Tuli vaan mieleeni, kuinkahan monen ilta rutiineihin kuuluu ilta-rukous, nukkumaan mennessä?
Meillä se on itsestään selvyys!
Meillä se on itsestään selvyys!
ilta-rukouksesta!
äitiäippääiti
671771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Minkä takia haluat aivopestä lapsesi kuvittelemaan, että on olemassa jokin entiteetti, joka kuulisi nuo rukoukset? (=valehtelet)
-Ketä jumalaa opetat lapsesi rukoilemaan? Jeesus-jumalaa, allahia, zeusta vaiko ehkä shivaa? Vaihtoehtojahan on tuhansia ja kaikki tiedämme, ettei niistä yksikään ole totta.
Lasten oikeus on kasvaa ilman uskontoja ja uskonnollista aivopesua niin kotona kuin koulussakin. Antakaa tekin lastenne tehdä uskonnolliset ja elämänktsomukselliset päätöksensä sitten, kun siihen on ikää ja ymmärrystä.
Ollaan sitä nyt taas niin vapaamielisiä. Lapsella nyt sattuu ihan normaaliin kehitykseen kuulua satuolentoihinkin uskominen, miten sen estät? Lapsen kehitystä tukee lapsen maailmassa oikealal tavalal eläminen, ei sen kieltäminen tai vääräksi todistaminen. Miten iltarukous ei sopisi tähän kuvaan?
>>>Ollaan sitä nyt taas niin vapaamielisiä.>Lapsella nyt sattuu ihan normaaliin kehitykseen kuulua satuolentoihinkin uskominen, miten sen estät?> Lapsen kehitystä tukee lapsen maailmassa oikealal tavalal eläminen..>> Miten iltarukous ei sopisi tähän kuvaan?
kirkkoon kuuluva?
onko lapsesi kastettu?
käykö lapsesi päiväkerhossa?
ei tiettävästi ainakaan pyhäkoulussa!
onko lapsellesi annettu nimi, niinkuin koiralle?
entä jos lapsesi isompana tulee uskoon, hylkäätkö hänet uskon takia?
kiellätkö uskonnon opetuksen koulussa lapseltasi?
kun Millin tunnen ja moinen asenne ärsyttää! Vastaan siis Millin puolesta, motatkoon jos tahtoo :D
kirkkoon kuuluva?
-EI
onko lapsesi kastettu?
-EI
käykö lapsesi päiväkerhossa?
-Turhan nuori, ei.
ei tiettävästi ainakaan pyhäkoulussa!
-No ei helkkarissa.
onko lapsellesi annettu nimi, niinkuin koiralle?
-ei, vaan niinkuin lapselle.
entä jos lapsesi isompana tulee uskoon, hylkäätkö hänet uskon takia?
-ei hylkää vaan tukee. Se on silloin lapsen oma valinta, ei vanhempien syöttämä. Avoimuus, tuki ja rakkaus jolla ei ole ehtoja kuuluvan ainakin uskonnottomaan vanhemmuuteen, minulla itselläni ja Millillä myös.
kiellätkö uskonnon opetuksen koulussa lapseltasi?
-kristinuskon tunnustuksellisen opetuksen kyllä. Eri uskonnoista ja kulttuureista tietäminen kuuluu asiaan, mutta yhtäkään uskontoa ei lapselle tule esittää totuutena, ne ovat uskomuksia, hyvät ihmiset, eivät totta!
Pidätkö todella muiden uskontojen edustajia tai uskonnottomia koirina?
***
Tarkoitan sitä, että se miten vanhemmat reagoivat lapsen pelkoihin, esim. mörköihin ja siihen, että lapsella on taikauskoisia ajatuksia, vaikuttaa todella paljon lapsen tulevaan ajatusmaailmaan ja esim. pelkoihin. Tällöin ei ole väärin elää mukana lapsen enkeli-, keiju- yms. maailmassa, päinvastoin. Vanhempi tukee lapsen oman ajattelun kehitystä leikkimaailmassa, realismi ja fiktion erottaminen faktasta tapahtuu eri aikaan, myöhemmin, ihan normaalia kautta. On eri asia puhua iltarukouksesta kuin aivopesusta. Ihan samalla tavalla joku voisi väittää sen olevan aivopesua, että lapselle ei kerrota uskonnosta pakottamalla ateismiin yms.
elää lapsen mukaan tämän mielikuvituksessa
syöttää lapselle ajatus tietynlaisesta jumalolennosta totuutena.
Ero on aikasta selkeä. Mieliuvitus on hyvä asia, ja lapsi oppii fantasiamaailman aj todellisuuden erot. Uskovainen aikuinen ei tätä eroa tuon uskomuksen kohdalla ole oppinut, hänelle se yksi, ja vain se yksi fantasia on todellisuutta, ja muut vastaavat mielikuvitusta.
Jahve on todellinen, kaikkivoipa jumalolento, allah ja Zeus ovat mielikuvitushahmoja? Muslimista Allah on todellinen kaikkvoipa jumalhahmo, Jahve ja Zeus vat mielikuvitusta. ja niin edelleen...
Lapselle nuo ovat kaikki samalla viivalla, satuja muiden joukossa. Vasta aikuisen "opetus" tekee niistä jotain muuta.
***
(Trilli vastasi jo täysin pätevästi puolestani, mutta eihän tällaiseen VOI olla vastaamatta itsekin vielä lisää...)
Siis että mikä lämpö ja lähimmäisenrakkaus tekstisäsi loistaa. Voin vain läpyttää käsiäni ihalevasti yhteen.
"kirkkoon kuuluva?"
Perheestämme ei kukaan kuulu kirkkoon.
"onko lapsesi kastettu?"
Ei tietenkään ole.
"käykö lapsesi päiväkerhossa?"
Ei. Tulevaisuudessa todennäköisimmin tulee käymään.
"ei tiettävästi ainakaan pyhäkoulussa!"
No eipä ei.
"onko lapsellesi annettu nimi, niinkuin koiralle?"
Vertaatko uskonnottomaan perheeseen syntyneitä lapsia koiriin? Voi lämpö ja suloisuus tuota välittämistä ja ymmärtämistä. Suvaitsevaisuus suorastaan häikäisee..Oikein pistää oksettamaan tuommoinen imelyys.
Poikamme nimensaantia juhlittiin Nimiäisillä, molempien vanhempien sukulaisten ja ystävien ollessa paikalla.
"entä jos lapsesi isompana tulee uskoon, hylkäätkö hänet uskon takia?"
Hylkäisin lapseni? Ei, en minä voisi olla koskaan niin kylmä. Minut erottaa lapsistani ainoastaan kuolema.
Elämänkatsomuskysymykset ovat aina keskusteltavissa ja ymmärrettävissä. Sikäli kuin uskontojen pauloihin joutuu, ohjaan hänet oppimaan lisää historiasta ja uskonnoista yleensä, jotta tiedottomuudesta johtuva aukko täyttyisi tiedolla, eikä jumalilla. Jos tahtoo siitä huolimatta uskoa, niin tehköön niin. Minun tehtäväni on olla lapselleni ÄITI, ei se, joka määrää mihin haluaa uskoa.
