin olevan hullu. Voihan hän hullu olla, mutta eikö se tarkoita sitä että näkee asiat monesta eri näkökulmasta. hulluus on suhteellista. Enemmänkin nämä napit sun muut saavat ihmiset ajattelemaan vain yhtä näkökulmaa, sitä mihin yhteiskunta tähtää, mikä on yhteiskunnalle parasta. Jatkahan mies samaan malliin!
Ei se mikään "hullu" ole, vaan palstan häirikkö maalailee siitä sellaista kuvaa, koska on itse täysin häiriintynyt tapaus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768