Moikka!
Meillä on puoli vuotias labbistyttö, joka ei ole vielä sisäsiisti. Pentu oli juhannuksen aikaan 4-5 päivää anopilla hoidossa. Siellä pentu ei pissannut kuulemma kuin kerran/kaks lattialle ensimmäisenä päivänä, jonka jälkeen ei enää kertaakaan. Kotona siis tekee edelleen sisään ainakin parit pissat päivässä. Anoppi osaa käsitellä hyvin koiria ja pennullamme ei ollut samoja vapauksia siellä kylässä ollessaan kuin kotona (sohvalla tai sängyssä ei saanut olla, hyppiminen oli ehdoton ei jne jne...). Lisäksi pentumme oppi kulkemaan hihnassa nätimmin anopin kanssa.
Aloin tässä miettimään, että voisiko tuo sisälle pissaaminen olla yhteyksissä mitenkään lauman johtajuusongelmaan? Vaikka mielestäni me ihmiset olemme johtajia täällä kotonakin ja pentu lauman alin, siitä huolimatta että pentu saakin olla sohvalla ja sängyssä (en nyt ala luettelemaan kaikkia merkkejä, jotka puoltavat meidän johtajuuden puolesta). Vai johtuuko sisälle pissaaminen kuitenkin vain tavasta, mihin hän on tottunut kotona ja siitä ettei ole vielä asiaa hoksannut!? Ulos viemme pentua yhtä paljon kotona kuin anoppilassakin.
Hyvää kesää! Kiitos vastauksista!

Vastaukset 2
Vanhimmat
on täysin samat koirankasvatusmetodit kuin meilläkin.
Sohville/sänkyyn ei ole lupaa mennä, eikä hyppimistä suvaita sitten ollenkaan.
Eikä hihnassa vedetä.
Luulen, että teillä itsellänne on liian lepsu kasvatustapa/johtajuustapa, eikä koira oikein pidä teitä tarpeeksi vahvana johtajina..
Sisälle pissaamisesta: kai puhdistatte pissakohdat aina esim. klorittipitoisella aineella.
Koiralla on hyvä hajuaisti, ja se pissailee lattialle, jos siellä pissa vähääkään haisee.
Nämä Ajaxit, Andyt yms puhdistusaineet eivät kelpaa kusien luuttuamiseen.
Peittäävät hajun, mutta eivät poista.
vieraassa paikassa pissiä niin paljon kuin kotona.
Vieraassa paikassa jännittää ja sillon ei muista pissiä.
Tätä mieltä mä olen.Ainakin oman 6kk:n vanhan koiran kanssa huomannut tämän,ei koskaan pissi sisälle jossain vieraalla, mutta kyllä kotona saattaa lirahdella.
Ja meillä ei mitään johtajuusongelmia ole, ja samanlaiset "säännöt" kuin tuolla sinun anopilla..kuten esim.sohvalle ei mennä.Jotenkin en usko teilläkään olis mitään johtajuusongelmia,kyl se sen pissaamisen lopettaa.Usko vaan.
tsemppiä ja rapsutuksia lapukalle.:)