"kiellätkö uskonnon opetuksen koulussa lapseltasi?"
Aivan varmasti. Sen sijaan haluan, että heille opetetaan maailman uskonnoista oleelliset kohdat. Sen opiskelu taas kuuluu esim. historian ja yhteiskuntaopin pariin.
"Se, että alkaa uskottelemaan lapselle, että nämä satuolennot tai yksi niistä on totta, on yksinkertaisesti väärin."
Heitänpä tähän vain mielenkiinnosta pohdittavaksi, että onko jollakin tapaa todistettu, että esim jumala ei ole totta?
(en ole uskovainen).
Jos tiedemiehet olisivat aina jäsähtäneet siihen ajatukseen, että "tätä ei voi olla olemassa, koska sitä ei voi nähdä/kuulla/ sitä ei ole havaittavissa", niin kyllä olisi moni keksintö jäänyt keksimättä.
>>>..että onko jollakin tapaa todistettu, että esim jumala ei ole totta?
Kuinkas sinä voisit tuoda lapsesi päiväkerhoon, siellähän rukoillaan ja puhutaan Jeesuksesta?
Mitenkäs sinä suhtaudut Raamattuun ja Mooseksen kymmeneen käskyyn?
Onko nämäkin vain uskomuksia?
Opetatko lapsesi päinvastaiseen elämään?
Kunnioita isääsi ja äitiäsi! En tyyliisi
Älä tapa! Tapan
Älä tee huorin! Teempäs jne.
tasavertaisia minun näkövinkkelistä, kunnioitan jokaista ja jokaisen vakaumusta, mutta en emmärrä pakanoita ja uskottomia.
Tietenkin jokainen valitsee oman tiensä.
En itsekkään pidä itseäni uskovaisena, mutta uskon kuitenkin Jumalaan ja johdatukseen.
Lapsilleni en ole mielestäni "tuputtanut" uskontoa, mutta ilta-rukoukset on olleet ja tulleet luonnostaan, kun molemmilla niin isällä ja äidilläkin ne ovat olleet tapana lapsuudessa.
En nää siinä mitään pakottamista ja valehtelua.
Jokainen saa valita oman tiensä ja uskonsa sitten aikanaan.
Itse olen rukoillut koko ikäni ja varmaan lopunkin iän, saan siitä itselleni rauhan ja hyvän olon.
En pidä koirina ketään ihmistä, anteeks vaan luitko oikein?
Kirjoitin nimen antamisesta, niinhän annetaan nimi niin kissoille kuin koirille, niitä ei kasteta...SORRY!
Niinpä niin, periaatteessahan siis mikä tahansa on mahdollista kunnes toisin todistetaan, eikö totta?
Viittaan edelleen tieteeseen... ja vaikkapa kirjallisuuteen menneiltä ajoilta, jossa "kuviteltiin" paljon mahdottomia asioita, jotka sitten ovat kuitenkin toteutuneet. Ja paljostako vetoa, että moni asia nykyisestä tieteiskirjallisuudesta tulee toteutumaan.
Kaikenlaistahan voi heittää "mahdottomana", "ei voi olla" asiana tai muuna vastaavana, mutta monia asia jää silloin vain väitteeksi.
Tai sitten vaan uskon asiaksi. Ihan vaan mielen avartamiseksi:
Periaatteessa vaikkapa haamut/henget ovat mahdollisia - vai onko joku todistanut, että eivät ole. Kutsuttakoon niitä sitten vaikka millä nimityksellä keijukaisiksi, kummituksiksi, shivaksi tai millä nimellä kuka sitten haluaakin.
Ainakin asioita voi yrittää ajatella laajemmaltikin kuin "kun ei näe niin ei voi olla".
Jokainen päättää sitten itse, mihin haluaa/voi uskoa kunnes toisin todistetaan.
mutta vain jos niihin kuuluu persoonallinen jumalolento?
Vai tarkoititko että kunnioitat kyllä uskonnottomankin vakaumusta mutta et vain ymmärrä sitä? Se on ymmärrettävämpää. Minäkin kunnioitan ykilöllistä vakaumusta ja henkilökohtaista uskoa vaikka en aina sitä ymmärräkään.
Jokainen tosiaanv alitsee oman tiensä, paitsi ne joille se tie on lapsuudesta sakka itsetsäänselvyytenä opetettu. Heillä ei ole mahdollisuutta valita.
"Kirjoitin nimen antamisesta, niinhän annetaan nimi niin kissoille kuin koirille, niitä ei kasteta.."
Tosiaan, kysyit annetaanko lapsele nimi niinkuin koiralle. Koiralle vain annetaan nimi, se siitä. (paitsi kasvatettu, rotuyksilö jolle tulee nimi myös papereihinsa). Lapselle päätetään nimi joka hyväksytetään maitraatissa, samalla tavoin kirkkoon kuuluville ja kuulumattomille (seurakunnissa pappi toimittaa tuon paperin maistraattiin, me teemme sen itse), jotkut pitävät usonnollisen seremonian nimenannon kunniaksi, jotku uskonnottoman, toiset eivät ensinkään. Kaste ei ole nimenantotilaisuus, vaan seurakunnan jäseneksiottamistilaisuus (jälleen, lapselta ei kysytä mielipidettä :D) nimen rekisteröinnin hoitaa rekisteriviranomainen.
***
kun tiedän Millin ja minun olevan näissä asioissa täydelleen samalla linjalla.
"Kuinkas sinä voisit tuoda lapsesi päiväkerhoon, siellähän rukoillaan ja puhutaan Jeesuksesta?"
Väärin. Seurakunnan päiväkerhoissa tehdään niin. Sitäpaitsi, puhe ei lasta vahingoia, niin kauan kuin se ei ole auktoriteetin (vanhemman, opettajan tms.) totena opettamaa vaan satuna kerrottua.
"Mitenkäs sinä suhtaudut Raamattuun ja Mooseksen kymmeneen käskyyn?"
Raamattu on tylsä ja väkivaltainen opus, jonka jakeisiin on tuettu monen monen uskonnollisen lahkon käsitykset elämästä ja maailmasta. Kymmenen käskyä ovat lähes suoraan egyptiläisiltä kopioitu koodisto, satojen muiden suorien kopioiden joukossa. Mitä sitten?
"Onko nämäkin vain uskomuksia?"
aaa- kyllä. Niistä kerrotaan novellikokoelmassa jota jotkut pitävät pyhänä.
"Opetatko lapsesi päinvastaiseen elämään?"
Päinvastaiseen? Miksi?
Mieti hetkinen. Elämme yhteiskunnassa uiden ihmisten kanssa, ja yritämme elää mahdollisimman hyvin, eikö niin? Tullaksemme onnellisiksi ja tehdäksemme läheisemme onnellisiksi myös, eikö niin? Ja ehkä jopa parantaaksemme maailmaa hiukan. Miten tätä tavoitetta hyödyttäisi ottaa jonkin tietyn uskonnon "käskyt" ja alkaa toteuttaa niitä päinvastaisina? Ei yhtikäs mitenkään.
Useimmat noista käskyistä ovat järkeenkäypiä, hyviä ohjeita jotka esiintyvät jokaisessa uskonto- ja ideologisessa järjestelmässä. Se jo kertoo siitä että ne ohjeet on todettu hyviksi ja toimiviksi :D minkään jumalaolennon sanaan niitä ei tarvitse perustaa ymmärtääkseen sen.
Meillä on lait ja sopivaisuussäännöt jotka ovat kehittyneet ihmiskulttuurin kehittyessä, omamme ovat roomalaista perua. jumalat eivät ole niitä sanelleet :D
***
"Kuinkas sinä voisit tuoda lapsesi päiväkerhoon, siellähän rukoillaan ja puhutaan Jeesuksesta?"
Väärin. Seurakunnan päiväkerhoissa tehdään niin."
Vielä väärin, kyllä ainakin meidän kunnallisessa päiväkodissa ja eskarissa on useamman vuoden käynyt seurakunnan työntekijä pitämässä silloin tällöin "pikkukirkkoa".
Minä menen tällaisen ymmärtämättömyyden ja typeryyden edessa aivan vaikeaksi. Onko noin syvällä luolassa asuvia ihmisiä vieläkin olemassa?
>>>Kuinkas sinä voisit tuoda lapsesi päiväkerhoon, siellähän rukoillaan ja puhutaan Jeesuksesta? >Mitenkäs sinä suhtaudut Raamattuun ja Mooseksen kymmeneen käskyyn?>Onko nämäkin vain uskomuksia?>Opetatko lapsesi päinvastaiseen elämään?>Kunnioita isääsi ja äitiäsi! En tyyliisi>Älä tapa! Tapan>Älä tee huorin! Teempäs jne.
Vastasit itse, miksi kysyit?
Tekstisi oli lähinnä tyhjää retoriikkaa, eikä se sisältänyt..hmm.. oikeastaan mitään.
>>>Ainakin asioita voi yrittää ajatella laajemmaltikin kuin "kun ei näe niin ei voi olla".
Lähinnä käytin samantyyppistä nimimerkkiä, että minun tunnistetaan minuksi :)
"Tekstisi oli lähinnä tyhjää retoriikkaa, eikä se sisältänyt..hmm.. oikeastaan mitään"
Taas voisin kysyä, että millä perusteellä väität näin, mutta asiasta lienee turha "kiistellä" - tai kysyä mitään, koska olet ilmeisesti oikeassa...?
Olet toki oikeutettu mielipiteeseesi. Eiköhän minunkin mielipiteeni tullut kutakuinkin selväksi. Ehkäpä herätti jonkin ajatuksen tai sitten oli vain tyhjää helinää :)
>>>Taas voisin kysyä, että millä perusteellä väität näin, mutta asiasta lienee turha "kiistellä" - tai kysyä mitään, koska olet ilmeisesti oikeassa...?>Eiköhän minunkin mielipiteeni tullut kutakuinkin selväksi. Ehkäpä herätti jonkin ajatuksen tai sitten oli vain tyhjää helinää :)
Uskovia ja varsinkin uskovaisia (ei kaikkia)
olen luullut intoileviksi, mutta nyt asiat on saaneet tämän keskustelun yhteydessä käänteen.
Ateistit ja ei uskovathan näitä intoilevia näyttääkin olevan, ainakin tässä palstalla huomioin sen.
Intoilevia ateisteja? :D
Noin siinä käy, kun pitää yksinkertaisesti saatavaa tietoa liian hankalaksi itselle tavoitettavaksi; haksahtaa pitämään sellaisen omaavaa jotenkin ihmeellisenä tai outona.
Minun periaatteeni aiheen suhteen on se, että täytyy tietää mistä puhuu.
Päiväkerhoissa ei kerrota "satuna" niitä raamatun tapahtumia, vaan ihan niin että ne ovat tapahtuneet silloin kun Jeesus eli maan päällä.
Ja mielestäni sen ikäiset lapset kyllä pitävät päiväkerhonkin tätiä auktoriteettina!
Puhutaanko nyt ev.lut. seurakunnan järjestämistä päiväkerhoista?
Sillä on olemassa myös tunnustuksettomia päiväkerhoja, joissa ei tosiaankaan selitetä raamatun satuja tosiksi. Uskonnottomat/ateistit kun eivät ole ainoat vanhemmat joiden lapsille ei toivota raamattua todeksi väitettävän.
Näin vanhempana naisihmisenä ihmettelen tällaista ahdasta suhtautumista erilaisiin elämänkatsomuksiin, tyyliin "minä olen se ainoa oikeassa oleva".
Miltähän tuntuu sellaisesta lapsesta, jolle nimi on annettu rakkaudella, mutta ei papin aamenen saattelemana, lukea kommenttiasi "annettu nimi niinkuin koirallle". Todella sivistymätöntä tuo sinun kommenttisi.
Minulla on vara sanoa asioista joista tiedän niin paljon. Eri uskonnoista ja erillaisista elämänkatsomuksista. Jos niihin suhtautuu avoimesti ja kunnioittavasti, niin oppii itsekkin paljon. Kiistellä voi tietenkin opeista ja muista käyttäytymissäännöistä joita uskontoihin liittyy, mutta ketään ei sovi loukata. Ei varsinkaan, jos kyse on lapsista.
Niin, kiinnostaa vaan kuulla että mistä kumpuaa tämä käsitys siitä että lapsi tulee kovasti kärsimään tulevaisuudessa tälläisestä "aivopesusta", siis oletko sivusta saanut katsoa jonkun kärsivän kyseisestä asiasta ja menettävän vapauden tehdä omat valintansa tulevaisuudesta, jos vanhemmat ovat hälle kertoneet omasta uskonnostaan totuutena, vai onko ihan omakohtaisia kokemuksia?
Itse olen kasvanut kristityssä perheessä ja iltarukoukset ja pyhäkoulut ovat olleet osa lapsuuttani. En koe että minua olisi koskaan kuitenkaan painostettu asiassa. Toki uskovia ihmisiä on erilaisia niin kuin ateistejakin, mutta meillä ei ainakaan koskaan mitään tyrkytetty. Rippikoulussa käynnin saimme valita, ja muutenkin kirkollisiin toimituksiin osallistuminen oli aina valinnaista, jahka ikää omien päätösten tekoon oli tarpeeksi. (tuolla iällä tarkoitan sitä että olimme tarpeeksi vanhoja jäämään kotiin ilman hoitoa kun vanhemmat kävivät sunnuntaikirkossa ym.) Lähinnä kristtilisyys meillä kasvatuksessa näkyi kristillisten arvojen opettamisessa, rehellisyys. avarakatseisuus jne.
Ja vaikka tuossa jo mainitsinkin että meitä on erilaisia, uskovia ja ateisteja, ja kasvatustavoissa ja lapsissakin on suuria eroja, melkein omien kokemuksieni perusteella voin sanoa ateistien siirtävän oman uskomuksensa lapsilleen helpommin kuin uskovien. Tämä päätelmä perustuu nyt ihan vain omaan tuttavapiiriini. Mieheni on kasvanut ateistiperheessä ja hänen elämänkatsomuksensa on samaa "uskonto on aivopesua"-luokkaa. Että vaikka kuinka yrittää antaa lapsen itse päättää mihin uskoa ja mihin ei, niin kyllä se vanhempien mielipide asiaan sieltä väkisinkin kumpuaa läpi. Miehestäni vielä sen verran että hän ei kuulu kirkkoon, erosi heti rippikoulun jälkeen, jonka kävi vain rahan takia, ei ole kovinkaan suvaitsevainen ulkomaalaisia kohtaan, ja nuoruudessaan paljon tappeluita ja muita rötöstelyjä. Ehkä tällä vain sitä tarkoitan että ehkä ne kristilliset arvot eivät olisi olleet pahitteeksi, ja koska tunnen hänen vanhempansa jo todella hyvin tiedän että ovat yrittäneet antaa hyvän kasvatuksen ilman uskontoa ja kuinka kävi. Joo, tiedän kyllä että monilla muillakin asioilla on vaikutusta asiaan, mutta kunhan mainitsin.
Ja sen vielä sanon että jahka oma lapseni kysyy kuolemasta olen iloinen voidessani kertoa hänellä että "äiti uskoo taivaaseen, ja....", mies saa sitten kertoa oman uskomuksensa. Muistan vielä elävästi kun itse asiaa kysyin omalta äidiltäni itku kurkussa keskellä yötä, kuinka lohduttavalta tuo kuulosti, on sitten täysin satua tai ei. Ja tiedoksesi voin vielä vielä sanoa että uskonnon asioista lapselleni kerron asiat noin "äiti uskoo että..." enkä että "asia on näin ja piste". Kastettu lapsemme on ja mihinkään en pakota, mutta omanlaisensa kristillisen "aivopesun" hän saa.
liittyy siihen onko uskovainen, sanan siinä merkityksessä, kuin sinä sen tuot esiin? Ettekö te ymmärrä, että on olemassa välimuotoja hihhulin ja ateistin välillä? Iltarukous rauhoittaa lasta ja vähentää pelkoja, ihan samalla tavalla kuin iltasatu keijuineen ja supermiehineen. En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka ovat niin ehdottomia ja kapeakatseisia, että kaikki heidän ajatusmaailmaansa sopimaton on heti syöttämistä ja epärehellistä propagandaa. Millaisen mallin suvaitsemattomat aikuiset antavat lapsilleen? Onko se yhtään sen parempi kuin halveksimasi uskovaisuus?
ateistit ovat saaneet ja miksi he ovat niin ehdottomia? Ihan vaan siksi, että minulle on aina luettu iltarukous ja pyhäkoulu kuului kristityssä perheessä olennaisena osana muiden harrastekerhojen rinnalla kuvaan. elimme silti täysin normaalia elämää, emme käyneet kirkossa kuin jouluna ja vanhempamme kävivät ulkona jne. Nyt aikuisena edelleen luen iltarukouksen, se auttaa heti, jos uni ei meinaa tulla ja luon itselleni rauhaa rukouksin. Kai se on kuin itselleen puhumista? En käy kirkossa, en ole uskovainen em. merkityksessä ja elän normaali elämää. Olen suvaitsevainen enkä tyrkytä mitään kenellekään. Jos jommalla kummalla on mennyt hommat pieleen, niin kummallakohan?
ruokoilevatko lapset iltaisin apua ja siunausta mielikuvitusolennolta?
Jumalalta? Hammaskeijulta? Joltain muulta?
Missä vaiheessa he tajuavat että sitä olentoa ei oelkaan jota heitä opetettiin rukoilemaan? Miksi sitä turvallisuutta ei saa hakea todellisista asioista, omista vanhemmista jotka lapsi näkee kaikkivoipina? Miksi siihen pitää sekoittaa olentoja joihin ne vanhemmat itsekään eivät usko, rukoiluttavat vain koska niin on tapana?
***
Aivan normaalin kasvatuksen sain, juuri kuvailemasi kaltaisen. Minulel vain heräsi kysymys että jos tähän olentoon en usko, miksi osallistun sen palvontamenoihin? Miksi maksan jäsenyydestä yhteisöön jonka opetuksiin en usko?
Miksi iltarukous tuo sinulle turvan? Se on kuin meditaatio, oma mantrasi joka luo tottumuksesta turvallisen olon. Se on hyvä ja toimiva konsti sinulle, ja sellaisenaan hyvä pitää. Ymmärrän täysin. Minäkin joskus nukkumaan käydessäni kuvittelen mielessäni pallomaisen alueen sängyn ympärille, ja "luon" siihen rauhallisen kohdan unta varten. Nähdäkseni aivan sama asia.
Rukoiletko sinä tosiana joltakin jumalalta sen hyvän unen, vai teetkö rituaalin joka sinulle on rakas?
***
rituaalihan se on, en muuta ole väittänytkään. Nythän keskusteltiin iltarukouksesta, joka sotkettiin aivopesuun ja uskovaisuuteen.
"Aivan normaalin kasvatuksen sain, juuri kuvailemasi kaltaisen. Minulel vain heräsi kysymys että jos tähän olentoon en usko, miksi osallistun sen palvontamenoihin? Miksi maksan jäsenyydestä yhteisöön jonka opetuksiin en usko?"
-Miten tämä edelleenkään liittyy iltarukoukseen? Kirkkoon kuulumis- ja uskonto keskustelut on ihan eri palstoilla.
et kysyisi, jos lapsillasi olisi herännyt omaa ajattelua ja olisi ollut kyselykausi. Jos sinulla on lapsia, ehkä he opettavat sinulel avarakatseisuutta ja antavat tietoa lapsen ajatusmaailmasta. En katso, että minun tulisi sitä tehdä. Maailma kun ei ole niin joko-tai, musta-valkoinen.
"Miksi sitä turvallisuutta ei saa hakea todellisista asioista, omista vanhemmista jotka lapsi näkee kaikkivoipina?" - Siinäpä se, vanhemmat nukkuttavat lapsensa, rukouksella tai ilman, jättäen lapselle olon, että vanhempi turvasi minun yöni. Vanhempi kun ei voi olla siinä fyysisesti vieressä kuitenkaan koko aikaa. Lapsi ei vielä ymmärrä mitä sitä rukoillaan, hän yhdistää sen nimenomaan vanhempaan, nukkumaan meno on yhteinen hetki, johon jokaisella kuuluu tietyt rituaalit. Myöhemmin lapsi itse osaa etsiä turvan mielessään, oli hänelle rukoiltu tai ei.
"Nythän keskusteltiin iltarukouksesta, joka sotkettiin aivopesuun ja uskovaisuuteen. "
Onko rukous uskonnollinen rituaali vai eikö se ole?
***
"Lapsi ei vielä ymmärrä mitä sitä rukoillaan, hän yhdistää sen nimenomaan vanhempaan,"
Tätä minä en juuri ymmärrä. Miksi rauhalliseen hetkeen, nukuttamiseen ja lapsen ja vanhemman hetkeen täytyy sotkea uskonnollinen rituaali. Olisiko rukousmatto tai ehkä juutalainen päähine hetkeen yhtä tervetullut?
Onko rukous siis vain tavan vuosi luettu loitsu? Ei mitään uskonnollista takana? Miten rukoilette, "jumala siunaa sitä ja tätä tee sitä ja tätä"? "rakas taivaanisä"?
Jos vanhemmat vat se mihin turvataan, mitä virkaa pitää rukous? Toki, tapansa kullakin ja mikä toimii, se toimii, mutta...
en voi kuin ihmetellä ja toivon että kykenet minulle selittämään miksi uskonnollista rituaalia käytetään nukkumaanmenon yhteydessä teidän perheessänne.
(kovin kärkkäästi kasvatuksellisissa erimielisyyksissä tämä "onks sulla alpsia ensinkään" tulee esille, eikö? Jätetään ne jutut nyt jookosta pois ja jutellaan ihan tästä aiheesta)
***
Sitähän tässä yritetään koko ajan sanoa. Niin kauan kun sotket asiaan omat uskomuksesi, etkä voi keskustella sillä tasolla, josta aloitettiin, ei kannata olla herkkähipiäinen, jos joku epäilee onko sinulla lapsia. Jos joku haluaa pitää juutalaista päähinettä lastaan nukuttaessaan, on se ihan yhtä normaali rituaali kuin mikä muu tahansa. Hämmästelen edelleen suvaitsemattomuuttasi, jos olet saanut kasvatuksen, jossa sitä ei opeteta. Tietenkin rukouksessa on takana uskonnollisuutta, mutta pientä lasta ei opeteta uskovaiseksi tällä tapaa, se on ihan eri asia. Nyt sanot, että tapansa kullakin, mutta se on melko myöhäistä siinä vaiheessa, kun keskusteluun, joka olisi voinut sujua, ei tai kyllä tasolla, on sotkettu aivopesu ja uskonnollisetriitit yms. Sorry vaan, edelleen ihmettelen aikuisuuden puutetta, oli lapsia tai ei.
tämäkö oli koko ajan se mitä peräänkuulutit? Onko uskonnollinen rituaali mielestäsi yhtä kuin aivopesu, valehtelu tai uskovaisuus? Taas nähdään miten käy, kun asiat otetaan joko liian laajasti tai liian yksinkertaisesti. Ai niin, mutta hetkinen, sinähän oletkin tuttu muilta palstoilta... tämäpä taitaakin olla sitten tässä.
Pakko kirjoittaa lyhyesti etten tule sanoneeksi mitään ilkeää. Sen verran ärsyynnyin tekstistäsi!
Eihän vain kristillinen kasvatuksesi epäonnistunut tuon avarakatseisuuden kohdalla?
On täysin perusteetonta, ja kaikkea muuta kuin avarakatseista, väittää kristillisten arvojen pitävän nuoret kaidalla polulla.
Moraali ja lain noudattaminen eivät ole kristittyjen yksityisomaisuutta, eivätkä edes kristinuskon luomus. Ihmisten moraalikäsitykset ovat lähes tulkoon samat, riippumatta uskonnosta/ uskonnottomuudesta.
Olet jo pakottanut lapsesi liittymään uskontoon, yrität kai sanoa ettet pysty estämään häntä jos/kun hän haluaa erkaantua valitsemastasi uskonnosta?
Minä olen ateistiperheen lapsi, eikä minun ole koskaan tarvinnut erota yhdestäkään taikauskosta.
Huomaa hyvin, ettet sinäkään ole vaivautunut koskaan tutkimaan uskontosi historiaa tai muutakaan syvempää aiheeseen liittyen. Olen surullinen puolestasi.
>>>mistä kumpuaa tämä käsitys siitä että lapsi tulee kovasti kärsimään tulevaisuudessa tälläisestä "aivopesusta">...melkein omien kokemuksieni perusteella voin sanoa ateistien siirtävän oman uskomuksensa lapsilleen helpommin kuin uskovien.>Lähinnä kristtilisyys meillä kasvatuksessa näkyi kristillisten arvojen opettamisessa, rehellisyys. avarakatseisuus jne. >Miehestäni vielä sen verran että hän ei kuulu kirkkoon, erosi heti rippikoulun jälkeen, jonka kävi vain rahan takia, ei ole kovinkaan suvaitsevainen ulkomaalaisia kohtaan, ja nuoruudessaan paljon tappeluita ja muita rötöstelyjä.>Ja sen vielä sanon että jahka oma lapseni kysyy kuolemasta olen iloinen voidessani kertoa hänellä että "äiti uskoo taivaaseen, ja....", >Muistan vielä elävästi kun itse asiaa kysyin omalta äidiltäni itku kurkussa keskellä yötä, kuinka lohduttavalta tuo kuulosti, on sitten täysin satua tai ei. >Kastettu lapsemme on ja mihinkään en pakota, mutta omanlaisensa kristillisen "aivopesun" hän saa.
Oikein tai väärin, väärin tai oikein, vaiko vain mielen avartamista ja pohdintaa.....?
Wikipedia / eksistentialismi:
Joka tapauksessa teologinen eksistentialismi jakaa monia samoja periaatteita ja teemoja ateistisen eksistentialismin kanssa. Teologisessa eksistentialismissa usko Jumalaan on henkilökohtainen valinta, joka tehdään uskon, halun tai kokemuksen perusteella. Samoin kuin ateistiset eksistentialistit voivat vapaasti valita olla uskomatta, teistiset eksistentialistit voivat vapaasti valita uskon Jumalaan ja voisivat, huolimatta epäilyistä, uskoa, että Jumala on olemassa ja hyvä.
Kolmas eksistentialismin laji on agnostinen eksistentialismi. Myös agnostinen asenne on valinta. Agnostiset eksistentialistit eivät esitä tietävänsä tai olevansa tietämättä, onko olemassa joku suurempi suunnitelma, vaan katsoo sellaisen tietämisen olevan mahdotonta ihmismielille, tai ettei sitä ainakaan ole vielä löydetty. Pyrkimys löytää todisteita Jumalan olemassaolosta olisi mahdotonta tai turhaa. Sen sijaan hän tunnistaa, että suurin totuus on se, jonka perusteella hän päättää toimia. Kuten kristilliset eksistentialistit, agnostikot uskovat olemassaolon subjektiivisuuteen.
En nyt ihan ymmärrä, mitä haet takaa.
Tarkoitatko, että jokaisen ihmisen uskonnollinen usko olisi tietoinen valinta, lapsenkin?
Voisitko perustella ja selittää hieman, mitä hait?
"Huomaa hyvin, ettet sinäkään ole vaivautunut koskaan tutkimaan uskontosi historiaa tai muutakaan syvempää aiheeseen liittyen. Olen surullinen puolestasi."
-Totta on etten ole noin paljoa asiaan perehtynyt ja tutkinut kuin sinä olet, selvästikkään. Mutta olen kyllä ottanut asioista sen verran ja sen mukaan selvään kun olen kokenut tarpeelliseksi oman tiedonjanoni tyydyttämiseksi. Mutta en siis ole kamman kanssa käynyt raamattua läpi ja tutkinut jokaista historian kirjaa, niin että voisin itseäni asiantuntijana pitää, eikä se mielestäni olekkaan olennaista. Minulla on omanlaiseni usko asioihin, en ole niin sanottu harras kristitty, enkä usko kaikkea mitä kristinuskon nimissä kerrotaan ja sanotaan.
Tuosta yk:n ihmisoikeusjulistuksesta en nyt osaa sanoa, kun en sellaista tähän hätään löydä, että mitä siinä virallisesti lukee. Mutta olen toki samaa mieltä että lapsi saa oman uskontonsa valita jahka niitä asioita pystyy käsittelemään, mutta jos tuolla tarkoitetaan jo pientä lasta, niin miten se sitten käytännössä onnistuu jos esim. hartaassa islamin uskoisessa perheessa, jossa uskonto todellakin näkyy päivittäin tuo julistus toimii? Pitääkö lapsi sulkea perheen ulkopuolelle ettei joudu liian läheiseen kontaktiin tai joudu osallistumaan näihin päivittäisiin riitteihin?
"Minä itse koin lapsena ahdistavana mm. pyhäkoulut ja muut uskonnolliset tapahtumat, puhumattakaan uskonnollisesta uskonnonopettajasta, joka paatoksella karjui kuinka me kurittomat nulikat joudumme helvetin liekkeihin jne jne jne."
-No tuosta en voi olla erimieltä, jos lapsi kokee ahdistavana pyhäkoulut ja muut, niin niiden ei pitäisi olla pakollisia. Ja en todellakaan pakottaisi lastani ylipäätään osallistumaan mihinkään mitä hän oikeasti ei halua. Ja mitä tulee uskonnonopetukseen, olen siitäkin samaa mieltä. Tunnustuksellinen uskonnonopetus on väärin, ja se tuntuisi jopa minusta epämukavalta. Onnekseni olen kyllä ekaluokasta lukion viimeiseen asti saanu uskonnonopetusta ihan kouluaineen merkeissä. Eli asiallisesti, kerrottaen erilaisista uskonnoista ja tavoista jne. Ja on ylipäätään kummallista että tuollaista tunnustuksellista uskonnonopetusta enään nykypäivänä edes on.
"Näkymättömillä olennoilla pelottelu tai niillä turvallisuuden tunteen luominen on valehtelua."
-On varmasti vanhempia jotka uskonnon nimissä saavat lapsensa pään sekaisin kaikilla puheillaan. Omalta osaltani en ole koskaan joutunut tälläisen uhriksi. Kyllä minulle kerrottiin enemmänkin kuin vanhempieni näkemys asioihin. Ja varmasti omalle lapsellekkin kerromme miehen kanssa asiat laveammin jahka lapsi alkaa kyselemään, en koskaan edelleenkään uskottelisi lapselle omia uskomuksiani "totuuksina".
>>>Lähinnä kristtilisyys meillä kasvatuksessa näkyi kristillisten arvojen opettamisessa, rehellisyys. avarakatseisuus jne.
"Eihän vain kristillinen kasvatuksesi epäonnistunut tuon avarakatseisuuden kohdalla?
On täysin perusteetonta, ja kaikkea muuta kuin avarakatseista, väittää kristillisten arvojen pitävän nuoret kaidalla polulla."
-Mielestäni en kyllä noin väittänyt, jos luit kappaleen loppuun siellä oli vielä tälläinen lause...
"Joo, tiedän kyllä että monilla muillakin asioilla on vaikutusta asiaan, mutta kunhan mainitsin."
Tiedän kyllä että kasvuympäristöllä, kaveripiirillä jne. on myös suuri vaikutus. Kunhan vaan mainitsin mieheni tapauksen, se nyt ei ollut mikään vedenpitävä todistus kristillisen kasvatuksen pelastavan nuoruuden toilailuilta, ei todellakaan.
Enkä myöskään sanonut että moraalikäsitykset ja muut opit ovat peräisin kristityiltä. Sanoin että meillä kristillinen kasvatus näkyi vain kristtyjen arvojen opettamisessa, ja niiden apuna saatettiin käyttää raamattua kun puhuttii oikeasta jä väärästä jne.
Ja jos lapseni haluaa erota kirkosta, hän saa sen ihan vapaasti tehdä. Ja jos se että hänet on kastettu ja hänestä on törkeää että hänen ylipäätään tarvitsee mistään erota, että hänen olisin alkujaankin pitänyt itse saada asiasta päättää niin pyydän syvimmin häneltä anteeksi ja teen sen kirkosta eron vaikka hänen puolestaan, se ei tänä päivänä vaikeaa ole, eikä kauaa kestä. En kuitenkaan usko että kaste hänen uskonnonvapautta pilaa, eikä usko ateisti miehenikään, hän voi ihan mitä uskontoa vain harjoittaa on kastettu tai ei.
Aikuisuuden puutetta. Suvaitsevaisuuden puutetta. Righty-o.
Noh, kaipa erilaista mielipidettä voi sellaisillkain snoilla selittää jos se sinua miellyttää, itse sanoisin vain että olemme eri mieltä tästä aiheesta.
"Tietenkin rukouksessa on takana uskonnollisuutta, mutta pientä lasta ei opeteta uskovaiseksi tällä tapaa, se on ihan eri asia."
Tästä nimenomaan olen eri mieltä. Juuri silloin kun lapselle opetetaan itsestäänselvyytenä että on jokin jumala-niminen voima jota pitää rukoilla ja joka pitää ottaa huomioon, häntä aivopestään uskomaan taruolentoon jona olemassaolosta ei ole minkäänlaisia todenteita, vain joidenkin usko. Olen tämän suhteen jyrkkä ja näen sen itsekin, minua ärsyttää suunnattomasti se että ihmiset eivät ymmärrä opettavansa lapsilleen taruja ja uskomuksia tosiasioina. En itse katso tämän olevan iakuisuuden puutetta, vaan erittäin vahvaa realismia.
***
***
Tuttu tai ei-tuttu, ei sen väliä. Aiheestahan tässä kai puhutaan eikä minusta?
Tosiaan, uskonnollisen rituaalin noudattamisen opettaminen lapselle on uskonnollisen rituaalin noudattamisen oepttamista lapselle. Se on hyvin yksinkertaista. Uskonto, uskovaisuus, lapselle tarujen oepttaminen tosiasioina.
Aivopesu ei ole vian ilkeä kommunistien juoni :D vaan jokapäiväistä todellisuutta, ei se ole tarkoituksellisesti pahaa... mutta lapsen aivopesua on opettaa hänelle uskomuksia tosiasioina. Jälleen, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Se ei ole pahantahtoista, tai tietyllä tarkoituksella tehtyä, vaan tapojen siirtämistä yheltä sukupolvelta toiselle kunnes jälkimmäinen sukupolvi ei enää edes tiedä miksi noita rituaaleja pitää noudattaa, mitä merkitystä niillä on joskus ollut.
Oletko Sinä miettinyt sitä?
***
Et itse usko Jumalaan ja se on mielestäsi totta? Kerropas mulle, miten Jumalan olemassaolemattomuuden voi todistaa tieteellisesti? Eroan heti kirkosta ja lopetan uskomasta Jumalaan, jos kerrot mulle teoriasi kattavasti. Uskomusta se on ateismikin siinä missä jumalusko.
Olematonta ei voi todistaa olemattomaksi. Todista minulle että lentävä spagettihirviö ei ole maailman luoja.
Jokaisella meistä on oam maailmankuvamme, joidenkin sellaiseen kuuluu jumala ja jodienkin ei. Minnun kantani tässä on hyvin yksinkertainen; useat eri ihmiset väittävät että okin jumalolento on totta ja toiset valhetta. Vaikkapa ne klassiset Jahve, Zeus ja Allah. Kunkin seuraajat kirkkain silmin sanovat että heidän jumalansa on ainut olemassaoleva, muut ovat keksineet omiaan. Kun sinulla on kolme ihmistä jotka kaikki mielestään puhuvat totta ja toiset valehtelevat, looginen johtopäätös on se että he kaikki valehtelevat.
"Uskomusta se on ateismikin siinä missä jumalusko. "
Sikäli pilkunnussintaa että juuri ateismi on uskon puutetta. Uskomusta ei vain ole. On havaintoja, teorioita, ja hypoteeseja jotka voivat olla tai olla olematta totta, mutta niitä kodellaan juuri sellaisian, teorioina ja hypoteeseina, ei totuuksina.
Painovoima on meille kaikille totta,samoin veden tiheysero ihmisruumiiseen. Väitätkö minulle silti pokkanaamalla että Jeesus käveli veden pinnalla? Muutti veden viiniksi, tietänen että se on fysikaalisesti mahdotonta? Väittäisit näin vain koska sinulle on ekrrottu että näin kävi, ja mitään muuta todistetta asiasta ei ole. Uskotko kaiken mitä televisiossa kerrotaan, vaikkapa? Mikä tekee yhdestä lähteestä luotettavamman kuin toisesta?
Olet siinä oiekassa että lopullista tietoa ei minullakaan voi olla, minulla on olettamukseni jota joka halvatun ikinen havainto tällä pallolla tukee. Mutta niin on varmasti sinullakin. Kysy itseltäsi, mistä se varmuutesi tulee? Kuka sen sinulle opetti? Oletko kyseenalaistanut, tutkinut ja todentanut, vai toistitko muiden mukana ja sanoit "uskon" kun niin käskettiin?
Siinä älä erehdy, pidän henkilökohtaista uskoa ja vakaumusta hyvänä asiana jos se tekee ihmisen onnelliseksi ja antaa hänen elämälleen merkityksen. Kunnioitus lakkaa heti kun oletetaan että se henkilökohtainen totuus täytyy ulottaa kaikkiin muihinkin ihmisiin.
Sen virheen teen joskus toki itsekin :D
***
***
Aika on kortilla, joten vastaan pikaisesti...sikäli kuin aiheen puitteissa kykenen lyhyeen vastaukseen :D
>>>-Jos tosissani tietäisin että kasteesta olisi lapselleni haittaa olisin jättänyt kastamatta. >Keltään ateistiltakaan en ole kuullut heidän kärsivän ja olevan katkeria tulleensa vauvana kastetuksi.> Se että lapsi on kastettu ei vaikuta hänen elämäänsä mitenkään, se että hän "on kirkon kirjoilla" ei vaikuta hänen elämäänsä mitenkään, ei jos hän niin haluaa.> Mutta kaste, josta hän ei mitään ymmärrä, ei hänen elämäänsä pilaa, se on varma se.> Miehenikään ei missään vaiheessa ollut asiaa vastaan vaikka kuinka on ateisti, hänelle se on enemmänkin kulttuuritapa,> ja juuri koska sillä ei ole mitään merkitystä lapsen elämän kannalta onko kastettu vai ei, ei hänellä ollut mitään asiaa vastaan.> Vai miten kaste muka vie uskonnonvapauden? Hän saa ihan vapaasti uskoa mihin haluaa vaikka olisi kastettu, ei se kaste mitään estä tai rajoita.
Et vaikuita siltä, että ymmärtäisit lapsen ajatusmaailmaa, heidän tapaansa oppia ja imeä tietoa. Jos sinua on aivopesty lapsena, miksi et rukoile? Etkö ymmärrä sitä, että lapsi ei omaksu asioita suoraan vaan oppimisen kautta? Tiesitkö, että jos lapsi rukoilee, hän ei kuvittele eikä ajattel sitä niin kuin aikuinen, että pitäisi olla jokin konkreettinen "olio", jolle hän puhuu. Ainakin minusta on eri asia sanoa mielipiteensä kuin leimata ja ääripäähän viedyin sanoin kuvata asiaa. Onko ateismi vain sitä, että uskoo, mutta väittää muuta? Onko se sitä, että ei ole mihin uskoa ja se aiheuttaa kapinaa ja vihaa? Oliko nämä mielestäsi minun mielipiteitäni vai epäaikuismaista sanahelinää?
lapsensa kehitystä ja oppimista joutuu miettimään asiaa. "Jälleen, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Se ei ole pahantahtoista, tai tietyllä tarkoituksella tehtyä, vaan tapojen siirtämistä yheltä sukupolvelta toiselle kunnes jälkimmäinen sukupolvi ei enää edes tiedä miksi noita rituaaleja pitää noudattaa, mitä merkitystä niillä on joskus ollut."- Juuri tällaiset kommentit herättävät minussa kysymyksen siitä minkä ikäisiä lapsia sinulla on, jos on. Siinä kiteytyy niin hyvin se tietämättömyys lapsen kahityksestä ja tiedon omaksumisesta, että minun ei enää edes tarvitse siitä mitään sanoa.
Meillä luetaan iltarukous, mutta ei sitä "sijaltain jos en nousisi" vaan "minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen..". On jotenkin lempeämpi. Lapsella oli pienempänä paljon erilaisia pelkoja ja hän pohti myös kuolemaan liittyviä asioita ja oli niistä ahdistunut. Iltarukous tuntui lohduttavan häntä ja tuovan turvaa ja hän haluaa nytkin vielä 10-vuotiaana, että iltarukous sanotaan.
Olen kertonut hänelle, että maailmassa on paljon erilaisia uskomuksia ja tämä on niistä yksi. Jokainen saa valita itse, mihin uskoo. En tätä sanonut kovin pienenä, koska en usko lapsen pystyvän käsittämään maailman valtavaa moninaisuutta kovin varhain.
Itse en ole mitenkään uskonnollinen. Olen aina ollut kiinnostunut monenlaisista elämänkatsomuksista ja tutustunut moneen aatesuuntaan ympäri maailmaa (ateismi mukaan lukien). Henk.kohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että "vauhkoaminen" ja jyrkkien mielipiteiden heittäminen puoleen tai toiseen ei ole järin rakentavaa.
Meillä luetaan joka ilta iltarukous (Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä..).
Lapsi on 1v10kk ja on jo niin tottunut siihen että muistuttaa minua rukouksesta jos itse unohdan :)
Meillä iltarukous kuuluu 1-ja 3-vuotiaiden poikien elämään. Joskus kun muistaa niin myös ruokarukous.
3-vuotias muistuttaa iltarukouksesta. Käytössä 2 erilaista. Myös uskomme rukouksen voimaan. Jeesus auttaa ja pelastaa :)
En halua rakentaa lapseni turvallisuudentunnetta pohjalle jonka tiedän kaatuvan enemmin tai myöhemmin.
Millä siitä turvattomuudesta sitten päästäisiin?
Noin yleisestä mielenkiinnosta, mistä tiedät sen kaatuvan?
Sinällään pelotkin muuttuvat pienemmiksi ja vähemmän pelottaviksi, mitä isommaksi kasvaa.
Koska meidän perheemme elämään ei kuulu uskonnollisuus, missään muodossa. Luullakseni olisi lapselle enemmänkin hämmentävää jos äiti/isä opettaisi turvaamaan entiteettiin, jota ei itse pidä todellisena, saati merkityksellisenä omassa elämässä.
Perheissä joissa uskonnoilla on oma paikkansa, on rukoileminenkin eri asemassa.
Pidättäydyn tässä yhteydessä ilmaisematta kantaani uskonnolliseen kasvatukseen, ja sen oikeutukseen. =D
Lapsen kasvaessa pelot muuttuvat erilaisiksi, pienelle lapselle voi tuoda turvaa ajatus "aina valppaasta isä-hahmosta", mutta isomman on mielestäni parasta oppia turvaamaan itseensä ja läheisiinsä. Pienellekin lapselle voi silti luoda turvallisia rituaaleja ilman uskonnollisia.piirteitä.
En ikinä alentuisi niitä ihmisiä väheksymään, joiden kuuluu.
Koska kumpikaan vanhemmista ei usko jumaolentojen olemassaoloon, ei ole tullut mieleen alkaa lapsillekaan sellaisia sepittelemään.
***
Kyllä meillä luetaan ilta rukous, se on opittu omassa lapsuudessa, niin äiti kuin isäkin.
Äidin puolella; levolle laske luojani...
Isän rukous; rakas jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä...
Lapset osaavat ulkoa molemmat!
Eikä kenenkään tarvitse arvostella, meille rukoilu on tärkeää muutenkin, niin myös kiittäminen Jumalaa kaikesta mitä meillä on.
Jokainen elää tavallaan, meillä näin.
Meillä silloin tällöin luetaan "minä lapsi pienoinen aamuin illoin...". Ei todellakaan olla mitään "uskonto fanaatikoita", päinvastoin, mutta minusta se on ihan kiva tapa. That´s it!
ei. Meillä kuuluu kyllä muunlaiset iltasadut lukea, mutta ei rukousta.
Meillä jutellaan hetki päivän tapahtumista ja lauletaan pari laulua, sitten iltapusu ja nukkumaan. Omassa lapsuudessani äitini opetti iltarukouksen, ajatteli että tuo turvaa lapsen mieleen, kun uskoo, että joku suojelee... vaikkei itse kirkkoon kuulunutkaan... Itse en samaa lapsilleni tekisi, mutta tehkööt ne rauhassa, jotka uskoo sen auttavan...
Aina kun mummini oli meillä nukkumaanmenoaikaan, luimme yhdessä iltarukouksen: "Isä meidän, joka olet taivaassa..."
En ole itse ottanut sitä tapaa lasteni kanssa, vaikka mukavat muistot siitä rukoushetkestä on mieleen jäänyt.
Muistan, kun mummi oli jo sairaalassa, eikä kykenyt enää puhumaan; paijasin hänen hiuksiaan (aivan kuten hän teki minulle) ja lausuin rukouksen hänelle.
"...Taivaaseen ota Tykösi. Amen."
Sinne uskon mummin lähteneen.
Vanha konservatiivi vastaa: Kuuluu tietysti! Eli tämä perinteinen Levolle lasken luojani -juttu. Eihän tyttö siitä toki vielä hirveästi ymmärrä, mutta mielestäni se on kiva ja turvallisuutta luova iltarituaali, joka oli minullekin tärkeä omassa lapsuudessani. Ja kyllä, meillä lauletaan myös lasten hengellisiä lauluja ja sängyn päässä on tämä perinteinen suojelusenkelikuva eli lapset sillalla. Lapsemme on liitetty kasteen kautta seurakunnan yhteyteen.
Meillä luetaan lähes aina Nalle-Puhia iltasaduksi ja puhellaan niitä näitä ennen kuin poika nukahtaa.
Melkoinen ketju, mikä kertoo äitien suvaitsemattomuudesta toisten toimintaa kohtaan.
Vaan niinpä se on täällä suomijunttien maassa, "minä olen paras äiti, kaikki muut ovat idiootteja. Ainoastaan oma toimintani on oikein"
Ja lapsille opetetaan samat käyttäytymistavat...Hyvin menee!
eikä ole kuulunut omaan lapsuuteenikaan.
ajatus iltarukouksesta tuntuu aivan teennäiseltä omalla kohdallani. meillä luetaan iltasatu ja laulan aina saman laulun ja on selvää, että se on lapsille tärkeää joten kaipa mikä tahansa toistuva rutiini saa lapselle turvallisen olon.
Kuulun kirkkoon kuten mieheni ja tyttönikin, mutta en ole osannut rukousta ottaa mukaan ilta- tai muihin toimiin, koska niin ei tehty minunkaan kotona.
Muistan kyllä kuinka kouluun mentyäni eka luokalla tykästyin uskonnosta (siis aineesta) kun ne tarinat olivat hirveän kivoja, niinkuin satuja. Opettaja oli aika uskonnollinen, se tuli esille opetuksessa, ja ihmettelin miksei meillä kotona ikinä rukoiltu.
Mutta jokatapauksessa, en osaisi luontevasti esittää, opettaa tai ottaa käyttöön tuota iltarukousta. Tuntuu jotenkin vieraalta ja omituiselta tavalta kun ei siihen ole itse tottunut.